Satamasta kohti kaupunkia

Koska eilen lähdin kotiin kaupungilta Thessalonikin kävelykarttakirja mukanani, oli sitä tänään alettava kokeilemaan. Kirjassa on selitetty Thessalonikin historia ja hieman pokkaria suurempaan kirjaan on kerätty 13 lyhyttä käveltävää reittiä kaupungin tietyllä alueella ja kartan sekä selitysten avulla voi havainnoida sekä kaupungin historiaa että nykyaikaa.Aluksi suuntasin satamaan merkityn reitin 2 suuntaan (1 reitin valkoisine torneineen käytännössä kävelin eilen) ja tarkoituksenani oli mennä tarkastamaan satamahalli. Jostain syystä satamassa oli kuitenkin jonkinlaiset turvatoimet kai meneillään joten en yrittänyt tunkea sinne poliisien ja muiden keskelle väkisin. Alkoi ujostuttamaan muutenkin kävellä kartan ja kameran kanssa ympäriinsä. Satamasta sanottakoon kuitenkin muutama sana. Kirjan mukaan Thessalonikin lahti on 100 km pitkä luonnollinen lahti, johon on aikoinaan kirjaimellisesti mahtunut koko Bysantin keisarin, Konstantine suuren laivasto tarvittaessa. Ajatus sadoista galleoneista satamassa kutkuttaa mieltäni kovasti. Se oli varmasti mykistyttävä näky. Suuntasin satamasta läheiselle Ladadikan alueelle, jossa on säilynyt paljon vanhempia ennen vuotta 1917, jolloin suuri tulipalo tuhosi paljon vanhoista värikkäistä rakennuksista. Alueella oli kuulemma jo ottomaanien aikana kukoistava basaari, josta löysi egyptiläisiä tavaroita ja ruokia.

Kauniiden tavernojen ja kalaravintoloiden lisäksi huomasin mielenkiintoisen näköisiä maustekokuja etsiessäni alueen pohjoispuolella frankkilaista korttelia.Korttelissa oli kuitenkin sen verran korjauksia meneillään ettei siitä jäänyt oikein kunnollista kokonaiskuvaa, vaikka yhden valokuvan nappasinkin. Tästä hieman lannistuneena suuntasin suoraan pohjoiseen kävelläkseni Egnatia katua jonkin matkaa. Tietä jolta katu on saanut nimensä ja joka kerran kulki Thessalonikin kautta, Via Egnatiaa alettiin rakentaa roomalaisten toimesta 146 ennen ajanlaskun alkua. Vaikka vanha tie onkin jäänyt maakerrosten ja asfaltin alle muutaman vuosituhannen aikana (aikanaan tie ulottui Adrianmereltä Konstantinopoliin) on siitä muistona tämä nykyinen vilkkaasti liikennöity päätie. Sen varrella on lisäksi muutama kiva kenkäkauppa. :) Thessalonikilaisesta liikenteestä täytyy taas mainita, että paras tapa selviytyä täällä kävelijänä on kävellä aina kun näyttää ehtivän eikä silloin kun vihreä valo palaa. Se ei välttämättä nimittäin tarkoita sitä ettei moottoripyörä ajaisi silti päin. Paikalliset painelevat muitta mutkitta keskelle liikennettä ja menevät mistä mahtuvat.

Tämän jälkeen suuntasin takaisin pikkuteille ja päädyin muutaman kadun mittaiselle ulkomarkettialueelle. Ajattelin ensin, että kyseessä on Hong Kongin Ladies marketin kaltainen halpismarketti, mutta aika monet myyjistä myivät myös käsitöitä jotka näyttivät omatekemiltä.
Tavarakadulle kantautui seuraavalta kadulta varsin voimakas haju josta ei voinut erehtyä: Olin saapumassa kapanin kauppakadulle, jossa käytiin kovaäänistä kauppaa meren antimista ja muista ruokatarvikkeista. Tuoreen kalan haju oli siis aika voimakas, mutta minusta oli kiehtovaa katsella millaisia mereneläviä siellä oli kaupan. Kalat olivat kyllä varsin kauniin värisiä ja mustekalojakin oli vaikka kuinka paljon, mutta kauppiaiden innokkuus myydä minulle jotain sai minut jättämään kamerani laukkuun, etten turhaan jäisi töllistelemään toisten arkiaskareita.

Tältä päivältä jätin seikkailun siis tähän vaiheeseen ja lähdimme kahvin jälkeen tarkastamaan tämän päivän tärkeintä kohdetta, eli potentiaalista uutta kotia. Kahdesta vaihtoehdosta ensimmäinen vaikutti varsin lupaavalle, joten voisin melkein sanoa suoralta kädeltä haluavani muuttaa juuri sinne. Odottelemme kuitenkin vielä maanantaihin ja katsomme jos jotain muuta löytyy. Ihanaa kun kerrankin on mahdollisuus miettiä rauhassa. Suomessa olen jostain syystä aina joutunut tilanteeseen että "Päätäppä iltaan mennessä että otatko tai jätätkö"

Tässäpä tämä tältä illalta. Nyt onkin korkea aika mennä nukkumaan.
Ainiin! Nämä kuvat on pakko laittaa tänne vielä. Aikaisemmin mainitsin ne kaupungin lukemattomat sokerileipomot. Nam!
Alimmassa kuvassa on kreikkalaista jälkkäriä, eli baklavasta eri muodoissaan. Varsin siirappinen kokemus, mutta kannattaa maistaa!

Kävely keskustassa

Kävin tänään kävelemässä kameran kanssa Thessalonikin keskustassa ja napsimassa muutamia valokuvia aurinkoisen päivän kunniaksi. Tänään tuuli oli tyyntynyt sen verran, että ulkona liikkuminen oli varsin rattoisaa ja vaikka jostain syystä uuvuin taas tunnin kävelyn jälkeen, sain muutamia peruskuvia otettua. Minun täytyy alkaa kävelemään nyt useammin ympäriinsä jo siitä syystä, että opin tuntemaan kaupungin mutta myös siksi, että se on varsin rattoisaa ajanvietettä ulkosalla.Keskustaan päästyäni lähdin siis liikkeelle taas sataman kävelykadulta ja yritin nappailla kuvia monista kahviloista joissa ihmiset istuivat viettämässä aurinkoista iltapäivää. Valitettavasti en saanut kovin montaa kuvaa otettua ihan häveliäisyyttä, sillä kaikki tietenkin katsoivat minua heti kun kaivoin kameran laukusta ja yritin näyttää siltä, että "olen vain menossa ohi"

No joo, todennäköisesti he eivät olisi kuitenkaan välittäneet, joten hätäilin taas ihan turhaan. Pari kuvaa kuitenkin otin ja vaikka kuvissa sitä ei ehkä näykkään, rantakahviloissa on todella paljon ihmisiä viettämässä aikaa selvästi keskellä viikkoakin. Kreikassa on myös tapana pitää keskipäivällä hieman pitempi tauko töistä, esimerkiksi 2 tai 3 tuntia, joten siinä ajassa ehtii ihan hyvin kahvillekin.
Vaikka rannassa ihmiset istuvatkin paistattelemassa päivää, keskustassa on edelleen monia katukahviloita, jotka eivät ole vielä käytössä. Kesää kohden nämä tietenkin täyttyvät ihmisistä, mutta nyt kylmä tuuli pitää vielä ihmiset sisätiloissa. Yläpuolisessa kuvassa näkyy myös taustalla turkkilaismiehityksen aikainen hamaami (kylpylä), jonka ympärille on kohonnut modernimpia toimistorakennuksia.Temppelin takaa löytyi myös kukkatori ja hedelmätori josta oli pakko napata kuva.
Kävin ottamassa kuvia vielä Aristoteleen aukiolta erään hotellin kattoterassilta, josta oli huikeat näkymät merelle. Yritin ottaa panoramakuvan myös mutta saa nähdä onnistunko yhdistämään sen myöhemmin. :)Lisäksi kuulin että tänään on kuulema satanut lunta aika paljon Ateenassa. Kuvistani kuitenkin voinee päätellä, ettei lumisateet ainakaan vielä tänään ehtineet pohjois-Kreikkaan.Kattoterassilta kuva alas aukiolle

Thessalonikin yksi monumentti ja tunnusmerkki valkoinen torni, joka on eteläisin ja viimeinen pystyssä oleva vartiotorni kaupungin vanhasta muurista. Nimellä valkoinen torni on varsin julma syntyperä, mutta siitä voin kertoa vaikka sitten kun saan tänne vieraita :)

Tähän vielä kaupungin ensimmäinen suuri sankari, eli Aleksanteri Suuri, joka ratsastaa rantabulevardilla kasvot kohti Persiaa. Aleksanteri on jäänyt ilman kilpeään, sillä se varastettiin patsaalta, mutta on hänellä sentään vielä miekkansa.
..Ja kuusimetriset keihäänsä, sarissat, jotka aikoinaan tekivät makedonialaisesta sotajoukosta voittamattoman ja saavuttamattoman, jopa vastapuolen hyökkäävälle ratsujoukolle.
Ja lopuksi vielä se toinen paikallinen sankari, eli vastikää kaupunkiin muuttanut suomalaistyttö.

Kaupungissa tuulee

Heräsin tänä aamuna kovaan meteliin ulkoa. Se ei ollut liikenteestä tai koneista aiheutuvaa meteliä, vaan jonkinlaista yleistä matalaa murinaa ja lasin helinää. Kysymys ei sentään ollut luonnonmullistuksesta, mutta ulkona oli ilmeisesti todella kova tuuli. Niin kova, että olin varma uloskatsomatta kyseessä olevan jonkinlainen myrsky. Siispä päätin hyvällä omatunnolla pitää kaihtimet suljettuina ja nukkua vielä tunnin lämpimän peiton alla. Vaikka kevääntulo varmasti tuo mukanaan lämpimämmät yöt, vielä nyt tammikuun yön kylmyys on todella tuntuva. Olen varma, että Suomessa jokaisessa asunnossa on lämpimämpi kuin täällä talvisin, sillä sisälämmitystä pidetään päällä korkeintaan pari tuntia päivässä ja ikkunat ovat yksinkertaiset, joskus jopa kokonaan tiivistämättömät.

Tunnin nukuttuani avasin sitten vihdoin verhot ja aurinko paistoi suoraan parvekkeelleni kirkkaalta taivaalta. Sää oli todella hieno, mutta tuuli niin navakka, että saatoin nähdä kadun toiselta puolelta parvekkeelta karkaavan vaatekappaleen narulta ja sinkoavan kauas. Kun avasin parvekkeen oven, verhoni pyrkivät samanlaiseen epätoivoiseen rynnäkköön, joten päädyin sulkemaan sen sittenkin.

Tälle tuulelle sanottiin joku nimikin, vai tarkoittikohan se koko tätä tammikuun loppupuolta säätilallisesti, jolloin vallitsee tavallisesti selkeämpi ja kuniimpi sää kuin tavallisesti talvella. Täällä ollessani ei ole vielä kertaakaan satanut, mutta enköhän ehdi vielä sitäkin nähdä.

Uskomatonta, miten nopeasti päivä menee. Tuskin olen saanut tehtyä yhtään läksyjä ja haaveilen kokoajan ulos menemisestä. On vaikeaa istua sisällä kun ulkona paistaa aurinko, se on varmasti iskostettu jokaisen suomalaisen mieleen tiukasti. Muistan myös olleeni kovasti aurinkolaseja vastaan elokuussa täällä käydessäni, sillä jos kerta kerrankin paistaa niin pitäähän se tuntea jokaisella solullaan. Paras lienee tottua kuitenkin tähän aurinkoonkin, sillä aurinkoisia päiviä vuodessa on yli 300.

Kävimme eilen lävelemässä Kalamarian alueen satamassa, jonka ymmärsin muistuttavan minua kaukaisesti Rodoksen reissustamme, kun olin 4. En tietenkään muista paljoa yksityiskohtia, mutta muistan siellä olleen samanlaiset kiviportaat, jotka laskeutuivat rantaan. Varmaankin silloin pienikokoisena huomio kiinnittyi lähinnä yksinkertaisiin asioihin, kuten siihen miten laskeutua alas kiviportaita. Ilmassa oli myös jotain muuta tuttua kaikilta aikaisemmilta Kreikanmatkoiltani ja se oli meren tuoksu.

Täytyy myöntää, etten koskaan ole ollut järin kiinnostunut merestä ja se on edustanut minulle lähinnä isoa suolaista tylsyyttä, joka on hieman pelottavakin. Nyt kuitenkin kun kävelimme pitkin laituria ja katselimme kauniita vanhanaikaisia purjelaivoja ankurissa, pystyin helposti kuvittelemaan miltä tuntuisikaan purjehtia pitkin Kreikan saaristoa heinäkuussa, kun lämpötila nousee neljäänkymmeneen ja merivesi on tumman sijasta kirkasta ja turkoosia. Bongailla eläimiä ja kaloja ja toivottavasti vihdoin nähdä delfiinejä luonnossa. Tulimme siihen tulokseen, että lähdemme ehdottomasti kokeilemaan tätä Kostan kanssa ensikesänä. Itse saatan romantisoida asioita hieman liikaa mielessäni, mutta tiedän kyllä mitä haluaisin sellaiselta veneretkeltä: Aurinkoa, lämmintä tuulta, pikkukylien idylliä ja ennen kaikkea kulttuuria. Olen varma että kaiken sen voi toteuttaa.

Loppuun sanat laulusta joka on soinut tänään mielessäni:

"Hei, koita uskaltaa vain tuulen vietäväksi sukeltaa
kaikkein vaikeinta on luottaa
mutta ilman sitä ei mitään saa
mä puhallan ja sä nouset ilmaan.."

Don Huonot - Tuulee

Ps. Täytynee vielä lisätä kreikkalaisesta tapakulttuurista, että täällä asuminen vaatii suomalaiselta varsin paljon kärsivällisyyttä. On tavallista, että sovittaessa asioiden hoitamisesta 'tällä viikolla', tarkoittaa se sitä, että 'katsotaan asiaa sitten sunnuntaina vaikka'. Minulle tämä tarkoittaa henkilökohtaisesti sitä että täytyy kerätä kaikki kärsivällisyyteni, sillä suomessa muistan raivostuneeni siitä, kun teleyhtiö ei saanut internetyhteyttäni toimimaan yhdessä päivässä. Siispä esimerkiksi asunnon suhteen tilanne on tällä hetkellä sellainen, että vaikka sopiva paikka onkin jo tiedossa, katsotaan sen tarkastamista sitten keskiviikkona ja muuttamisesta puhutaan sitten ensiviikolla. Bleh.

"Patience my young padawan.. " Kuten Obi Wan Kenobi sanoisi ..

Viikonlopun viettoa

Olimme eilen tosiaan Kostan tuttavan nimipäivillä ja huomasin ilokseni erehtyneeni neljäkymppisten juhlimisesta. Odotin melko tylsää iltaa hienossa pianobaarissa, sillä Kostas sanoi nimipäiväsankarin olevan hyvin tietoinen tyylistä ja arvostavan sellaisia lahjoja kuten hienoja sikareita ja arvokkaita taide-esineitä. Juhlat alkoivat eräässä keskustan baarissa klo 11 illalla, joten vietimme aikaa istuen kahvilla ennen sitä, puhuen niitä näitä. Puoli kahdentoista aikoihin lähdimme kyseiseen baariin, jonka pieni yläkerta oli varattu nimipäiväseurueelle ja jonne alkoi vähitellen tulla vieraita pitkin iltaa. Paikalla olivat myös Kostan kolme tyttöserkkua, jotka tiedänkin valloittaviksi persooniksi, mutta yhdessä ystäviensä ja toistensa seurassa he todella täyttivät yläkerran naurullaan ja kovaäänisellä jutustelulla.

Olen iloinen siitä, että minut on otettu niin sydämellisesti vastaan täällä ja vaikka tuonakin iltana olin porukan nuorin, ei kukaan suhtautunut minuun vähätellen, päin vastoin. Ehdin jo surkutella etten pääse tanssimaan ollenkaan, kun oman ikäiseni ystävät eivät jaksaneet lähteä ulos tänäviikonloppuna, mutta alan olla melko varma siitä, että neljä-viisikymppiset osaavat pitää enemmän hauskaa. Parin tunnin päästä kun kaikki vieraat olivat paikalla, alkoi DJ soittaa diskomusiikkia ja kaikki lauloivat ja tanssivat mukana. Jossain välissä iltaa musiikki alkoi vähitellen vaihtua perinteiseksi Bouzukia-musiikiksi, jolloin viimeistään jokainen lauloi täyttä kurkkua. Minut tempaistiin mukaan naisten muodostamaan tanssiletkaan ja yhdessä tanssimme sitten ympäri huonetta.

Taasen totean myös sen, mistä olen äärimmäisen iloinen paikallisessa tapakulttuurissa: Vaikka nimipäiväsankari tarjosi juomat auliisti koko illan vierailleen, kukaan ei juonut itseään ympäripäihdyksiin, mikä olisi varsin tavallinen näky suomalaisessa yökerhossa. Itse join yhden drinkin, joka riitti oikein maniosti, tunnelma oli itsessään niin hulvaton, ettei enemmälle alkoholille ollut tarvetta. Toinen huomionarvoinen asia on se, ettei kukaan nolostellut haluaan tanssia täydestä sydämestään dance-musiikkia. Nyt kuitenkin täytyy ottaa huomioon että vieraat olivat melko varttuneita minua ja Kostaa lukuunottamatta. Harmillista on se, ettei täällä ole tupakkakieltoa baareissa ja suurin osa tuntuu tupakoivan. Kello neljältä sitten tajusimme että on pakko mennä nukkumaan, joten nuorimpina lähdimme ensimmäisinä nukkumaan luonnollisesti muiden jäädessä bilettämään. :)

Olimme sopineet tänään menevämme serkkujen kanssa vielä syömään erääseen vähän parempaan ravintolaan ja niinpä tapasimme sitten päivällä ravintolan luona. Paikalle tuli myös muita edellisillan juhlavieraita. Lounas oli loistava ja koska ravintolan omistaja tunsi Kostan yhden serkun, pöytään kannettiin ylimääräisiä juustotarjottimia, kuohuviiniä, juustokakkua, creme bruleeta ja suklaakakkua. Kun pöytään alettiin kantaa seuraavaa kierrosta kuohuviiniä, pöytäseurue kieltäytyi nopeasti, ettei meillä menisi koko iltaa lounaalla. Jatkoimme vieressä olevaan kahvila-baariin joka oli alkuillasta täynnä nuoria. Kävimme juomassa kahvit ja koska DJ soitti taas hyvää musiikkia, tanssimme siinä samalla hieman ja jutelimme. Porukan viisikymppinen pariskunta intoutui tanssimaan oikein kunnolla ja humoristinen tilanne sattui pariskunnan teini-ikäisen tytön sattuessa heidän kohdalleen kavereidensa kanssa ja kiljaisten "OMG, äiti ja iskä, vähänkö nyt nolottaa!"
Hehehe.. olisihan se varmaan kieltämättä itseäänkin nolottanut hieman nuorempana. Nyt taasen voisin hyvin kuvitella iskäni mukaan istumaan iltaa ja tanssimaan muiden mukana.

Lähdimme paikalta taas ensimmäisenä, sillä ajattelimme selvitellä vielä muutamien muiden ihmisten lauanta-illan suunnitelmista. Jos ei muuta, niin haluaisin kovasti nähdä Star Warsin viimeisimmän elokuvan viimein, sillä se jäi minulta aikoinaan kokonaan näkemättä.

Perjantain mietteitä

Vaikka alkuviikko näytti lupaavalle kirkkaan sään puolesta, kääntyi se sumuiseksi ja tuuliseksi keskiviikkona ja torstaina. Nyt onneksi taivas on taas selkeä ja ehkä tänään illalla on kaunis iltarusko merenrannassa. Alan kyllä vähitellen toivoa että olisi jo kevät. Onhan se vähän kunnianhimoista kun nyt jo on lämpimämpää kuin mitä olen kuullut Suomessa olevan, mutta en malttaisi odottaa sitä lämmintä tuulta joka puhaltaa mereltä. Nyt tuuli on vielä kylmä ja entistä paremmalla syyllä on hyvä pitää talvitakkia päällä.

Sain varattua itselleni kampaajan ensiviikoksi, joten saa nähdä miten saan kommunikoitua itselleni oikeanlaisen käsittelyn! Kyllä täällä tietenkin kaikki osaavat englantia enemmän ja vähemmän, itse vain tunnun olevan hieman epäselvä kommunikoinnissani. Kuten eilen kuin söimme Kostan äidin kanssa illalla kalaa, hän kysyi minulta "Ottaisitko lisää kalaa?" englanniksi ja minä vastasin jotakuinkin "Kiitos, mutta en millään jaksaisi.." ja sain lautaselleni lisää ruokaa. Kostas yritti tämän jälkeen selittää äidilleen että minä sanoin ei ja se tarkoittaa siis etten halua lisää. Minua nauratti hieman tämä, sillä Kostas kertoi myös myöhemmin sen olevan varsin tavallista, että äiti kysyy lapseltaan onko hänellä nälkä vasta sen jälkeen kun on laittanut pihvin paistumaan.

Luulen tottuneeni jo vähän kreikkalaiseen päivärytmiin, sillä minulla ei oikeastaan ole nälkä vielä vasta kuin klo 14 aikoihin ensimmäisen kerran. Aamupalaksi olen yleensä syönyt karjalanpiirakan (joita äiti laittoi mukaan pyynnöstäni ^.^ ) ja juonut kahvin, jolla pärjää ihmeen hyvin. Kosta itse syö vasta ensimmäisen kerran klo 17 jälkeen ja ilmeisesti monet kreikkalaiset syövät vasta lähempänä keskiyötä jos töissä on kiireitä. En pysty ymmärtämään ettei ihmisellä ole nälkä pitkän päivän jälkeen. Kun kävin viimekeväänä töissä ja salilla säännöllisesti söin päivällä, iltapäivällä ja illalla.

No, ruuasta puhuminen on helppoa täällä, sillä tuntuu että ruoka näyttelee varsin suurta osaa Thessalonikilaisen jokapäiväisessä elämässä ja katukuvassa. Leipomoita ja konditorioita tuntuu olevan joka kulmauksessa ja niiden välissä tietenkin tavernoita ja ravintoloita joka lähtöön. Paikalliset sanovat myös että monet Ateenalaiset matkustavat Thessalonikiin juuri sen laajan ja laadukkaan ruokakulttuurin vuoksi.

Eilen sain tietää lisäksi hieman uutta tietoa omasta asunnosta, johon olisi tarkoitus muuttaa mitä pikimmiten. Kostalla on eräs tuttu asunnonvälittäjä, joka sanoi etsivänsä hyvän valikoiman sopivan hintaisia asuntoja ja sitten voisimme ensiviikolla käydä katsomassa ne. Vuokrahinnat näyttävät olevan täällä halvempia kuin Helsingissä ja osa asunnoista on valmiiksi kalustettuja. Saatan siis säästyä myös suuremmalta IKIEAn reissulta. Toivoisin toki että asunto löytyisi ennen ensi perjantaita, sillä tuolloin minulla vihdoin alkavat työt labrassa. Vähän jännittää suoraan sanottuna. Tiedän, että minun pitäisi tulla ihan hyvin toimeen labrassa aikaisemman työkokemuksen ja koulutuksen puolesta, mutta tiedän myös alun olevan hieman hankalaa aina.

Aloitin kirjoittamaan taas inssityötäni myös, sillä minulla on ollut hieman ongelmia muutaman koulutyön tekemisessä. Samalla totuttelen taas heräämään aikaisin, joka hieman jäi tuossa viikon alussa haaveeksi. Olen ottanut aamut varsin rennosti tähän mennessä ja nukkunut. Huomaan kuitenkin itsekin olevani virkeä ja energinen jos herään ajoissa. Viimeviikonloppuna emme sitten käyneetkään luistelemassa jostain syystä. Kysyessäni tätä porukalta, he antoivat epämääräisen vastauksen olevansa väsyneitä ja "emmätiedä". Noo, onneksi jää on siellä ostoskeskuksessa vielä maaliskuuhun asti, joten enköhän saa heidät rohkaistua myöhemmin. Tänäviikonloppuna tarkoitus on tänään mennä erään tuttavan nimipäiville (nimipäivät ovat jopa synttäreitä tärkeämpi juttu täällä) ja huomista ohjelmaa täytynee vielä katsoa. Nyt taidan kuitenkin syventyä lupauksen mukaan inssityön kirjoittamiseen.

Ainiin, haluaisin myös tehdä pienen pyynnön kaikille niille, jotka nyt sattuvat tuttavistani lukemaan tätä blogia. Blogin pitämisen hyvä puoli on se, että kaikki tietävät jotain minusta. Huono puoli on taasen se, etten ole kuullut juuri kenestäkään sen jälkeen kun muutin tänne. Joten vaikka mitään ihmeellistä ei olisikaan tapahtunut, pyytäisin silti laittamaan pienen viestin vaikka blogini kommentteihin, sähköpostiini, meseen, skypeen, facebookiin.. jotta tiedän teidän vielä olevan siellä. :)

Kiinni arkeen

Ensimmäisen viikon kuluessa hieman sekavissa tunnelmissa, olen päättänyt aloittaa tämän seuraavan huomattavasti järkevämmin. Blogiteksteissänikin näkynee se, etten oikeastaan ole jäsennellyt vielä mitään mielessäni. Viimeviikko kului siis lähinnä samalla tavalla kuin aikaisemmat lomaviikkoni; palloillen ympäriinsä, syöden ulkona ja juosten paikasta toiseen hieman päättömästi. On vaikeaa päästä heti irti siitä ajatuksesta, että tulin tänne tosiaan enemmäksi kuin lomaviikoksi. Tämän viikon aloitan siis blogin siistimisen lisäksi tekemällä itselleni aikataulun opinnoistani ja töistä sekä kaikista muista muodollisuuksista, joita minun täytyy vielä hoitaa julkisten laitosten kanssa sekä Suomessa että Kreikassa.

En oikeastaan ole missään vaiheessa syventynyt vielä siihen, millainen paikka Thessaloniki on ulkoisesti. Perinpohjin se tuskin tulee selviämään minulle edes pitkän oleskelun jälkeen, mutta tässä on summittainen kuva, jonka olen saanut muutamalla matkallani tänne.

Ensin täytyy todeta, että olemme Kreikassa. Niinkuin paikalliset ystäväni ovat todenneet minulle: "This is Greece, baby" , viitaten tällä sekä hyviin että huonoihin puoliin. Thessaloniki on kaunis kaupunki, jossa ihmisten arkielämä ja kaupungin pitkä historia yhdistyvät moderniin opiskelijakaupunkiin. Kooltaan Thessaloniki on Kreikan toiseksi suurin kaupunki ja väkiluvultaan jonkin verran Helsinkiä suurempi. Kaupungin profiilia hallitsee pitkä rantabulevardi, joka ulottuu kaupungin päästä päähän. Bulevardi on suosittu paikka lenkkeilylle ja oleskelulle, sillä aurinkoisena päivänä meri kimmeltää häikäisevän kauniisti ja illalla valkean hämärän laskeutuessa merenlahden takaa alkaa erottua Olympos-vuoren siluetti. Sumuisena aamuna meri saattaa painaa sumun jokapuolelle keskustaa ja ylempää katsoen näyttää, kuin kaupunkiin olisi pudonnut pilvi. Juuri ilmankosteudesta johtuen talviaamut tuntuvat tavallista kylmemmiltä, vaikka lämpöasteita olisikin yli 15.

Kadut ovat kapeita ja yleensä täynnä (vaarallisestikin) parkkeerattuja autoja. Juuri liikenne on minusta kummallinen asia Thessalonikissa. Miksi tulla autolla jo valmiiksi ruuhkaiseen keskustaan, kun julkinen liikenne on hyvä, bussimatka maksaa 50 senttiä ja taksi 2-4 euroa? Minulle selitettiin tätä sillä, että ilmeisesti monelle auto on enemmän statussymboli kuin pelkkä kulkuväline. Se selittänee myös sen, miksi juuri Porchet sun muut hienot autot parkkeerataan melkein keskelle tietä. Thessalonikiin on rakenteilla myös metro, joka toivottavasti vähentää liikenteen määrää muuten kauniissa ja eloisassa keskustassa.

Asia, joka minusta erottaa erityisesti ihmiset täällä suomalaisista on avoimuus jolla he suhtautuvat kaikkeen ympärillään. Olen saanut niin paljon kohteliaisuuksia täällä niin että välillä hieman nolottaa kun en osaa vastata niihin aina mitään rakentavaa. Tuntemattomat ihmiset aloittavat herkästi pienen jutustelun kahvilassa ja vaatekaupoissa myyjät saattavat tulla juttelemaan ihan kiinnostuksesta jotain asiaa kohtaan. Toisaalta taas bussissa ryhmä nuoria kundeja vihelsi melko eläimellisesti eräälle sievälle tytölle joka käveli kadulla ja mielensä rohkaistuaan yksi kundeista tuupattiin seuraavalla asemalla ulos yksissätuumin. Liikenteessä torven käyttö on varsin suosittua ja herjauksia heitetään melkein koko ajan edessä ajavalle törtölle. Kaikinpuolin ihmiset ovat avoimia siitä, mitä heille kuuluu tänään. Itse huomaan kulkevani lähes poikkeuksetta hymyssäsuin kaupungilla, sillä rento ilmapiiri jotenkin tuntuu jokapuolella. Toki täällä tehdään töitä siinä missä muuallakin, mutta aina on ihmisiä, joiden olemuksessa loistaa rentoutuneisuus.

Elämä on varmasti juuri sitä millaiseksi sen koen täällä, ei yhtään parempaa tai huonompaa kuin Helsingissä. Aina voin keskittyä siihen, että elämäni on pilalla koska tänä-aamuna suihkusta ei tullut vettä kahteen tuntiin tai voin keskittyä siihen, että ulkona on mitä ihanin aurinkoinen sää ja jostain kadulta leipomosta tulee parvekkeelleni pullan tuoksu.

Kello onkin jo 11, joten paras aloittaa setvimään kouluasioita ja työasioita. Tarkoitukseni on saada tämän kevään aikana töiden lisäksi inssityöni kirjoitettua, 7 kurssia suoritettua Suomeen ja itseni rantakuntoon kesäksi, joten kiirettä pitää!

Viikonlopun lähestyessä

Vietimme eilisen rauhallisesti nukkuen pitkään ja pelaten hieman God of Waria. Illalla lähdimme Nandin luo pelaamaan Singstar-peliä, jota olin itseasiassa jo kauan halunnut kokeilla. En olisi ikinä uskonut meneväni niin pahasti lukkoon laulaessani, jonka kuitenkin pitäisi olla suhteellisen tuttu harrastus minulle. En saanut sanaa suusta varmaan ensimmäiseen 20 sekuntiin kappaleesta ja kun tajusin etten saa ääntä, nolostuin vielä enemmän. Muut tietenkin ihmettelivät ja kysyivät miksen laula vaan auon vain suutani..

Sen jälkeen toki alkoi jo mennä helpommin mutta täytyy kyllä sanoa, että suomalainen tapa juoda ensin kunnon pohjat ja laulaa vasta sitten olisi ollut varmasti helpompi tapa. Toisaalta tämä on varmasti paljon terveempi tapa laulaa. Uskomatonta miten se saattoikin olla niin hankalaa minulle.. Sovimme myös tuolloin että menisimme lauantaina tai sunnuntaina erääseen ostoskeskukseen luistelemaan. Siellä on kuulemma sisäluistinrata ja koska kreikkalaisesta porukasta kukaan ei ole koskaan luistellut, saanen sentään loistaa luistinradalla, jos minusta ei tullutkaan heti olohuoneen pop-tähteä.

Tänään olimme sopineet menevämme taas kaupungille jatkamaan shoppailua siitä, mihin Ellan kanssa jäimme keskiviikkona. Kiertelimme taas hetken aikaa ja löysimme molemmat itsellemme paidat iltamenoihin alennusmyynnistä. Aloin kyllä nyt pitää mielessäni ihan oikeasti, että en enää osta mitään ylimääräistä. En ainakaan ennenkuin olen ihan oikeasti aloittanut työtkin. Tunnen itseni materialistiseksi, niin materialistiseksi..

Shoppailun jälkeen Ellan poikaystävä liittyi joukkoomme ja enää puuttui Kostas, joka viipyi työasioiden parissa hieman odotettua pidempään. Menimme odottelemaan erääseen minulle varsin tuttuun tavernaan Thessalonikin keskustassa ja tilasimme "Vähän" jotain purtavaa, sillä minut ja Kostas oli kutsuttu illaksi syömään vielä. Olin kaiken sen ihanan, suussa sulavan ruuan jälkeen taas niin täynnä että harmitti todella, jos en jaksaisi syödä enää myöhemmin. Juttelimme niitä ja näitä ja muistelimme niitä kertoja kun olimme aiemmin olleet syömässä täällä kesällä ja ennen joulua. Kävimme vielä pikaisesti kahvilla rantabulevardin Starbucksissa ja suuntasimme kotiinpäin.

Ennen illan seuraavaa ruokailua otin päikkärit ja sitten suuntasimmekin taas kaupungille. Sää oli itseasiassa loistava ottaen huomioon vuodenajan; hieman sumuista mutta ei ollenkaan kylmä eikä liian kosteaa. Perjantai-ilta kun on, liikkellä oli myös paljon muita ihmisiä ja suuntasimme erääseen merenrannan ravintolaan. Pöytään kannettiin vihreää salaattia granaattiomena-pähkinä kastikkeella, sinisimpukoita kermakastikkeessa, sitruunamarinoitua mustekalaa, täytettyä kalmaria ynnä muutamia muita merellisiä herkkuja. Täytyy kyllä sanoa, että nautin eniten juuri näistä merellisistä ruuista ja kalasta. Paljon enemmän kuin liharuoista, jotka nekin ovat toki hyviä. Ja sitten tietenkin juomaksi Retsinaa. Jostain syystä olen oppinut todella pitämään tästä kreikkalaisesta pihkalla maustetusta valkoviinistä. Sanoisin että se on paljon parempaa kuin tavallinen valkoviini.

Mutta nyt riittänee jaarittelu tältä päivältä, sillä olen jälleen kerran väsynyt mutta onnellinen. Vastaisuudessa yritän kuvailla vähän enemmän yleistä maailmanmenoa täällä ja ehkä lisätä muutaman valokuvan

Hieman sitä sun tätä

Päätimme viikon alussa, että rentoutuisimme tällä viikolla riittävästi, mikä onkin tähän mennessä pitänyt paikkansa. On oikeastaan todella hienoa kerrankin olla ulkomailla niin, ettei koe olevansa lomalla. Tietenkin tilanne on se, etten edes ole lomalla tällä kertaa, mutta on mielenkiintoista huomata miten tuollaisen asian voi muuttaa helpoiten omassa mielessään. Voi tietenkin olla, että toisille lomamoodin, työmoodin ja koulumoodin vaihtaminen on hankalampaa, mutta itse olen varsin tyytyväinen omaan suoritukseeni tällä hetkellä.

Olimme eilen sopineet Ellan kanssa, että menemme tänään katsastamaan maanantaina alkaneita alennusmyyntejä ja niinpä tapasimmekin puoliltapäivin keskustassa. Thessaloniki on tähän astisen kokemukseni perusteella monta kertaa parempi shoppailupaikka kuin Helsinki, eikä alennusmyynnit ainakaan heikentäneet tätä mielipidettä. Päätimme katsella ainoastaan kenkiä lyhyen kävelymatkan varrelta, sillä tuollakin osuudella eteemme sattui 6-7 kenkäkauppaa. Monet hyvätkin paikalliset merkit olivat alennuksessa ja löydettyäni ainakin viisi paria hyviä (ja tietenkin valtavan kauniita) korkokenkiä alle 20€ pari, päätin etten osta muuta kuin sen mitä oikeasti tulin hakemaan; saappaita. Ostettuani ne, päätimme mennä loppupäiväksi kahville ennenkuin menisimme alkuillasta leffaan. Ostosten suhteen täällä on runsauden pula ja alennusmyyntien vuoksi hinnat ovat todella hyviä. Lisäksi huomasin, että koska Thessalonikin keskustassa ei ole isoja tavarataloja, ei ihmisiäkään pakkaudu yhtäaikaa kauppaan sisään samalla tavalla vaan jatkuvasti on jopa myyjä tai kaksi vapaana auttamaan. :)

Tässä hirveässä ostohysteriassa taidankin mennä perjantaina uudestaan katselemaan kauppoja. Turhamaisuus, ah ^_^ Mitäs muuta, Kultainen kompassi oli ihan "ok" leffa, soundtrack oli varsin vaihteleva ja oikeastaan pidin muutamista kappaleista. Tähän iltaan ei taidakaan kuulua muuta, kuin hieman mailien kirjoittelua ja rentoutumista ennen nukkumaanmenoa.

Huomenta Thessaloniki

Noniin, täällä sitä vihdoin ollaan. Lähdin eilen aamulla matkaan jo aikaisin aamulla Millan heittäessä minut lentokentälle ja lennon lähtiessä kahdeksalta. Äiti oli vastassa kentällä myös ja antoi minulle mukaan pyytämäni karjalanpiirakat. :) Ne painoivat jonkun verran, mutta niitä tuli jo mutusteltua samaisena iltana, joten tulivat tarpeeseen! Kuin ihmeen kaupalla selvisin matkasta kunnialla aina Thessalonikiin asti.

Välilasku Frankfurtissa meinasi mennä hieman pitkäksi, sillä Finnairin koneessa ennen laskeutumista kerrottiin, ettei kentälle mahdu laskeutumaan tällä hetkellä. Kone myöhästyi siis puolisen tuntia kierrellessään ympyrää ja laskeuduttuani minulla oli puoli tuntia aikaa ennen seuraavan lennon lähtöä. Kysyin neuvoa ensimmäiseltä virkailijalta, missä saisin vaihdettua lentoliput jatkolippuihin ja hän neuvoi minut täysin väärään päähän terminaalia. Kysyttyäni sieltä neuvoa sitten minut ohjattiin siihen vastakkaiseen päätyyn, pari kerrosta ylemmäs, jossa ilmoitettiin että minun täytyisi ottaa juna ykkösterminaaliin. Herra, joka opasti junaan ei puhunut englantia vaan selitti asian minulle saksaksi. En ole koskaan opiskellut saksaa mutta onneksi ymmärrän sitä suht hyvin saksalaisten perhetuttujemme vuoksi.
Ykkösterminaalin turvatarkastuksessa oli järkyttävät jonot ja katsoin taas kelloa: 10 minuuttia ennenkuin kone lähtee. Alkoi tulla hieman tuskainen olo, varsinkin kun raahasin kahta painavaa laukkua. Turvatarkastuksen jälkeen juoksin portille ja olin viimeinen siellä. Neiti ilmoitti että ehdin juuri sopivasti ennen viimeisen kyydin lähtöä koneelle. Jes!

Tosiaan Frankfurtin lentokenttä ei ole ainoastaan iso vaan hirveän sokkeloinen. Bussimatka koneelle kesti vielä yli 10 minuuttia ja Omlympic airlinesin kone lähti hieman myöhässä lopulta. mutta saapui etuajassa Thessalonikiin.

Ilta meni rauhallisesti ja huomasin toistelevani voitonriemuisena mielessäni "Minä tein sen! Minä tein sen!" Tosiaan, minä tein sen. :) Toteutin unelmani joka tottavie vaati minulta valtavaa työmäärää viimevuoden loppupuolella ja tämän vuoden alussa. Eikä työmäärä tietenkään tähän lopu, tästä se vasta alkaa. Mutta minä tein sen, muutin elämääni siihen suuntaan mihin itse sen toivoin menevän. Ja ainut mitä se vaati oli, etten hetkeäkään suostunut uskomaan että voisin epäonnistua.

Lähdenpä tästä seikkailemaan bussiyhteyksien kanssa, katsotaan selviänkö keskustaan. :)

Terve, näkemiin!

Varsin pitkä päivä alkaa olla takana nyt, kun vihdoin olen saapunut takaisin tänne kämpälle. Heräsin perjantaina 7:ltä mennäkseni kouluun viimeistelemään muutamat koulujutut, josta suunnistin 2:lta kotiin. Vuorossa oli pakettien lähettäminen Kreikkaan, josta suoriuduin nopeasti, viettäen sitten harvinaista vapaa-aikaa tehden ei-mitään.

Illan tullessa oli sitten vihdoin aika lähteä omiin läksiäisiini, jotka Milla-kulta oli ottanut asiakseen järjestää. Hän olikin vuokrannut juhlatilan Otaniemestä jonne menimme. Tiesin toki saavani läksiäiset, itsehän niitä olin pyytänyt, mutta lopulta nähdessäni kuitenkin kaikki ystäväni siellä, nähdessäni seinällä kankaan jossa luki "Hyvää matkaa Noora!" ja ollessani siellä paikalla, vain katsellen kaikkia niitä ihmisiä, tunsin olevani todella onnellinen ja rikas. En olisi voinut toivoa mitään enempää siltä illalta, sillä ainut mitä kaipasin, oli heidän läsnäolonsa siinä hetkessä.


"Ystäväni, ne jotka etsivät
yhtaikaa
myrskyä ja rauhaa
eivät löydä perille
kulkematta käsi kädessä
miten kaukana toisistaan
kulkevatkaan. "

~ Tommy Tabermann ~

Ilta jatkui keskustassa saunan jälkeen, sillä lähdimme katsastamaan toiveestani erään tanssipaikan, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Pidän tanssimisesta todella paljon, joten se oli ehdottomasti paras lopetus onnistuneelle illalle ystävien seurassa. Sanottuani näkemiin viimeisen kerran vielä taksissa, jossa Tommi ja Kaisa tulivat yhtämatkaa, suuntasimme Millan kanssa kotiin. Juttelimme jonkin aikaa ja loppu-aamun Milla piti minulle seuraa etten nukahtaisi ennen junaan menoa. Olin tosiaan lähdössä aamulla käymään Imatralla junalla ja päätin olla nukkumatta, etten vahingossa onnistuisi myöhästymään junasta.

Imatran matkalla oli tarkoituskin tietysti, mutta hyppään suoraan niihin tuntemuksiin, joita mietiskelin junassa takaisin. Koko viime syksy, koko vuosi 2007 alkoi vihdoinkin keräytyä rullalle mielessäni, kun istuimme äitin kanssa junassa Helsinkiinpäin. Olin kai odottanut tätä hetkeä, että vihdoin voisin katsoa eteenpäin tuntematta syyllisyyttä siitä, etten ole läsnä tässä hetkessä. Nyt se on vihdoin mahdollista, ehkä osittain siksi, ettei minulla ole ollut moneen kuukauteen aikaa ajatella muuta kuin muutoksia jotka ovat tulleet muutosten perään. Velvollisuuksia joita niin muuton järjesteleminen kuin uuteen työhön valmistuminen on vaatinut ja koulua, jonka sijoitin ensimmäistä kertaa tänä syksynä prioriteetiksi monien muiden asioiden yli. Loppukaneetiksi tälle pitkälle päivälle sopii oikeastaan laulun sanat erään suosikki-elokuvantekijäni elokuvasta:

" Just look into my eyes
Can’t you see I’m not the same today
I can see farther now
Stepped off the air
Just making my own way
Don’t know where I’m gonna land
But you gotta wobble before you stand

I’m soaring
All alone and on my own
I’m soaring
And I know my heart will lead me home."

Saldo: Kaksi laatikkoa, matto ja matkalaukku

Maallinen omaisuuteni, joka lähtee mukaani Kreikkaan mahtui siis melko pieneen tilaan. Tottakai joudun jättämään suurimman osan tavaroistani tänne suomeen äitin luo ja ehkä lähetettäväksi lapsuuden kotiin savoon, mutta olen varsin tyytyväinen tuohon määrään jonka sain kerättyä. Lähinnä se koostuu vaatteista, inssityömateriaalista, tietokoneen osista, muutamista astioista, koriste-esineistä ja valokuvista. Kun kalusteet ovat poissa täältä sänkyä lukuunottamatta, huomaan ettei olohuone oikeastaan lopulta näytä kovinkaan paljoa isommalta.

Loppuillan kulutin katsellen elokuvaa, mikä harmitti minua heti jälkikäteen hetken verran. Tunsin huonoa omatuntoa siitä, että olin popsinut valtavasti naksuja ja kuluttanut monta tuntia istuskellen sohvalla. Toisaalta, on ihan mukavaa välillä istahtaa alaskin, vaikka tässä kaikenlaista tekemistä vielä onkin. Lisäksi on mukavaa viettää aikaa ystävien kanssa, vaikka vain katsellen telkkaria. Jumitun liian helposti arkirutiineihin keksien syitä siihen, miksi minun ei kannattaisi rentoutua juuri nyt.

Juuri nyt ja tältä illalta saa kirja jäädä väliin ja painelen suoraa tietä unten maille.

Jäähyväiset vanhalle ystävälle

On mielenkiintoista huomata kuinka kovasti voi kiintyä tietokoneeseen. Onhan se kuitenkin vain pala metallia, kaapeleita ja muuta elektroniikkaa, mutta oltuaan elämäni keskipiste viimeiset vuodet, oli pöytäkoneesta luopuminen varsin vaikeaa. Hetken aikaa vanha kenkkuileva ja oikkuileva kone tuntui jopa paremmalta idealta raahata ulkomaille kuin uusi ja näpsäkkä kannettava, joka siis peri vanhan koneen manttelin ja tärkeät tiedostot. Varmaankin monet meistä ovat toisinaan taputtaneet autoa tai tietokonetta, kun se on kurjaa aamua uhmaten lopulta herännyt, vaikka ensin olisikin hieman yskinyt. No, vanha tietokone nimeltään "Palatsi1" sai vaatimattomamman kutsumanimen ja siirtyy nyt äitini luo. Uusi kone, "Anduisku" ( <3 ), lähtee valloittamaan Kreikkaa minun kanssani. Yritin hetken miettiä keksisinkö jotain pahaa sanottavaa tai pohdittavaa esineiden personoinnista, mutta minusta siinä ei ole mitään väärää. :)

Tänään maa oli lumen peitossa. Yritin herätä aikaisin, mutta lukemani kirja vei mielenkiintoni nukkumisesta yöllä ja lopulta päädyin heräämään klo 11 aikoihin. Sain kuitenkin selvitettyä postin lähetyshinnaston ja kämppikseni kanssa kävimme hakemassa muutamia laatikoita ja poksumuovia. Aivan, poksumuovia. Sitä saa ostaa metritavarana ja se olisi ollut mainio lahja minulle joinain menneinä syntymäpäivinäni. Lupasin tosin itselleni, että tuhoan korkeintaan muutaman kymmenen senttiä tuosta rullasta, sillä lasiesineeni tarvitsevat sitä kipeämmin kuin minä.

Huomenna olisikin tarkoitus siirtää kalusteet täältä (joita on yhteensä mahtavat 3 kappaletta) muutaman ystävän voimin äitini luo ja sitten edessä onkin tuskailu siitä, mitä lähetän Kreikkaan. Pakettien lähettäminen on suhteellisen kallista, joten päädyin kahteen 20kg laatikon lähettämiseen postin kautta.

hmm..
Hetken aikaa mietin, josko ottaisin vielä itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaisin labraselkkaria, mutta taidan sittenkin moikata muutamia ystäviä onlineroolipelin kiehtovan maailman välityksellä ja siirtyä ajoissa nukkumaan.

Ainiin, päätin aloittaa uudet ja uljaammat elämäntavat ja kokeilla detoksaamista. Periaatteessa siinä ei ole mitään järkeä ottaen huomioon, että todennäköisesti Kreikkaan päästessäni minua ovat vastassa kaikenlaiset tervetuliaisjuhlallisuudet ja ihana kreikkalainen ruoka, mutta saa nyt nähdä. Ilokseni sain huomata myös sen, ettei normaali ruokavalioni oikeastaan paljoa poikkeakaan tuollaisesta terveysruokavaliosta. Vettä tosin täytyisi muistaa juoda enemmän.

Lunta

Olipa mukavaa huomata ristiäisistä palatessani että Helsingissä satoi vihdoin lunta. Tavallaan odotinkin sitä kaiken pimeyden ja harmauden jälkeen, mutta mielessäni toivoin kyllä, ettei minun tarvitsisi kokea ollenkaan pakkasia tänä vuonna ennenkuin karkaan Kreikkaan. Ristiäiset menivät hyvin ja vaikka kummipoikani alkoikin itkemään jossain vaiheessa hieman, rauhoittui hän nopeasti kuultuaan nimensä ja nukkui loppuajan kiltisti sylissäni. Poloisella oli varmasti kuuma, minulla ainakin oli.

Yksi viikko siis jäljellä, jonka olen ajatellut täyttää labraselkkareilla, pakkaamisella, tavaroiden muuttamisella äitin luo ja ystävien tapaamisella. Toivon tosiaan että jälkimmäiseen jäisi aikaa, mutta varsinkin tuo listan ensimmäinen tuntuu vievän aivan liikaa aikaa. Olen elätellyt toivetta, että saisin kaiken tehtyä ennen matkaan lähtöä, mutta jos olen rehellinen itselleni, jää jotain todennäköisesti auttamatta kesken. No, sitä on turha murehtia etukäteen. Pidemittä puheitta taidankin siirtyä biokemian pariin ja siitä loppuillaksi ahmimaan mielenkiintoista kirjaa.

Nimeä odotellessa..

Tarkoitukseni oli tulla jo aikaisin tänään tänne siskoni luokse valmistelemaan kummilapseni huomisia ristiäisiä, mutta eilisen tyttöjen iltamme jäljiltä en millään päässyt sängystä aamulla aikaisin ylös. Lisäksi isäni soitti minulle viideltä aamulla puhuen jotain isosta liskosta jonka päälle oli astunut ja viidakon äänistä. Käytyäni edellisillan jäljiltä nukkumaan neljän aikoihin minulta kesti hetken ymmärtää, että isäni tosiaankin soitti viidakosta, Indonesiasta. Minusta tuntuu että painotan aina isälleni puhelimessa viimeisinä sanoina "Iskä, ole sitten varovainen siellä.." johon isäni vastaa "Juu, juu, lähdenkin tästä tutkimusmatkalle viidakkoon/melomaan riutalle/tutustumaan näihin kyläläisiin/syömään paikallista erikoisuutta.."

Blogini kantavana teemana tulee todennäköisesti olemaan juuri matkustaminen ja uuteen ympäristöön sopeutuminen. Itse olen nimittäin ottamassa ison askeleen omassa elämässäni ja muuttamassa Kreikkaan. Kreikka tuskin on niin eksoottinen kuin kaukaiset Aasian maat, jossa isäni harrastaa yksinretkeilyä, mutta minusta tuntuu että ulkomaille muutossa jo sinäänsä on riittävästi eksotiikkaa minulle. Ainakin tässä vaiheessa elämääni.

Kuitenkin ennenkuin muutan Kreikkaan, on minulla edessäni vielä reilu viikko aherrusta kouluprojektien kanssa, kavereiden tapaamista, tavaroiden pakkaamista ja tänä iltana suklaakeksien valmistamista ristiäisiin.

Minulla on hieman sellainen tunne, etten millään saa kaikkea sitä tehtyä, mitä olen suunnitellut ennen maanantaita 14. tammikuuta, mutta toivottavasti voin kuitenkin astua lentokoneeseen rauhallisin mielin ja täynnä seikkailunhalua.