Vuosi Kreikassa

Uudenvuoden riennot ovat vihdoin päättyneet ja ihmiset alkavat hitaasti toipua arkeen täällä Thessalonikissa. Näyttää siltä, että Kreikkalaiset pitävät sen verran kovasti juhlapäivien rennosta menosta, ettei sieltä siirtyminen takaisin arkeen käy aivan niin nopeasti kuin Suomessa. Tammikuu tuntuu olevan jonkinlaista siirtymäkautta muutenkin täällä, sillä sää ei ole kovin houkutteleva uloslähtöä varten ja alennusmyynnit eivät ole vielä alkaneet, joten ihmiset tuntuvat pysyvän mielellään kotona.

Uuden vuoden aatto ja muutamat päivät sen jälkeen kuluivat juhlien ja -yllätys yllätys- syöden valtavasti. Itse tosin pitäydyin uudenvuoden lupauksessani ja ensimmäisestä vuoden päivästä lähtien olen palannut terveellisiin elämäntapoihin ja jättänyt kaiken juuston, ylimääräiset liharuoat ja makeat pois. Kasvisruokaa ja kuntosalia siis, luulisi selättävän kolesterolin. Jos joku haluaa lähettää minulle suomesta leseitä, otan ne tyytyväisenä vastaan!

Uudesta vuodesta kuitenkin vielä sen verran, että oli virkistävää nähdä uusi vuosi ilman kännääviä teinejä. Uudenvuoden aattona menin käymään Kostan työpaikalla ja koko matkan keskustan halki ihmiset juhlivat jo kahden aikaan päivällä musiikin raikuessa kaduilla ja grillasivat ulkona. Liityimme muutamien ystävien kanssa juhlintaan ja istuimme ulkoterassilla skoolaten punaviinillä samalla kun lautaselle kammettiin uudestaan ja uudestaan grillin antimia. Välillä paikalle ilmestyi pieni orkesteri rummuin, klarinetein, pasuunoin ja huiluin, joka soitti perinteistä iloista balkaanimusiikkia niin kovalla temmolla, että kohta kaikki taputtivat rytmikkäästi. Osa ihmisistä nousi ylös ja alkoi tanssia piirissä kalamatianosta. Uudenvuoden aattoilta kuuluu täällä perheelle, joten leikkasimme uudenvuoden kakun Kostan sukulaisten luona kylässä. Keskiyön jälkeen lähdimme sitten kavereiden kanssa ulos, josta raahauduimme väsyneinä nukkumaan klo 6 aamulla.
Ja kaikkein parasta koko menossa oli se, ettei kukaan örveltänyt eikä sammaltanut tai käyttäytynyt muuten sopimattomasti.

Taidan pitää todella kovasti perinteisestä balkanimusiikista, sillä jotain siinä todella sykähdytti minua. Katsoessani siinä kuinka pukunaiset ja -miehet hyppivät piirissä tuli pakostikin mieleen, että ehkä Kreikassa ollaan vielä lähempänä niitä vanhoja perinteitä joita ei niin usein enää koe Suomessa. Muistan kuinka opettelimme historiallisia tansseja Ropecon-tapahtumassa ja niistä ensimmäiset olivat piiritansseja. Näitä ihan samoja piiritansseja mitä täällä tanssitaan edelleen perinteisissä juhlissa. Ihmiset tanssivat diskossakin lopuksi perinteisiä tansseja.

Joskus mietinkin kuinka paljon yhteisöllisiä perinteitä Suomessa on unohdettu vuosisatojen saatossa. Kreikkalaiset ystäväni eivät koe tätä samalla tavalla, mutta minusta tuntuu joskus kuin historia olisi täällä paljon enemmän läsnä normaalissa elämässä kuin Suomessa ollessani.

Vuosi sitten muistan katselleeni sumuista tammikuun iltaa täällä Kreikassa, matkalaukku vierelläni ja olleeni hyvin hämilläni. Täytyy tunnustaa että tämän Kreikassa viettämäni vuoden ajan olen joutunut niin riisumaan ennakkoluuloni kuin hyväksymään asioita itsesäni. Suhtauduin aluksi skeptisesti monia asioita kohtaan, mutta jouduin myöhemmin tunnustamaan olleeni väärässä. Jos jotain olen oppinut niin sen, etten enää ota ennakkoasenteita. En kulttuuria enkä ihmisiä kohtaan. Olen löytänyt täältä monia asioita jotka täyttävät niitä paikkoja sydämessäni, joista vain uneksin aikaisemmin. Nyt kun asiaa mietin, en voisi koskaan luopua Kreikasta enää kokonaan. :)