Oikea numero

Olen tehnyt nyt pari viikkoa työtä, jossa joudun puhumaan puhelimessa paljon. Tänään soittaessani eräälle yhteyshenkilölle, puhelimesta vastasikin vanhan miehen ääni.
"Haloo, kuka? Minä en kuullut" Hän sanoi. Vastasin uudelleen nimeni ja kysyin oikeaa henkilöä puhelimeen.
"Ei täällä asu sellaista henkilöä" mies vastasi, johon minä tietenkin vastasin nopeasti
"Ahaa, olen todella pahoillani häiritsemisestä, minulle taisi tulla väärä numero." Sormet kulkivat nopeasti tietokoneella samaan aikaan ja merkitsin numeron vääräksi. Tietokone poisti sen saman tien tiedoistamme, mutta puhelu jatkui.
"Ei, älkää olko pahoillanne. Kun minulle ei ole kukaan soittanut eikä käynyt kylässä enää pitkään aikaan, on mukavaa kun joku muisti minut."
Sydämeni särkyi. Tilanne oli omituinen enkä osannut lopettaa puhelua tavalliseen tapaan. Onnistuin kysymään häneltä
"Ai, niinkö.. no mutta miten teidän kesä on mennyt?". Mies vastasi että hyvin. Seurasi pieni hiljaisuus. Työpaikan vilinä tunkeutui taas korviini ja muistin että henkilökohtaiset puhelut ovat kiellettyjä.
"Oikein hyvää syksyn jatkoa teille, kiitos, hei hei!" Sanoin ja mies vastasi toivotukseeni. Suljin puhelimen. Puhelinnumero oli kadonnut ja samoin sen toisessa päässä ollut henkilö. Minua kadutti valtavasti saman tien. Miksen ottanut miehen numeroa ylös? Olisin voinut tehdä jotain merkityksellistä ja soittaa hänelle vielä töiden jälkeen ja jutella hetken. Jutella vain, tuoda hieman elämää sinne missä sitä ei ehkä ollut.

Toivon etten koskaan unohtaisi tuota puhelua. Ja toivon, että jokainen joka tämän lukee, soittaa sille vanhukselle tai vanhemmalle, jolle ei ole soittanut pitkään aikaan. Suomi on julma yhteiskunta. Kun olet työkyvytön, olet hyödytön. Toivokaa silloin, että teidän lapsenne soittavat välillä.

Sauna

Päätin vihdoin käydä kuntosalillani olevassa saunassa vuoden jahkailun jälkeen (hehe.. osaan olla hidan päätöksissäni) ja mukavaahan se oli! Sauna tuskin käytää kovin moni muu, en ole nähnyt siellä koskaan ketään, mutta hyvät löylyt oli, ihan oikeanlaiset penkit ja ilmastointi ja löylykiulukin. Ainut ero oli tietysti se, että piti mennä pyyhe päällä sinne istumaan. Vuoropäivinä kuntsikalla lämmitetään Hamam eli turkkilainen sauna ja normaali sauna, joten kävin Hamamissakin. Mukavaa, kosteaa, mutta ei saunan veroinen. Tästä kuitenkin päätin, että aion mennä jonain päivänä käymään yhteen keskustan isoista Hamameista, jotka ovat historiallisia rakennuksia.

Ah, aurinko paistaa joka tarkoittaa automaattisesti sitä, että olen hyvällä mielellä. Tässäpä itseasiassa tietoisku minusta; Kun aurinko paistaa, olen aina oletusarvollisesti onnellinen ja iloinen. Siispä huonot uutiset harmaana päivänä ovat kaikkein pahin yhdistelmä.

Saimme lahjaksi parin ihania vaaleanvihreitä teekuppeja, jotka saavat minut taas muistamaan, että pitäisi ommella ne uudet kevätpäälliset sohviin. Olenkin nautiskellut nyt uutta suosikkiani, minttuteetä, päivittäin uusista kupeista. Voih, kunpa kesä tulisi jo! Viimevuonna en juuri huomannut kevättä ollenkaan täällä, joka tavallaan on harmi kun Suomessa se on niin vahvasti läsnä. Eräällä viikolla vain lehdet ilmestyivät puihin ja sitten olikin jo riittävän kuuma auringon ottamiseen katolla.

Karnevaali alkaa taas lähestyä ja kaupat täyttyvät karnevaalikrääsästä ääriään myöten. Ostin viimevuonna muutamia venetsianaamioita ja kävimme jopa karnevaalibileissä Ateenassa, mutta saa nähdä mitä tänä vuonna tapahtuu. Eräs täällä asuva suomalainen ystäväni ehdotti jos lähtisimme tyttöporukalla Patraan, Kreikan karnevaalipääkaupunkiin ensikuun alussa katsomaan aitoa karnevaalikulkuetta ja juhlallisuuksia. Saa nähdä!

Nyt en kestä enää maatua täällä sisällä vaan kirmaan ulos kaupungille nauttimaan ihanasta säästä ja kuuntelemaan hyvää musiikkia mp3 soittimesta :)

Kelluminen

Ajatusten virtaa tällä kertaa:

Lueskelin tuttujeni blogeja netistä ja huomasin ajatuksissani käyväni läpi heidän kertomiaan tapahtumia, mutta jotenkin toisenlaisessa olotilassa. Pystyn toki samastumaan heidän kokeumuksiinsa, mutta ne ovat joskus niin kaukana etten ole enää pitkään aikaan vaivannut mieltäni sellaisilla asioilla. Toisinaan tuntuu kuin lipuisin jotenkin asioiden välissä, niinkuin meressä kellutaan ja veden alla korvasi eivät kuule muuta kuin kohinaa. Kreikkalaiset ihmiset rakastavat juorujen (juoru on turhan negatiivinen sana tosin) kertomista ja niin taitavat suomalaisetkin, mutta molemmat kertovat asiat jotenkin eritavalla. Kun on kaukana suomalaisista tarinoista ja ei täysin ymmärrä koko sisältöä kreikkalaisissa tarinoissa, sitä joskus ihmettelee miten ihmisillä on niin paljon puhuttavaa.

Huomasin myös eilen miettiväni miten jotkut tuntemani ihmiset ovat niin rohkeita, kun lähtevät yksin kaikenlaisille reissuille ja kunpa olisin itsekin niin rohkea. Sitten nauratti kun tajusin katsoa peiliin.

Pitäisiköhän minun olla nyt huolissani itsestäni, kun alan osoittaa merkkejä erakoitumisesta. En tosin usko, että olen erakoitumassa. Kyse on oikeastaan siitä, että minulla on paljon aikaa nykyään yksin ja paljon aikaa käydä läpi omaa suhtautumistani erilaisiin asioihin. Ehkä nyt on aika lähteä kahville parin ystävän kanssa ja puhua turhanpäiväisyyksiä!

Joskus mietiskelen, missä on se kiintopisteeni elämässäni, jota kohden kuljen tällä hetkellä. Yleensä minulla nimittäin on tavoitteita jatkuvasti, ideoita, joita kaikkia en edes ehdi toteuttaa ajan puuteessa. Tällä viikolla huomaan kuitenkin tuon kiintopisteen kadonneen, ainakin väliaikaisesti. En kuitenkaan ole asiasta huolissani, se tulee takaisin omalla ajallaan. On tärkeää oppia siitäkin miltä tuntuu, kun suunnitelmallinen ihminen ei kerrankaan tiedä suunnitelmaansa.

Aloitan kiintopisteeni etsimisen pienten suunnitelmien rakentamisesta, kuten siitä että lähden salille. Sitten piirrän jonkin aikaa ja sitten lähden kaupungille. Noin. Eihän se ollutkaan niin vaikeaa. :)

Tule Joulu kultainen

Tulihan se joulu viimein sydämeeni, vaikken tosiaan vielä pari viikkoa sitten ollut juhlatuulella. Näin jouluaattona kuitenkin lukiessa uutisia Hesarista ja katsellessa pientä kissanpentua joka nukkuu sylissä, tulee oikeastaan aika jouluinen tunnelma. Päätimme tosiaan ottaa pienen kadulta löytyneen laihan kissanpennun hoitoon, josko voisimme vaikka pitää sen. Jos toisaalta kissasta aiheutuu minulle allergiaa, onneksi sille on jo jatkokoti tiedossa ystävän luona, joka rakastaa kissoja. Pentu tuntuu ainakin olevan terve sen vilkkaudesta ja ruokahalusta päätellen!
Olemme kohta lähdössä juhlimaan Kostan sukulaisten luo ja vaikka näin jouluaatosta ja koko joulusta tulee aika erilainen kuin mitä se aikaisemmin on ollut, on se oikeastaan todella ihanaa aikaa.

Kaikkein tärkein asia on tietenkin se, että tunnen joulurauhan sydämessäni.
"Nyt on pyhä jouluyö, nyt taivas läsnä on."

Hyvää joulua siis kaikille ja nyt lähden ulos kohti juhlallisuuksia ja yritän napata muutaman kuvan valossa kylpevästä Aristoteleen aukiosta. Jouluyönä se on varmasti kauneimmillaan.

Rauhallista

Viimepäivät ovat olleet varsin rauhallisia, sillä työt alkavatkin vasta ensivuoden puolella. Tuntuu omituiselle vetelehtiä näin päivät pitkät. Tai no, todennaköisesti minulla on omanlainen käsitykseni vetelehtimisestä. Minulle oikeastaan riittää vetelehtimiseksi se, että saan itse päättää mitä teen ja milloin. Niinpä olenkin kreikan opiskelun lisäksi alkanut opiskelemaan kotisivujen tekemistä ja hyödyntämään suunnitteluinnostustani käytännön asioihin. Piirrän jatkuvasti tietokoneella ja toivon että minulla olisi pian mahdollisuus ostaa uusi piirtopöytä. Vanha on nyt virallisesti niin huono, että pystyn piirtämään parempaa jälkeä hiirellä suoraan koneelle.

Silloin kun en ole koneella tai lukemassa niin joko pistän kämppää kuntoon tai olen lenkillä. Olen ottanut tavoitteekseni kävellä joka päivä keskustaan täältä meiltä, joka reippaasti käveltynä kestää vajaan tunnin. Lenkki on kyllä hieman lyhyt mielestäni. Täytynee hankkia askelmittari jotta saan mitattua matkan pituuden.

Mielenosoitusten ja kauppojen kärsimän asiakastappion vuoksi näin joulun alla ovat monet liikkeet päättäneet laittaa alennusmyynnit käyntiin ja niinpä jo nyt alkaa näkymään 50% alennuslappuja. Toisaalta joulusesonki on muutenkin niin lyhyt, etten ole koskaan ymmärtänyt ihmisten tarvetta ostaa tavaroita juuri silloin. Lenkillä käydessä on kuitenkin kiva katsella kauppojen ikkunoita, vaikkei minulla juuri ole tarvetta shoppailla tällä hetkellä.

Yksi asia täytyy kuitenkin hankkia vielä tällä viikolla ja se on joulukuusi. Katsoimme eilen kauniita (kasvatettuja) joulukuusia erään kirkon pihalla ja ne maksoivat 20 euroa, joten ei mikään paha hinta parimetrisestä kuusesta. Me haluaisimme kuitenkin pienen kuusen, jota ei välttämättä löydy sillä pieniä kuusia ei saa kaataa täällä. En tiedä kuinka ekologista ja kestävän kehityksen mukaista on ostaa kasvatettu kuusi, mutta en pysty näkemään muovikuusta olohuoneessamme. Jotenkin tuntisin vain tuijottavani kasaa muovihöttöä murkassa, jos hankkisimme sellaisen.

Johtuneeko tästä ympäristön muutoksesta vai mistä, mutta en ole oikein joulutunnelmassa. Joulu on kai paljon mielessäni perinnettä ja uudessa ympäristössä, normaalien arkirutiinien keskellä on vaikeaa asennoitua joulutunnelmaan. Mietin jo jonkin aikaa mitä ideaa on edes hankkia joulukuusta.. mutta perinteet täytyy luoda ensin, jotta ne alkavat tuntua omilta. Vaikka fyysistesti olenkin tottunut kaikkeen tähän elämänmuutokseen, huomaan henkisesti hieman nikottelevani toisinaan. Eiköhän se ole normaalia ihan kaikkien ulkosuomalaisten parissa ja toisaalta myös ikätovereideni keskuudessa, jotka niinikään siirtyvät opinnoista työelämään.

Kaikessa tässä on oikeastaan kysymys asenteesta, jolla kohtaa jokaisen päivän. Uuteen ei saa väsyä, vaikka jurolla suomalaisella siihen olisikin taipumus. Aina täytyy jaksaa yrittää ymmärtää, yrittää nähdä se toinen puoli asioissa. Minulla ei ehkä ole sitä turvasatamaa, jonka jokainen löytää palatessaan tavalliseen elämäänsä ja tavallisiin rutiineihinsa ja todetessaan että TV:stä tulee taas Kotikadun uusinnat. Mutta uskon silti, että voin löytää sen pysyvyyden tunteen, kunhan tiedän kuka itse olen.

Tuo onkin ehkä yksi tärkeimmistä asioista joka täytyy ymmärtää ulkomaille muuttaessaan, kuka todella itse on. En usko että voi löytää itseään maailmalta, mutta maailmalla oleminen saattaa avata silmät näkemään sen mikä on ollut nenän edessä jo kauan. Ainakin silloin on pakko oppia olemaan sinut itsensä kanssa. Olen tiennyt sen jo jonkin aikaa, ettei ulkosuomalainen löydä kotisatamaansa yhdestä maasta. Ulkomailla ollessaan sitä kaipaa Suomeen, tuttujen ihmisten luo, perinneruuan pariin ja Suomeen tullessaan kaipaa pois synkkyydestä ja ihmisten kasvoista heijastuvien hiljaisten sanomattomien viestien keskeltä. Toki Suomessa olemiseen tottuu lopulta, mutta sitä aina kaipaa jotain.. jotain joka ei ole siellä.

Lisäksi on mielenkiintoista huomata, että sitä joutuu pakosti luokittelemaan itsensä jotenkin toisella tavalla ja muut tekevät sitä myös, jatkuvasti. Siksi on entistä tärkeämpää tietää itse kuka on ja mistä pitää kiinni elämässään.

Ja sitten, jos haluaa nähdä asiassa sen trendikkään ja jännittävän puolen, kuinka moni sanoisi, että jos tulisi se täydellinen tilaisuus ja voisi vain lähteä katsomaan mitä elämällä on vielä näytettävää minulle, tarttuisin tilaisuuteen. Sanoista tekoihin, se kannattaa, lopulta. :)

Tästä eteenpäin

Tarkistin eilen suoritukseni kouluni portaalista, sen jälkeen kun olin palauttanut avaimet ja paperit ja jättänyt lopputyöni myös. Portaalin totesi minulle 240/240. Eli kaikki opinnot suoritettu. Olen valmis vihdoin, ei enää jahkaamista tulevaisuudesta. Minun ei enää tarvitse henkisesti palata takaisin ja ajatella, "Sitten kun opintoni ovat valmiit, kyllä se aika vielä tulee".

Toiset voivat ihmetellä miksi suhtaudun valmistumiseen kuin se olisi jotain suurempaakin. Onhan monet valmistuneet minua ennen ja minun jälkeeni. Minun kohdallani ei ole kuitenkaan kysymys vain opiskelusta ja valmistumisesta, insinöörin papereista. Totuus on että minä kasvoin aikuiseksi vihdoin näiden lähivuosien aikana. Jouduin vastakkain sellaisten asioiden kanssa, joilta ei voinut sulkea silmiään. Ja olen vihdoin löytänyt asioita jotka kadotin vuosia sitten. Eräs ihminen totesi minulle tässä syksyllä, että olen muuttunut ja viittasi sillä siihen että olen joku toinen ihminen. Ehkei hän sitten koskaan tuntenutkaan minua. Sillä olen enemmän oma itseni kuin vuosiin. :)

Koulu ei ole todellakaan ollut läpihuutojuttu minulle. Se olisi varmaan ollut paljon helpompi jos olisin ollut kaikin puolin onnellinen elämässäni, en olisi halunnut muuttaa asioita ja jos alistuisin vain hyväksymään sen mitä kohdallani on. Lisäksi, vaikka tiedänkin ettei kukaan asianomaisista tätä tule koskaan lukemaan, toivon sydämeni pohjasta että Metropolia-AMK muistuttaisi tietyille opettajilleen pedagogisista kyvyistä. On järkyttävää huomata, miten sosiaalisesti kyvyttömiä ihmisiä päästetään opetustyöhön. Toisaalta taas, kiitos niille toisille jotka auttoivat ja toimivat oikein. Heidän kaltaisten opettajien vuoksi oppilailla on jatkossakin motivaatiota työelämässä.

Nyt kaikki on hyvin. Olen käynyt parin tunnin sauvakävelylenkillä ja edessäni on lautasellinen kuumaa kalakeittoa ja kuuntelen U2:sta. Unelmoin, piirtelen ja suunnittelen vaatteita ommeltavaksi. Mutta osaisinko arvostaa tätä hetkeä jos en olisi nähnyt sen eteen niin paljon vaivaa? Jos en olisi joutunut kysymään itseltäni todella mitä haluan ja onko minulla rohkeutta toteuttaa sitä.

Saa nähdä mitä elämä tuo siis mukanaan tästä eteenpäin. Ensiviikolla lähden Kreikkaan, mutta siitä en tiedä, missä taas olemme vuoden päästä. Ihanaa päästä vihdoin Kostan luo, yhdessä unelmien rakentaminenkin on hauskempaa!

Noora Heiskanen, savolaissankari ja maailmanvalloittaja, over and out.

Muuttuvat ja muuttumattomat

" Whats ment for you will never go by you "

"Mikä on todella tarkoitettu sinulle, ei kulje ohitsesi elämässä "

Skotlantilainen ystäväni kertoi mummonsa aina sanovan hänelle. Olen ollut tänään hieman apatiaan painuva ja lohduttautunut kardemummalla ja vanilijalla maustetulla maitokahvilla. Lisäksi en tunnu saavan tarpeeksi U2:sta ja kuuntelen jatkuvasti yhä uudestaan ja uudestaan klassikoita, kuten "Where streets have no name", "Beautiful day" ja "One". Kaikki tämä yksinolo on antanut minulle aikaa miettiä ja suunnitella, maalata ja katsoa miten asiat todella kääntyvät. Huomaan odottavani päivää kun saan vihdoin sanoa, että nyt se on ohi, kouluni siis. Onneksi siihen ei voi olla enää pitkä aika.

Tällä hetkellä tuntuu, kuin Suomessa vietetyn syksyn aikana jotkut asiat joiden en olettanut muuttuvan, ovatkin todella muuttuneet. En halunnut niiden muuttuvan, mutta ne muuttuivat. Toisaalta taas, toiset asiat todistivat kestävänsä. Eteeni on heittäytynyt jatkuvasti pieniä ja suuria vastoinkäymisiä, mutten viitsi kirjoittaa niistä. Eihän sillä ole lopulta väliä mistä jouduin luopumaan ja kuinka monta kertaa täytyi komentaa itsensä jatkamaan. Sillä on väliä, että katson edelleen eteenpäin.

"Mikä on todella tarkoitettu sinulle, ei kulje ohitsesi elämässä "

Minusta tuntuu, että pidän tuosta lauseesta. Ainakin minun kaltaiselleni ihmiselle, joka huolestuu pienimmästäkin asiasta, tuo antaa hieman mielenrauhaa. :)