Serkkutytöt

Joulusta alkanut jatkuva kylässä käynti, juhlien järjestäminen ja visiteeraaminen on saanut minut pyykkäämään juhlavaatteitamme jatkuvalla syötöllä ja jättänyt jääkaappimme täyteen juustotarjottimien jäänteitä, leivoksia ja kakkuja. Tulevan viikon alussa toivoisin pystyväni vastustamaan loppuja leivoksia ja yllytettyä itseni joulua edeltäneeseen hölkkälenkkeilyyn. Jouluna lahjaksi saamani farkut tuntuvat jo nyt kireämmille kuin mitä ensimmäisellä kerralla niitä sovitin.

Vierailuiden seurauksena olen tavannut moneen otteeseen Kostan kolme serkkutyttöä, joiden kanssa ystävystyminen on avannut minulle mielenkiintoisen maailman aikuisten kreikkalaisten naisten maailmaan. He tulevat aina yhtenä lehauksena, kantaen deisgn-kauppojen paperikasseja ja konditorioiden lahjapakkauksia sekä joskus pienet höpsöt koiransa. He nauravat kovaan ääneen, suutelevat ja läpsivät miehiään mielensä mukaan ja keskustelevat läpikotaisin, jos joku sattuu esimerkiksi mainitsemaan yksityisistä terveysasioistaan.

Aluksi punastelin hieman heidän seurassaan, mutta nykyään odotan aina seuraavaa tapaamistani. Jos jotain olen saanut huomata heidän kanssaan, ja tiedoksi kaikille niille jotka pitävät minua diivailevana, heidän seurassaan olin aika harmaa hipsukka aluksi. Esimerkiksi yhtenä näistä lähipäivistä päätin repäistä ja kaivaa 12 senttiset mustat saappaani esiin joulun kunniaksi. Kun tytöt olivat kylässä he huudahtivat että näkevät minulla ensimmäistä kertaa korkokengät jalassa ja totesivat tietysti että se sopii minulle hyvin. Mietiskelin mielessäni, että olen käyttänyt korkokenkiä lähes päivittäin viimeisen puolen vuoden ajan, en vain ihan niin korkeita kuin paikalliset.

Toivon oppivani jotain näiltä serkkutytöiltä, sillä heidän elämänvoimansa on uskomaton. Vaikka design-kahvilat, manikyyrit ja kalliit viinit ovat heille must, ovat he yhdessä tuumin lanseeranneet koko sukuun ajatuksen biologisesti viljeltyjen kasvisten syömisestä ja näitä sitten kaikki popsivat nykyään. Lisäksi yksi serkuista harrastaa kulkukissojen ja koirien keräämistä kadulta, niiden syöttämistä, rokottamista ja lääkärillä käyttöä, vaikkei niitä itse pystykään pitämään.

En tunne kovin montaa ihmistä, jotka toteuttaisivat elämässään niin voimakkaasti hetkeen tarttumista ja hyvän elämän elämistä kuin tämä kolmikko. He ovat kyllä hieman hulluja toisinaan, mutta luulenpa, että hieman hulluutta tarvitaan jotta voi täysin nauttia elämästään.

Uuden vuoden lähestyessä tunnen todella täyttyväni odotuksella sitä kohtaan. Tämä kulunut vuosi on ollut repaleinen, mutta vuosi 2009 pitää sisällään valtavasti uusia hienoja asioita, joita en edes kykene vielä arvailemaan. Uudenvuoden päivänä Kostas sanoi käyneensä edellisinä vuosina Macedonia Palace hotellin järjestämällä Keisarillisella aamupalalla, joka alkaa klo 4 yöllä ja jatkuu pitkälle uuden vuoden ensimmäiseen päivään ja pitää sisällään nimensä mukaisesti mitä uskomattomampia herkkuja. Yritämme saada sinne liput tänäkin vuonna!

Tule Joulu kultainen

Tulihan se joulu viimein sydämeeni, vaikken tosiaan vielä pari viikkoa sitten ollut juhlatuulella. Näin jouluaattona kuitenkin lukiessa uutisia Hesarista ja katsellessa pientä kissanpentua joka nukkuu sylissä, tulee oikeastaan aika jouluinen tunnelma. Päätimme tosiaan ottaa pienen kadulta löytyneen laihan kissanpennun hoitoon, josko voisimme vaikka pitää sen. Jos toisaalta kissasta aiheutuu minulle allergiaa, onneksi sille on jo jatkokoti tiedossa ystävän luona, joka rakastaa kissoja. Pentu tuntuu ainakin olevan terve sen vilkkaudesta ja ruokahalusta päätellen!
Olemme kohta lähdössä juhlimaan Kostan sukulaisten luo ja vaikka näin jouluaatosta ja koko joulusta tulee aika erilainen kuin mitä se aikaisemmin on ollut, on se oikeastaan todella ihanaa aikaa.

Kaikkein tärkein asia on tietenkin se, että tunnen joulurauhan sydämessäni.
"Nyt on pyhä jouluyö, nyt taivas läsnä on."

Hyvää joulua siis kaikille ja nyt lähden ulos kohti juhlallisuuksia ja yritän napata muutaman kuvan valossa kylpevästä Aristoteleen aukiosta. Jouluyönä se on varmasti kauneimmillaan.

Rauhallista

Viimepäivät ovat olleet varsin rauhallisia, sillä työt alkavatkin vasta ensivuoden puolella. Tuntuu omituiselle vetelehtiä näin päivät pitkät. Tai no, todennaköisesti minulla on omanlainen käsitykseni vetelehtimisestä. Minulle oikeastaan riittää vetelehtimiseksi se, että saan itse päättää mitä teen ja milloin. Niinpä olenkin kreikan opiskelun lisäksi alkanut opiskelemaan kotisivujen tekemistä ja hyödyntämään suunnitteluinnostustani käytännön asioihin. Piirrän jatkuvasti tietokoneella ja toivon että minulla olisi pian mahdollisuus ostaa uusi piirtopöytä. Vanha on nyt virallisesti niin huono, että pystyn piirtämään parempaa jälkeä hiirellä suoraan koneelle.

Silloin kun en ole koneella tai lukemassa niin joko pistän kämppää kuntoon tai olen lenkillä. Olen ottanut tavoitteekseni kävellä joka päivä keskustaan täältä meiltä, joka reippaasti käveltynä kestää vajaan tunnin. Lenkki on kyllä hieman lyhyt mielestäni. Täytynee hankkia askelmittari jotta saan mitattua matkan pituuden.

Mielenosoitusten ja kauppojen kärsimän asiakastappion vuoksi näin joulun alla ovat monet liikkeet päättäneet laittaa alennusmyynnit käyntiin ja niinpä jo nyt alkaa näkymään 50% alennuslappuja. Toisaalta joulusesonki on muutenkin niin lyhyt, etten ole koskaan ymmärtänyt ihmisten tarvetta ostaa tavaroita juuri silloin. Lenkillä käydessä on kuitenkin kiva katsella kauppojen ikkunoita, vaikkei minulla juuri ole tarvetta shoppailla tällä hetkellä.

Yksi asia täytyy kuitenkin hankkia vielä tällä viikolla ja se on joulukuusi. Katsoimme eilen kauniita (kasvatettuja) joulukuusia erään kirkon pihalla ja ne maksoivat 20 euroa, joten ei mikään paha hinta parimetrisestä kuusesta. Me haluaisimme kuitenkin pienen kuusen, jota ei välttämättä löydy sillä pieniä kuusia ei saa kaataa täällä. En tiedä kuinka ekologista ja kestävän kehityksen mukaista on ostaa kasvatettu kuusi, mutta en pysty näkemään muovikuusta olohuoneessamme. Jotenkin tuntisin vain tuijottavani kasaa muovihöttöä murkassa, jos hankkisimme sellaisen.

Johtuneeko tästä ympäristön muutoksesta vai mistä, mutta en ole oikein joulutunnelmassa. Joulu on kai paljon mielessäni perinnettä ja uudessa ympäristössä, normaalien arkirutiinien keskellä on vaikeaa asennoitua joulutunnelmaan. Mietin jo jonkin aikaa mitä ideaa on edes hankkia joulukuusta.. mutta perinteet täytyy luoda ensin, jotta ne alkavat tuntua omilta. Vaikka fyysistesti olenkin tottunut kaikkeen tähän elämänmuutokseen, huomaan henkisesti hieman nikottelevani toisinaan. Eiköhän se ole normaalia ihan kaikkien ulkosuomalaisten parissa ja toisaalta myös ikätovereideni keskuudessa, jotka niinikään siirtyvät opinnoista työelämään.

Kaikessa tässä on oikeastaan kysymys asenteesta, jolla kohtaa jokaisen päivän. Uuteen ei saa väsyä, vaikka jurolla suomalaisella siihen olisikin taipumus. Aina täytyy jaksaa yrittää ymmärtää, yrittää nähdä se toinen puoli asioissa. Minulla ei ehkä ole sitä turvasatamaa, jonka jokainen löytää palatessaan tavalliseen elämäänsä ja tavallisiin rutiineihinsa ja todetessaan että TV:stä tulee taas Kotikadun uusinnat. Mutta uskon silti, että voin löytää sen pysyvyyden tunteen, kunhan tiedän kuka itse olen.

Tuo onkin ehkä yksi tärkeimmistä asioista joka täytyy ymmärtää ulkomaille muuttaessaan, kuka todella itse on. En usko että voi löytää itseään maailmalta, mutta maailmalla oleminen saattaa avata silmät näkemään sen mikä on ollut nenän edessä jo kauan. Ainakin silloin on pakko oppia olemaan sinut itsensä kanssa. Olen tiennyt sen jo jonkin aikaa, ettei ulkosuomalainen löydä kotisatamaansa yhdestä maasta. Ulkomailla ollessaan sitä kaipaa Suomeen, tuttujen ihmisten luo, perinneruuan pariin ja Suomeen tullessaan kaipaa pois synkkyydestä ja ihmisten kasvoista heijastuvien hiljaisten sanomattomien viestien keskeltä. Toki Suomessa olemiseen tottuu lopulta, mutta sitä aina kaipaa jotain.. jotain joka ei ole siellä.

Lisäksi on mielenkiintoista huomata, että sitä joutuu pakosti luokittelemaan itsensä jotenkin toisella tavalla ja muut tekevät sitä myös, jatkuvasti. Siksi on entistä tärkeämpää tietää itse kuka on ja mistä pitää kiinni elämässään.

Ja sitten, jos haluaa nähdä asiassa sen trendikkään ja jännittävän puolen, kuinka moni sanoisi, että jos tulisi se täydellinen tilaisuus ja voisi vain lähteä katsomaan mitä elämällä on vielä näytettävää minulle, tarttuisin tilaisuuteen. Sanoista tekoihin, se kannattaa, lopulta. :)

Takaisin Kreikassa

Aika vihdoin päivittää blogia sen jälkeen kun palasin Suomesta Kreikkaan. Thessaloniki näyttää edelleen siltä, millaiseksi olin sen kokenut kesään mennessä: Pikkukaupunkimainen lempeä merenrantakaupunki, jonka ominaispiirteisiin kuuluvat useat design-kaupat, kahvilat, valtavat ruuhkat aamulla ja iltapäivällä sekä rennon huoleton ilmapiiri. Rentous, joka kauhistuttaa minua huolimattomuutena ympäristöasioissa ja ihastuttaa minua ihmisten välittömässä elämänasenteessa. Kaikella on kaksi puolta, niinhän se aina menee.

Thessalonikin rantabulevardin korjaustyöt on saatu vihdoin päätökseen ja bulevardi jatkuu nyt vanhan jälkeen suunnilleen 3km verran tummalla puulla katetulla laiturilla, suihkulähteillä ja pienillä puutarhoilla. Tämä tarkoittaa siis 3 km pidempää lenkkipolkua minulle! Kävimme kävelemässä siellä ensimmäisenä iltanani täällä ja bulevardi on todella kaunis, täytyy sanoa. Lummelampi ja ruusutarha, lasten leikkialue ja havupuista rakennettu kuja sekä paljon istumapaikkoja puiden katveessa. Lisäksi vieressä kulkeva vilkas autotie on piilotettu osittain suihkulähdeseinällä, jonka kohina peittää kaupungin metelin. Kätevää!


Ensimmäisen illan kruunasi illallinen perinteisessä Ouzerissa, eli mereneläviä tarjoavassa ravintolassa jossa voi nauttia myös ouzoa. Jostain syystä vuodenaikaan nähden lämpimänä perjantai-iltana tämä (kesällä tupaten täynnä oleva) viininoksien varjostama Ouzeri oli täysin tyhjä. Niinpä nautimme kahdestaan kauniista merinäköalasta ja kynttilöiden valosta keskellä kaupunkia ja ruokalistalle kuuluivat tietenkin suosikkini; kalmari, grillattu makrilli, kreetalainen salaatti sekä ouzo.


No mutta, saavuttuani Kreikkaan reilu viikko sitten olin myös väsynyt. Sain kuitenkin ensikosketuksen opiskelusta vapaaseen elämään vihdoin tämän viikon aikana, sillä sen lisäksi että olin kipeä, oli minulla aikaa ihan kaikelle sille, mitä muuten olen aina lykännyt eteenpäin. On kieltämättä jännittävää olla tässä vaiheessa elämää, kun kaikki mahdollisuudet ovat edessä. Tällä hetkellä hienointa on kuitenkin se, että minulla on vihdoin aikaa omille visioilleni ja olenkin viettänyt aikaa päivittäin lukien, piirtäen, suunnitellen ja miettien kodin sisustusta.


Minua kutkuttaa nähdä millainen joulu tänä vuonna tulee. Kaupunkia on verhoiltu pitkin viimeviikkoa jouluvaloihin ja vaikka näin suomalaisittain suuret värivaloasetelmat ja vilkkuvat joulukuuset näyttävätkin perin korneilta, sopii se kaupungin hallittuun kaaokseen aika hyvin. Helmikuun karnevaali vie voiton varmasti näistä joulukoristeista. Aristoteleen aukiolle on pystytetty lisäksi taas suuri esiintymislava, joten jonkinlaista ohjelmaa on ilmeisesti luvassa tässä kuussa. Olen toivonut Suomesta piparkakkumaustelähetystä, jotta voisin leipoa jouluksi suomalaisia herkkuja.


Seuraava haaste joka minulla on edessäni olisi sitten kreikan kielen opiskelu. Suomessa vietetyt pari kuukautta ovat saaneet jostain syystä minut muistelemaan enemmän ranskaa ja japania kun yritän tavailla kreikan sanoja. Tosin haluan kyllä pitää mielessä, että heti kun kreikka alkaa olla hallussa, palaan takaisin kertaamaan ranskaa ja myöhemmin japania. Mutta ensin se kreikka. Kostas on tehnyt minulle käytännön pilan ja opettanut minulle pari värikästä sanaa jotka nyt sekoitan jatkuvasti pariin muuhun sanaan. Eilen lukiessani hänelle lauseita Kostas purskahti nauramaan kippurassa jossain vaiheessa. On siinä minulla vakavamielinen opettaja. :) Muuten olen kyllä varsin tyytyväinen siihen, että Kostas on todella tarkka kaikista kielioppiasioista ja ääntämisestä.


Mutta nyt taidan palata lueskelemaan hetkeksi kirjaani ja siemailemaan kirsikkamehua. Täytyy nauttia näistä lokoisista päivistä nyt täysillä, olen varmasti ansainnut ne.


Ainiin! Tässä vielä kuva siitä Joulun Lapsi-projektiin laittamastamme lahjasta:

Tästä eteenpäin

Tarkistin eilen suoritukseni kouluni portaalista, sen jälkeen kun olin palauttanut avaimet ja paperit ja jättänyt lopputyöni myös. Portaalin totesi minulle 240/240. Eli kaikki opinnot suoritettu. Olen valmis vihdoin, ei enää jahkaamista tulevaisuudesta. Minun ei enää tarvitse henkisesti palata takaisin ja ajatella, "Sitten kun opintoni ovat valmiit, kyllä se aika vielä tulee".

Toiset voivat ihmetellä miksi suhtaudun valmistumiseen kuin se olisi jotain suurempaakin. Onhan monet valmistuneet minua ennen ja minun jälkeeni. Minun kohdallani ei ole kuitenkaan kysymys vain opiskelusta ja valmistumisesta, insinöörin papereista. Totuus on että minä kasvoin aikuiseksi vihdoin näiden lähivuosien aikana. Jouduin vastakkain sellaisten asioiden kanssa, joilta ei voinut sulkea silmiään. Ja olen vihdoin löytänyt asioita jotka kadotin vuosia sitten. Eräs ihminen totesi minulle tässä syksyllä, että olen muuttunut ja viittasi sillä siihen että olen joku toinen ihminen. Ehkei hän sitten koskaan tuntenutkaan minua. Sillä olen enemmän oma itseni kuin vuosiin. :)

Koulu ei ole todellakaan ollut läpihuutojuttu minulle. Se olisi varmaan ollut paljon helpompi jos olisin ollut kaikin puolin onnellinen elämässäni, en olisi halunnut muuttaa asioita ja jos alistuisin vain hyväksymään sen mitä kohdallani on. Lisäksi, vaikka tiedänkin ettei kukaan asianomaisista tätä tule koskaan lukemaan, toivon sydämeni pohjasta että Metropolia-AMK muistuttaisi tietyille opettajilleen pedagogisista kyvyistä. On järkyttävää huomata, miten sosiaalisesti kyvyttömiä ihmisiä päästetään opetustyöhön. Toisaalta taas, kiitos niille toisille jotka auttoivat ja toimivat oikein. Heidän kaltaisten opettajien vuoksi oppilailla on jatkossakin motivaatiota työelämässä.

Nyt kaikki on hyvin. Olen käynyt parin tunnin sauvakävelylenkillä ja edessäni on lautasellinen kuumaa kalakeittoa ja kuuntelen U2:sta. Unelmoin, piirtelen ja suunnittelen vaatteita ommeltavaksi. Mutta osaisinko arvostaa tätä hetkeä jos en olisi nähnyt sen eteen niin paljon vaivaa? Jos en olisi joutunut kysymään itseltäni todella mitä haluan ja onko minulla rohkeutta toteuttaa sitä.

Saa nähdä mitä elämä tuo siis mukanaan tästä eteenpäin. Ensiviikolla lähden Kreikkaan, mutta siitä en tiedä, missä taas olemme vuoden päästä. Ihanaa päästä vihdoin Kostan luo, yhdessä unelmien rakentaminenkin on hauskempaa!

Noora Heiskanen, savolaissankari ja maailmanvalloittaja, over and out.

Muuttuvat ja muuttumattomat

" Whats ment for you will never go by you "

"Mikä on todella tarkoitettu sinulle, ei kulje ohitsesi elämässä "

Skotlantilainen ystäväni kertoi mummonsa aina sanovan hänelle. Olen ollut tänään hieman apatiaan painuva ja lohduttautunut kardemummalla ja vanilijalla maustetulla maitokahvilla. Lisäksi en tunnu saavan tarpeeksi U2:sta ja kuuntelen jatkuvasti yhä uudestaan ja uudestaan klassikoita, kuten "Where streets have no name", "Beautiful day" ja "One". Kaikki tämä yksinolo on antanut minulle aikaa miettiä ja suunnitella, maalata ja katsoa miten asiat todella kääntyvät. Huomaan odottavani päivää kun saan vihdoin sanoa, että nyt se on ohi, kouluni siis. Onneksi siihen ei voi olla enää pitkä aika.

Tällä hetkellä tuntuu, kuin Suomessa vietetyn syksyn aikana jotkut asiat joiden en olettanut muuttuvan, ovatkin todella muuttuneet. En halunnut niiden muuttuvan, mutta ne muuttuivat. Toisaalta taas, toiset asiat todistivat kestävänsä. Eteeni on heittäytynyt jatkuvasti pieniä ja suuria vastoinkäymisiä, mutten viitsi kirjoittaa niistä. Eihän sillä ole lopulta väliä mistä jouduin luopumaan ja kuinka monta kertaa täytyi komentaa itsensä jatkamaan. Sillä on väliä, että katson edelleen eteenpäin.

"Mikä on todella tarkoitettu sinulle, ei kulje ohitsesi elämässä "

Minusta tuntuu, että pidän tuosta lauseesta. Ainakin minun kaltaiselleni ihmiselle, joka huolestuu pienimmästäkin asiasta, tuo antaa hieman mielenrauhaa. :)

Pieniä tekoja

Tänään on virallinen vapaapäiväni kokeiden välissä jonka aloitinkin oikeaoppisesti kahvin, korvapuustin sekä jazz-musiikin merkeissä. Maalailin kaikessa rauhassa isoa taulua, joka tulee valmiina makuuhuoneemme seinälle (Mikäli siis siitä tulee silmää mielyttävä. Jos ei tule, annan sen lahjaksi jollekulle joka ei voi kieltäytyäkään siitä. Muah! Vitsi vitsinä.. ). Loppupäiväksi olen suunnitellut kevyttä kokeisiin lukemista, uintia ja ystävän kanssa kaupungilla ajanviettoa. Kenkäshoppailun lomassa tarkoitukseni on myös tehdä eräs hyvä työ:

Siskoni kysyi minulta pari päivää sitten haluaisinko lähteä mukaan "Joulun lapsi"- keräykseen. Kyseessä on siis projekti, jossa kerätään rekkalastillinen joululahjoja vietäväksi Moldovaan ja Romaniaan köyhille lapsille, jotka eivät todennäköisesti koskaan ole saaneet joululahjoja aiemmin elämässään. Hauskinta minusta tässä projektissa on se, että lahjan voi itse kerätä (nettisivuilla on ideoita lahjoista) kaupoista ja laittaa kenkälaatikkoon. Niin siitä tulee myös omalla tavallaan persoonallinen. Mielestäni tuollainen lahjan kokoaminen on lisäksi mukavaa tekemistä esimerkiksi kaveriporukalla eikä pienten lahjojen ostaminen tule sitten kalliiksikaan. Niinpä päätän itsekin kysyä ystäviltäni haluaisivatko he lähteä mukaan lahjan hankintaan ja käyn etsimässä lahjatarvikkeita kaupungilta.

On mahtavaa huomata miten vaihtoehtoisjoululahjoja ja erilaisia tapoja kantaa kortensa kekoon ihmisten auttamiseksi on jo niin monia. Muutama joulu sitten sain lahjaksi vuohen, joka tietenkin meni siis jollekulle kehitysmaassa. Silloin ajatus tuntui vähän tylsältä, mutta silmäni kyllä avautuivat asialle nopeasti. Joku voisi nyt todeta kuinka tekopyhää toimintani on, kun lähetän kerran vuodessa jotain jollekulle enkä uhraa sitten enempää aikaa tai rahaa, ennenkuin asiasta on tehty naurettavan helppoa. Itse pidän kuitenkin merkittävimpänä asiana sitä, että tekee edes yhden pienen teon. Ero 'ei minkään' ja 'yhden' välillä on suuri.

Lisäksi tämä on tietenkin ajatuksena kaikille niille, jotka sattuvat blogiani lukemaan, että pieni asia saattaa olla todella suuri toiselle. Käykää katsomassa ajatuksia pienistä asioista seuraavista osoitteista, jos ne eivät ole vielä tuttuja:

http://www.joulunlapsi.fi/
http://www.parempilahja.fi/
http://hyvatlahjat.i-aid.org/
http://www.lahjaksilehma.fi/
http://www.kiva.org/

Ps. Lisäksi auttamisesta tulee hyvä mieli itsellekin!

Yllättävän positiivinen

Kuten otsikosta ja blogin muuttuneesta taustaväristä huomaa, olen yllättävän positiivisella mielellä tällä hetkellä vaikka kokeet ja muu kouluhomma käy kimppuun ihan tulevan viikon alussa eikä laske irti sitten hyvään aikaan. Kyllä se vain niin on, että opiskelu auttaa muistamaan asioita joita tarvitsisi osata kokeessa ja ehkä myöhemminkin elämässään. Ai että nyt vasta huomasin.. no ei sentään, mutta en ole kyllä pitkään aikaan opiskellut ihan näin intensiivisesti kuin tänä viikonloppuna. Sen huomaa jo siitä, että olen syönyt äitin leipomia korvapuusteja lukemattomat määrät.

Huomasin tänään erään ystäväni kirjoittavan blogia englanniksi, vaikkei hän itse olekaan englantilainen. Totuus on toki molempien meidän kohdalla se, että myös hänellä on paljon ulkomaisia ystäviä. Miksi toisaalta ei? Ehkäpä itsekin aloitan kirjoittamaan edes muutaman asian englanniksi blogiin. Toisaalta, sitten varmaan blogi kaipaisi jotain suurempaa sisältöä kuin tarinointia koulukiireistäni. Toisaalta se kaipaisi varmaan sisältöä ihan muutenkin lisää. Lupaan siis tarttua sisältöasiaan heti kun olen saanut lopullisesti kouluhommista puhumisen päätökseen valmistumisen myötä.

Sekaisin Helsinki-lifestylestä

Nyt täytyy kyllä todeta, että pidän Helsingistä kaupunkina todella paljon. Helsinki on todella kaunis paikka ja kaikki toimii niin hyvin. Ja monesti saa olla täysin yksin vaikka keskellä kantakaupunkia, kunhan valitsee hetken oikein. Olen aloittanut muutamat kerrat päiväni menemällä keskustaan kahville ja lueskelemalla siinä samalla kokeisiin. Tauot tulevat siinä samalla vietettyä uppoutuen kahvilan naistenlehtiin.

Tänään istuessani Johto-kahvilassa Kampin 5. kerroksessa aamutuimaan aloin mietiskelemään olenkohan pahastikin hurahtanut life-styleen. Selailin kädessäni sisustuskehteä ja ihastelin kahvilan pöytävalaisinten kivaa designia. Samalla huokailin Eero Aarnion tuoleja ja mietiskelin miten saisin tehtyä oman kierrätyspallovalaisimeni. Näin on käynyt ennenkin sitäpaitsi. Minusta on ihanaa istua Helsingissä yksin jossain kahvilassa aamulla, kun kaikki vasta kiiruhtavat töihin. Thessalonikissa tuskin löytää tyhjää kahvilaa koskaan, tai sitten siinä paikassa on jotain pahasti vialla.

Jep, Helsingin kaunein puoli on sen rauhallisuus. Voisin hyvin kuvitella Hayao Miyazakin tekevän seuraavan animaationsa taustaksi Helsingin maisemia. Elokuvan nuori sankaritar työskentelee Cafe lasipalatsissa ja kaikki raitiovaunut ovat niitä vanhoja kakkosratikan näköisiä. Sitten lokki varastaa lörtsyn sankarittaren kädestä kauppatorilla ja kuvakulma kiitää yli katajanokan..

Yritin tässä pari viikkoa sitten ottaa kuvia Helsingistä jotka voisin teettä tauluiksi Kreikan asuntoomme. Kunhan kokeet ovat ohi tartunkin tähän suunnitelmaan ja editoin valokuvat valmiiksi. Suurimmassa osassa niistä kuvista tosin sataa, mutta taisin saada myös pari aurinkokuvaa.

Pari sanaa vain

Kokeet alkavat olla nyt niin lähellä etten kykene enää keskittymään blogin kirjoittamiseen ennenkuin tiedän varmuudella, ettei minulla tosiaan ole parempaa tekemistä kuin tilittää ajatuksiani tänne. Siispä jatkukoon muutaman viikon hiljaisuus ja ehkä sitten jo osaan itsekin suunnata ajatukseni muualle kuin siihen tosiasiaan, että kunhan selviän kaikista lopuista kokeista, projekteista ja lopputyöstä, olen selvillä vesillä koulustani.

Mutta nyt en todellakaan kykene edes ajattelemaan sitä vielä, joka toki vaikeuttaa lyhyen tähtäimen suunnitelmia siitä milloin aion kertoa Kreikan työhöni, että olen tosiaan ottamassa tarjotun työpaikan vastaan. Aght, takaisin lukemisten pariin. Ehkä tässä jossain vaiheessa saan vielä pitkäaikaisen suunnitelmani toteutettua ja saan maalattua muutaman taulun kotiimme.

15 vuotta myöhemmin

Viimeaikojen järkyttävät koulutapahtumat saivat minut ehkä miettimään omia kouluaikojani ja keskustellessamme koulukiusaamisesta ja luokan nokkimisjärjestyksestä äitini kanssa sauvakävelylenkillä aloin mietiskelemään erästä omaa koulukiusaustapaustani ala-asteelta. Kyseessä ei ollut mitään kovin vakavaa, sillä tapauksen jälkeen olimme taas kaikki sulassa sovussa, mutta sinä päivänä kun monta tyttöä luokaltamme ilmoitti etteivät he enää voi sietää minua, tunsin koko maailman synkkenevän.

10-vuotiaana olin kuitenkin varsin suorasanainen tyttö, eikä kiusausta panettelun ja nimittelyn muodossa ehtinyt jatkua kuin pari päivää kunnes marssin opettajan luo ja kerroin minua kiusattavan. Tarinan paras puoli onkin siinä, että luokanvalvojani, vasta kouluun tullut nuori miesopettaja otti asian vakavasti ja kiusaajakonkkaronkka istui puhuttelussa ja jälki-istunnossa sinä iltapäivänä. Kiusaus loppui siihen.

Myöhemmin muutimme uudelle paikkakunnalle ja sain huomata etten tosiaan ollut ainut jota oltiin kiusattu koulumaailmassa. Harmillista oli tietenkin se, etteivät opettajat puuttuneet kiusaukseen puolellakaan siitä rohkeudesta miten ala-asteen opettajani oli asian hoitanut. Olen nähnyt saman toistuvan myös myöhemmin ollessani ala-asteella ja ylä-asteella sijaisena. Aina on joku jota kiusataan ja syrjitään ja joka ei uskalla pitää itse puoliaan.

Mietittyäni tätä kaikkea päätin lähettää nyt 15 vuoden jälkeen kiitokseni tuolle opettajalle, mitä en ollut aikaisemmin sanonut ääneen asian näennäisen mitättömyyden vuoksi. Sähköposti meni oikealle henkilölle ja sain vastauksenkin, josta kuvastui yllättyneisyys ja positiivisuus. Luokanvalvojani oli ollut 15 vuotta sitten saman ikäinen kuin minä nyt.

Mitätön asia, kiittäminen.
Jostain syystä olen aina pitänyt sitä itse hyvin suuressa arvossa. Muistan nuoremman oppilaan silloin aikoinaan puhuneen pahaa tuosta opettajasta, jonka hän koki ankaraksi ja ideologiseksi. Jos tämä opettaja saikin negatiivista palautetta silloin, ansaitsee hän minusta kiitoksensa myös. Olen iloinen että lähetin sen viestin, vaikka arkailinkin hetken. Sain siitä todella hyvän olon itselleni.

Tämä muistuttaa minuan myös siitä, että hyvän kannattaa antaa kiertää. Se tulee takaisin itselleen moninkertaisena... ennemmin tai myöhemmin!

Asioiden järjestys

Olen viimein saanut muutamia asioita oikeaan järjestykseen mielessäni. Pari viimeistä viikkoa olen kärvistellyt päivittäin muuttuvien ajatusten parissa siitä, mikä on oikea tärkeysjärjestys ja ketä varten oikeastaan näitä opintojani teen. On valitettavaa todeta, että suurin osa tämän hetken stressistäni syntyi siitä, että yritin kiirehtiä opintojani osittain ulkopuolisten voimien vetämänä, en oman itseni vuoksi. Asiaan tuli kuitenkin muutos vihdoin eilen, kun ymmärsin tämän. Samalla sain ensimmäistä kertaa käytyä uimassa ja nukuttua kunnolla pitkään aikaan ja olo on taas energisempi ja luottavaisempi.

Kostas sanoi eilen, että Kreikkaan on vihdoin tullut syksy: lämpötila on pudonnut ja lehdet alkavat putoilla puista. Onko meillä Suomessa ollut sitä ihanaa valoista syyssäätä ollenkaan vielä? Kun aurinko paistaa ja lehdet putoilevat puista ja tuntee sen haikean onnellisuuden siitä, että kevät näyttää taas puolen vuoden päästä entistä kauniimmalle talven jälkeen. Itse en ole kiinnittänyt tällaiseen säähän vielä huomiota hytistessäni aamulla bussipysäkillä tihkusateessa.

Muutama ajatus

Tänään eräs koulukaveri totesi minulle, että "sinulla on aika paljon tekemistä vielä siis..", kun kerroin koulu-ohjelmastani, mutta en taida suostua uskomaan että minulla olisi kiire. Muuten vain itsekin stressaannun, joten parempi ajatella että "kalenterini on aika täynnä". Tosiasia on kyllä että nyt ei parane luistella aikataulusta tippaakaan ja hommaa riittää joka päivä moneksi tunniksi.

Niinä hetkinä kun minulla on tosin ollut vapaa-aikaa, olen kerta toisensa jälkeen huomannut kuinka kauniita yksityiskohtia Helsingissä on. Istuin eilen kauppatorin laidalla kahvikuppi ja pala grillattua lohta kädessä ja tulin siihen tulokseen, että tarvitsen kameran lainaan joku päivä ikuistaakseni valokuvia helsingistä. Helsinki on melkein kauneimmillaan yksin sitä kierrellessä. Lisäksi olen saanut mieleeni kymmeniä projekteja, jotka tekisi mieli aloittaa väkertämään, mutta paras pitää vain luovuus aisoissa toistaiseksi.

Lyhyestä virsi kaunis ja nyt takaisin opintojen pariin.

Syksyn alku

En olisi uskonut miten kovalla voimalla syksy ja melankolia iski tänään kun palasin saattamasta Kostasta lentokentältä. Katselin pihlajanmarjoja puissa ja hiljalleen kaunis päivä kääntyi jäätäväksi tuuleksi ja tihkusateeksi. Suu kääntyi väistämättä mutruun ja aloin kävellä nopeasti sadetta karkuun. Tilannetta ei tietenkään parantanut se, että 10 päivän lomamme Suomessa päättyi Kostan lähtiessä takaisin Kreikkaan ja minun aloittaessa huomenna loppukiri opintoihini. En tosin aio olla katkera kovin kauaa, olihan tämä suunnitelma tiedossa jo kauan sitten. Viimeiset 5 koetta kaipaavat huomiotani eikä tilanteeseen ole juuri muuta lääkettä kuin tarttua taas härkää sarvista. Onneksi minulla on selkeä päämäärä ja tulevaisuus näyttää jännittävältä.

Kostas lähti Kreikkaan tyytyväisin mielin tavattuaan perhettäni ja ystäviäni sekä saatuaan shokkihoidon suomalaiseen savusaunakulttuuriin ja lenkkeilyintoon. Olen varma että ensikerralla Suomeen tullessa hän muistaa ottaa mukaan lenkkarit. Oli ihanaa nähdä kaikkia pitkästä aikaan ja nauroimme jatkuvasti kommelluksille ja iloisille yllätyksille. Lisäksi olen sanattoman iloinen siitä innosta jota Kostas osoitti kaikkea suomalaista kulttuuria kohtaan. Sisu-karkit, paistetut muikut, saunalenkki, lavatanssit ja karaoke olivat kaikki listalla sekä paljon muuta, mistä puhuimme monet kerrat. Kunpa muistaisin itse olla aina yhtä avoin uusille asioille.

Tänään lienee parasta käydä nukkumaan ajoissa, jotta totun taas aikaisiin herätyksiin viimekuukausien klo 10:ltä heräämiseen. Lisäksi täytyy alkaa tekemään listaa kaikista asioista, jotka täytyy hoitaa. Kostas ihmetteli miksi tunnen aina niin suurta velvollisuutta Suomessa, että kirjoitan koko ajan aikoja ja paikkoja ylös missä pitää olla ja mitä pitää hoitaa/soittaa/kirjoittaa tai muuten laittaa kuntoon. En tiedä, Kreikassa on helpompi olla rennosti rytmin vietävänä, täällä jotenkin haluan skarpata. Minulla on kyllä ikävä niin Kostaa kuin Kreikkaa ja kesääkin. Mutta onneksi kaikki nuo ovat kohta taas edessäni. Nyt on aika kuitenkin olla Suomessa ja nauttia tästä!

Elokuu

Kuuntelen parhaillaan erästä kappaletta, jonka Kostas lähetti minulle viimevuonna. Sen nimi on "elokuu" ja siinä on paljon asioita, jotka muistuttavat minua noin vuodentakaisista asioista. Todella kaunis kappale, herkkä ja voimakas yhtäaikaa. Mitä enemmän mietin tulevaa syksyä, sitä enemmän kaipaan tänne Kreikkaan vaikka olemme vielä viikon täällä. En tunnu saavan tarpeeksi meren tuoksusta ja kuumasta tuulesta kasvoilla, vaikka kuinka yritän fiilistellä.

Kuluneen viikon perjantai oli vapaapäivä Marianpäivän kunniaksi, joten meillä oli kolmipäiväinen viikonloppu. Perjantaina ja lauantaina olimme Chalkidikissä rannalla ja lauantai-iltana lähdimme ulos syömään ystävien kanssa palattuamme kaupunkiin. Päädyimme syömään erään kivan kalaravintolan terassille, josta näki hyvin selkeästi pilvettömällä taivaalla kellottavan täysikuun. Samana iltana alkoi myös kuunpimennys, jota seurasimme terassilta jutellen ja syöden hyvää ruokaa. Koska sunnuntaina olimme liian väsyneitä lähteäksemme enää rannalle, otin aurinkoa kattoterassilla ja keskitin kaikki ajatukseni kaupungin ääniin. Jossain lähettyvillä joukko nuoria tyttöjä kuunteli selkeästi Bouzoukia musiikkia ja lauloi täyttä kurkkua mukana. Ysätäväni Ateenasta oli niin oikeassa todetessaan, että kesällä on mahdotonta opiskella Kreikassa. En käsitä miten itsekään olen saanut kirjoitettua kaikki ne selkkarit ja esseet kun mieleni harhailee jatkuvasti ulos promenadille, hedelmätorille tai kaupungin pieniin kahviloihin, puhumattakaan Chalkidikistä.

Valitettavasti hieno suunnitelmani ottaa loppukiri kuntosalilla käyntiin kuivui kasaan ennenkuin alkoikaan, sillä viimeviikolla sali oli kiinni. Niinpä päätin että käyn kävelemässä promenadilla sensijaan ja otan kesäisiä valokuvia. Olen vältellyt koko aamun viimeisen selkkarin kirjoitusta siivoamalla kämppää ja pakkaamalla matkalaukkua, mutta ei lienee auta muu kuin nyt tehdä se selkkari ja sitten lähteä kävelylle. Nyt on enää niin vähän jäljellä ettei auta synkistely. Sensijaan lienee parasta nauttia jokainen hetki!

25-vuotiaan ajatuksia

Päivät rullaavat eteenpäin ja yhden löysäilyviikon jälkeen päätin ottaa itseäni taas niskasta kiinni ja käydä kuntsarilla joka päivä tällä viikolla, kunnes jäsenyyteni loppuu 17.8. Synttärini vietettiin lauantaina ja sunnuntaina nelistään Kostan serkun ja hänen miehensä kanssa menemällä Halkidikiin rannalle. Sain heiltä lahjaksi lisäksi ihanan leningin ja sunnuntai-iltana minulle oli ostettu kakku, jossa oli oikein kynttilät päällä. Oloni oli siis varsin synttärisankarillinen. No, miltä nyt sitten tuntuu olla 25-vuotias? Oikeastaan tunnen olevani todella onnellinen. Ei ole ongelmia joita en voisi ratkaista päättäväisyydellä ja rohkeudella. Tunnen olevani nuori ja elämän olevan juuri oikeassa vaiheessa. Hieman harmittaa se, että jostain syystä murehdin aina 18 vuotiaasta 24 vuotiaaksi, että olen jo vanhempi mitä haluaisin olla. Todennäköisesti kasvoin siis ulos teinivuosista vasta viimevuoden lopussa.

Lisäksi olen varma siitä että Suomalainen kulttuuri ihannoi enemmän alle 25 vuotiaita kuin 35 vuotiaita, joka taas näyttäisi Kreikassa olevan menestyksen, kauneuden ja parhaiden vuosien aikaa. Täällä TV:ssä tapaa 17 vuotiaita ainoastaan saippuasarjan perheen lapsina, ei aikuisina. Toisaalta taas 25-vuotias, joka asuu kotona vanhempiensa luona on aika tavallinen näky eikä millään tavalla saamattomuuden tai löysyyden merkki. Ennenkuin alkaa paheksumaan Kreikan systeemiä on hyvä muistaa, että Suomessa opiskelija saa rahaa valtiolta vuokraan ja menoihin opintotuen muodossa, täällä rahat täytyy tulla omalla työllä tai vanhemmilta.

Jokatapauksessa on cool ja chick olla 25-vuotias, olen huomattavasti paljon rennompi kuin aikaisempina vuosina enkä tunne vielä velvollisuuksien painavan turhan paljoa. Lisäksi valtava itsekritiikkini on löyhentänyt otettaan joten päivät käyvät pehmeämmin noin yleisesti.

Kesä kaupungissa

Elokuu alkoi ja Thessaloniki on kerrankin rauhallinen. Kaupunki kuulemma suunniteltiin 200 000 ihmiselle 1900- luvun alkupuolella joten tämän hetkinen 1,5 miljoonaa on tehnyt Thessalonikista valitettavan ruuhkaisan. Nyt kuitenkin kreikkalaisten ollessa lomilla kaupunki on ihanan hiljainen, tuuli humisee puissa ja meri kimaltaa sekä kahviloissa on tilaa istua ilman hälinää. Sää on tavanomaisen kuuma ja aurinkoinen ja illat leppeitä. Minulle tulee kyllä kamala ikävä tänne takaisin, joka on tavallaan lohdullista. Välitila oloni tuli ja meni joten elämä on ollut rauhallista fysikaalisen kemian selkkareiden korjaamista, Kummisetä-elokuvien katselua, salilla käymistä, alennusmyyntien tarkkailua ja promenadilla kävelyä.

Jännittää Suomeen tuleminen kyllä, sillä tiedän että Kostallekin on vaikka mitä uutta näkemistä hänen 10 päivänsä aikana. Ajattelimme myös käydä päiväristeilyllä Virossa ja syömässä Olde Hansassa, sillä viimeksi söimme siellä aivan ihanan päivällisen. Kostas kysyi myös erityisesti olisiko mahdollista mennä kalastamaan savossa ollessamme, joten tämä täytynee toteuttaa. Mutta nyt täytynee jatkaa läksyjen tekoa. Väsyttää kauheasti tämä kuumuus, mutta ei auta. Taidan ottaa ison lasillisen vishyä ja viinirypäleitä viereen.

Välitila

Tarkoitukseni oli herätä aikaisin tänään ja aloittaa tekemään suunniteltuja koulujuttuja heti auringonnoususta. Sen sijaan näin painajaisia erikoisista kokeista, joissa minua kuulusteltiin asioista jotka eivät liittyneet mitenkään opintoihini, mutta joiden tietäminen vaikutti suoraan valmistumiseeni. Lopulta heräsin kolme tuntia suunniteltua myöhemmin enkä meinannut edelleen saada silmiäni auki. Lähipäivinä sää on viilentynyt täällä niin paljon, että yöllä ei tarvitse enää pitää tuuletinta päällä. Omituista, näin keskellä kesää, mutta toisaalta hyvin tervetullutta.

Olen ollut lähipäivät välitila-olossa, miettien asioita Kreikasta ja Suomesta ja pohtinut miten syksy tulee menemään Suomessa. En haluaisi lähteä Kreikasta pitkäksi aikaa, mutta toisaalta haluan tavata perhettä ja ystäviä Suomessa ja viettää aikaa heidän kanssaan. En jaksaisi enää opiskella, mutten tiedä miten opintojen loppumiseen pitäisi suhtautua. Kun olen Kreikassa, Suomi pyörii mielessäni ja kun olen Suomessa, Kreikka pyörii mielessäni. En tiedä muista, mutta luulen että ulkomaille lähteneet kaikki tuntevat tietynlaista levottomuutta mielessään. Ei ole syytä tietenkään asettaa kysymystä, minne minä oikeastaan kuulun, mutta se varmasti tulee mieleen monille matkaajille. Mutta täytyy todeta, että kaikesta tästä muutoksesta on tehnyt paljon helpomman ne ihmiset, jotka aina välillä muistuttavat minua siitä, etten koskaan pääse liian kauas heistä ja että minun ei tarvitse katsoa taakse tai eteen nähdäkseni ystäviäni. Ettei minun koskaan tarvitse muuta kuin mennä eteenpäin elämässäni, hehän ovat aina rinnallani.

Tänäviikonloppuna on tiedossa hääjuhlia, sillä myöhemmin tänään Kostan pikkuserkku menee naimisiin ja huomenna perhetuttu. Koska Kreikassa on käytäntö, että on eri asia kutsua kirkkoon ja juhlatilaisuuteen kirkon jälkeen, menemme todennäköisesti huomisissa häissä ainoastaan kirkkoon. Itse kokisin varmaan kutsun lähettämisen ilman juhlakutsua (siis pelkällä kirkkokutsulla) hieman epäkohteliaaksi, mutta mahdollistaahan tällainen kutsu kohteliaan lähestymisen kaukaisia puolituttuja kohtaan. Jos töissä näät samat naamat aina, muttet oikeastaan tunne heitä, voit laittaa kirkkokutsun ja edelleen olla kohtelias. Suomalaiseen meinkinkiin tietysti kuuluu olla selkeän röyhkeä ja joko kutsua tai ei ja sillä sipuli. Lahjojahan ei sitten tipu jos ei kutsuttu häihinkään, sillä miksi sitä turhaan käydä läpi lahjalistaa kun kakkuakaan ei saanut. Heh, no ehkä tähänkin sääntöön on poikkeuksia, kunhan provosoin. Ehkä osaan sanoa enemmän kreikkalaisista naimakaupoista tämän viikonlopun jälkeen.

Täytynee tästä lähteä kauppaan ostamaan hieman ruokatarvikkeita ja sitten valmistautumaan juhlia varten.

Pieniä pakomatkoja

Koska emme tosiaan voi tänäkesänä viettää Kreikassa varsinaista lomaa, (vaikka matka ja hotellikin oli jo varattu ihanasta paikasta viikoksi ja sitten tuli mutkia ja kiireitä) olemme päättäneet tehdä pieniä pakomatkoja Chalkidikin rannoille viikonlopuiksi. Joku ystävä tai Kostan sukulainen on menossa kuitenkin sinnepäin viikonloppuisin, joten hyppäämme vain kyytiin ja vietämme viikonlopun leppoisasti. Lähdimme viimeperjantaina Chakidikin ensimmäiseen niemeen, jossa sanotaan olevan vielä kirkkaampi vesi kuin toisella niemellä jossa Marmaras sijaitsee. Kostan kolme tyttöserkkua, heidän pienet koiransa ja muutama sukulaissetä ja täti olivat mukana matkalla ja yövyimmekin heidän kesämökillään.

Ensimmäinen asia joka muistui heti mieleen, kun pääsimme perille, että olimme unohtaneet kameran kotiin. Harmiksi en siis voi laittaa kuvia ihanasta paikasta, vaan täytyy tyytyä sanallisiin selityksiin. Mökki oli bungalow-tyylinen tummasta puusta rakennettu yksikerroksinen talo, jota ympäröi leveä veranta jokapuolelta. Piha oli täynnä palmuja, oliivipuita ja viinirypäleköynnöksiä, joka teki illalla alueen melkein viidakon näköiseksi. Tässäpä huomioni metsästä seuraavaksi. Suomalainen metsä on ihanan kesy, verrattuna täkäläiseen metsään, joka on täynnä sirkkojen ääntä ja ötököitä lentelee ja hyppii ympäriinsä. Aamunvalossa metsä näytti paljon kivemmalta kuin yön pimeydessä. Yöllä minun kimppuuni olivat käyneet verenhimoiset hyttyset, jotka ovat todella ovelia. Ne olivat poissa jo ennenkuin ehdin vilkaista, mutta jättivät isoja jälkiä. Kostaa ei purrut yksikään, josta olin hieman katkera, höms.

Ötököitä lukuunottamatta siis mökki oli tosi ihana. 10 minutin ajomatkan päässä oli lähin hiekkaranta, joka olikin uskomattoman kaunis turkoosine merineen. Käytin aika paljon aikaa keräillen pyöreitä kiviä pohjasta, mutta kahden pussillisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että aina löytyy kauniimpia kiviä jos jatkan näin. Loppuaika menikin sitten aurinkovarjon alla kellottaen tai palloa pelaten. On uskomattoman hienoa vain kellua lämpimässä merivedessä ja kuunnella rannalta tulevaa musiikkia. Mietiskelin moneen kertaan, miten voisin päästä tähän olotilaan myöhemmin, sitten kun tulen taas Suomeen. Ja on jotenkin käsittämätöntä ajatella, että täällä käydään oikeasti kesämökillä Aurinkomatkojen esitekuvissa. Kaksi tuntia autossa ja Lahden sijasta oletkin etelänmatkalla.

Olen alkanut etsiskelemään itselleni lyhyttä työrupeamaa Suomesta syksyksi ja yllätyin eräästä työpaikkatarjouksesta. Lähinnä siksi, että jutellessani puhelimessa työnantajan kanssa, hän aliarvioi minua todella jyrkästi suhtautuen minuun kuin teini-ikäiseen työnhakijaan. Ehkä suurin yllätys olikin se, miten oma suhtautumiseni on muuttunut itseäni kohtaan, eikä se miten työnantaja asian esitti. Jokatapauksessa olen tyytyväinen tästä huomiosta, vaikken työtä varmaan saakaan tuosta paikasta. Lisäksi olen saanut kurkkuni hieman kipeäksi, koska pidämme yöllä tuuletinta puhaltamassa sängyn vieressä. Täytyy yrittää keksiä joku toinen tuuletusratkaisu tai muuten tämä voi pitkittyä entisestään Suomeen tullessa.

Mamma Mia!

Viikko sitten perjantaina aloimme pakkaamaan aamulla tavaroita viikonlopun viettoa varten Chalkidikissä. Aamulla alkoi harmittamaan ettei minulla satu olemaan yhtään uutta kesämekkoa lomalle, joten ompelin nopeasti itselleni sellaisen. Tämä on ompelutaidon paras puoli! Yhdeltä sitten kiirehdimme bussiin ja ajelimme pitkin rannikkoa itään ja kohti lomanviettopaikkaamme Nea Marmarasta, jossa itse asiassa olimme vajaa vuosi sitten lomailleet samaan aikaa Kostan kanssa. Hotelli, jossa yövyimme oli Kostan ystävän omistama pieni huoneistohotelli ihan keskellä kylää, josta oli lyhyt matka niin rannalle kuin illanviettoon. Ensitöiksemme tietysti purimme tavarat ja lähdimme saman tien rannalle. Olin odottanut niin kauan että saan kuunnella mp3-soittimesta ’Destination Calabria’ kappaleen ja työntää varpaat kuumaan hiekkaan.

Viime elokuussa meressä oli paljon pieniä meduusoita, mutta nyt heinäkuussa nämä samaiset meduusat eivät ilmeisesti olleet vielä lähteneet liikkeelle, joten pohjan läheisyydessä vilahteli ainoastaan pieniä kaloja. Rannalta lähdimme vasta auringon laskiessa ja poikkesimme syömään tavernaan. Ruokailun jälkeen luvassa oli parin tunnin lepäily ja sitten ulos tanssimaan. Lauantai ei poikennut perjantain ohjemassa muuten, kuin että lähdimme aikaisemmin liikkeelle ja päätimme ottaa venetaksin läheiseen hotelliin. Kostas kertoi, että hotellin jälkeen alkavat luonnolliset merenpoukamat, jotka muodostavat pieniä kallioiden saartamia hiekkarantoja pitkin rantaa. Emme kuitenkaan ehtineet lähteä tarkastamaan niitä, sillä muut olivat heränneet ja kaipailivat meitä rannalle.

Sunnuntaina vietimme vielä kolmannen päivän rannalla, pelasimme tennistä, söimme riittävästi jätskiä ja skoolasimme loman kunniaksi ja lähdimme takaisin Thessalonikia kohti. On oikeastaan vaikeaa kuvailla viikonloppua mitenkään muuten kuin että meillä oli todella hauskaa. Juuri sopivasti aktiviteetteja ja pelkkää olemista. Nenänpääni tuli hieman punaiseksi, mutta muuten säästyin palamiseltakin kun käytin riittävän paljon aurinkosuojakerroin +40:tä.

Sain viimeviikonloppuna ajatuksen erääseen uuteen piirustusprojektiin, mutta hahmoteltuani kymmeniä kertoja ja täytettyäni hahmotelmilla lukuisia Untitled.psd tiedostoja piirto-ohjelmalla, tulin siihen tulokseen että minun lienee aika hankkia uusi piirtopöytä. Sen jälkeen kun sain uudestaan innostuksen piirtämiseen, olen huomannut että piirtopöytä ei vain enää tottele sillä tarkkuudella kun sen haluaisin tottelevan. Piirrän viivan ja vaikka käteni on vakaa, ilmestyy siihen koneella ryppyjä. Mutta ei auta, Aiptek 12000N palveli hienosti 4-5 vuotta, joka on jo riittävästi edullisen luokan piirtopöydältä. Ehkäpä jouluun mennessä saisin rahaa niin paljon kasaan että saisin ostettua hienon ammattilaispöydän itselleni.

Varasimme lennot Suomeen ja valitettavasti joudun toteamaan ettemme alkuperäisen suunnitelman mukaan pääsekään tulemaan vielä elokuun alussa vaan hieman myöhemmin. Saimme kuitenkin varattua halvat lennot. Lisäksi kävimme promenadin kesäteatterissa katsomassa eilen Mamma Mia! -elokuvamusikaalin joka oli uskomattoman positiivinen yllätys. Elokuva oli hauska ja huoleton ja samalla hyvin tunteellinen ja tunnelmallinen. Toki se ei ollut mikään draama tai actiontykitys, mutta omassa genressään voisin joka laittaa sen The Phantom of the Opera-elokuvan edelle. Abban musiikista oli tehty loistavat sovitukset ja leffa toisti vauhdikkaasti 70-luvun vapaata kapinallista henkeä, vaikkakin tapahtui nykyajassa. Lisäksi suunnittelusta kiinnostunut henkilö bongaa useita ruotsalaisia designkankaita ja esineitä ripoteltuna rustiikkiin kreikkalaiseen saaristotyyliin. Lisäksi Meryl Streep todistaa kuinka loistava näyttelijä hän on vaihtamalla tunnetiloja hassusta sydäntäsärkevään. Eli mikäli haluaa käydä katsomassa jotain kevyttä ja menevää, hassua ja tunteellista, suosittelen Mamma Mia!- elokuvaa.
Tällä kertaa ei tule muuta mieleen, joten taidankin lopetella tältä erää ja palata kouluhommien pariin.

Summerhits 2008

Olen aina pitänyt kaikenlaisesta musiikista ja ennen kuin aloin kuuntelemaan metallimusiikkia ja raskasta rokkia, voin hyvällä omatunnolla tunnustaa kuunnelleeni Spice Girls’iä. Jostain syystä huomaan, että Kreikassa on kuitenkin yllättävän vaikeaa kuunnella metallia. Ei siksi etteikö täällä sitä kuunneltaisi, eräs tyttöystävistäni on suuri suomimetallin fani, mutta jotenkin se vain kuulostaa turhan raskaalle minun korvissani. Salilla käynnin johdosta olen alkanut kuuntelemaan dance ja pop-musiikkia mp3-soittimella ja on hienoa huomata miten mielenkiintoista on kuunnella ensimmäistä kertaa jonkun tuntemattoman artistin levyä ja uutta musiikkityyliä.

Ehkei minulla ollut edes aikaa alkaa kuuntelemaan uutta musiikkia. Kun joku pyysi minua kuuntelemaan kappaleen, ensimmäinen reaktioni oli aina mielessäni "Ei minulla ole nyt aikaa.." Olinko aina tosiaan niin kiireinen? Mitä ihmettä olen tehnyt kaikki lähivuodet, kun tällä hetkellä minulla on aikaa käydä päivittäin töissä, salilla, opiskella, kokata uusia juttuja, katsella leffoja, piirtää ja pelata tietokonetta (kohtuudella ;) ) ja kaikenlisäksi nukkua 8 tuntia joka yö. Minusta tuntuu, että epäjärjestys elämässä ja omassa mielessä kaventaa maailmaa valtavasti joten ehkäpä se ei ollutkaan aikaa jota minulta puuttui aikaisemmin, vaan mielenrauhaa.

Sovimme lähtevämme ensiviikonloppuna Kostan ja kolmen ystävämme kanssa Halkidikiin viikonlopuksi, koska meillä kellään ei ole varsinaista kesälomaa. Olemme kaikki innoissamme tästä, sillä Marmaras on todella kaunis, virkeä kylä tavernoineen ja yökerhoineen ja sitä ympäröi turkoosi meri sekä valkoiset hiekkarannat. Lisäksi porukka jolla lähdemme koostuu mukavista ja hauskoista ihmisistä joiden kanssa tietää tulevan hauska reissu! Ihanaa päästä merenrannalle, jo pelkkä ajatus saa perhosia vatsaan.

Ennen jotenkin kavahdin ajatusta merestä, mustista aalloista ja tonnien vellovista vesimassoista, olenhan kasvanut järvi-suomessa ja järvenpohja on aina korkeintaan 10m syvyydessä. Kuitenkin kuva siitä mustasta synkkyydestä jonka näkee matkalla Helsingistä Viroon öisenä marraskuun iltana on hyvin kaukana auringossa kylpevistä aalloista kesäisessä Kreikassa. Vastavuoroisesti olen kuullut kreikkalaisten suusta epäilevää suhtautumista järvivettä kohtaan. Onko se täynnä iilimatoja? Miten se vesi voi olla niin mustaa? Se vesihän on upottavaa (kun ei pysty kellumaan kuten merivedessä) Miten siellä uskaltaa uida kun ei edes näe missä omat jalat ovat? Ihan hyviä pointtejahan nuo kaikki ovat, kyllähän minäkin pienenä pelkäsin että uidessani järvessä joku iso kala tai käärme seuraa veden alla minua enkä voi nähdä sitä. Tai säikähdin kun iilimato uiskenteli jossain lähellä. Niin.. ja olen meinannut jo kahdesti melkein hukkuakin järveen. Niinpä päätän suhtautua avoimemmin mielin merta kohtaan ja polskia sydämeni kyllyydestä suolavedessä. Niin, sekin vielä, että suolavesi ja aurinko ovat uskomattoman hyvä lääke iholleni. Yksi päivä rannalla ja iho on taas heleä ja sileä. ^_^

Siispä huzaa ja biitsille mars!

...Ja annan päivän paistaa

Huh, tätä hellettä. Ainut tapa selvitä kreikan kesästä on selvästi ottaa riittävästi niitä mainitsemiani viileitä suihkuja. Ensitöikseni kun herään aamulla, otan viileän suihkun ja teen nopeasti lasillisen frappe -jääkahvia. Sitten suihku iltapäivällä ja sitten uudestaan ja vielä ennen nukkumaanmenoa. Lämpötila on ollut jo aamusta tämän viikon 30 asteen paremmalla puolella ja iltapäivällä töistä tullessa kuuma tuuli oikein lehahtaa kasvoille oven ulkopuolella. Iho on hiestä kostea oikeastaan kokoajan ulkona ollessa. Nyt ei saa missään nimessä luulla, että valittaisin. Olen onneni kukkuloilla. Olen aina pitänyt lämmöstä ja auringosta, kivoista kesämekoista ja frappe-kahvista. Nyt täytyy tunnustaa, että tänään halusin jotenkin vielä tehdä oloani muikeammaksi ja katsoin Suomen sääennusteen netistä.

Sain hyvän idean tuossa hetki sitten ja kannoin läppärin parvekkeen ovelle. Sitten vain pyyhe lattialle ja aurinkoa ottamaan. Mikäpä tässä on kirjoitellessa blogiin. Juhannus meni tosiaan Waterlandissa polskiessa Kostan kanssa ja muutoin rauhallisesti kokaten ja leffoja katsellen.

Tällä hetkellä tosin näyttää harmilliselta sen puolesta, että kaikista ponnisteluistani huolimatta en pysty valmistumaan vielä syksyn alussa. Syy on se, ettei kokeita järjestetä vasta kuin lokakuussa ja ensisyksyn valmistumispäivästä ei tunnu olevan tietoa. Saa nähdä mitä sitten ensisyksynä seuraa. Mutta, mutta. Tänään on kaunis päivä, joten en murehdi asiaa vielä.

Minä avaan syömein selälleen

..ja annan päivän paistaa.
Minä tahdon kylpeä joka veen
Ja joka marjan marjan maistaa.

Minun mielessäni on Juhannus
Ja juhla ja mittumaari
Ja jos minä illoin itkenkin
Niin siellä on sateenkaari.

Tässäpä minun juhannustraditioni eli tuon kyseisen Eino Leinon runon lausuminen. Olen ensimmäisen kerran lukenut sen Porosalmella mummin ja ukin luona. Hakotuvan pihassa on vanha ulkohuussi, jonka lattialla on vaalea räsymatto, kulmassa peltinen vesisoikko ja tynnyri ja toisessa kulmassa usein juhannuksena metsäkukkia. Siellä on viileää ja joskus hyttysiä tanssahteli vasten lasi-ikkunaa. Ja seinällä oli tuo runo jota sitten tuli luettua usein. Lapsuuden viileä kesätuuli ja rakkaat (huussi)muistot pysyvät aina mielessä ja onneksi pääsen vielä tänä kesänä Porosalmelle käymään.

Tuostapa tuli mieleen, etten ole koskaan tottunut kutsumaan lapsuuden kotiani "maalle menemiseksi". Etelä-Suomessa asuessani kaikki puhuivat aina "meidän landesta" tai "meidän maalle" joten sitä alkoi itsekin sitten käyttää, mutta todellisuudessa en ole koskaan kokenut Porosalmea landeksi. Kun tuntee jokaisen metsän ja notkelman ja suon ja muistaa missä puissa on mielenkiintoinen kaarna, uskon että Porosalmi tulee aina olemaan osa sielunmaisemaani. On kuitenkin hyvä mennä eteenpäin ja kantaa kauniit muistot sisällään.

Tänään töistä tullessani ja painavaa laukkuani raahatessa uudet kengät hiersivät hieman jalkoja. Löysin eilen torilta mustien kirsikoiden (0,9€/kilo) lisäksi kahdet kengät viidellätoista eurolla yhteensä. Mielenkiintoista oli se, että koju myi bullboxerin nahkaisia kesäkenkiä, mutta mukana oli myös samoja kenkiä kreikkalaisella merkillä. Hah, eli se on totta sittenkin että samoissa tehtaissa valmistetaan monia merkkejä ja vain nimeä muutetaan merkin mukaan. Olen varsin tyytyväinen tähän löytööni jokatapauksessa ja eiköhän ne kengätkin istu kohta. Saan aina kengistä ekalla kerralla rakot.

Kuuma tuuli on puhaltanut aina iltaan asti tämän viikon ja huomaan kylmän suihkun olevan mitä ihanin tapa rentoutua. Meidän täytyy kyllä varmaan ensiviikolla hankkia tuuletin, vaikkakin kaverit sanovat että meidän kämppä on ihanan viileä ilmastoimattomaksi huoneistoksi. En kyllä todellakaan valita lämmöstä, vaan nautin täysin siemauksin kylmästä kahvijuomasta ja paistattelusta. En tiedä milloin viimeksi olen ollut näin rento kaikista kouluhommista huolimatta. Koska emme viikolla käyneet uimassa, huomenna on luvassa vesipuistopäivä juhannuksen kunniaksi. Eli luvassa vedessä riehumista ja eväitä uima-altaalla.

Hyvää Juhannusta!

Kouluhommia

Loppuviikoksi on luvattu lähemmäs 40 asteen lämpötiloja joten voipi olla että on tilauksessa reissu Waterlandiin juhannuksena. Kävin tänään lähellä sijaitsevassa naisten kuntokeskuksessa ja paikka vaikutti oikein kivalle. Siellä oli oikein saunakin mutta vähän se oli höpsöä siellä pyyhe päällä istua kun ei ollut ketään muutakaan saunomassa. Mutta olipa ihanaa käydä saunassa! Se oli ihan samanlainen sauna kuin nuo pikkusaunat Suomessakin, puinen löylykauha ja kiulukin. Kuntosalin lisäksi päätin ottaa itseäni niskasta kiinni inssityöni kanssa ja yritän saada sen loppuun. Mielellään heti. Mutta täytynee antaa sille viikko tai pari. En tosin halua enää yhtään odotella tämän asian kanssa ja nyt kun olen kuulumiseni tänne kirjoitellut jatkan taas opiskelua.

En ole vielä saanut tietää milloin on ensimmäinen mahdollinen valmistumispäivä ensisyksynä, jonka vuoksi en välttämättä voi varata lentolippuja Suomeen. Olisi kiva varata meno-paluu samantien, mutta saa nyt nähdä sitten. Aina kun alan opiskelemaan ahkerammin tuntuu, että täytyy samassa suhteessa päästä purkamaan luovuuttaan. Siispä odottelen Saksasta tilaamaani piirtopöydän kynää ja toivon kovasti että se saapuisi. Edelliset kaksi kynää ovat teillä tietämättömillä. En käsitä minne ne ovat hävinneet!

Viikonlopun illanistujaisistamme kasvoi suuremmat kuin suunnittelimme, sillä huomasimme ystäviemme kutsuvan muita ystäviä mukaansa. Toki tunsimme itsekin ne muut ihmiset, mutta paheksuimme kyllä hetken aikaa yllätysporukkaa, sillä paikalle piti saapua vain muutama ihminen. No mutta, seuraavan kerran mennään sitten muiden juhliin, olihan se mukavaa että ainakin kerrankin kaikki pääsivät paikalle! :)

Eortastiko trimero

Eli kolme päivää lomaa. Koska vielä muistan, laitan tähän väliin viimekirjoituksesta unohtuneen valokuvan niistä suunnittelemistani koruista:Eli siis materiaaleina oli hopea, muutama Swarowski kristalli, metalli, siima ja strasseja.

Kuten on varmaan päivän selvää, Kreikassa ei vietetä juhannusta. Kuitenkin näin viikko ennen pohjoista kesäjuhlaa meillä on yksi ylimääräinen lomapäivä huomenna maanantaina, Pyhän hengen juhlapäivänä. Vähän tulee haikea olo nyt miettiessäni paistettuja muikkuja, suomalaista grillimakkaraa, uusia perunoita ja tuoretta salaattia.. mutta toisaalta, en ole juuri muuta syönytkään täällä näin alkukesästä kuin noita (paitsi suomalaisen grillimakkaran tilalla olen syönyt kreikkalaista grillimakkaraa) :) Ehkä kaipaan sittenkin enemmän vain koivujen huokauksia viileässä kesätuulessa ja metsäpolkua eteeni. On mielenkiintoista huomata, kuinka suomalaiseen kesään liittyy niin paljon kaipausta ja surua siinä missä iloa niistä harvinaisista poutapäivistä.

Täällä kesää tuskin voisi kuvailla samoilla adjektiiveilla, vaikka iltaisin merenranta onkin jotenkin samalla tavalla melankolinen kuin huokailevat metsät Suomessa. Muuten kuumat päivät ja musiikin täyttämät illat viinin ja ruoan parissa ovat jotain ihan muuta. Olemme kutsuneet tänään illaksi muutamia kavereita kylään pelaamaan Munchkin-lautapeliä ja ajattelin tehdä tuulihattuja lohituorejuustotäytteellä sekä lakka-rahkatäytteellä. Olin eilen erään ystäväni luona katsastamassa AoC-tietokonepeliä. Niille jotka asiasta osaavat olla jotain mieltä, voin itse todeta etten ole pahoillani vaikken peliä koskaan ostanutkaan. Plus, keskityn mielelläni nyt kouluhommiin kunnolla.

Koska illaksi tosiaan on paljon ohjelmaa ja leipomista ja ennen sitä pitää vielä käydä hieman asioilla, täytynee lopetella ja kertoilla lisää taas myöhemmin. Huomasin muuten, että suomalaisessa uudessa biopassissa on Eino Leinon runo etukannen sisäpuolella ja Nocturnen sanat kuvaavat ajatuksiani tänään hyvin:

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Eino Leino: Nocturne 1903

Leffaviikonloppu

Sen jälkeen kun palasin suomesta 19 päivän jälkeen, saapuivat kylään kaikki vuorollaan ja yhtäaikaa äitini, siskoni sekä kummipoikani ja ystäväni Eve. Jokainen heistä on rakas ja tärkeä ihminen minulle, mutta yli kuukauden verran joko poissa kotoa tai vieraita kylässä kyllä ottaa hieman veroa. Niinpä päätimmekin seikkailla Indiana Jonesin matkassa kaikkien neljän ilmestyneen elokuvan muodossa ja istua ainoastaan kotisohvalla toistemme kainalossa tämän viikonlopun. Neljäs Indyleffa ei muuten ollut erityisen suuri pettymys, sillä en juuri siltä mitään odottanutkaan. Muutaman päivän sateen jälkeen lämpötila näyttää kohoavan taas 30:een, mutta yöt ovat vielä ihanan raikkaita. Viimeisien viikkojen aikana tuli käytyä niin merenrannassa ensimmäistä kertaa tänä kesänä, kuin vesipuistossa ja eläintarhassakin. Ja tietenkin melkein joka päivä kaupoilla naisvieraidemme kanssa. Olen todella onnellinen siitä, että kaikki edellämainituista ihmisistä tulivat kylään. Nyt tuntuu enemmän siltä, että olen jakanut jotain minulle tärkeää tärkeiden ihmisten kanssa.

Samalla löysin myös oman suosikkiliikkeeni, joka on satoja erilaisia helmiä, nauhoja, kristalleja, paljetteja sun muita myyvä erikoisliike. Liikkeessä saa siis itse koota valtavasta valikoimasta itselleen korun osat ja jos kauniisti pyytää, niin myyjä vielä tekee sen valmiiksi omien ohjeiden mukaan. Teetin siellä itselleni sitten uniikit hopeiset korvakorut ja kaulakorun, jotka molemmat maksoivat alle 10 euroa. Laitan niistä kuvan tänne, kunhan saan kuvat itselleni.

Koska nyt en ole juuri voinut keskittyä loppuihin kouluhommiini suomen vierailun jälkeen, alkaa maanantaista jälleen ahkera aherrus. Tilasin netistä myös itselleni uuden piirtopöydän kynän, jotta vihdoin saisin purettua kaiken tämän käyttämättömän inspiraation paperille. Tai siis tietokoneelle. Mitä enemmän opiskelen, sitä enemmän yleensä myös saan inspiraatioita piirustuksiin. Toivon siis itselleni tuotteliasta kesän alkua niin opintojeni kannalta kuin luovalla puolellakin.

Kaupunkiliikuntaa

Yksi Thessalonikin parhaista puolista kaupunkina on se, että kävellä voi jokapaikkaan. Kaupunki koostuu monista eri aikojen alueista ja rakennuksista ja minä tulen todennäköisesti pian tuntemaan keskustan kuin omat taskuni. Suomalaisten vieraiden ja sukulaisten käydessä täällä tulee sekä lenkkeiltyä päivittäin varsin paljon, että opittua tuntemaan pikkuputiikit ja kävelykadut. Olemme olleet äitin kanssa liikkeellä jatkuvasti siitä päivästä lähtien kun saavuimme Kreikkaan maanantaina ja tänään olen varsin onnellinen, ettei enää tarvitse lähteä kävelemään tämän päivän osalta lisää. Niin ihanaa kuin helle, merituuli ja pikkuputiikit ovatkin, olen onnellinen myös kotimme viileästä rauhasta.

Tänäaamuna torstaiseen tapaan lähikadullemme oli noussut suuri vihannes- ja kalatori. Ostimme sitten sieltä persikoita, nektariineja, verkkomelonin, mansikoita, appelsiineja, tomaatteja, kurkkua, paprikaa sun muuta jonka jälkeen lähdimme kävelylle kaupungille. Ostettuamme vielä leipää, rinkeleitä ja keksejä äiti muistutti minua porkkanoista, mutta en siinä vaiheessa enää pystynyt muuhun kuin kotiin raahautumiseen. Toisaalta olen todella iloinen siitä, että äiti on niin aktiivinen liikkuja. En tähän päivään mennessä ole löytänyt kreikkalaista, joka lähtisi innoissaan urheilemaan, joten tämä tekee oikein hyvää! Olimme aloittaneet Kostan kanssa kuukausi sitten argnetiinalaisen tangon tanssimisen, mutta koska tanssikoulu on varsin kallis, pidämme tässä välissä ainakin kuukauden taukoa ja käymme yhdessä salilla. Mukavaa kun Kostas on niin innolla mukana kaikessa tällaisessa, eikä häntä tarvitse vongata joka päivä osallistumaan tai tekemään jotain. Toivottavasti pääsemme tosin vielä jatkamaan tangon opiskelua myöhemmin, sillä nautimme molemmat todella paljon siitä. Kokeilin tehdä uudenmakuista hedelmäpirtelöä melonista, mansikoista, appelsiinista ja rasvattomasta jugurtista, josta tulikin varsin pirteä.

Suomessa ollessani olin päättänyt pitää kunnon terveyskuurin joka tosin meni hieman överiksi parina päivänä, kun kiireen vuoksi jouduin jättämään lounaan väliin ja join vain apteekin proteiinijuomaa hieman pitääkseni energiatason ylhäällä uimista varten. Kaksi viikkoa vesijuoksua joka arkipäivä, paljon vettä, valkoista teetä ja detoksaamista teki tosin tehtävänsä ja olo on nyt varsin hoikka ja hehkeä joka näkyi myös uudessa Rils'in mekossa, jonka ostin Kostan kaverin häihin. Häihin on tulossa 700 henkeä, joten on mielenkiintoista nähdä millaiset ne ovat.

Työt lähtivät mukavasti taas käyntiin kahden viikon tauon jälkeen ja on hauskaa huomata, miten etelässä töissä käyminen tuntuu melkein lomalle. Mutta nyt taidan mennä päiväunille. Kuuma ilma väsyttää tosissaan, joten on vaikeaa edes kuvitella millaista kesällä tulee olemaan. Nythän on vasta toukokuu.

Takaisin Kreikkaan

19 päivääni Suomessa ovat ohi ja 8 tunnin päästä lento lähtee kohti Kreikkaa. 13 tunnin päästä saavun taas Thessalonikin pienelle kentälle. Minulla on viha-rakkaussuhde tuohon kenttään aina riippuen siitä olenko menossa vai tulossa, mutta luulenpa että rakastan sitä kuitenkin enemmän. Onpas jännää palata kotiin ensimmäistä kertaa Thessalonikiin. Niin tosiaan, aikaisemmin olen palannut Kreikkaan aina enemmän tai vähemmän vieraaseen maahan mutta nyt oikein odotan omaan sänkyyn nukkumaan pääsyä ja tietysti Kostan näkemistä!

Mutta mutta.. tänään en taida kirjoittaa enempää, sillä herätys on tosiaan neljän jälkeen huomenna. Äiti taisikin jo mennä nukkumaan, sillä hän on lähdössä mukaani siis matkalle. Tänään Vantaalla, huomenna Thessalonikissa.

Jo joutui armas aika

Niin siinä vain kävi että tämäkin hieman hektinen lukukausi tuli loppuun. Todellisuudessa tietenkin jatkan vielä kurssitöiden palauttelua pitkin kesää mutta kokeita minulla ei ole ennen seuraavaa elokuuta. Olen varsin tyytyväinen saavutukseeni tämän lukuvuoden osalta ja mikä parasta, olen saavuttanut kaiken sen mihin asetin tavoitteeni syksyllä. Syyskuun alussa 9 kuukautta sitten tosiaan katselin lukusuunnitelmaani joka vaati suurta työmäärää näyttääkseen edustavammalta. Opintoni olivat olleet rempallaan pitkään, samoin henkilökohtainen elämäni. Olin ollut pitkään väsynyt, mikä heijastui suoraan opintojeni edistymiseen ja niinpä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ottaa opintoni kiinni. Koko urakasta teki vielä hieman vaativamman se, etten olisi paikalla keväällä tekemässä kursseja Kreikkaan lähdön vuoksi.

Olin niin väsynyt ja stressaantunut jouluun mennessä. Oli kokeita, iltakursseja, koulua ja kiireapulaisen töitä. Heräsin kuuden jälkeen ja tulin koulusta tai töistä kymmenen aikaan, joskus vasta yhdeltä. Oli kaksi rakkaan poismenoa ja todellinen henkinen kasvun paikka entisestä elämästäni. Vuosi 2008 alkoi niin erilaisena mitä olin koskaan kuvitellut sen olevan. Olin tiennyt jo monta vuotta miten elämäni tulisi menemään, mutta mitään sellaista ei tapahtunutkaan. Oli hetkiä kun olin yksin vieraassa maassa, mutta tiedän ettei puhtaalle paperille ole helppoa alkaa kirjoittaa ja jokainen päivä on tähän mennessä todistanut, miten oikean ratkaisun lopulta tein. Positiivinen ajattelu on valtava voimavara, ainakin omalta osaltani. Muistan lukeneeni jostain naistenlehdestä vuonna 2004 pienen sitaatin Theodore Rooseveltiltä joka meni jotakuinkin näin:

"... Jotkut antavat unelmiensa hukkua, mutta toiset pitävät niistä kiinni, hoivaavat niitä vaikeiden aikojen yli. Kunnes aurinko jälleen paistaa, mikä aina käy niille jotka uskovat, että heidän unelmistaan tulee jonain päivänä totta."

Sain tämän lukuvuoden aikana saman verran opintopisteitä kuin kolmessa aikaisemmassa vuodessani yhteensä, tosin olen ollut jo kerran aiemmin työharjoittelussa puoli vuotta opiskeluajastani. Kesällä tiedän saavani vielä loput pisteet ja syksyllä jäljellä on enää muutamia kokeita ja valmistuminen. Tärkeämpää kuin opiskelut itseisarvona on kuitenkin se, että olen henkisesti paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. Mikäpä tässä on aloittaessa Kreikan kesää ja ensimmäistä kertaa kaiken kiireen jälkeen todella pääsen keskittymään kulttuuriin, kieleen ja kreikkalaiseen luontoon.
Tässäpä suuria ajatuksiani lukuvuoden päätteeksi.

Kokeita ja koivuallergia

Niinpä kävi, että heti ensimmäisestä päivästäni Suomessa lähtien minulla alkoi kammottava siitepölyallergia. Aluksi kun antihistamiinia ei ollut vielä riittävästi veressä pääni oli niin raskas ja hengitys vaikeaa, etten päässyt sängystä kunnolla ylös. Tämä tietysti huolestutti minua kokeiden puolesta, sillä tiukan aikatauluni vuoksi minulla ei olisi ollenkaan aikaa nyt aivastella luentopapereihini. Olo on nyt hieman helpottanut viikon jälkeen, mutta koeviikon sinnikäs jatkuminen ei valitettavasti parane millään muulla kuin yhtä sinnikkäällä lukemisella.
Kolme koetta on nyt takana ja kolme edessä eli seuraavan kokeen jälkeen olen jo voiton puolella. Jei! Tämä on taas yksi niitä hetkiä, kun rymistelen eteenpäin suostumatta edes ajattelemaan luovuttamista, mutta tiedän että tämän jälkeen tulee myös se hiljaisuus kun ei olekaan velvollisuuksia joka kulman takana. Koko kevään olen tehnyt kursseja koululle ja nyt kesän korvalla sitten jäljellä on enää muutama hassu ja tietenkin inssityön loppuun saattaminen.

Olen jotenkin ihan huipputäynnä energiaa tällä hetkellä. Herääminen kuuden aikaan tuntuu jopa helpommalle kuin normaali kahdeksalta Kreikassa ja jokailtapäiväinen vesijuoksu ja kasvis/kalaruokavalio vain parantavat oloa. Toivon todella pystyväni pitämään nämä terveet elämäntavat ja välttämään myös herkuttelua kuten nyt olen tehnyt muutamien viikkojen ajan. Niin se vain taitaa mennä, että kun henkisesti kokee olevansa tasapainoinen pystyy paljon paremmin pitämään fysiikkansa kunnossa.

Kostas on lähetellyt minulle rohkaisevia tekstiviestejä joka päivä ja kertoillut kuulumisia. Kyllä minulla alkaa jo vähän ollakin koti-ikävä Thessalonikiin. On ihanaa nähdä ystäviä, puhua suomea ja katsella hieman suomalaista TV:täkin, mutta lopulta ei minusta täällä ole niin kovin erilaista kuin Kreikassakaan. Saunaa tulee toki hieman ikävä taas, mutta enköhän minä sen kestä. :)

Hei kuule Suomi

Ja nyt olen sitten taas Vantaalla. Saapumiseni Helsinki-Vantaalle oli jotenkin typerryttävä kun huomasin, kuinka tyhjää jokapaikassa on. Thessalonikin vilskeeseen verrattuna tunsin hetken olevani täysin yksin kun bussin 61 muut kanssamatkustajat olivat keskiyöllä kolme spurgua ja ikkunoiden takana vilisi hiljaiset kerrostalot ja pellot. Eilinen oli kuitenkin kaunis ja lämmin päivä ja lähdin saman tien keskustaan ostoksille ja tapaamaan ystäviä. Helsinki on edelleen kaunis kaupunki, jotenkin herkkä ja hauras verrattuna Thessalonikin tuoksujen ja äänten täyttämään vilkkauteen. Molemmat kaupungit ovat hieman samantyylisiä merenrantakaupunkeja, mutta niin erilaisia ja itse voin todeta, että siinä missä Helsinki tuntui joskus kodiltani, on Thessaloniki vienyt sen paikan nyt.

Täällä on monet asiat niin hyvin, mutta jotain puuttuu. Ehkä se on koti, ehkä kaikki ne äänet ja tuoksut, ehkä se toisenlaisen rauhallisuuden tunne. Niin tosiaan, Thessalonikissa ei koskaan ole rauhallista, mutta jotenkin ihmiset ovat silti usein rentoutuneempia ja rauhallisempia räiskyvän kuorensa alla. Kreikkalaisilla ei ole niin kiire muutokseen joka on varmasti huono asia valtiontaloudellisesti, mutta ehkäpä ihmisillä on juuret syvemmällä maassa. Ja tietenkin aurinkoinen sää auttaa aina. :)

Lähdenpä tästä uimaan, sillä lupasin itselleni pienen positiivisen muutoksen kuntoilutottumuksiini nyt kun kerta olen taas täällä pohjoisen tehokkuuden maassa. ^^

Pääsiäinen

Kuuntelen Bonon ja Mary J. Bligen kappaletta "One", joka vie minut muistoihin viime keväästä. Hassua miten musiikki jättää niin helposti jäljen muisitiin kokonaisista päivistä, tuoskuista, tunteista. Viime keväänä kuuntelin MP3 soittimesta tätä kappaletta todella paljon käydessäni säännöllisesti kuntosalilla. Muistan niin elävästi energiajuoman maun ja kuntosalin juoksulaitteen kahvat käsissäni, keväiset iltapäivät toukokuussa kun kävelin Pitäjänmäen juna-asemalle salin jälkeen ja kuuntelin tuota kappaletta. Kuuntelin biisiä silloin, sillä tiesin sen rohkaisevan minua siihen mitä ikinä edessä olikaan. Menneisyydessä minun on ollut hyvin vaikea myöntää asioita itselleni, joten laulujen kautta asiat oli jotenkin helpompi käsitellä.

Olin niin toiveikas viime keväänä, muistan ajatelleeni usein katsellen taivaalle, että "Jonain päivänä, jonain päivänä aivan varmasti kaikki tulee olemaan toisin, juuri niinkuin olen aina niiden halunnut olla." Ja muutos oli tietenkin tämä kaikki minkä vuoksi nyt istun kämpässäni Thessalonikissa ja suunnittelen 20 päivän matkaa Suomeen ensiviikosta alkaen. Matka lopullisiin päätöksiin ei ollut helppo eikä aina mielyttäväkään, mutta olen iloinen siitä, että olen ollut rohkea noista päivistä lähtien kun odotin junaa Pitäjänmäestä kotiin. Kaikista muutoksista ja eroavaisuuksista, niin hyvistä kuin huonoistakin kokemuksista johtuen olen onnellinen nyt. Ja se on ainut asia millä on väliä, että olen onnellinen.


Tänään yöllä siis vihdoin paasto päättyy kun Kristus nostetaan kuolleista täällä etelänmaalla ja keskiyön jälkeen monissa kodeissa ahmitaan herkkuja. Itse päädyin pitämään paastoa tämän viimeisen viikon, mutta koska minulla paastoamisen merkitys on melko puhtaasti terveydellisistä ja tieteellisistä syistä (viime keväänä tein tutkimusta paaston vaikutuksista työharjoittelussa), päätin paastota omalta osaltani punaisesta lihasta, makeisista ja rasvaisista juustoista. Täytyy sanoa, että kasvisten syönti viikon verran (ja hieman mustekalaa ja kalmaria kaverina) on tehnyt minulle ihmeen hyvää ja kunhan pääsiäisestä päästään varmaan jatkan punaisen lihan välttämistä ihan muutenkin ruokavaliossa. Jätin myös kahvin pois viikoksi joten olen nukkunut melkein 8-10 tuntia joka päivä. :)

Viikko on ollut ihastuttavan lämmin ja kaunis eilistä lukuunottamatta, jolloin satoi vettä. Sormet alkavat syyhytä kohta kauppojen kesävaatteiden ja kenkien kanssa mutta lupaan odottaa äitiäni, siskoani ja kaveriani Eveä tänne ensin ja sitten ryntäämme yhdessä ostoksille. Laitan hieman valokuvia tästä viikosta, mutten ehdi kaikkia laittaa sillä nyt pitää lähteä hieman ostoksille ennen kauppojen sulkeutumista.

Kun taas on aika auringon

Uusi viikko ja päätin lähteä aamulla ulos sandaaleissa, sillä säästä luvattiin 30 astetta alkuviikosta. Tosiaan, tuntui kummalle mennä töihin niin lomatunnelmissa, aurinkolasit silmillä ja vesipullo kädessä. Melkein kaikkein parasta tässä Kreikan kesässä on se, ettei kokoajan tarvitse stressata kesän päättymisestä. Se jatkuu vielä viisi kuukautta.

Eilisen sunnuntain aloitin nukkumalla pitkään, sitten siivosimme kämpän ja lähdimme syömään Kostan äidin luo. Ruokaa odotellessa menin ottamaan aurinkoa kattoterassille, sillä lämpötila oli jo heti aamusta kivunnut yli 25 asteen. Tunnelma oli ihanan rauhallinen ja hiljaisten auringossa kylpevien kattojen kaupunki aukesi edessäni ja kauempana näkyi kimaltavana Thessalonikin merenlahti. Mietiskelin mielessäni sitä, mitä Kaisa oli edellisellä viikolla sanonut, että ei ihme jos ihmiset ovat vähemmän masentuneita kun sää on niin kaunis. Pakko sen on olla totta, on eri asia katsella räntäsateessa matkatoimiston mainosta aurinkoisesta ja hienohiekkaisesta uimarannasta ja tietää että sellainen on tunnin ajomatkan päässä kodista. Nukahdin aurinkotuoliini hetkeksi näihin ajatuksiin, kunnes Kostas tuli herättämään minut.

Ruuan jälkeen lähdimme keskustaan ja kävelemään promenadille, joka oli täynnä ihmisiä kävelyllä ja lenkillä. Haitarinsoittaja näppäili ”Pariisin taivaan alla” kappaletta ja paikalle oli tullut niin hattaran ja pähkinöiden myyjiä kuin pieni sirkusryhmäkin esiintymään. Skeittaajat olivat vallanneet Aleksanterin patsaan ympäristön ja muutama kulkukoira katseli heitä laiskasti nurmikolta. Päädyimme kahville Aristoteleen aukiolle Ellan ja Georgen kanssa, josta palasimme vielä myöhemmin kävelykadulle. Sirkusporukka oli vaihtanut keilat ja pallot tulisiin lyhtyihin ja keppeihin illan pimetessä ja katselimme hetken valoshow’ta miettien, lähtisimmekö pienelle risteilylle lahdella vai menisimmekö syömään. Koska tuulen olevan vähemmän lämmin lahdella kuin rannassa, päädyimme syömään ulos ja juttelemaan. Kesällä Thessalonikin lahdesta lähtee joka ilta 30 minuuttia kestäviä risteilyitä, joka on oikeastaan hetki kelluvassa baarissa reggaemusiikin tahdissa. Vielä yhdentoista aikaan sunnuntai-iltana kahvilat olivat täynnä ulkona istuvia ihmisiä ja jopa pieniä lapsia vanhempiensa seurassa, mutta me päätimme suunnata kotiin.

Päivä ei olisi voinut päättyä paremmin, mutta kaiken lisäksi kuulin vielä, että Kreikassa tulee voimaan pian kielto julkisilla paikoilla tupakoinnista, joka siis tarkoittaa myös yökerhoja ja kahviloita. En voinut kuin hymyillä muikeasti illalla, kun lueskelin seuraavaa osaa Tulen ja Jään laulusta.

Vieraita suomesta

Nettiyhteyden puuttuessa on vaikeaa joskus päästä internetin ihmeelliseen maailmana kertomaan kuulumisistaan. Tähän asti olen käyttänyt nettikahviloita ja työpaikan tietokonetta, mutta nyt ei luultavasti enää tarvitse odottaa kauaa. Viikko on alkanut vaihtelevalla säällä, sillä maanantaina oli sadetta ja viileää ja tiistaina aurinko paistoi ja lämmitti, samoin kuin eilen. Vietin eilen iltapäivän kattoterassilla aurinkoa ottaen ja miettien, milloin alan kaipaamaan täältä Suomeen.

On melkein surullista todeta, etten juuri kaipaa Suomeen, en ainakaan vielä. Muistan erään toisen henkilön jolle Suomeen asettuminen oli vaikeaa. No, nyt ymmärrän häntä täysin. Ehkä olin sitten juuri sopivassa elämäntilanteessa lähteäkseni, sillä nautin täällä olostani todella paljon. Ei tämä oikeastaan arkea ihmeellisempää ole useinkaan, joka aamu herään ja menen töihin ja opiskelen, menen keskustaan, jossa näen ystäviä tai käyn harrastuksissa tai hoidamme rutiineja. Sieltä sitten ruokakauppaan, ehkä videovuokraamoon ja kotiin. Viikonloput ovat toki omistettu useammin hauskanpidolle, retkille ja kavereille, mutta enkö muka tehnyt tätä kaikkea jo Suomessa? Miksi joka aamu sitten olen niin positiivisella mielellä herätessäni ja odotan innolla tulevaa päivää?

Ystäväni Jukkis ja Kaisa kävivät viimeviikonloppuna kylässä ja vaikka sää oli hieman vaihteleva, sanoivat he nauttineensa lyhyestä ajastaan Thessalonikissa. Juttelimme paljon viikonlopun aikana siitä, mikä oikeastaan on niin eritavalla täällä ja miksi ulkomaailma näyttää niin kutsuvalta aina Suomeen verrattuna. Totesimme kaikki tietenkin, että Suomi on turvallinen, järjestelmällinen ja puhdas maa asua, jotka kaikki toisinaan puuttuvat ulkomailta. Silti on kuitenkin jotain, mikä synnyttää sen tunteen, joka iskee kun laskeutuu Helsinki-Vantaalle, järjestelmällisten puiden, teiden ja talojen keskelle. ”Paluu arkeen”. Niin.. jostain syystä arkeni täällä Kreikassa ei sisällä sitä velvollisuuden tunnetta, joka helposti haalistaa Suomessa arjen niin harmaaksi. Kaisa sanoi, että ensimmäisen päivän hän oli tuntenut olonsa turvattomaksi ja häirityksi kaiken uuden keskellä, mutta seuraavana päivänä hän rentoutui täysin ja alkoi aivan uudella tavalla innostua koko reissusta. Jukkis totesi, että haluaa tulla tänne uudestaan. Olen todella iloinen, että he viihtyivät.

Ei ole ehkä järkevää asetella vastakkain Suomea ja Kreikkaa niin usein ajatuksissani, sillä lopulta meissä on paljon samaa. Omaleimainen kansa, jolle oman kansallisuuden erikoispiirteet ovat tärkeitä, oma musiikki ja oma luonto. Kostas yllätti minut eilen ja menimme katsomaan Aristoteleen aukion vanhaan leffateatteriin suomalaisen ”Miehen työ”- elokuvan. Pidimme siitä molemmat ja muutkin nauroivat hauskoille kohtauksille teatterissa ja kauhistelivat yllättäviä. Elokuvan loputtua kuulin yhden tytön ihmettelevän ”Miksei kukaan niistä naisista sanonut suoraan miehilleen miltä tuntuu ja mikä on vikana? Ei kukaan ole noin epäluuloinen omassa parisuhteessaan, hyvänen aika”

”Niin..”, mietin. Suurimpana teemana elokuvassa selkeästi loisti kommunikointivaikeudet suomalaisessa yhteiskunnassa. Muistan itsekin tuon tunteen, mutta yritän korjata virheeni. Luulenpa että moni suomalainen kokee aina joskus, ettei vain ole mitään sanottavaa. Ei se auta, ei sillä ole väliä, ei sanominen muuta mitään.

Coldplay – Talk

Meet the family

Tämä viikko tuntuu olevan lämmin. Eräs ystäväni sanoi kuulleensa, että viikonloppuna olisi 30 astetta lämmintä, mutta epäilin tätä varsin kovasti. Säätiedotuksessa luvataan 25 astetta lauantaiksi joten silloin jok’ikinen Thessalonikin bulevardin kahviloista on täyteen ahdettu. Kreikkalaiset rakastavat kahvilla käyntiä ja nykyään huomaan itsekin tottuneeni tähän. Kahvilla käynnissä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta muistan vuosi sitten Ateenassa käydessäni olleeni tylsistynyt kuoliaaksi, kun menimme Alfoksen ja hänen ystäviensä kanssa kahville joka päivä juuri siihen parhaaseen aikaan, pariksi kolmeksi tunniksi, kun olisimme voineet kävellä läpi kaikki kaupat, museot ja nähtävyydet. Olen toiminnallinen ihminen, joten pelkkä maleksiminen höpötellen turhuuksia saa minut helposti rauhattomaksi. Kuten totesin kuitenkin jo, olen selvästi oppinut tavoille, sillä nykyään minua ei haittaa oikeastaan se, etten puhu muutamaa sanaa enempää vaan lähinnä kuuntelen ja siemailen juomaani. Kaikki tämähän johtuu myös siitä, etten ole oikeastaan ehtinyt opiskella kreikkaa, koska luen muihin kokeisiin ja teen inssityötäni edelleen. Niin kahvilla käynnissä kuin kreikan opiskelussakin kuitenkin yritän pitää mielessäni, että hiljaa hyvä tulee. Σιγα σιγα, Ihan hyvä vain että kerrankin otan rauhallisesti.

Vaikken kreikkaa puhukaan kovin sujuvasti vielä, ymmärrän kuitenkin yllättävän hyvin mitä muut puhuvat. Kun todella keskityn heidän puheeseensa, ymmärrän jopa vivahteita, kuten puhutaanko kyseisestä asiasta negatiivisessa vai positiivisessa sävyssä. Tässä välissä huomautan että vivahteiden huomaaminen on vaikeaa siksi, kreikkalaiset tuntuvat korottavan ääntään ja viuhtovat käsillään oikeastaan kaikissa tunnetiloissa.

Eilen meillä kävi kylässä Kostan kolme tyttöserkkua, heidän aviomiehensä ja yksi setä. Minulta kysyttiin muutamia sisustusajatuksiani ja ideoistani pidettiin kovasti, mutta yhtäkkiä huomasin istuvani sohvalla kaikkien keskellä hiljaa kun muut viuhtovat käsillään ja papattavat kovaan ääneen osoitellen eri nurkkia olohuoneestamme. Lopulta Olga totesi minulle että ”näyttää siltä että jokainen meidän perheestä on sisustussuunnittelija jos sille päälle sattuu”. Sitten Kostas tuli olohuoneeseen kantaen tekemiään drinkkejä ja kahvia ja kaikenlisäksi hän oli sotkenut itseään yrittäessään käyttää mixeriä. Huvittavalla tavalla tunsin olevani Aki Kaurismäen elokuvahahmo kreikkalaisessa 60-luvun perheleffassa. Kun vieraat olivat lähteneet Kostas kysyi minulta olenko vielä elossa, mutta omat tuntemukseni eivät olleet yhtään negatiiviset, päinvastoin. On hauska seurata tätä etelä-Eurooppalaista meinkiä. Jossain vaiheessa jääkaappimme oli myös ilmestynyt valtava suklaakakku ja astiakaappiin kauniita lautasia.

Arkea ja fantasiaa

Otsikon keksiminen on vaikeinta blogin kirjoittamisessa. Todennäköisesti teen vain väärin yrittäessäni kirjoittaa otsikkoa ennen varsinaista tekstiä, eihän tarinaakaan kai kirjoiteta otsikon perusteella. Sen jälkeen kun aloitin lukemaan Tulen ja Jään laulua, en ole kertakaikkisesti päässyt siitä eroon. Olen jo muutamaan kertaan miettinyt että lukisin sitä töissä tauoilla, mutta onneksi en sentään ole vielä sortunut. Opiskelu kokisi julman kohtalon muuten. Tuo kyseinen kirja on todella lähellä sitä, millaista fantasiakirjallisuutta olen aina halunnut lukea. Syvä ja moniulotteinen, täynnä persoonallisia hahmoja ja yllättävän persoonallisia sivuhahmoja. Ennenkaikkea se ei pyri kaunistelemaan monia sellaisia asioita, mitä muissa fantasiakirjoissa jätetään sanomatta, vaan kerää mielenkiintonsa realistisen fatasiamaailman luomisesta; politiikasta, maailman monimuotoisuudesta ja kulttuurista. Onneksi olen vasta toisessa kirjassa alkupuolella, joten tiedän että minulla on vielä paljon luettavaa edessä.

Tänään ajattelin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ommella nopeasti muutamat tyynynpäälliset ja kiinnittää verhoja ikkunoihin. Minne kaikki aika aina häviää? Olen suunnitellut aloittavani piirtämään ja maalaamaan tauluja kotiin, ompelevani verhoja ja urheilevani päivittäin, opiskelevani jokapäivä kokeisiin, lukevani kirjaani ja pitäväni yhteyttä suomeen. Sitten kun on vielä Kostan varsin laaja sosiaalinen verkosto sukulaisia ja ystäviä jotka haluavat tavata päivittäin, en millään keksi miten saisin tehtyä kaikkea suunnittelemaani. Valitettavasti karsin kuntosalilla käynnin ensimmäisenä pois ja nyt kaduttaa.

Olen iloinen tosin mixeristäni, jolla olen tehnyt nyt muutamat aamut porkkana-appelsiinismoothieta (joka on hyvää!) ja yritän taas pitää kiinni terveellisemmistä elintavoista. Varsin positiivinen asia on myös se, että Kostas ei ole kyseenalaistanut kertaakaan ruokiani vaan sanoo olevansa tyytyväinen, että minä tiedän mikä on terveellistä ruokaa ja mikä ei. Muah ^_^

Loppu sunnuntai kulunee siis hommaillessa kaikkea kotona, mutta illaksi vuokrasimme leffan ja varmaan kokeilemme tehdä banaanidaiquirit mixerillä.

Ensimmäisen päivän mietteitä

Ensimmäinen yö omassa kämpässä on siis vihdoin takana. En ole pitkään aikaan nukkunut niin hyvin kuin viimeyönä ja nyt olen varsin tyytyväinen siihen, että päätimme hankkia halvimman patjan sijasta hieman paremman. En muista mitä unia olisin nähnyt, joka on selvä merkki siitä, että olen nukkunut tavallista sikeämmin. Mielenkiintoista huomata nyt, että nuorempana olisin ollut hieman pettynyt yöhön jolloin en muista uniani. Nyt voisin sanoa, että tuollainen harvinainen yö ilman unia on paljon rentouttavampi kuin sekamelska tunteita ja tapahtumia silmien kiinni laittamisesta niiden avaamiseen. Lisäksi ero on tietenkin siinä, että lapsena unet olivat jännittäviä seikkailuja ja satumaailmoja, kun taas nykyään ne ovat lähes poikkeuksetta kaikuja huolistani ja peloistani jotka eivät saa sijaa positiivisessa ajattelussani päivisin. Harmikseni voin kuitenkin todeta, että painajaiset ovat aina yhtä pelottavia, vaikka muut unet muuttuisivatkin tylsiksi muistutuksiksi siitä, mitä tapahtuisi kun myöhästyn töistä, unohdan lukea kokeisiin tai eksyn outoon kaupunkiin.

No mutta se uneksimisesta. Kämppä näyttää hyvältä! Vaikka seinät ovat vielä tyhjät tauluista ja verhot puuttuvat ikkunoista sekä matot lattioilta, kaikki huoneet (paitsi työhuone jossa on ainoastaan kaksi tuolia) näyttävät oikeilta huoneilta. Hmm, otankin valokuvia tänään illalla ja laitan ne seuraavalla kerralla blogiin. Kaiken lisäksi ensimmäistä kertaa tunnen pystyväni oikeasti sisustamaan kodin juuri niin kuin haluan, vaikka aikaa siihen kuluukin vielä.

Naapurusto näyttää ihan mukavalle, vaikka asummekin melko tiiviissä kaupungin osassa. Parvekkeelta näkyy valitettavasti tien toisella puolella oleva ruma rakennus, jonka toivon salaa olevan purkutuomion alla lähiaikoina. Yksi todella hyvä puoli on se, että 5 minuutin kävelymatkan päästä löytyy edullisia ruokakauppoja, pankki, posti, bussipysäkki, apteekki ja kasapäin muita palveluita. Lisäksi vilkkaasti liikennöidylle pääkadulle on matkaa sama 5 minuuttia, mutta illalla seutu oli silti hyvin hiljaista. Toivottavasti ei ilmenekään mitään ihmeellisyyksiä vaan tämä tosiaan olisi se minun unelmakämppäni :) So far so good!

Oma kämppä

Otsikko ei lienee selittelyjä tarvitse, pääsimme vihdoin muuttamaan omaan asuntoon! Sen jälkeen kun sähkölakko ja kaikki muut lakot olivat ohi, täytyi asunnossa vielä hoitaa muutamia sähkötöitä ja selvittää internetyhteys sun muut. Täällä internetyhteyden saamiseksi vaaditaan vielä puhelinlinjan aukaisu, mutta yhteyden pitäisi olla 4 Mb kun sen sitten saamme toimimaan. Siihen asti joudun valitettavasti käyttämään alakerran nettikahvilaa yhteydenpitoon Suomeen. Toisaalta, toivottavasti keksin paljon muuta tekemistä sillä välin kun en ole nenä kiinni tietokoneessa ja ehkäpä ehdin vierailemaan lähikadulla olevassa taidekaupassa ostamassa taulukankaita ja värejä maalaamiseen.

Viimeviikonloppu tuntui minusta jotenkin käännekohdalta säässä. En ole nyt ihan varma, mutta jotenkin tuuli on nyt paljon lempeämpi. Aamut ovat edelleen viileitä, samoin kuin myöhäisilta, mutta heti kun aurinko nousee horisontin yläpuolelle, nousee lämpötilakin sunnilleen 20 asteeseen. Olen ihastellut monesti työmatkalla tulenpunaisia unikkoja, jotka näyttävät täplittävän tienvarsia samalla tavalla kuin voikukat Suomessa. Syreenien tuoksu tulee aina välillä nenään, joka muistuttaa minua kovasti alkukesästä Porosalmella. Odotan kyllä kovasti jo Kreikan kesää ja lämpimiä öitä. Ensi elokuussa päätimme tulla yhdessä Suomeen, jolloin varmaan on aikaa näyttää Kostalle kotiseutua ja kulttuuria. Elokuuhun on kuitenkin vielä pitkä aika, mutta koeviikkoni toukokuussa lähenee jo kovaa vauhtia, jolloin siis on ensimmäinen reissuni kotosuomeen. Onneksi olen aloittanut lukemaan kokeisiin jo muutama viikko sitten, mutta edelleen on paljon tekemistä.

Lakko ohi, vihdoin

Perjantaina heräsimme varsin mukavaan ääneen, kun kadulta kantautui roska-autojen kolina. Lakiuudistuksen vuoksi monet julkiset tahot lakkoilivat parin viikon ajan ja siksi esimerkiksi roskia ei kerätty melkein kahteen viikkoon kadunvarsilta, ennen kuin tänään. Voin sanoa, että oli kammottavaa katsella kasvavia roskakasoja, varsinkin kun turhautumuksessaan ihmiset eivät enää jaksaneet edes yrittää lajittelua, vaan kaikki roskat olivat sekaisin sullottuna yhteen. Mietin eilen, lakon viimeisenä päivänä, kun harmaalta taivaalta satoi vihlovaa ohutta tihkua, roskakasat olivat vallanneet osittain koko kävelykadun leveyden ja odotin taksia tienreunassa, että nolottaisi hieman jos joku suomalaista ystävistäni tulisi tänne nyt käymään. Lisäksi eilen sähköt katkesivat kolme kertaa tuntien ajaksi, joka sai tunnelman vielä kolkommaksi. Tänään kuitenkin kaikki tuo on ohi vihdoin, aurinko paistaa suloisesti ja tuuli on lämmin ja ennen kaikkea, roskakasat ovat poissa ja sähkölakkokin on ohi!

Ehdin kyllä mielessäni sadatella tällaista toimintaa ja ajatella moneen kertaan: ”Ei Suomessa koskaan sallittaisi tällaista..” mikä saattaa olla tottakin. Tuskaani roska-asiassa ehkä lisäsi vielä entisestään tällä hetkellä se, että olen opiskellut tämän viikon vesistöjen suojelua ja ympäristöasioiden laiminlyöminen saa minut aina murheelliseksi.

No mutta, aikaisemmin tällä viikolla kävimme lisäksi vihdoin ostamassa kaikki huonekalut ja ne toimitettiin kämpälle. Viikonloppu menee siis huonekaluja kasaten ja sormeni syyhyävät jo pelkästä ajatuksesta. Viime viikonloppuna olimme käymässä Kostan serkun Olgan luona ja koska Olga ja hänen miehensä ovat juuri muuttaneet uuteen isoon taloon maalla, heillä on iso varasto Olgan keräämiä sisustuslehtiä. Olga on hurahtanut täysin pohjoismaiseen puurakentamiseen ja näytti minulle olohuonesisustusta, joka oli kuin suoraan vanhasta suomalaisesta saunasta. Olga vei minut takapihalleen ja esitteli tyylikkäimmän tuolinsa: Se oli noin 30cm halkaisijan puupölli, jota olisi voinut käyttää halkojen hakkaamiseen.

Tein yleisen johtopäätöksen muutaman kymmenen sisustuslehden perusteella siitä, että suomalaisten maatalojen puiset lypsypenkit ja saunajakkarat, tukkirakenteiset pöydät ja jopa pelkät puupöllit ovat suurinta huutoa ja niin pop modernin sisustuksen kaverina, ettei mitään rajaa. Niin ja tietenkin modernia puumuotoilua funktionalistiseen tyyliin näytti olevan joka lehdessä. Lisäksi ihastuin kovasti kreikkalaiseen yksinkertaiseen saaristolaistyyliin ja tämän viikon ajatukseni ovat lentäneet kun olen miettinyt, mitä kaikkea voin itse rakentaa sisustukseksi yhdistellen kaikkia suosikkielementtejäni. Mikä parasta, minun ei tarvitse alkaa maksamaan tuhansia ja taas tuhansia euroja sisustuksesta (mitä monet täällä tekevät), osaanhan itse ommella, kutoa, nikkaroida, rakentaa tai maalata. Alan vähitellen ymmärtää, miten suuri rikkaus kädentaidot ja yleinen itse tekemisen taito toden totta ovat nykyään. Suomalaiset arvostavat aivan liian vähän toisinaan käsityötaitojaan ja omaleimaisuutensa näkymistä. Kulttuuri jos mikä on voimavara.

Kävin ensimmäistä kertaa kuntosalilla tällä viikolla. Kuukausimaksu on 50 euroa, eikä tarvitse sitoutua mihinkään, eli huomattavan paljon ystävällisempi tapa kuin Suomessa vuodeksi maksuihin sitoutuminen. Lisäksi kuntosaliohjaajia oli 5 paikalla yhtä aikaa ja he opastivat jatkuvasti asiakkaita ja tsemppasivat ja tervehtivät kaikkia henkilökohtaisesti. Asiakaspalvelu oli aivan toista luokkaa kuin Suomessa, kannustavaa ja ystävällistä. Siellä oli saunakin, mutta koska minulla ei ollut uikkareita mukana, en voinut mennä löylyyn. Olisin varmaan saanut porttikiellon koko salille jos olisin mennyt nakuilemaan sinne kotoisaan tyyliin.

Paaston alku

Jälleen vierähti viikko jos toinenkin kiireisesti viimeisestä kirjoituksestani blogiin. Asiat ovat alkaneet vihdoin mennä eteenpäin oikein vauhdikkaasti, mikä myös tarkoittaa sitä, että kaikenlaista puuhaa riittää jokaiselle päivälle. Ateenan reissun jälkeen seuraava viikko alkoi sähkömiesten lakolla, joten tiesimme heti ettemme saa sähköjä uuteen kämppäämme sillä viikolla.

Päätimme kuitenkin ottaa selvää kaikista muista asioista ja niinpä lähdimme IKEAan etsimään huonekaluja. Lopputulokseksi saimme huomattavan huokean hinnan kaikille kalusteille ottaen huomioon sen, että meidän täytyy kalustaa koko kämppä. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että kämppä olisi valmis noilla kalusteilla; sänky, sohva, pöytiä, tuoleja, kirjahylly, lamppuja, kaappeja.. mutta ainakin siellä voi asua mukavasti. Seuraavana päivänä kävimme vielä uudestaan IKEAssa tarkistamassa, että olimme tehneet hyvät valinnat. Samalla huomasin mielenkiintoisen asennemuutoksen itsessäni, kun tavaratalon jälkeen menimme siihen pieneen kulmaukseen, missä myydään ruotsalaisia elintarvikkeita. Aikaisemmin olen aina vähän naureskellut ruotsalaiselle savulohelle, ruotsalaiselle näkkileivälle, ruotsalaiselle salmiakille ja ruotsalaiselle puolukkahillolle. Mutta ah, en tällä kertaa. Taisin olla yksi niistä harvoista asiakkaista joka osti salmiakkia sieltä ja olin onnesta soikea.

Lauantaina menimme suorittamaan perinpohjaisen siivouksen vielä kämpälle ja sitten vain odottelimme että alkanut sähkömiesten lakko päättyisi, jotta saisimme sähkösopimuksen kirjoitettua.

Viime viikonloppu oli viimeinen juhlallisuus ennen paaston alkamista, jota vietetään ennen ortodoksista pääsiäistä 40 päivän ajan. Ortodoksinen pääsiäinen on siis myöhempään kuin mitä Suomessa sitä vietämme. Menimme sunnuntaina viettämään päivää maaseudulle muutamien ystävien kanssa grillaten ja lennättäen leijaa. Loppuillan lauloimme sisällä takkatulen ääressä kitarasäestyksen kanssa rokkiballadeja ja söimme halvaa. Halva kuuluu erityisesti alkavan paaston ajan jälkiruokiin ja minusta se oikein hyvää vaikkei sitä paljoa voikaan syödä. Koska maanantai oli niin kutsuttu ”puhdas maanantai” ja paaston ensimmäinen päivä, päätimme myös aloittaa paastoamisen. Paaston aikana ei siis saa syödä lihaa eikä maitoa, joka rajaa aika pitkälti pois vahvat ruuat, juustot ja leivonnaiset. Myönnän syöneeni noita kaikkia ihan liikaa tämän kevään aikana, joten olisi ihan hyväkin pitää pientä elimistön puhdistuskuuria.

Paastomme päättyi kuitenkin hieman nolosti, sillä kävimme sunnuntaina päiväkävelyllä satamassa ja eksyimme flocafe’seen, jossa on kaikenlaisia suklaakahvijuomia. Suosittelen kaikille kreikassa kävijöille Flocafen biscolatoa, eli kylmää suklaalahvia toffeella, jäätelöllä ja keksimurskalla. Ainakin päätin paastoni tyylillä. Tässä vielä muutama kuva satamasta:

Tämä viikko jatkui valitettavasti sähkömiesten lakolla emmekä edelleenkään ole saaneet sähkösopimusta kirjoitettua. Kävimme kuitenkin vielä valitsemassa sopivat sähkölaitteet kämppään ihan varmuuden vuoksi, jos vaikka viikonloppu toisi mukanaan lopun tälle lakolle. Samalla huomasin kanssa, että myös roskakuskit ovat menneet lakkoon ja aika moni muukin ammatti-ala tekee sitä aika usein. Hyvin tavanomaista kuulemma kreikkalaisille, mutta suomalaisen silmissä turhauttavaa.

Tein muutamia periaatepäätöksiä elämässäni myös tänään töissä odotellessani erään tutkimuksen valmistumista. Joskus ei todellakaan ole helppoa tehdä päätöksiä omaksi edukseen, mutta lopulta uskon, että se on oikein. En mene nyt yksityiskohtiin tämän asian suhteen, mutta toivon todella, että tämä kaikki maksaa vaivan ja jo pian saan huomata taas olevani tyytyväinen itseeni. Varasin myös lentoliput Suomeen eli olen tulossa takaisin sinne käymään toukokuun alussa, jolloin minulla on myös koeviikko. Toivottavasti kuitenkin jää aikaa myös (paljon) perheen ja ystävien tapaamiselle.