Oikea numero

Olen tehnyt nyt pari viikkoa työtä, jossa joudun puhumaan puhelimessa paljon. Tänään soittaessani eräälle yhteyshenkilölle, puhelimesta vastasikin vanhan miehen ääni.
"Haloo, kuka? Minä en kuullut" Hän sanoi. Vastasin uudelleen nimeni ja kysyin oikeaa henkilöä puhelimeen.
"Ei täällä asu sellaista henkilöä" mies vastasi, johon minä tietenkin vastasin nopeasti
"Ahaa, olen todella pahoillani häiritsemisestä, minulle taisi tulla väärä numero." Sormet kulkivat nopeasti tietokoneella samaan aikaan ja merkitsin numeron vääräksi. Tietokone poisti sen saman tien tiedoistamme, mutta puhelu jatkui.
"Ei, älkää olko pahoillanne. Kun minulle ei ole kukaan soittanut eikä käynyt kylässä enää pitkään aikaan, on mukavaa kun joku muisti minut."
Sydämeni särkyi. Tilanne oli omituinen enkä osannut lopettaa puhelua tavalliseen tapaan. Onnistuin kysymään häneltä
"Ai, niinkö.. no mutta miten teidän kesä on mennyt?". Mies vastasi että hyvin. Seurasi pieni hiljaisuus. Työpaikan vilinä tunkeutui taas korviini ja muistin että henkilökohtaiset puhelut ovat kiellettyjä.
"Oikein hyvää syksyn jatkoa teille, kiitos, hei hei!" Sanoin ja mies vastasi toivotukseeni. Suljin puhelimen. Puhelinnumero oli kadonnut ja samoin sen toisessa päässä ollut henkilö. Minua kadutti valtavasti saman tien. Miksen ottanut miehen numeroa ylös? Olisin voinut tehdä jotain merkityksellistä ja soittaa hänelle vielä töiden jälkeen ja jutella hetken. Jutella vain, tuoda hieman elämää sinne missä sitä ei ehkä ollut.

Toivon etten koskaan unohtaisi tuota puhelua. Ja toivon, että jokainen joka tämän lukee, soittaa sille vanhukselle tai vanhemmalle, jolle ei ole soittanut pitkään aikaan. Suomi on julma yhteiskunta. Kun olet työkyvytön, olet hyödytön. Toivokaa silloin, että teidän lapsenne soittavat välillä.