Vuoden loppua kohti

Vuosi lähenee loppuaan hiljalleen. Sitä harvoin ajattelee oikeastaan ennen kuin se todella tulee kohdalle. Kouluvuosi kun loppuu aina keväällä, tuntuu joululoma ainoastaan lyhyelle välietapille ennen kevään työnhakurumban, treeni-innostuksen ja yleisen kevätsekoilun alkua. Mutta totuus on se, että vuosi loppuu jokatapauksessa ja mukanaan se aina herättää ajatuksen siitä, mitä sain tehtyä? Teinkö kaiken sen minkä lupasin? Pidinkö lupaukseni?

Viime Uutenavuonna lupasin itselleni olla stressaamatta enää. Se toteutui hyvin usein, mutta rehellisyyden nimissä onnistuin myös stressaamaan pariin otteeseen kunnolla. En ehkä kuitenkaan niin paljon kuin mitä stressasin aiemmin. Mutta muistan hetkiä, jolloin tein sen klassisen virheen, jossa yritän arvata tulevaisuuden ja epätoivossani totean mielessäni "En näe tulevaisuutta.. mitään hyvää tästä ei siis seuraa."

Olen kuitenkin iloinen, että olen myös hyvin usein luottanut siihen, että synkimmällä hetkellä on vain loogista huijata onnetarta ja hymyillä. Herra Murphyn laki nimittäin kumoutuu samoilla periaatteilla kuin Douglas Adams kuvaa lentämistä:

".. Se vaatii vain kyvyn heittäytyä eteenpäin koko painollaan ja hyväksyä sen, että koko prosessissa saattaa satuttaa itsensä. Tai oikeastaan, prosessi sattuu, mikäli epäonnistuu maan väistämisessä kaatuessaan. Usein ihmiset epäonnistuvat väistämään maan ja silloin mitä todennäköisimmin he epäonnistuvat siinä melko pahasti satuttaen itsensä. 

Koko jutun juoni on siinä, että maa täytyy pystyä väistämään tiedostamatta koko prosessia, joten parhaiten se onnistuu kun unohtaa koko kaatumisen ja sen seuraukset samalla kun kaatuu. Tämän seurauksena saattaa hyvinkin onnistua väistämään maan ja yhtäkkiä sitä leijuu ilmassa. 

Tuolloin ei kannata kuunnella ketään ympärillä olevaa, jonka kommentti on jotakuinkin, mitä todennäköisimmin, jotain lentämiselle hyödytöntä, kuten "Voi herranjumala et sinä oikeasti voi lentää?!!" 

Lentämisen suurin juju on siinä, että mitä ikinä haluatkaan tehdä, älä ajattele sitä turhan tarkkaan vaan anna asioiden soljua eteenpäin omalla painollaan."


En ole vielä keksinyt lupausta seuraavalle vuodelle. Se voisi olla jotain siihen suuntaan, että "Löydän hyvän kesätyöpaikan ulkomailta omalta alaltani" tai "Saan valmiiksi mitä mahtavimman portfolion" (joista jälkimmäinen oikeasti kuulostaa hyvältä idealta!) mutta se  voisi olla myös jotain aineetonta. Lopulta kuitenkin, jos ei rakenna kaikkea aineellista hyvää henkisen harmonian päälle, sitä joutuu ikuisesti juoksemaan itsensä kanssa kilpaa korjatakseen elämänsä peruspalikoita. Toisaalta, en voi tehdä uudenvuoden lupausta olla onnellinenkaan, sillä onni ei tule käskien vaan eläen.


Tänä vuonna olen ollut todella onnellinen. Moni voisi kyseenalaistaa tämän ja sanoa "Sinulla ei ole vakituista työpaikkaa ja tajusit juuri, että ala jota opiskelit neljä vuotta ei olekaan se mistä pidät. Lisäksi asut tuhansien kilometrien päässä poikaystävästäsi eikä rahatilanteessasikaan ole hurraamista. Onko voittajafiilis?"

Onhan minulla. :)

Rakas typografia

Pääotsikko

Olemme opiskelleet virkistävänä välipalana pari viikkoa graafista suunnittelua ja lähinnä typografiaa, jonka seurauksena totean, että taidan preferoida Helveticaa enemmän kuin Arialia. Mielenkiintoista ettei näitä asioita tule ajatelleeksi ollenkaan kirjoittaessaan tavallisesti, sitä vain laittaa kirjaimia toisen perään oikeastaan miettimättä miltä tekstin lukeminen tuntuu.

Lisää tekstiä

Viikot menevät omituisen nopeasti nykyään. Elämäni pyörii piirtämisen ja suunnittelemisen ympärillä, välillä pelaamista, päivittäin kuntoilua, pitkään valvomista. Välillä ompelua. Luulin etten kykenisi opiskelemaan harrastustani, mutta tämähän on mahtavaa! En oikeastaan voisi kuvitella mitä opiskelisin mielummin tällä hetkellä. Ehkä minun kannattaakin lopulta harkita maisterinopintoja graafiselta puolelta, kuin biotekniikasta. Saa nähdä, mutta tällä kertaa lisää In Designin opiskelua.

Suuri Ompeluseikkailu

Päätin viime kesänä, että tekisin itselleni Designer mekon käyttämällä erikoiskaavoja. Minulle riittää lähes mikä tahansa tekosyyksi ompelemista varten, joten kun tänä syksynä on sitten luvassa jopa oikein iltajuhlia, ei mikään voinut enää estää minua. Niinpä tilasin Stockmannilta itselleni Vogue Designer Originals malliston Belville Sassoonin suunnitteleman mekon kaavan. Kyseessä on tarkalleen ottaen V2880 Misses Dress- kaava :

Belville Sassoonin luonnos mekosta. 

 Pyörittelin pitkään kaavaa sekä sen neljää manuaalilehtistä käsissäni, sillä kaavan lukemattomat palaset eivät jotenkin houkutelleet yhtään aloittamaan työtä. Lopulta kuitenkin aloitin työstämisen tänään ja ajattelin omaksi ilokseni ja muidenkin iloksi, kerätä hieman kuvia ja kokemuksia mekon valmistamisesta. En ole aiemmin tehnyt näin suuritöistä ompelusta, en ainakaan tietoisesti (vaikka olenkin ommellut useamman korsetin, vanhojentanssipuvun, historiallisia mekkoja, rooliasuja ja ties mitä) joten tästä tulee minulle suuri ompeluseikkailu! Nautin oikeasti todella paljon ompelusta, joten tästä tulee varmasti hauskaa!

~ ~ ~ 

Esivalmistelut: 

• materiaaleina olivat syvän punainen sifonki (sifonkiangstini on häipynyt ja sen tilalle on tullut taftiangsti), samaa sävyä oleva vuorikangas, sekä 'pohjakangas' punaista perla-puuvillaa. 
• Kaavan osia oli lopulta kolmisen kymmentä paperilla ja sen lisäksi asettelun jälkeen jokaista palaa tuli leikattua 1-6 kappaletta kolmesta materiaalista.

Onnistuin levittämään varsin hankalan sifongin olohuoneen lattialle ja ottamaan siitä varsin tärähtäneen foton. Pahoittelut laadusta.

• Koko kaava koostuu kolmesta osasta: 1.  'pohjasta' joka valmistetaan vuorikankaasta ja tukikankaasta (puuvilla tässä tapauksessa) ja johon kiinnitetään luut,  2. vuorista, joka koostuu ylä- ja alaosasta, sekä 3. itse mekko-osasta, joka koostuu ylä- ja alaostasta, sekä rypytyksillä ja leikkaussaumoilla tehdyistä yksityiskohdista. 

Good luck me. Katsotaan mitä tästä tulee!

Pohja : 
(Yritän keksiä tälle jonkun paremman suomennoksen kunhan saan ajatukseni kasaan)

Ompelemaan pääsin ensimmäisena harsimisen muodossa, sillä pohjaa varten täytyi kiinnittää yhdet vuorikaavat ja puuvillakaavat yhteen. Itseasiassa tykkään harsimisesta todella paljon silloin kun minulla on aikaa. Jos aikaa olisi loputtomasti ompelisin kaiken käsin, sillä siinä on vain jotain todella terapeuttista! Ompeluseurat kunniaan. 

 Tässä vaiheessa minulla oli mennut kokonaisuudessaan 4+3 tuntia (välissä kävin purkamassa energiaa lenkkeilemällä) kaavojen kanssa, sillä asettelussa sain todella nähdä vaivaa, joten päätin, että kiinnitän vielä kujat luille ja mietin vasta seuraavalla kerralla kunnolla esimerkiksi luiden materiaalia. 

 Luille ompelin kujat valmiiksi tuubiksi ommellusta nauhasta, jonka alkuperää en enää muista. Ostin sitä joskus netistä. Ihanan pro olo tuli heti. :) 

Jäin mietiskelemään tosiaan luiden materiaalia, mutta luulenpa päätyväni spiraaliluuhun, sillä päällystetty jousiteräs tuntuu liian kovalta. Kaavassa ei erikseen määritelty luiden materiaalia, joten oletan sen ehkä olevan synteettistä valaan luuta. En jaksa kuitenkaan käyttää aikaa enää materiaalihankintoihin (ja koska minulla on kotona 5m spiraaliluuta valmiina ) joten ensin mainittu kelvatkoon. 

 Spiraaliluu ja päällystetty jousiteräsluu

Tässä siis 1.11.2010 saldo, jatkoa seuraa! 

Päivitys 14.12.2010

Sen jälkeen kun aloitin tekemään mekkoani, vietin sen parissa tuntitolkulla aikaa. En ainoastaan ommellut vaan purin ja kiristelin hampaitani, sillä mekossa oli lopulta yhteensä kuusi erillistä kerrosta, jotka ommeltiin päällekkäin. Sen lisäksi siinä oli rypytettyä kangasta, laskostettua kangasta, suoraan leikattua kangasta ja vinoon leikattua kangasta. Epäsymmetriaa ja eriskummallisia sisäänottoja saumoissa. 

Kun juhliin oli enää yksi päivä, alkoi epätoivo hiipiä mieleeni. Ei tästä tule mitään. En jaksa vaikka olisi kuinka vähän jäljellä. Siinä vaiheessa minulla oli tosiaan jäljellä enää hameenhelma, joka pitäisi irroittaa kokonaan, sen 8m pitkä sifonkiröyhelö pitäisi purkaa ja avata ja rypyttää uudestaan, ommella uudestaan ja koko helma kääntää, sillä väsyneenä olin ommellut etu- ja takakappaleet väärin päin. 

Jotenkin sain kasattua itseni vielä yhden kerran ja hoidin homman loppuun. Oli viimeisen koitoksen aika. Miltä mekko näyttäisi? Olin joutunut pienentämään sitä ompelun kuluessa yhdessä numerolla, sillä syksyn kuntoilu oli selkeästi tuottanut tulosta.  Ja näin jälkikäteen voin vain sanoa, että se kaikki nysväys ja iltojen vietto ompelukoneen edessä tuotti tulosta. Minä tein sen, ja lopputulos ei ole yhtään vähempää kuin juuri sitä mitä halusinkin. :) 

Jälkimmäisen kuvan värit ovat oikeammat kuin ensimmäisen. Kuvat on ottanut Aleksi Joensuu, jolle kuuluu tietenkin kiitokset mahtavasta ikuistamisesta. Tuskin olisin saanut pienellä kotikamerallani mitenkään hyviä kuvia!
 

Muistoja Korkeasaaresta

Löysin joku aika sitten aivan mahtavan kirjan Kierrätyskeskuksesta, jossa se oli nakattu "viekää pois ilmaiseski" laatikkoon. Nimittäin vanhan kirjan jossa on kuvin selitetty Korkeasaaren elämää ilmeisesti n. 50- luvulla. Kirja itsessään oli jo niin huonossa kunnossa, ettei se oikein pysynyt kansissaan, mutta kuvat kelpasivat minulle oikein hyvin tekstuureiksi!

Tässä mm. muutamia kirjan aarteista:

Kirjasta löytyy kaikenlaisia hauskoja kuvia eläimistä ja myös Vintage-vaatteisiin pukeutuneita Korkeasaaren kävijöitä!

Minulta meni harmillisen kauan siihen, että sain kuvat lopulta skannattua, niitä oli todella paljon! Mutta onneksi ne ovat nyt tallessa koneellani. Alkuperäisistä paperiversioista ajattelin viritellä yksilöllisiä joulu- ja synttärikortteja tarpeen tullen. 

Kollaasiharjoittelua

Sen lisäksi että yritän saada blogiani toimimaan järkevästi, yritän opetella tekemään kollaaseja, joita voisin käyttää myöhemmin. :)

Kuvaan pääsi Melina Mercouri (oikealla) joka oli mahtava elokuvassa "Ei koskaan sunnuntaina"

Uuden layoutin löytäminen

...Se käy joskus työstä. Varsinkin kun yrittää samalla opetella materiaalintuottamisen perustyökaluja. Onneksi minulla alkaa piakkoin ihan oikeasti nettisisällöntuottamisen kurssi, joten toivottavasti sen seurauksena blogini ulkoasu saa rauhallisen ja toimivan layoutin. Rauhallisen, toimivan, rempseän, hauskan, tyylikkään, vallattoman ulkonäön, joka sopisi juuri minulle. Sitä etsiessä tähän on tyydyttävä. :)

Olen toisinaan miettinyt blogini nimeä ja sen vaihtamista. Enhän ole tällä hetkellä etelässä vaan ihan Suomessa, niinkuin olen ollut viimeisen vuoden kohta. Se ajatus tuntuu jotenkin kauhealta mielessäni. Minä totuin jo muualla oloon niin paljon, että sydämeeni palaa aina levottomuus. Mutta toisaalta, toteutan toista unelmaani täällä Suomessa. Nyt täytyy taas keskittyä hiljaa siihen mikä on olennaista, eli siihen että löydän kaiken sen mitä lähdin etsimään. Vuosi Suomessa, uskomatonta..

Tästä kaikesta voin oppia myös sen, että koska en ole saanut rahaa juuri ollenkaan kerättyä, on turha olettaa että rahaa itseasiassa koskaan olisi "riittävästi" matkustamiseen. Minä kun aina sanon mielessäni "Sitten kun minulla on rahaa matkustaa." Mutta se ei ole totta. Joten toivon, että lähiaikoina varaan liput jonnekin ja matkustan. Ja käytän loput pennoseni sen kunniaksi, että unelmilla ei koskaan pitäisi olla hintaa!

Nukkeleikkejä

Sain jostain syystä innostuksen kokeilla ns. Barbien re-paintia, eli Barbie-nuken kasvojen uudelleen maalausta. Löysinkin kirppikseltä sopivan Barbie-nuken ja otin sen mukaan kotiin.

Luettuani muutamat perusohjeet netistä tein ensimmäisenä mokan, josta jo varoiteltiinkin, eli sain käsiini asetonia (jolla puhdistetaan vain kasvot) ja tuhrin sillä nuken vartaloa. Tämän seurauksena Barbie-parka sai valkoisia jälkiä selkäänsä. Noh, onneksi tämä oli vain kokeilukappale ja onneksi ne myös lähtivät lopulta pois. Sen lisäksi onnistuin sohaisemaan kynnelläni tytön kasvoihin viillon, mutta ehkä sekin vain lisää autenttisuutta :p

Lopulta pitkän akryyliväreillä tuhertelun ja hiusten ohentamisen jälkeen olin jotakuinkin tyytyväinen lopputulokseen. Ja tässä se on siis:

Yritin lähinnä saada siis nukesta enemmän "normaalin" näköisen ja tietenkin lisäämään kasvojen värikkyyttä. Har, hauskaa! :) Ehkä tätä voisi oikeasti alkaa vaikka harrastaan!

Ja maailma on sun

Koulussa..

Lupasin Kostalle animaation joten tässä se on. :)

Silloin kun menettää jotain tärkeää.

Ensimmäinen koulupäivä

...Jonka seurauksena mainostan hieman professionaalimpaa blogiani, johon aion jatkossa päivittää opintoihin ja piirtämiseen liittyviä havaintojani noin yleisesti, kun se aiemmin oli vain valmiita töitäni varten. Piirtämisessä kuitenkin itse prosessi on niin tärkeä, että sitä ei kannata jättää kertomatta!

Koulussa on kivaa, eipä muuta!

Kapteeni, olemme kurssissa

Luulen, minusta tuntuu nyt.. olen melkein varma siitä, että olen aloittamassa jotain sellaista, joka tulee johtamaan hienoihin asioihin. En ole täysin varma vielä siksi, että olen tuskin viettänyt kahta päivää vielä 3D-suunnittelussa. Tosiaan, pääsin opiskelemaan sitä. 162 pyrkineestä valittiin 18, joista yksi olin minä, 99 pisteellä. Kuten jo aiemmin totesin, olen pelännyt tätä päivää, sillä menneisyyden haamut tuntuivat kummittelevan mielessäni muotoiluinstituutista kauan. Kuitenkin nyt, nähtyäni opettajamme ja kuultuani hieman opinnoista, en voi olla kuin haluamatta lisää.

Minusta tuntuu, että todella haluan opiskella tätä, aivan kuin minun olisi alunperinkin pitänyt tehdä se näin. Ensin insinööriksi, sitten graafisia opintoja. Toisaalta, en olisi ehkä koskaan saanut kimmoketta opetella Photoshopia ja muita ohjelmia, jos en olisi kokeillut vaatesuunnittelua. En olisi tehnyt kaikkia niitä pukuja joita minulla nyt on.

Olen oikeassa kurssissa, sillä minulla on todella positiivinen tunne tulevista opinnoistani.
"monet teistä tulevat huomaamaan, että tämä on todella vaativaa.."
Varmasti on, mutta mitä muutakaan haluaisin? Tietenkin sen pitää olla vaativaa, miksi muuten olisin lukenut 3D suunnittelun manuaaleja läpi etukäteen tai opetellut Photoshopin käyttöä 8 vuotta. Saan kerrankin mahdollisuuden oppia kaiken sen, mihin minulla ei ollut työkaluja ennen.

Syksyn lukujärjestys sanoo: Tietotekniikkaa. Tuskin maltan odottaa!

Oren Lavie 'Her Morning Elegance'

Kiirettä pitää

Voin vain olla onnellinen siitä tällä hetkellä, että päivät ovat niin pitkiä ja valoisia. Muuten en ehtisi tehdä yhtikäs mitään. Töissä menee usein ylitöiksi, huomaamatta puoli tuntia vähintään ja sen jälkeen lähden treenaamaan. Olen ottanut kesätavakseni käydä treenaamassa 6 kertaa viikossa, tanssia, uintia, sauvakävelyä, rullaluistelua yms. joten käytännössä siihen menee jotakuinkin jokainen ilta. Kun palaan kotiin kahdeksan ja kymmenen välissä, jää aikaa juuri muutama hetki kaivaa piirtopöytä eteen ja vetää pari nopeaa viivaa. Tuntuu, että olen superkiireinen, vaikka sinänsä stressiä minulla ei olekaan. Ja miksi olisi? Pidän tekemisestä, toisinaan vain toivon että päivä olisi vielä pari tuntia pidempi, jotta ehtisin tehdä lisää.

Olen alkanut kyllä jo mielessäni uneksimaan Skiathoksen lomasta heinäkuussa. Ihanaa, oikein rehellinen rantaloma hyvätasoisessa hotellissa. Siispä sitä odotellessa. :)

Flashback

Olen ollut tänään ja eilen muotoiluinstituutissa valintakokeissa 3D- suunnitteluun. Tehtävät olivat minusta ihan hauskoja ja niitä sai toteuttaa aika vapaasti, kunhan muisti, että kuvat arvostellaan ilmeikkyyden, sommittelun ja syvyyden perusteella. Olin vaatesuunnittelun valintakokeessa vuonna 2002 samassa paikassa, haastateltavana, valintakokeissa ja lopulta opiskelemassa.

Muistan kuinka meidän luokalla oli eräs 26-vuotias. Hän vaikutti  niin paljon vanhemmalta kuin me muut. Me olimme vasta-alkajia liittyen mihinkään designiin, hän taas oli jo opiskellut kenkäsuunnittelijaksi. Hän teki uskomattomia piirrustuksia. Hän vastasi haastattelussa varmasti ja tuomarit nyökkäilivät. En muista, mitä sanoin itse valintakokeessa silloin, mutta nyt vastasin:

"Olen opiskellut insinööriksi ja kiinnostukseni liittyy molekyylilääketieteen kuvantamenetelmiin kolmiulotteisten mallien avulla, joiden saralla on nykyään myös paljon kysyntää työmarkkinoilla. Niin.. ja pelaan tietokonetta joten olen kiinnostunut pelisuunnittelusta."

Tuomarit nyökkäilivät ja siirtyivät seuraavaan. Tuli pakostakin fiilis, että olin jonkinlaisessa flashbackissa. Koin olevani silloin niin vanha ja koen olevani nyt niin nuori. Ja siitä on jo 8 vuotta aikaa. Kävellessäni muotsikan käytäviä mielessäni risteili sekavia ajatuksia. Ehkä olen tällä kertaa kypsä tänne?

Tässä joka tapauksessa tämän päivän työni, josta otin kännykällä valokuvan. Aiheena oli siis 4-8 kuvan mainos Parcour-kengille:

Kuva on toteutettu Copic marker-tusseilla, mutta valitettavasti jossain vaiheessa Cold Grey 1 värini ehtyi ja jouduin jättämään kuvan osittain haaleaksi. Lisäksi en edelleenkään omista kuin esim. yhden vihreän sävyn joten yritin olla luova.

Ainiin! Ja kuvan kaupunki on Thessaloniki selvästi. Jännää kuinka mieleeni on syöpynyt se kuva jota olen aina katsellut kattojen yli terassilla.

Taas rajapyykin kohdalla

Elämäni jaksottuu aika usein siten, etten osaa tietyssä tilanteessa edes veikata, mihin päädyn seuraavaksi. Hain tänä vuonna opiskelemaan paikkaan, johon en kuitenkaan lopulta päässyt. Sinänsä asia ei haittaa, sillä kyseiseen ohjelmaan valittiin vain 3 ihmistä kaikista hakijoista. Tottakai aluksi se tarkoitti sitä, että yli puolen vuoden suunnitelmani menivät mönkään. Vietin aamupäivän tuijottaen vaaleansiniseen taivaanrantaan Thessalonikin kattojen yli ja keräten ajatuksiani.

Seuraava kysymys olikin hankalampi ja samalla erittäin mielenkiintoinen: Mitä seuraavaksi? Olen laittanut itselleni rajoitukseksi vain sen, että opiskelupaikan täytyy olla Euroopassa ja olisi hyvä, että se kestäisi korkeintaan pari vuotta ja että se liittyisi kiinnostukseni kohteisiin: Biotekniikkaan, Tekniseen dokumentointiin ja graafiseen suunnitteluun. Olisi tietenkin myös hyvä, että se liittyisi ainakin jotenkin osaamiini kieliin, englantiin, ranskaan, kreikkaan tai ruotsiin.. tai no, miksei suomeksi! Kas tässäpä siis valintatilanne.

Joskus mietin, mitä olisin sanonut, jos olisin nähnyt vähän elämästäni vaikka 5 vuotta sitten. Olisinko uskonut itsekään.. todennäköisesti en. Pelkäänkö tehdä valintoja? En oikeastaan. Minulla on ihmisiä jotka rakastavat ja tukevat minua. Uskon itseeni. Kyllä tuuli kantaa, kun uskaltaa luottaa siipiinsä. :)


"You gain strength, courage and confidence by every experience in which you really stop to look fear in the face. You are able to say to yourself, 'I have lived through this horror. I can take the next thing that comes along.' You must do the thing you think you cannot do."

- Eleanor Roosevelt 

Puhtaan omatunnon veska

Sain jouluna mummilta muutamia vanhoja vetoketjuja, jotka olivat päätyneet hänelle lopetetun tehtaan jäämistöistä. Päätinkin siltä seisomalta hankkia kierrätysmateriaaleja ja tehdä niistä itselleni pari kivaa laukkua. Ideana siis se, että jokainen käytetty materiaali tulisi olemaan joko second-hand tai muuten kierrätetty. Niinpä sainkin vihdoin, tuskailtuani oman aikani oikeanlaisten laukun kaavojen kanssa aikaiseksi pari pientä clutch-veskaa, joita kehtaa kannella puhtaalla omatunnolla. Molemmissa päällimateriaalina on Eurokankaan "ota 2 eurolla kassi täyteen tilkkuja" laatikosta löydetyt palat, sisämateriaalina kirppikseltä löydetty silkkihuivi, langat ovat 90-luvun alusta vaatekaupan jäämistöä ja vetoketjut tosiaan - mummiltani.

Ensimmäinen laukuista on siis tumman värinen ja muodoltaan puolikuu, joka johtuu kankaan rypytyksestä keskeltä. Toinen laukku on yksinkertaisempi nelikulmio, jonka pohja on pyöristetty hieman sisäänpäin keskeltä.

Levottomat jalat ja ajatuksia piirtämisestä

Minulla on taas kaukokaipuu. Olen miettinyt päivittäin tällä viikolla sitä, miltä tuntuisi hypätä hetkeksi tuntemattomaan ja lähteä Ruotsiin tai Norjaan töihin pariksi kuukaudeksi. Haluaisin nähdä Euroviisut Norjassa joten sinne voisi sopivasti lähteä tässä keväällä. Jos kuitenkin toisaalta mietin asiaa vielä, enkä ole lähtenyt, täytyy sen kertoa omaa tarinaansa myös. En usko että minua pelottaisi tuntematon, olen ollut paljon omituisemmissa tilanteissa. Ehkä en siis sittenkään ole vielä valmis lähtemään Suomesta. Toisaalta taas Suomi tuntuu niin pieneltä nykyään, että tuntuu lähes mahdottomalle olla haluamatta jonnekin. Suomi on pienentynyt. Eurooppa on pienentynyt. Onkohan maailmakin pienentynyt?

Olen piirrellyt lähiaikoina kuvituksia Dragon Age: Origins pelin modiin, johon mukaan minut pyysi eräs kreikkalais kirjailija-ystäväni. Pelin modi siis tarjoittaa pienen porukan tekemää seikkailupohjaa, jossa peliin on rakennettu kokonaan uusi 3D maailma, tarina, musiikit, dialogit ja grafiikka. Voin sanoa rehellisesti, että tarvitsin tätä todella. Konseptitaiteen tekeminen on auttanut minua ymmärtämään asioita omasta kehityksestäni piirtäjänä ja myös kokeilemaan uusia ideoita. Vaikka projektin kuvitukset ovat vasta puolessa välissä, mietin jo nyt seuraavia piirrustuksiani. Tarvitsen kuitenkin harjoitusta, joten kaikki aikanaan.

Joskus mietin miten paljon minulla on vielä opittavaa. Ehkä olisin oppinut piirtämään nopeammin ja ns. paremmin, monipuolisemmin jos olisin koskaan opiskellut piirtämistä. Olen kuitenkin insinööri ja taiteilija vain harrastuneisuuden voimin. Joskus toivon, että minulla olisi energiaa ja viitseliäisyyttää aloittaa taas kokonaan alusta ja piirtää puita, kukkia, taloja ja ihmisiä - perinteisesti tietenkin.Äitini ehdotti myös erästä asiaa, että piirtäisin ihan tavallisia ihmisiä. Tarvitsen siis lähikuvia tavallisista ihmisistä ja ilmeistä. Kukakohan suostuisi malliksi?

Helmikuu on jo hieman valoisa. Ihanaa nähdä aurinko vielä puoli neljän aikaan taivaalla. Lupaukseni stressaamattomuudesta on toiminut ja pitänyt nyt yhden kuukauden. Yllättävän vaikeaa olla stressaamatta mistään, kun on tottunut siihen että yrittää vastata kaikkiin vaatimuksiin, pyyntöihin ja omiin ideoihinsa. Suomi on stressaava maa sen puolesta, että täällä on aina tehtävää, niin paljon kuin sitä vain ottaa eikä ole helppo kieltäytyä. Kreikka taas siksi, ettei siellä aina saa asioita hoidettua vaikka haluaisikin.

Jokatapauksessa stressaamisessa ei ole mitään järkeä eikä se johda mihinkään. Parempi olla siis ilman - vaikka pakolla! Ehkä minäkin totun tähän ja opin yhden tähän astisen aikuisuuteni suurimmista viisauksista.

Päivän piristys

"Jotain puuttuu kun sinä et ole täällä. Kreikka ei ole sama ilman sinua Noora"

Ystävän sanat antavat joskus uskomattoman paljon energiaa. Ja tämänkin seurauksena aamukahvi maistuu yhtäkkiä paremmalle. Tästä oppineena aion sanoa mukavia, positiivisia asioita kaikille joiden kanssa puhun tänään. Jälleen kerran, antaa hyvän kiertää, se tulee takaisin sinulle sitten.

Toiveita ja jaksamista

Lähdimme jouluksi ja uudeksi vuodeksi Suomeen pakoon Kreikan lämpöä ja saimmekin kuin tilauksesta lumisimman joulun moneen vuoteen! Kostas oli todella iloinen, niin kuin minäkin. Olihan tämä ensimmäinen yhteinen Joulumme Suomessa ja Kostalle ensimmäinen joulu Kreikan ulkopuolella. Meillä molemmilla oli oikeastaan aika rankka vuosi, vaikka jatkuvasti tuli myös paljon uusia hienoja asioita. Henkilökohtaisesti sain läjäpäin uusia ystäviä ympäri maailmaa ja opin puhumaan Kreikkaa yksinkertaisen sujuvasti (”independent user”). Lisäksi hankin piirtopöydän, joka oli ollut jo monen vuoden haave. Joten kun uuden vuoden yö aukesi yllämme Helsingissä, ilotulitteiden paukkuessa ympärillä ja kuohuviinilasit kädessä, meidän molempien olo oli jotenkin haikea ja toiveikas.

Tänä keväänä meillä on edessämme taas aika, jolloin minä olen Suomessa ja Kostas on Kreikassa ja molemmat teemme kovasti töitä tulevaisuuden eteen. Tulevan vuoden aikana meillä on myös edessämme muutto uuteen kotiin, ehkä siihen kotiin jossa tulemme olemaan pitkään. Ehkä ei, en osaa sanoa ja niin on oikeastaan paras. Nykyään suhtaudun tulevaisuuteen huolettoman suunnitelmallisesti. Se tarkoittaa oikeastaan sitä, että teen parhaani, otan kaikki vaihtoehdot huomioon enkä pakota itseäni menemään jonkun tietyn suunnitelman mukaan. Se tulee mikä on tullakseen ja jos tekee riittävästi töitä tulevaisuutensa eteen ja nauttii samalla elämästä, ei voi kuin onnistua.

Toivon tämän vuoden tuovan mukanaan jonkinlaisen luovuuden ja innovatiivisuuden aallon minulle, niin työasioissa kuin harrastuksissa. Toivon myös ihmissuhteideni pysyvän samanlaisina kuin ne ovat, hyvinä ja ihanina ja yritän tehdä parhaani. Tein myös erään todella ison lupauksen uudelle vuodelle, jota pääsin jo rikkomaan kerran: Lupasin olla stressaamatta. Tiesin jo asiaa luvatessani että tämä tulee olemaan yksi suurimmista koitoksistani, mutta toisaalta jos onnistun siinä, tulen olemaan todennäköisesti paljon tasapainoisempi ihminen.

Suomen talvi on vihdoin todistanut minulle kauneutensa. Oli pitkä aika, jolloin en pitänyt talvesta lainkaan. Narskuva lumi ja raskaat oksat saivat minut vain uneliaaksi ja palelemaan. Joko olen oppinut pukeutumaan kunnolla tai sitten olen ylipäätänsä positiivisemmalla mielellä. Varmaan molemmat.