Seuraava projekti

Oloni on jotenkin omituinen. Tulevalla viikolla on edessä kaikenlaista uutta ja jännittävää, mutta kertoilen niistä sitten kun asia tulee ajankohtaiseksi. Olen joskus kyllä aivan turhan jännittynyt uusista asioista, pitäisi vain ottaa asiat rennosti ja niinkuin ne kohdalle tulevat. Vaan minkäs teen? Joskus tuntuu, että Ruotsin Euroviisukappale vuodelta 2007 kertoo hyvin olemuksestani. "Baby, I'm the worrying kind"

Tämänhetkinen projektini on muutaman keskeneräisen vaatteen, muiden ompelusten, savitöiden ja maalausten lisäksi pieni virkattu laukku, joka tulee syntymään toivottavasti parin viikon sisään:


Lisäksi tein lopullisen päätöksen kielidilemmastani ja siirsin englanninkielisen blogin toisaalle ja tein siitä puhtaasti käsityö/taide kollaasin. Siispä vastaisuudessa ainoastaan kotimaista kieltä tässä blogissa.

Note to those who might have been reading my blog, I shall return writing in Finnish into this blog and have moved my English blog into another address that will host solely my handicrafts, drawings and other intrests. Intrested? Here it is.

Serkkutytöt

Joulusta alkanut jatkuva kylässä käynti, juhlien järjestäminen ja visiteeraaminen on saanut minut pyykkäämään juhlavaatteitamme jatkuvalla syötöllä ja jättänyt jääkaappimme täyteen juustotarjottimien jäänteitä, leivoksia ja kakkuja. Tulevan viikon alussa toivoisin pystyväni vastustamaan loppuja leivoksia ja yllytettyä itseni joulua edeltäneeseen hölkkälenkkeilyyn. Jouluna lahjaksi saamani farkut tuntuvat jo nyt kireämmille kuin mitä ensimmäisellä kerralla niitä sovitin.

Vierailuiden seurauksena olen tavannut moneen otteeseen Kostan kolme serkkutyttöä, joiden kanssa ystävystyminen on avannut minulle mielenkiintoisen maailman aikuisten kreikkalaisten naisten maailmaan. He tulevat aina yhtenä lehauksena, kantaen deisgn-kauppojen paperikasseja ja konditorioiden lahjapakkauksia sekä joskus pienet höpsöt koiransa. He nauravat kovaan ääneen, suutelevat ja läpsivät miehiään mielensä mukaan ja keskustelevat läpikotaisin, jos joku sattuu esimerkiksi mainitsemaan yksityisistä terveysasioistaan.

Aluksi punastelin hieman heidän seurassaan, mutta nykyään odotan aina seuraavaa tapaamistani. Jos jotain olen saanut huomata heidän kanssaan, ja tiedoksi kaikille niille jotka pitävät minua diivailevana, heidän seurassaan olin aika harmaa hipsukka aluksi. Esimerkiksi yhtenä näistä lähipäivistä päätin repäistä ja kaivaa 12 senttiset mustat saappaani esiin joulun kunniaksi. Kun tytöt olivat kylässä he huudahtivat että näkevät minulla ensimmäistä kertaa korkokengät jalassa ja totesivat tietysti että se sopii minulle hyvin. Mietiskelin mielessäni, että olen käyttänyt korkokenkiä lähes päivittäin viimeisen puolen vuoden ajan, en vain ihan niin korkeita kuin paikalliset.

Toivon oppivani jotain näiltä serkkutytöiltä, sillä heidän elämänvoimansa on uskomaton. Vaikka design-kahvilat, manikyyrit ja kalliit viinit ovat heille must, ovat he yhdessä tuumin lanseeranneet koko sukuun ajatuksen biologisesti viljeltyjen kasvisten syömisestä ja näitä sitten kaikki popsivat nykyään. Lisäksi yksi serkuista harrastaa kulkukissojen ja koirien keräämistä kadulta, niiden syöttämistä, rokottamista ja lääkärillä käyttöä, vaikkei niitä itse pystykään pitämään.

En tunne kovin montaa ihmistä, jotka toteuttaisivat elämässään niin voimakkaasti hetkeen tarttumista ja hyvän elämän elämistä kuin tämä kolmikko. He ovat kyllä hieman hulluja toisinaan, mutta luulenpa, että hieman hulluutta tarvitaan jotta voi täysin nauttia elämästään.

Uuden vuoden lähestyessä tunnen todella täyttyväni odotuksella sitä kohtaan. Tämä kulunut vuosi on ollut repaleinen, mutta vuosi 2009 pitää sisällään valtavasti uusia hienoja asioita, joita en edes kykene vielä arvailemaan. Uudenvuoden päivänä Kostas sanoi käyneensä edellisinä vuosina Macedonia Palace hotellin järjestämällä Keisarillisella aamupalalla, joka alkaa klo 4 yöllä ja jatkuu pitkälle uuden vuoden ensimmäiseen päivään ja pitää sisällään nimensä mukaisesti mitä uskomattomampia herkkuja. Yritämme saada sinne liput tänäkin vuonna!

Rauhallista

Viimepäivät ovat olleet varsin rauhallisia, sillä työt alkavatkin vasta ensivuoden puolella. Tuntuu omituiselle vetelehtiä näin päivät pitkät. Tai no, todennaköisesti minulla on omanlainen käsitykseni vetelehtimisestä. Minulle oikeastaan riittää vetelehtimiseksi se, että saan itse päättää mitä teen ja milloin. Niinpä olenkin kreikan opiskelun lisäksi alkanut opiskelemaan kotisivujen tekemistä ja hyödyntämään suunnitteluinnostustani käytännön asioihin. Piirrän jatkuvasti tietokoneella ja toivon että minulla olisi pian mahdollisuus ostaa uusi piirtopöytä. Vanha on nyt virallisesti niin huono, että pystyn piirtämään parempaa jälkeä hiirellä suoraan koneelle.

Silloin kun en ole koneella tai lukemassa niin joko pistän kämppää kuntoon tai olen lenkillä. Olen ottanut tavoitteekseni kävellä joka päivä keskustaan täältä meiltä, joka reippaasti käveltynä kestää vajaan tunnin. Lenkki on kyllä hieman lyhyt mielestäni. Täytynee hankkia askelmittari jotta saan mitattua matkan pituuden.

Mielenosoitusten ja kauppojen kärsimän asiakastappion vuoksi näin joulun alla ovat monet liikkeet päättäneet laittaa alennusmyynnit käyntiin ja niinpä jo nyt alkaa näkymään 50% alennuslappuja. Toisaalta joulusesonki on muutenkin niin lyhyt, etten ole koskaan ymmärtänyt ihmisten tarvetta ostaa tavaroita juuri silloin. Lenkillä käydessä on kuitenkin kiva katsella kauppojen ikkunoita, vaikkei minulla juuri ole tarvetta shoppailla tällä hetkellä.

Yksi asia täytyy kuitenkin hankkia vielä tällä viikolla ja se on joulukuusi. Katsoimme eilen kauniita (kasvatettuja) joulukuusia erään kirkon pihalla ja ne maksoivat 20 euroa, joten ei mikään paha hinta parimetrisestä kuusesta. Me haluaisimme kuitenkin pienen kuusen, jota ei välttämättä löydy sillä pieniä kuusia ei saa kaataa täällä. En tiedä kuinka ekologista ja kestävän kehityksen mukaista on ostaa kasvatettu kuusi, mutta en pysty näkemään muovikuusta olohuoneessamme. Jotenkin tuntisin vain tuijottavani kasaa muovihöttöä murkassa, jos hankkisimme sellaisen.

Johtuneeko tästä ympäristön muutoksesta vai mistä, mutta en ole oikein joulutunnelmassa. Joulu on kai paljon mielessäni perinnettä ja uudessa ympäristössä, normaalien arkirutiinien keskellä on vaikeaa asennoitua joulutunnelmaan. Mietin jo jonkin aikaa mitä ideaa on edes hankkia joulukuusta.. mutta perinteet täytyy luoda ensin, jotta ne alkavat tuntua omilta. Vaikka fyysistesti olenkin tottunut kaikkeen tähän elämänmuutokseen, huomaan henkisesti hieman nikottelevani toisinaan. Eiköhän se ole normaalia ihan kaikkien ulkosuomalaisten parissa ja toisaalta myös ikätovereideni keskuudessa, jotka niinikään siirtyvät opinnoista työelämään.

Kaikessa tässä on oikeastaan kysymys asenteesta, jolla kohtaa jokaisen päivän. Uuteen ei saa väsyä, vaikka jurolla suomalaisella siihen olisikin taipumus. Aina täytyy jaksaa yrittää ymmärtää, yrittää nähdä se toinen puoli asioissa. Minulla ei ehkä ole sitä turvasatamaa, jonka jokainen löytää palatessaan tavalliseen elämäänsä ja tavallisiin rutiineihinsa ja todetessaan että TV:stä tulee taas Kotikadun uusinnat. Mutta uskon silti, että voin löytää sen pysyvyyden tunteen, kunhan tiedän kuka itse olen.

Tuo onkin ehkä yksi tärkeimmistä asioista joka täytyy ymmärtää ulkomaille muuttaessaan, kuka todella itse on. En usko että voi löytää itseään maailmalta, mutta maailmalla oleminen saattaa avata silmät näkemään sen mikä on ollut nenän edessä jo kauan. Ainakin silloin on pakko oppia olemaan sinut itsensä kanssa. Olen tiennyt sen jo jonkin aikaa, ettei ulkosuomalainen löydä kotisatamaansa yhdestä maasta. Ulkomailla ollessaan sitä kaipaa Suomeen, tuttujen ihmisten luo, perinneruuan pariin ja Suomeen tullessaan kaipaa pois synkkyydestä ja ihmisten kasvoista heijastuvien hiljaisten sanomattomien viestien keskeltä. Toki Suomessa olemiseen tottuu lopulta, mutta sitä aina kaipaa jotain.. jotain joka ei ole siellä.

Lisäksi on mielenkiintoista huomata, että sitä joutuu pakosti luokittelemaan itsensä jotenkin toisella tavalla ja muut tekevät sitä myös, jatkuvasti. Siksi on entistä tärkeämpää tietää itse kuka on ja mistä pitää kiinni elämässään.

Ja sitten, jos haluaa nähdä asiassa sen trendikkään ja jännittävän puolen, kuinka moni sanoisi, että jos tulisi se täydellinen tilaisuus ja voisi vain lähteä katsomaan mitä elämällä on vielä näytettävää minulle, tarttuisin tilaisuuteen. Sanoista tekoihin, se kannattaa, lopulta. :)

Tästä eteenpäin

Tarkistin eilen suoritukseni kouluni portaalista, sen jälkeen kun olin palauttanut avaimet ja paperit ja jättänyt lopputyöni myös. Portaalin totesi minulle 240/240. Eli kaikki opinnot suoritettu. Olen valmis vihdoin, ei enää jahkaamista tulevaisuudesta. Minun ei enää tarvitse henkisesti palata takaisin ja ajatella, "Sitten kun opintoni ovat valmiit, kyllä se aika vielä tulee".

Toiset voivat ihmetellä miksi suhtaudun valmistumiseen kuin se olisi jotain suurempaakin. Onhan monet valmistuneet minua ennen ja minun jälkeeni. Minun kohdallani ei ole kuitenkaan kysymys vain opiskelusta ja valmistumisesta, insinöörin papereista. Totuus on että minä kasvoin aikuiseksi vihdoin näiden lähivuosien aikana. Jouduin vastakkain sellaisten asioiden kanssa, joilta ei voinut sulkea silmiään. Ja olen vihdoin löytänyt asioita jotka kadotin vuosia sitten. Eräs ihminen totesi minulle tässä syksyllä, että olen muuttunut ja viittasi sillä siihen että olen joku toinen ihminen. Ehkei hän sitten koskaan tuntenutkaan minua. Sillä olen enemmän oma itseni kuin vuosiin. :)

Koulu ei ole todellakaan ollut läpihuutojuttu minulle. Se olisi varmaan ollut paljon helpompi jos olisin ollut kaikin puolin onnellinen elämässäni, en olisi halunnut muuttaa asioita ja jos alistuisin vain hyväksymään sen mitä kohdallani on. Lisäksi, vaikka tiedänkin ettei kukaan asianomaisista tätä tule koskaan lukemaan, toivon sydämeni pohjasta että Metropolia-AMK muistuttaisi tietyille opettajilleen pedagogisista kyvyistä. On järkyttävää huomata, miten sosiaalisesti kyvyttömiä ihmisiä päästetään opetustyöhön. Toisaalta taas, kiitos niille toisille jotka auttoivat ja toimivat oikein. Heidän kaltaisten opettajien vuoksi oppilailla on jatkossakin motivaatiota työelämässä.

Nyt kaikki on hyvin. Olen käynyt parin tunnin sauvakävelylenkillä ja edessäni on lautasellinen kuumaa kalakeittoa ja kuuntelen U2:sta. Unelmoin, piirtelen ja suunnittelen vaatteita ommeltavaksi. Mutta osaisinko arvostaa tätä hetkeä jos en olisi nähnyt sen eteen niin paljon vaivaa? Jos en olisi joutunut kysymään itseltäni todella mitä haluan ja onko minulla rohkeutta toteuttaa sitä.

Saa nähdä mitä elämä tuo siis mukanaan tästä eteenpäin. Ensiviikolla lähden Kreikkaan, mutta siitä en tiedä, missä taas olemme vuoden päästä. Ihanaa päästä vihdoin Kostan luo, yhdessä unelmien rakentaminenkin on hauskempaa!

Noora Heiskanen, savolaissankari ja maailmanvalloittaja, over and out.

Muuttuvat ja muuttumattomat

" Whats ment for you will never go by you "

"Mikä on todella tarkoitettu sinulle, ei kulje ohitsesi elämässä "

Skotlantilainen ystäväni kertoi mummonsa aina sanovan hänelle. Olen ollut tänään hieman apatiaan painuva ja lohduttautunut kardemummalla ja vanilijalla maustetulla maitokahvilla. Lisäksi en tunnu saavan tarpeeksi U2:sta ja kuuntelen jatkuvasti yhä uudestaan ja uudestaan klassikoita, kuten "Where streets have no name", "Beautiful day" ja "One". Kaikki tämä yksinolo on antanut minulle aikaa miettiä ja suunnitella, maalata ja katsoa miten asiat todella kääntyvät. Huomaan odottavani päivää kun saan vihdoin sanoa, että nyt se on ohi, kouluni siis. Onneksi siihen ei voi olla enää pitkä aika.

Tällä hetkellä tuntuu, kuin Suomessa vietetyn syksyn aikana jotkut asiat joiden en olettanut muuttuvan, ovatkin todella muuttuneet. En halunnut niiden muuttuvan, mutta ne muuttuivat. Toisaalta taas, toiset asiat todistivat kestävänsä. Eteeni on heittäytynyt jatkuvasti pieniä ja suuria vastoinkäymisiä, mutten viitsi kirjoittaa niistä. Eihän sillä ole lopulta väliä mistä jouduin luopumaan ja kuinka monta kertaa täytyi komentaa itsensä jatkamaan. Sillä on väliä, että katson edelleen eteenpäin.

"Mikä on todella tarkoitettu sinulle, ei kulje ohitsesi elämässä "

Minusta tuntuu, että pidän tuosta lauseesta. Ainakin minun kaltaiselleni ihmiselle, joka huolestuu pienimmästäkin asiasta, tuo antaa hieman mielenrauhaa. :)