Olen aina pitänyt kaikenlaisesta musiikista ja ennen kuin aloin kuuntelemaan metallimusiikkia ja raskasta rokkia, voin hyvällä omatunnolla tunnustaa kuunnelleeni Spice Girls’iä. Jostain syystä huomaan, että Kreikassa on kuitenkin yllättävän vaikeaa kuunnella metallia. Ei siksi etteikö täällä sitä kuunneltaisi, eräs tyttöystävistäni on suuri suomimetallin fani, mutta jotenkin se vain kuulostaa turhan raskaalle minun korvissani. Salilla käynnin johdosta olen alkanut kuuntelemaan dance ja pop-musiikkia mp3-soittimella ja on hienoa huomata miten mielenkiintoista on kuunnella ensimmäistä kertaa jonkun tuntemattoman artistin levyä ja uutta musiikkityyliä.
Ehkei minulla ollut edes aikaa alkaa kuuntelemaan uutta musiikkia. Kun joku pyysi minua kuuntelemaan kappaleen, ensimmäinen reaktioni oli aina mielessäni "Ei minulla ole nyt aikaa.." Olinko aina tosiaan niin kiireinen? Mitä ihmettä olen tehnyt kaikki lähivuodet, kun tällä hetkellä minulla on aikaa käydä päivittäin töissä, salilla, opiskella, kokata uusia juttuja, katsella leffoja, piirtää ja pelata tietokonetta (kohtuudella ;) ) ja kaikenlisäksi nukkua 8 tuntia joka yö. Minusta tuntuu, että epäjärjestys elämässä ja omassa mielessä kaventaa maailmaa valtavasti joten ehkäpä se ei ollutkaan aikaa jota minulta puuttui aikaisemmin, vaan mielenrauhaa.
Sovimme lähtevämme ensiviikonloppuna Kostan ja kolmen ystävämme kanssa Halkidikiin viikonlopuksi, koska meillä kellään ei ole varsinaista kesälomaa. Olemme kaikki innoissamme tästä, sillä Marmaras on todella kaunis, virkeä kylä tavernoineen ja yökerhoineen ja sitä ympäröi turkoosi meri sekä valkoiset hiekkarannat. Lisäksi porukka jolla lähdemme koostuu mukavista ja hauskoista ihmisistä joiden kanssa tietää tulevan hauska reissu! Ihanaa päästä merenrannalle, jo pelkkä ajatus saa perhosia vatsaan.
Ennen jotenkin kavahdin ajatusta merestä, mustista aalloista ja tonnien vellovista vesimassoista, olenhan kasvanut järvi-suomessa ja järvenpohja on aina korkeintaan 10m syvyydessä. Kuitenkin kuva siitä mustasta synkkyydestä jonka näkee matkalla Helsingistä Viroon öisenä marraskuun iltana on hyvin kaukana auringossa kylpevistä aalloista kesäisessä Kreikassa. Vastavuoroisesti olen kuullut kreikkalaisten suusta epäilevää suhtautumista järvivettä kohtaan. Onko se täynnä iilimatoja? Miten se vesi voi olla niin mustaa? Se vesihän on upottavaa (kun ei pysty kellumaan kuten merivedessä) Miten siellä uskaltaa uida kun ei edes näe missä omat jalat ovat? Ihan hyviä pointtejahan nuo kaikki ovat, kyllähän minäkin pienenä pelkäsin että uidessani järvessä joku iso kala tai käärme seuraa veden alla minua enkä voi nähdä sitä. Tai säikähdin kun iilimato uiskenteli jossain lähellä. Niin.. ja olen meinannut jo kahdesti melkein hukkuakin järveen. Niinpä päätän suhtautua avoimemmin mielin merta kohtaan ja polskia sydämeni kyllyydestä suolavedessä. Niin, sekin vielä, että suolavesi ja aurinko ovat uskomattoman hyvä lääke iholleni. Yksi päivä rannalla ja iho on taas heleä ja sileä. ^_^
Siispä huzaa ja biitsille mars!
No comments:
Post a Comment