Tämä viikko tuntuu olevan lämmin. Eräs ystäväni sanoi kuulleensa, että viikonloppuna olisi 30 astetta lämmintä, mutta epäilin tätä varsin kovasti. Säätiedotuksessa luvataan 25 astetta lauantaiksi joten silloin jok’ikinen Thessalonikin bulevardin kahviloista on täyteen ahdettu. Kreikkalaiset rakastavat kahvilla käyntiä ja nykyään huomaan itsekin tottuneeni tähän. Kahvilla käynnissä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta muistan vuosi sitten Ateenassa käydessäni olleeni tylsistynyt kuoliaaksi, kun menimme Alfoksen ja hänen ystäviensä kanssa kahville joka päivä juuri siihen parhaaseen aikaan, pariksi kolmeksi tunniksi, kun olisimme voineet kävellä läpi kaikki kaupat, museot ja nähtävyydet. Olen toiminnallinen ihminen, joten pelkkä maleksiminen höpötellen turhuuksia saa minut helposti rauhattomaksi. Kuten totesin kuitenkin jo, olen selvästi oppinut tavoille, sillä nykyään minua ei haittaa oikeastaan se, etten puhu muutamaa sanaa enempää vaan lähinnä kuuntelen ja siemailen juomaani. Kaikki tämähän johtuu myös siitä, etten ole oikeastaan ehtinyt opiskella kreikkaa, koska luen muihin kokeisiin ja teen inssityötäni edelleen. Niin kahvilla käynnissä kuin kreikan opiskelussakin kuitenkin yritän pitää mielessäni, että hiljaa hyvä tulee. Σιγα σιγα, Ihan hyvä vain että kerrankin otan rauhallisesti.
Vaikken kreikkaa puhukaan kovin sujuvasti vielä, ymmärrän kuitenkin yllättävän hyvin mitä muut puhuvat. Kun todella keskityn heidän puheeseensa, ymmärrän jopa vivahteita, kuten puhutaanko kyseisestä asiasta negatiivisessa vai positiivisessa sävyssä. Tässä välissä huomautan että vivahteiden huomaaminen on vaikeaa siksi, kreikkalaiset tuntuvat korottavan ääntään ja viuhtovat käsillään oikeastaan kaikissa tunnetiloissa.
Eilen meillä kävi kylässä Kostan kolme tyttöserkkua, heidän aviomiehensä ja yksi setä. Minulta kysyttiin muutamia sisustusajatuksiani ja ideoistani pidettiin kovasti, mutta yhtäkkiä huomasin istuvani sohvalla kaikkien keskellä hiljaa kun muut viuhtovat käsillään ja papattavat kovaan ääneen osoitellen eri nurkkia olohuoneestamme. Lopulta Olga totesi minulle että ”näyttää siltä että jokainen meidän perheestä on sisustussuunnittelija jos sille päälle sattuu”. Sitten Kostas tuli olohuoneeseen kantaen tekemiään drinkkejä ja kahvia ja kaikenlisäksi hän oli sotkenut itseään yrittäessään käyttää mixeriä. Huvittavalla tavalla tunsin olevani Aki Kaurismäen elokuvahahmo kreikkalaisessa 60-luvun perheleffassa. Kun vieraat olivat lähteneet Kostas kysyi minulta olenko vielä elossa, mutta omat tuntemukseni eivät olleet yhtään negatiiviset, päinvastoin. On hauska seurata tätä etelä-Eurooppalaista meinkiä. Jossain vaiheessa jääkaappimme oli myös ilmestynyt valtava suklaakakku ja astiakaappiin kauniita lautasia.
No comments:
Post a Comment