Sateinen päivä

Jotain joka muistutti minua tänään menneistä ajoista:

"Oppiminen.

Me annamme nimiä. Me sivistämme itseämme. Me vertaamme kokemuksia. Me ajattelemme. Me saamme oivalluksia.

Sitten me teemme päätöksen ja toimimme. Tämä on "lähteminen". Kun olemme keränneet riittävästi emotionaalista lujuutta, tietoa, tukea ja luottamusta, me kohtaamme taistelukentän ravittuna ja vahvistuneena. Tässä vaiheessa me olemme niitä, jotka eivät sure - vaan taistelevat; jotka eivät itke - vaan eheyttävät itsekunnioituksensa; jotka eivät piiloudu - vaan etsivät; jotka eivät jäykisty - vaan lähtevät. "

- Sam Vaknin

Sitten takaisin tähän hetkeen. Otin tuossa yksi päivä hyvän kuvan, joka kertoo hieman kreikkalaisesta liikennekulttuurista :D

(kuvassa siis pysäköinti kielletty - merkit molemmin puolin katua)

Sateisen päivän johdosta olen päättänyt istua sisällä ja suunnitella oman kevätvaatemallistoni! Aina siitä lähtien kun opiskelin vaatesuunnittelua on ajatuksissani aina toisinaan pyörinyt malliston piirtäminen. Ehkäpä voisin harrastaan sitä näin aikani kuluksi ja kun kevätkin on tuloillaan niin mikäpä olisi kivempaa! Minulle käy yleensä näin silloin kun luen naistenlehtiä, kuten eilen Elle-lehteä kuntosalilla. Hmm.. sitten jos vielä toteuttaisin ne vaatteet joita suunnittelen ja koku haluaisi ostaa niitä, niin siitähän saisi hyvän lisäbisneksen. Ehkäpä en kuitenkaan ajattele asiaa vielä liian pitkälle, katsotaan nyt mitä saan ensin piirrettyä. Toteuttaminen on taas kiinni häilyvästä inspiraatiostani joka ei kyllä juuri koskaan katoa - mutta vaihtaa suuntaansa kuin tuuliviiri.

Kelluminen

Ajatusten virtaa tällä kertaa:

Lueskelin tuttujeni blogeja netistä ja huomasin ajatuksissani käyväni läpi heidän kertomiaan tapahtumia, mutta jotenkin toisenlaisessa olotilassa. Pystyn toki samastumaan heidän kokeumuksiinsa, mutta ne ovat joskus niin kaukana etten ole enää pitkään aikaan vaivannut mieltäni sellaisilla asioilla. Toisinaan tuntuu kuin lipuisin jotenkin asioiden välissä, niinkuin meressä kellutaan ja veden alla korvasi eivät kuule muuta kuin kohinaa. Kreikkalaiset ihmiset rakastavat juorujen (juoru on turhan negatiivinen sana tosin) kertomista ja niin taitavat suomalaisetkin, mutta molemmat kertovat asiat jotenkin eritavalla. Kun on kaukana suomalaisista tarinoista ja ei täysin ymmärrä koko sisältöä kreikkalaisissa tarinoissa, sitä joskus ihmettelee miten ihmisillä on niin paljon puhuttavaa.

Huomasin myös eilen miettiväni miten jotkut tuntemani ihmiset ovat niin rohkeita, kun lähtevät yksin kaikenlaisille reissuille ja kunpa olisin itsekin niin rohkea. Sitten nauratti kun tajusin katsoa peiliin.

Pitäisiköhän minun olla nyt huolissani itsestäni, kun alan osoittaa merkkejä erakoitumisesta. En tosin usko, että olen erakoitumassa. Kyse on oikeastaan siitä, että minulla on paljon aikaa nykyään yksin ja paljon aikaa käydä läpi omaa suhtautumistani erilaisiin asioihin. Ehkä nyt on aika lähteä kahville parin ystävän kanssa ja puhua turhanpäiväisyyksiä!

Joskus mietiskelen, missä on se kiintopisteeni elämässäni, jota kohden kuljen tällä hetkellä. Yleensä minulla nimittäin on tavoitteita jatkuvasti, ideoita, joita kaikkia en edes ehdi toteuttaa ajan puuteessa. Tällä viikolla huomaan kuitenkin tuon kiintopisteen kadonneen, ainakin väliaikaisesti. En kuitenkaan ole asiasta huolissani, se tulee takaisin omalla ajallaan. On tärkeää oppia siitäkin miltä tuntuu, kun suunnitelmallinen ihminen ei kerrankaan tiedä suunnitelmaansa.

Aloitan kiintopisteeni etsimisen pienten suunnitelmien rakentamisesta, kuten siitä että lähden salille. Sitten piirrän jonkin aikaa ja sitten lähden kaupungille. Noin. Eihän se ollutkaan niin vaikeaa. :)

Vuosi Kreikassa

Uudenvuoden riennot ovat vihdoin päättyneet ja ihmiset alkavat hitaasti toipua arkeen täällä Thessalonikissa. Näyttää siltä, että Kreikkalaiset pitävät sen verran kovasti juhlapäivien rennosta menosta, ettei sieltä siirtyminen takaisin arkeen käy aivan niin nopeasti kuin Suomessa. Tammikuu tuntuu olevan jonkinlaista siirtymäkautta muutenkin täällä, sillä sää ei ole kovin houkutteleva uloslähtöä varten ja alennusmyynnit eivät ole vielä alkaneet, joten ihmiset tuntuvat pysyvän mielellään kotona.

Uuden vuoden aatto ja muutamat päivät sen jälkeen kuluivat juhlien ja -yllätys yllätys- syöden valtavasti. Itse tosin pitäydyin uudenvuoden lupauksessani ja ensimmäisestä vuoden päivästä lähtien olen palannut terveellisiin elämäntapoihin ja jättänyt kaiken juuston, ylimääräiset liharuoat ja makeat pois. Kasvisruokaa ja kuntosalia siis, luulisi selättävän kolesterolin. Jos joku haluaa lähettää minulle suomesta leseitä, otan ne tyytyväisenä vastaan!

Uudesta vuodesta kuitenkin vielä sen verran, että oli virkistävää nähdä uusi vuosi ilman kännääviä teinejä. Uudenvuoden aattona menin käymään Kostan työpaikalla ja koko matkan keskustan halki ihmiset juhlivat jo kahden aikaan päivällä musiikin raikuessa kaduilla ja grillasivat ulkona. Liityimme muutamien ystävien kanssa juhlintaan ja istuimme ulkoterassilla skoolaten punaviinillä samalla kun lautaselle kammettiin uudestaan ja uudestaan grillin antimia. Välillä paikalle ilmestyi pieni orkesteri rummuin, klarinetein, pasuunoin ja huiluin, joka soitti perinteistä iloista balkaanimusiikkia niin kovalla temmolla, että kohta kaikki taputtivat rytmikkäästi. Osa ihmisistä nousi ylös ja alkoi tanssia piirissä kalamatianosta. Uudenvuoden aattoilta kuuluu täällä perheelle, joten leikkasimme uudenvuoden kakun Kostan sukulaisten luona kylässä. Keskiyön jälkeen lähdimme sitten kavereiden kanssa ulos, josta raahauduimme väsyneinä nukkumaan klo 6 aamulla.
Ja kaikkein parasta koko menossa oli se, ettei kukaan örveltänyt eikä sammaltanut tai käyttäytynyt muuten sopimattomasti.

Taidan pitää todella kovasti perinteisestä balkanimusiikista, sillä jotain siinä todella sykähdytti minua. Katsoessani siinä kuinka pukunaiset ja -miehet hyppivät piirissä tuli pakostikin mieleen, että ehkä Kreikassa ollaan vielä lähempänä niitä vanhoja perinteitä joita ei niin usein enää koe Suomessa. Muistan kuinka opettelimme historiallisia tansseja Ropecon-tapahtumassa ja niistä ensimmäiset olivat piiritansseja. Näitä ihan samoja piiritansseja mitä täällä tanssitaan edelleen perinteisissä juhlissa. Ihmiset tanssivat diskossakin lopuksi perinteisiä tansseja.

Joskus mietinkin kuinka paljon yhteisöllisiä perinteitä Suomessa on unohdettu vuosisatojen saatossa. Kreikkalaiset ystäväni eivät koe tätä samalla tavalla, mutta minusta tuntuu joskus kuin historia olisi täällä paljon enemmän läsnä normaalissa elämässä kuin Suomessa ollessani.

Vuosi sitten muistan katselleeni sumuista tammikuun iltaa täällä Kreikassa, matkalaukku vierelläni ja olleeni hyvin hämilläni. Täytyy tunnustaa että tämän Kreikassa viettämäni vuoden ajan olen joutunut niin riisumaan ennakkoluuloni kuin hyväksymään asioita itsesäni. Suhtauduin aluksi skeptisesti monia asioita kohtaan, mutta jouduin myöhemmin tunnustamaan olleeni väärässä. Jos jotain olen oppinut niin sen, etten enää ota ennakkoasenteita. En kulttuuria enkä ihmisiä kohtaan. Olen löytänyt täältä monia asioita jotka täyttävät niitä paikkoja sydämessäni, joista vain uneksin aikaisemmin. Nyt kun asiaa mietin, en voisi koskaan luopua Kreikasta enää kokonaan. :)

Serkkutytöt

Joulusta alkanut jatkuva kylässä käynti, juhlien järjestäminen ja visiteeraaminen on saanut minut pyykkäämään juhlavaatteitamme jatkuvalla syötöllä ja jättänyt jääkaappimme täyteen juustotarjottimien jäänteitä, leivoksia ja kakkuja. Tulevan viikon alussa toivoisin pystyväni vastustamaan loppuja leivoksia ja yllytettyä itseni joulua edeltäneeseen hölkkälenkkeilyyn. Jouluna lahjaksi saamani farkut tuntuvat jo nyt kireämmille kuin mitä ensimmäisellä kerralla niitä sovitin.

Vierailuiden seurauksena olen tavannut moneen otteeseen Kostan kolme serkkutyttöä, joiden kanssa ystävystyminen on avannut minulle mielenkiintoisen maailman aikuisten kreikkalaisten naisten maailmaan. He tulevat aina yhtenä lehauksena, kantaen deisgn-kauppojen paperikasseja ja konditorioiden lahjapakkauksia sekä joskus pienet höpsöt koiransa. He nauravat kovaan ääneen, suutelevat ja läpsivät miehiään mielensä mukaan ja keskustelevat läpikotaisin, jos joku sattuu esimerkiksi mainitsemaan yksityisistä terveysasioistaan.

Aluksi punastelin hieman heidän seurassaan, mutta nykyään odotan aina seuraavaa tapaamistani. Jos jotain olen saanut huomata heidän kanssaan, ja tiedoksi kaikille niille jotka pitävät minua diivailevana, heidän seurassaan olin aika harmaa hipsukka aluksi. Esimerkiksi yhtenä näistä lähipäivistä päätin repäistä ja kaivaa 12 senttiset mustat saappaani esiin joulun kunniaksi. Kun tytöt olivat kylässä he huudahtivat että näkevät minulla ensimmäistä kertaa korkokengät jalassa ja totesivat tietysti että se sopii minulle hyvin. Mietiskelin mielessäni, että olen käyttänyt korkokenkiä lähes päivittäin viimeisen puolen vuoden ajan, en vain ihan niin korkeita kuin paikalliset.

Toivon oppivani jotain näiltä serkkutytöiltä, sillä heidän elämänvoimansa on uskomaton. Vaikka design-kahvilat, manikyyrit ja kalliit viinit ovat heille must, ovat he yhdessä tuumin lanseeranneet koko sukuun ajatuksen biologisesti viljeltyjen kasvisten syömisestä ja näitä sitten kaikki popsivat nykyään. Lisäksi yksi serkuista harrastaa kulkukissojen ja koirien keräämistä kadulta, niiden syöttämistä, rokottamista ja lääkärillä käyttöä, vaikkei niitä itse pystykään pitämään.

En tunne kovin montaa ihmistä, jotka toteuttaisivat elämässään niin voimakkaasti hetkeen tarttumista ja hyvän elämän elämistä kuin tämä kolmikko. He ovat kyllä hieman hulluja toisinaan, mutta luulenpa, että hieman hulluutta tarvitaan jotta voi täysin nauttia elämästään.

Uuden vuoden lähestyessä tunnen todella täyttyväni odotuksella sitä kohtaan. Tämä kulunut vuosi on ollut repaleinen, mutta vuosi 2009 pitää sisällään valtavasti uusia hienoja asioita, joita en edes kykene vielä arvailemaan. Uudenvuoden päivänä Kostas sanoi käyneensä edellisinä vuosina Macedonia Palace hotellin järjestämällä Keisarillisella aamupalalla, joka alkaa klo 4 yöllä ja jatkuu pitkälle uuden vuoden ensimmäiseen päivään ja pitää sisällään nimensä mukaisesti mitä uskomattomampia herkkuja. Yritämme saada sinne liput tänäkin vuonna!