Vuosi lähenee loppuaan hiljalleen. Sitä harvoin ajattelee oikeastaan ennen kuin se todella tulee kohdalle. Kouluvuosi kun loppuu aina keväällä, tuntuu joululoma ainoastaan lyhyelle välietapille ennen kevään työnhakurumban, treeni-innostuksen ja yleisen kevätsekoilun alkua. Mutta totuus on se, että vuosi loppuu jokatapauksessa ja mukanaan se aina herättää ajatuksen siitä, mitä sain tehtyä? Teinkö kaiken sen minkä lupasin? Pidinkö lupaukseni?
Viime Uutenavuonna lupasin itselleni olla stressaamatta enää. Se toteutui hyvin usein, mutta rehellisyyden nimissä onnistuin myös stressaamaan pariin otteeseen kunnolla. En ehkä kuitenkaan niin paljon kuin mitä stressasin aiemmin. Mutta muistan hetkiä, jolloin tein sen klassisen virheen, jossa yritän arvata tulevaisuuden ja epätoivossani totean mielessäni "En näe tulevaisuutta.. mitään hyvää tästä ei siis seuraa."
Olen kuitenkin iloinen, että olen myös hyvin usein luottanut siihen, että synkimmällä hetkellä on vain loogista huijata onnetarta ja hymyillä. Herra Murphyn laki nimittäin kumoutuu samoilla periaatteilla kuin Douglas Adams kuvaa lentämistä:
".. Se vaatii vain kyvyn heittäytyä eteenpäin koko painollaan ja hyväksyä sen, että koko prosessissa saattaa satuttaa itsensä. Tai oikeastaan, prosessi sattuu, mikäli epäonnistuu maan väistämisessä kaatuessaan. Usein ihmiset epäonnistuvat väistämään maan ja silloin mitä todennäköisimmin he epäonnistuvat siinä melko pahasti satuttaen itsensä.
Koko jutun juoni on siinä, että maa täytyy pystyä väistämään tiedostamatta koko prosessia, joten parhaiten se onnistuu kun unohtaa koko kaatumisen ja sen seuraukset samalla kun kaatuu. Tämän seurauksena saattaa hyvinkin onnistua väistämään maan ja yhtäkkiä sitä leijuu ilmassa.
Tuolloin ei kannata kuunnella ketään ympärillä olevaa, jonka kommentti on jotakuinkin, mitä todennäköisimmin, jotain lentämiselle hyödytöntä, kuten "Voi herranjumala et sinä oikeasti voi lentää?!!"
Lentämisen suurin juju on siinä, että mitä ikinä haluatkaan tehdä, älä ajattele sitä turhan tarkkaan vaan anna asioiden soljua eteenpäin omalla painollaan."
En ole vielä keksinyt lupausta seuraavalle vuodelle. Se voisi olla jotain siihen suuntaan, että "Löydän hyvän kesätyöpaikan ulkomailta omalta alaltani" tai "Saan valmiiksi mitä mahtavimman portfolion" (joista jälkimmäinen oikeasti kuulostaa hyvältä idealta!) mutta se voisi olla myös jotain aineetonta. Lopulta kuitenkin, jos ei rakenna kaikkea aineellista hyvää henkisen harmonian päälle, sitä joutuu ikuisesti juoksemaan itsensä kanssa kilpaa korjatakseen elämänsä peruspalikoita. Toisaalta, en voi tehdä uudenvuoden lupausta olla onnellinenkaan, sillä onni ei tule käskien vaan eläen.
Tänä vuonna olen ollut todella onnellinen. Moni voisi kyseenalaistaa tämän ja sanoa "Sinulla ei ole vakituista työpaikkaa ja tajusit juuri, että ala jota opiskelit neljä vuotta ei olekaan se mistä pidät. Lisäksi asut tuhansien kilometrien päässä poikaystävästäsi eikä rahatilanteessasikaan ole hurraamista. Onko voittajafiilis?"
Onhan minulla. :)
No comments:
Post a Comment