Kaunis vääryys

Koska olen lähiaikoina hehkuttanut blogissani miten kivaa on lukea muotilehtiä, sain tänään muistutuksen siitä, mikä on terveen inspiraation vastakohta. 25-vuotiaana lukiessaan artikkelia lehdestä siitä, kuinka pudottaa 5 kiloa kolmessa viikossa, ei aina tule ajatelleeksi lehtien koko lukijakuntaa. Jos lehtihyllyn ohi kulkee 14-vuotias, joka etsii itseään ja haluaisi niin kovasti olla jotain enemmän, miten hän kokee tuon artikkelin?

En ollut aikaisemmin kuullut elämäntapa-anorektikoista eli Pro-Ano kannattajista ennen tätä päivää. Siis kyseessä on joukko ihmisiä, jotka kannustavat toisiaan pitämään yllä sairauttaan kaikenlaisin keinoin aina ruokailun välttelyistä siihen miten saa itsensä pysymään lämpimänä kun kehon omat systeemit alkavat pettämään, miten laihduttaa pelkkien vitamiinien, veden ja proteiinien avulla. Ja arvatkaapas vain mikä on esikuvana näille, valitettavan usein alaikäisille tytöille? Catwalkien anorektiset mallit, muotilehtien kansitytöt ja muotikuvastojen XXS-vaatemallit. Luin juuri eräiltä nettifoorumeilta, kuinka juuri sairaalan anoreksiakuntoutuksesta päässyt 13-vuotias tyttö oli aloittanut laihduttamaan 10kg ja foorumeilla muut kannustivat häntä.

Kehoitankin kaikkia vilkaisemaan lehtihyllyyn seuraavan kerran kaupassa: Mitä lehden kansikuva kertoo alaikäiselle? Millainen tulee nuoren tytön olla, jotta hän olisi todella kaunis ja hyväksytty?

Kukaan ei ehkä voi käsittää millainen sairaus anoreksia on, jos sitä ei ole itse käynyt läpi. Muistan kun itse olin 14-vuotias ja menin terveydenhoitajalle 47 kiloisena, kun pituutta oli 160cm. Paino palasi normaaliksi heti kun tietoisesti aloitin paranemisprosessin, mutta henkisestä niskalenkistä pääseminen oli päivittäinen prosessi aina viimevuosiin asti. Sanotaan ettei anorektikko parane koskaan täysin ja tiedän sen olevan totta. Kauneus - meidät asetetaan jo nuorina niin tiukkoihin raameihin, ettemme lopulta tiedä itsekään millaisia meidän tulisi olla. Liian lihava, liian laiha, liian isot rinnat tai liian pienet.. väärän väriset hiukset tai epäpuhdas iho. Kunpa kauneus ei olisi niiden katsojien silmissä, jotka pitävät silmänsä kiinni todellisuudelta.

Laitan tähän yhden linkin, joka voi olla ahdistavaa ja surullista luettavaa. Haluan kuitenkin laittaa sen, sillä ehkä tämä synnyttää keskustelua:
Eräs Pro-Ano keskustelupalsta

~~~~

Beautiful beast

Ever heard about Pro-Ano? Try googling Pro-Anorexia to find for example a page like this here. How far has it gone to make a serious mental and physical illness into a lifestyle? How twisted is the image the young women are following nowadays to be beautiful? How perfectly must we fit to the image of a modern woman and who on earth is selling us this idea?

I have been reading a lot of beauty magazines lately because of my interest into designing some clothes for myself this spring, but by chance I was reminded of the flip side of all this pretty colors and top models when I read about Pro-Ano. I guess I feel this topic important, because I suffered from anorexia when I was a teenager. So next time when you see beauty magazines, take a look at the Cover headlines: Now what kind of an image does a 14 year old girl get from those tag lines? What should she become like in order to be beautiful enough?

Ideoita ja inspiraatioita

Viikonloppu vierähti varsin kotoisissa tunnelmissa, sillä ensimmäistä kertaa Kreikkaan muuton jälkeen olen tavannut ja kahvitellut paikallisten suomalaisten kanssa. Odotin oikeastaan aivan liian kauan ennenkuin tapasin heidät, mutta nyt olo on mahtava. Vaude, vaikkei sitä ajattelekaan että täällä ihan ypöyksin on, silti, nyt tunnen kuuluvani enemmän Kreikkaan. Jatkossa aionkin pysyä tiiviissä yhteydenpidossa heidän kanssaan ja seurattuani heidän kreikankielistä keskustelua minulla on pitkästä aikaa kunnon motivaatio kreikankielen opiskeluun.

Voisin sanoa, että olen lopullisesti haksahtanut ompeluun taas, ainoana ongelmanani se, etten tiedä mistä aloittaa. Minulla on mielessäni jo kokonainen vaatemallisto, mutten oikeastaan tarvitse niistä yhtäkään kappaletta todella. Mutta varmasti toteutan ainakin jotain! Menköön ne sitten vaikka siihen vaatekaappikategoriaani joka kuuluu nimikkeen "Vaatteet jotka on liian hienoja käytettäväksi, joten jätän ne tulevaisuudessa tyttärelleni retrolöydöiksi" alle. Ensimmäisenä etsin käteeni Pantonen väriskaalan täksi kevääksi, joka näyttää seuraavalta:



Lisäksi ensimmäisenä toteutuslistalla ja jo työn alla on seuraavanlainen idea:

Mikä ihme se on? No sehän on vyö, mutta yllätykseksi jää näyttääkö lopputulos todella tuolta suunnitelmaltani.. :)

Lisäksi olen löytänyt muutamia ihastuttavia nettisaitteja joista mielenkiintoisia sisustuskankaita myy Bonbon-kakku:
Bonbon kakkuun -->

Eipäs tässä sitten muuta kuin jatkan rentoa sunnuntai-iltaa ja huomenna alkaa taas uusi viikko kaurapuurolla ja kuntosalilla (kipeänä olemisen vuoksi kävin kuntsikalla vähemmän viimeviikolla)

Ajatuksia yhteiskunnasta

Näinhän siinä käy että joka kerta kun ulkona sataa, minä kirjoitan blogiin :) Muuten nimittäin olisin ulkona nuuhkimassa kevättuulta. Minulle on tullut selkeä rutiini salilla käymisestä, muotilehtien lukemisesta ja musiikin kuuntelusta. Joo, onhan se vähän pinnallista.. mutta pidän siitä, minkäs voin! Salimusiikkini vaihtelee oikeastaan kaikesta Paula Koivuniemen ja trancen väliltä, mutta yleensä listalla soi ainakin pari U2:sta ja George Michaelia, sekä Black Eyed Peasia. Voisin sanoa, että salilla käynti tyhjentääkin mieleni sopivasti antaen tilaa uusille inspiraatioille.

Kotona keskustelut ovat olleet paljon Kreikan yhteiskunnallisissa ongelmissa ja Suomen sekä Kreikan vastakkainasettelulta ei ole vältytty. Joskus ystäväni kyselevät "miksi Kreikassa hoidetaan asian noin?", enkä tiedä selkeää vastausta aina. Mielestäni on hyvä ja tarpeellinen asia keskustella asioista, mutta joskus, joitain asioita ei vain voi verrata toisiinsa, ei ole mielekästä verrata Suomea ja Kreikkaa. Silloin päätyisi käsittelemään asioita perin mustavalkoisesti.

Jossain asioissa toki voidaan vertailla, kuten tilastoihin perustuen: Kreikan televisiossa näytettiin pari päivää sitten dokumentti, jossa kreikkalaiset pohtivat opiskelun erilaisuutta Kreikassa verrattuna maailman parhaaseen opiskelusysteemiin, eli Suomeen. Itsekin ihmettelin tätä eroa katsottuani dokumentin. Miten voi olla mahdollista että kreikkalainen 18-vuotias opiskelija lukee kokeisiin aamusta iltaan, opettajat ovat yleensä motivoituneita ja koulupäivän jälkeinen tutorointi on yleistä, mutta silti Kreikka on opiseluvertailussa pudonnut jatkuvasti alaspäin ja oli muistaakseni jossain sijalla 38.

Helsingin II Norssi on kai edelleen yksi Helsingin parhaista lukioista, lukio jossa minä opiskelin siis myös. Voisin sanoa, että kolme sanaa kiteyttävät lukio-opintoni: Vapaus, arvostus ja inspiraatio. Okei, oli huonoja päiviä, mutta oikeasti, lukioaika oli loistavaa! Jotkut kreikkalaiset, jotka katsoivat tuon dokumentin suomalaisesta opetuskäytännöstä eivät voineet käsittää miten voi olla mahdollista, että opiskelemalla huomattavasti vähemmän saadaan maailman parhaita tuloksia. Ei ole järkevää, että antamalla oppilaan itse valita hän valitsee opiskella puhtaasta kiinnostuksesta asioita kohtaan.

Kreikassa opetusministeri on aina puoleen alainen joten kun puolue vaihtuu, vaihdetaan opetusmenetelmää ja -ministeriä. Ei siis oppilaiden parhaaksi vaan puoleen vallankäytön mukaan. Kysyn usein näistä asioista, miksei kukaan halua muutosta? Jos kaksi valtapuoluetta eivät ole osanneet tehdä muuta 20 vuoden aikana kuin lupailla kaikkea, miksei kansa päätä toisin? Jos kreikkalaiset rakastavat merellistä luontoaan niin paljon kuin sanovat, miksi ihmisille on niin helppoa tehdä jokapäivä päätös olla välittämättä ympäristöstä? Ihmiset eivät syystä luota hallitukseen, mutta silti aina valitsevat samat henkilöt valtaan. Miksi?

Ei kai ole minun tehtäväni selvittää näitä kaikkia asioita, mutta se on tarpeen minulle, jotta opin ymmärtämään. Jotta lopetan tuomitsemasta, ennenkuin todella ymmärrän tilanteen laajuuden. Kreikka on valtio jonka historiaa ei tarvitse käydä läpi. Jokainen länsimainen tietää kulttuurin, tieteen ja filosofian kodin, johon toki usein kreikkalaiset itsekin ylpeänä viittaavat puheessaan. Sen jälkeen tuli Bysantin valtakausi ja Konstantinopoli, joka kreikkalaisille itselleen oli ilmeisesti kansakunnallisesti vielä tärkeämpää aikaa. Sen jälkeen Kreikka oli vielä 300 vuotta turkkilaisten miehittämä. Itämainen musiikki ja ruokakulttuuri sekoittuivat kreikkalaiseen kulttuuriin.. näin olen ainakin ymmärtänyt.

Nykyään Kreikan väestöstä osa koostuu monista pienistä kulttuureista; slaaveista, albaaneista, romaaneista ynnä muista.. kysymys kuuluukin, mitä on olla kreikkalainen nykyään? Tietävätkö kreikkalaiset itsekään todella? Minne he sijoittavat itsensä maailmassa, länteen vai itään? Kreikka haluaa olla osa länttä, mutta heidän kulttuurinsa on osittain voimakkaasti itä-vaikutteinen. Ehkä kansakunnan identiteettikriisi selittää tätä käytöstä, jossa lyhyen tähtäimen suunnitelmat näyttelevät tärkeintä roolia. Usein puhutaan antiikin historiasta, mutta harva kertoo missä näkee Kreikan ja itsensä 10 vuoden päästä tästä. En halua yleistää asiaa muuten kuin tässä yhdessä kirjoituksessani, enkä missään nimessä yritä verrata Kreikkaa mihinkään muuhun valtioon. Jokaisella maalla on hyvät ja huonot puolensa.

Toivon vain, että jonain päivänä näkisin ihmisten käyttävän enemmän läheistä kierrätyspistettä ja että kadut eivät olisi täynnä vieri viereen parkkeerattuja autoja. Monilla tuntemillani ihmisillä on hienoja ajatuksia, kunpa useampi heistä alkaisi uskoa niiden mahdollisuuteen. Kreikassa on niin paljon kauneutta ja potentiaalia.. mutta kuka todella haluaa uskoa siihen?

Ehkäpä nuo viimeiset sanat pätevät ihan kaikkiin ihmisiin kansakunnasta riippumatta, jos sen niin haluaa esittää. Uskaltakaa uskoa omiin unelmiinne. :)

Pieniä tekoja

Tänään on virallinen vapaapäiväni kokeiden välissä jonka aloitinkin oikeaoppisesti kahvin, korvapuustin sekä jazz-musiikin merkeissä. Maalailin kaikessa rauhassa isoa taulua, joka tulee valmiina makuuhuoneemme seinälle (Mikäli siis siitä tulee silmää mielyttävä. Jos ei tule, annan sen lahjaksi jollekulle joka ei voi kieltäytyäkään siitä. Muah! Vitsi vitsinä.. ). Loppupäiväksi olen suunnitellut kevyttä kokeisiin lukemista, uintia ja ystävän kanssa kaupungilla ajanviettoa. Kenkäshoppailun lomassa tarkoitukseni on myös tehdä eräs hyvä työ:

Siskoni kysyi minulta pari päivää sitten haluaisinko lähteä mukaan "Joulun lapsi"- keräykseen. Kyseessä on siis projekti, jossa kerätään rekkalastillinen joululahjoja vietäväksi Moldovaan ja Romaniaan köyhille lapsille, jotka eivät todennäköisesti koskaan ole saaneet joululahjoja aiemmin elämässään. Hauskinta minusta tässä projektissa on se, että lahjan voi itse kerätä (nettisivuilla on ideoita lahjoista) kaupoista ja laittaa kenkälaatikkoon. Niin siitä tulee myös omalla tavallaan persoonallinen. Mielestäni tuollainen lahjan kokoaminen on lisäksi mukavaa tekemistä esimerkiksi kaveriporukalla eikä pienten lahjojen ostaminen tule sitten kalliiksikaan. Niinpä päätän itsekin kysyä ystäviltäni haluaisivatko he lähteä mukaan lahjan hankintaan ja käyn etsimässä lahjatarvikkeita kaupungilta.

On mahtavaa huomata miten vaihtoehtoisjoululahjoja ja erilaisia tapoja kantaa kortensa kekoon ihmisten auttamiseksi on jo niin monia. Muutama joulu sitten sain lahjaksi vuohen, joka tietenkin meni siis jollekulle kehitysmaassa. Silloin ajatus tuntui vähän tylsältä, mutta silmäni kyllä avautuivat asialle nopeasti. Joku voisi nyt todeta kuinka tekopyhää toimintani on, kun lähetän kerran vuodessa jotain jollekulle enkä uhraa sitten enempää aikaa tai rahaa, ennenkuin asiasta on tehty naurettavan helppoa. Itse pidän kuitenkin merkittävimpänä asiana sitä, että tekee edes yhden pienen teon. Ero 'ei minkään' ja 'yhden' välillä on suuri.

Lisäksi tämä on tietenkin ajatuksena kaikille niille, jotka sattuvat blogiani lukemaan, että pieni asia saattaa olla todella suuri toiselle. Käykää katsomassa ajatuksia pienistä asioista seuraavista osoitteista, jos ne eivät ole vielä tuttuja:

http://www.joulunlapsi.fi/
http://www.parempilahja.fi/
http://hyvatlahjat.i-aid.org/
http://www.lahjaksilehma.fi/
http://www.kiva.org/

Ps. Lisäksi auttamisesta tulee hyvä mieli itsellekin!