Tulihan se joulu viimein sydämeeni, vaikken tosiaan vielä pari viikkoa sitten ollut juhlatuulella. Näin jouluaattona kuitenkin lukiessa uutisia Hesarista ja katsellessa pientä kissanpentua joka nukkuu sylissä, tulee oikeastaan aika jouluinen tunnelma. Päätimme tosiaan ottaa pienen kadulta löytyneen laihan kissanpennun hoitoon, josko voisimme vaikka pitää sen. Jos toisaalta kissasta aiheutuu minulle allergiaa, onneksi sille on jo jatkokoti tiedossa ystävän luona, joka rakastaa kissoja. Pentu tuntuu ainakin olevan terve sen vilkkaudesta ja ruokahalusta päätellen!
Olemme kohta lähdössä juhlimaan Kostan sukulaisten luo ja vaikka näin jouluaatosta ja koko joulusta tulee aika erilainen kuin mitä se aikaisemmin on ollut, on se oikeastaan todella ihanaa aikaa.
Kaikkein tärkein asia on tietenkin se, että tunnen joulurauhan sydämessäni.
"Nyt on pyhä jouluyö, nyt taivas läsnä on."
Hyvää joulua siis kaikille ja nyt lähden ulos kohti juhlallisuuksia ja yritän napata muutaman kuvan valossa kylpevästä Aristoteleen aukiosta. Jouluyönä se on varmasti kauneimmillaan.
Wednesday, December 24, 2008
Wednesday, December 17, 2008
Rauhallista
Viimepäivät ovat olleet varsin rauhallisia, sillä työt alkavatkin vasta ensivuoden puolella. Tuntuu omituiselle vetelehtiä näin päivät pitkät. Tai no, todennaköisesti minulla on omanlainen käsitykseni vetelehtimisestä. Minulle oikeastaan riittää vetelehtimiseksi se, että saan itse päättää mitä teen ja milloin. Niinpä olenkin kreikan opiskelun lisäksi alkanut opiskelemaan kotisivujen tekemistä ja hyödyntämään suunnitteluinnostustani käytännön asioihin. Piirrän jatkuvasti tietokoneella ja toivon että minulla olisi pian mahdollisuus ostaa uusi piirtopöytä. Vanha on nyt virallisesti niin huono, että pystyn piirtämään parempaa jälkeä hiirellä suoraan koneelle.
Silloin kun en ole koneella tai lukemassa niin joko pistän kämppää kuntoon tai olen lenkillä. Olen ottanut tavoitteekseni kävellä joka päivä keskustaan täältä meiltä, joka reippaasti käveltynä kestää vajaan tunnin. Lenkki on kyllä hieman lyhyt mielestäni. Täytynee hankkia askelmittari jotta saan mitattua matkan pituuden.
Mielenosoitusten ja kauppojen kärsimän asiakastappion vuoksi näin joulun alla ovat monet liikkeet päättäneet laittaa alennusmyynnit käyntiin ja niinpä jo nyt alkaa näkymään 50% alennuslappuja. Toisaalta joulusesonki on muutenkin niin lyhyt, etten ole koskaan ymmärtänyt ihmisten tarvetta ostaa tavaroita juuri silloin. Lenkillä käydessä on kuitenkin kiva katsella kauppojen ikkunoita, vaikkei minulla juuri ole tarvetta shoppailla tällä hetkellä.
Yksi asia täytyy kuitenkin hankkia vielä tällä viikolla ja se on joulukuusi. Katsoimme eilen kauniita (kasvatettuja) joulukuusia erään kirkon pihalla ja ne maksoivat 20 euroa, joten ei mikään paha hinta parimetrisestä kuusesta. Me haluaisimme kuitenkin pienen kuusen, jota ei välttämättä löydy sillä pieniä kuusia ei saa kaataa täällä. En tiedä kuinka ekologista ja kestävän kehityksen mukaista on ostaa kasvatettu kuusi, mutta en pysty näkemään muovikuusta olohuoneessamme. Jotenkin tuntisin vain tuijottavani kasaa muovihöttöä murkassa, jos hankkisimme sellaisen.
Johtuneeko tästä ympäristön muutoksesta vai mistä, mutta en ole oikein joulutunnelmassa. Joulu on kai paljon mielessäni perinnettä ja uudessa ympäristössä, normaalien arkirutiinien keskellä on vaikeaa asennoitua joulutunnelmaan. Mietin jo jonkin aikaa mitä ideaa on edes hankkia joulukuusta.. mutta perinteet täytyy luoda ensin, jotta ne alkavat tuntua omilta. Vaikka fyysistesti olenkin tottunut kaikkeen tähän elämänmuutokseen, huomaan henkisesti hieman nikottelevani toisinaan. Eiköhän se ole normaalia ihan kaikkien ulkosuomalaisten parissa ja toisaalta myös ikätovereideni keskuudessa, jotka niinikään siirtyvät opinnoista työelämään.
Kaikessa tässä on oikeastaan kysymys asenteesta, jolla kohtaa jokaisen päivän. Uuteen ei saa väsyä, vaikka jurolla suomalaisella siihen olisikin taipumus. Aina täytyy jaksaa yrittää ymmärtää, yrittää nähdä se toinen puoli asioissa. Minulla ei ehkä ole sitä turvasatamaa, jonka jokainen löytää palatessaan tavalliseen elämäänsä ja tavallisiin rutiineihinsa ja todetessaan että TV:stä tulee taas Kotikadun uusinnat. Mutta uskon silti, että voin löytää sen pysyvyyden tunteen, kunhan tiedän kuka itse olen.
Tuo onkin ehkä yksi tärkeimmistä asioista joka täytyy ymmärtää ulkomaille muuttaessaan, kuka todella itse on. En usko että voi löytää itseään maailmalta, mutta maailmalla oleminen saattaa avata silmät näkemään sen mikä on ollut nenän edessä jo kauan. Ainakin silloin on pakko oppia olemaan sinut itsensä kanssa. Olen tiennyt sen jo jonkin aikaa, ettei ulkosuomalainen löydä kotisatamaansa yhdestä maasta. Ulkomailla ollessaan sitä kaipaa Suomeen, tuttujen ihmisten luo, perinneruuan pariin ja Suomeen tullessaan kaipaa pois synkkyydestä ja ihmisten kasvoista heijastuvien hiljaisten sanomattomien viestien keskeltä. Toki Suomessa olemiseen tottuu lopulta, mutta sitä aina kaipaa jotain.. jotain joka ei ole siellä.
Lisäksi on mielenkiintoista huomata, että sitä joutuu pakosti luokittelemaan itsensä jotenkin toisella tavalla ja muut tekevät sitä myös, jatkuvasti. Siksi on entistä tärkeämpää tietää itse kuka on ja mistä pitää kiinni elämässään.
Ja sitten, jos haluaa nähdä asiassa sen trendikkään ja jännittävän puolen, kuinka moni sanoisi, että jos tulisi se täydellinen tilaisuus ja voisi vain lähteä katsomaan mitä elämällä on vielä näytettävää minulle, tarttuisin tilaisuuteen. Sanoista tekoihin, se kannattaa, lopulta. :)
Silloin kun en ole koneella tai lukemassa niin joko pistän kämppää kuntoon tai olen lenkillä. Olen ottanut tavoitteekseni kävellä joka päivä keskustaan täältä meiltä, joka reippaasti käveltynä kestää vajaan tunnin. Lenkki on kyllä hieman lyhyt mielestäni. Täytynee hankkia askelmittari jotta saan mitattua matkan pituuden.
Mielenosoitusten ja kauppojen kärsimän asiakastappion vuoksi näin joulun alla ovat monet liikkeet päättäneet laittaa alennusmyynnit käyntiin ja niinpä jo nyt alkaa näkymään 50% alennuslappuja. Toisaalta joulusesonki on muutenkin niin lyhyt, etten ole koskaan ymmärtänyt ihmisten tarvetta ostaa tavaroita juuri silloin. Lenkillä käydessä on kuitenkin kiva katsella kauppojen ikkunoita, vaikkei minulla juuri ole tarvetta shoppailla tällä hetkellä.
Yksi asia täytyy kuitenkin hankkia vielä tällä viikolla ja se on joulukuusi. Katsoimme eilen kauniita (kasvatettuja) joulukuusia erään kirkon pihalla ja ne maksoivat 20 euroa, joten ei mikään paha hinta parimetrisestä kuusesta. Me haluaisimme kuitenkin pienen kuusen, jota ei välttämättä löydy sillä pieniä kuusia ei saa kaataa täällä. En tiedä kuinka ekologista ja kestävän kehityksen mukaista on ostaa kasvatettu kuusi, mutta en pysty näkemään muovikuusta olohuoneessamme. Jotenkin tuntisin vain tuijottavani kasaa muovihöttöä murkassa, jos hankkisimme sellaisen.
Johtuneeko tästä ympäristön muutoksesta vai mistä, mutta en ole oikein joulutunnelmassa. Joulu on kai paljon mielessäni perinnettä ja uudessa ympäristössä, normaalien arkirutiinien keskellä on vaikeaa asennoitua joulutunnelmaan. Mietin jo jonkin aikaa mitä ideaa on edes hankkia joulukuusta.. mutta perinteet täytyy luoda ensin, jotta ne alkavat tuntua omilta. Vaikka fyysistesti olenkin tottunut kaikkeen tähän elämänmuutokseen, huomaan henkisesti hieman nikottelevani toisinaan. Eiköhän se ole normaalia ihan kaikkien ulkosuomalaisten parissa ja toisaalta myös ikätovereideni keskuudessa, jotka niinikään siirtyvät opinnoista työelämään.
Kaikessa tässä on oikeastaan kysymys asenteesta, jolla kohtaa jokaisen päivän. Uuteen ei saa väsyä, vaikka jurolla suomalaisella siihen olisikin taipumus. Aina täytyy jaksaa yrittää ymmärtää, yrittää nähdä se toinen puoli asioissa. Minulla ei ehkä ole sitä turvasatamaa, jonka jokainen löytää palatessaan tavalliseen elämäänsä ja tavallisiin rutiineihinsa ja todetessaan että TV:stä tulee taas Kotikadun uusinnat. Mutta uskon silti, että voin löytää sen pysyvyyden tunteen, kunhan tiedän kuka itse olen.
Tuo onkin ehkä yksi tärkeimmistä asioista joka täytyy ymmärtää ulkomaille muuttaessaan, kuka todella itse on. En usko että voi löytää itseään maailmalta, mutta maailmalla oleminen saattaa avata silmät näkemään sen mikä on ollut nenän edessä jo kauan. Ainakin silloin on pakko oppia olemaan sinut itsensä kanssa. Olen tiennyt sen jo jonkin aikaa, ettei ulkosuomalainen löydä kotisatamaansa yhdestä maasta. Ulkomailla ollessaan sitä kaipaa Suomeen, tuttujen ihmisten luo, perinneruuan pariin ja Suomeen tullessaan kaipaa pois synkkyydestä ja ihmisten kasvoista heijastuvien hiljaisten sanomattomien viestien keskeltä. Toki Suomessa olemiseen tottuu lopulta, mutta sitä aina kaipaa jotain.. jotain joka ei ole siellä.
Lisäksi on mielenkiintoista huomata, että sitä joutuu pakosti luokittelemaan itsensä jotenkin toisella tavalla ja muut tekevät sitä myös, jatkuvasti. Siksi on entistä tärkeämpää tietää itse kuka on ja mistä pitää kiinni elämässään.
Ja sitten, jos haluaa nähdä asiassa sen trendikkään ja jännittävän puolen, kuinka moni sanoisi, että jos tulisi se täydellinen tilaisuus ja voisi vain lähteä katsomaan mitä elämällä on vielä näytettävää minulle, tarttuisin tilaisuuteen. Sanoista tekoihin, se kannattaa, lopulta. :)
Monday, December 1, 2008
Takaisin Kreikassa
Aika vihdoin päivittää blogia sen jälkeen kun palasin Suomesta Kreikkaan. Thessaloniki näyttää edelleen siltä, millaiseksi olin sen kokenut kesään mennessä: Pikkukaupunkimainen lempeä merenrantakaupunki, jonka ominaispiirteisiin kuuluvat useat design-kaupat, kahvilat, valtavat ruuhkat aamulla ja iltapäivällä sekä rennon huoleton ilmapiiri. Rentous, joka kauhistuttaa minua huolimattomuutena ympäristöasioissa ja ihastuttaa minua ihmisten välittömässä elämänasenteessa. Kaikella on kaksi puolta, niinhän se aina menee.
Thessalonikin rantabulevardin korjaustyöt on saatu vihdoin päätökseen ja bulevardi jatkuu nyt vanhan jälkeen suunnilleen 3km verran tummalla puulla katetulla laiturilla, suihkulähteillä ja pienillä puutarhoilla. Tämä tarkoittaa siis 3 km pidempää lenkkipolkua minulle! Kävimme kävelemässä siellä ensimmäisenä iltanani täällä ja bulevardi on todella kaunis, täytyy sanoa. Lummelampi ja ruusutarha, lasten leikkialue ja havupuista rakennettu kuja sekä paljon istumapaikkoja puiden katveessa. Lisäksi vieressä kulkeva vilkas autotie on piilotettu osittain suihkulähdeseinällä, jonka kohina peittää kaupungin metelin. Kätevää!
Ensimmäisen illan kruunasi illallinen perinteisessä Ouzerissa, eli mereneläviä tarjoavassa ravintolassa jossa voi nauttia myös ouzoa. Jostain syystä vuodenaikaan nähden lämpimänä perjantai-iltana tämä (kesällä tupaten täynnä oleva) viininoksien varjostama Ouzeri oli täysin tyhjä. Niinpä nautimme kahdestaan kauniista merinäköalasta ja kynttilöiden valosta keskellä kaupunkia ja ruokalistalle kuuluivat tietenkin suosikkini; kalmari, grillattu makrilli, kreetalainen salaatti sekä ouzo.
No mutta, saavuttuani Kreikkaan reilu viikko sitten olin myös väsynyt. Sain kuitenkin ensikosketuksen opiskelusta vapaaseen elämään vihdoin tämän viikon aikana, sillä sen lisäksi että olin kipeä, oli minulla aikaa ihan kaikelle sille, mitä muuten olen aina lykännyt eteenpäin. On kieltämättä jännittävää olla tässä vaiheessa elämää, kun kaikki mahdollisuudet ovat edessä. Tällä hetkellä hienointa on kuitenkin se, että minulla on vihdoin aikaa omille visioilleni ja olenkin viettänyt aikaa päivittäin lukien, piirtäen, suunnitellen ja miettien kodin sisustusta.
Minua kutkuttaa nähdä millainen joulu tänä vuonna tulee. Kaupunkia on verhoiltu pitkin viimeviikkoa jouluvaloihin ja vaikka näin suomalaisittain suuret värivaloasetelmat ja vilkkuvat joulukuuset näyttävätkin perin korneilta, sopii se kaupungin hallittuun kaaokseen aika hyvin. Helmikuun karnevaali vie voiton varmasti näistä joulukoristeista. Aristoteleen aukiolle on pystytetty lisäksi taas suuri esiintymislava, joten jonkinlaista ohjelmaa on ilmeisesti luvassa tässä kuussa. Olen toivonut Suomesta piparkakkumaustelähetystä, jotta voisin leipoa jouluksi suomalaisia herkkuja.
Seuraava haaste joka minulla on edessäni olisi sitten kreikan kielen opiskelu. Suomessa vietetyt pari kuukautta ovat saaneet jostain syystä minut muistelemaan enemmän ranskaa ja japania kun yritän tavailla kreikan sanoja. Tosin haluan kyllä pitää mielessä, että heti kun kreikka alkaa olla hallussa, palaan takaisin kertaamaan ranskaa ja myöhemmin japania. Mutta ensin se kreikka. Kostas on tehnyt minulle käytännön pilan ja opettanut minulle pari värikästä sanaa jotka nyt sekoitan jatkuvasti pariin muuhun sanaan. Eilen lukiessani hänelle lauseita Kostas purskahti nauramaan kippurassa jossain vaiheessa. On siinä minulla vakavamielinen opettaja. :) Muuten olen kyllä varsin tyytyväinen siihen, että Kostas on todella tarkka kaikista kielioppiasioista ja ääntämisestä.
Mutta nyt taidan palata lueskelemaan hetkeksi kirjaani ja siemailemaan kirsikkamehua. Täytyy nauttia näistä lokoisista päivistä nyt täysillä, olen varmasti ansainnut ne.
Ainiin! Tässä vielä kuva siitä Joulun Lapsi-projektiin laittamastamme lahjasta:
Thessalonikin rantabulevardin korjaustyöt on saatu vihdoin päätökseen ja bulevardi jatkuu nyt vanhan jälkeen suunnilleen 3km verran tummalla puulla katetulla laiturilla, suihkulähteillä ja pienillä puutarhoilla. Tämä tarkoittaa siis 3 km pidempää lenkkipolkua minulle! Kävimme kävelemässä siellä ensimmäisenä iltanani täällä ja bulevardi on todella kaunis, täytyy sanoa. Lummelampi ja ruusutarha, lasten leikkialue ja havupuista rakennettu kuja sekä paljon istumapaikkoja puiden katveessa. Lisäksi vieressä kulkeva vilkas autotie on piilotettu osittain suihkulähdeseinällä, jonka kohina peittää kaupungin metelin. Kätevää!
Ensimmäisen illan kruunasi illallinen perinteisessä Ouzerissa, eli mereneläviä tarjoavassa ravintolassa jossa voi nauttia myös ouzoa. Jostain syystä vuodenaikaan nähden lämpimänä perjantai-iltana tämä (kesällä tupaten täynnä oleva) viininoksien varjostama Ouzeri oli täysin tyhjä. Niinpä nautimme kahdestaan kauniista merinäköalasta ja kynttilöiden valosta keskellä kaupunkia ja ruokalistalle kuuluivat tietenkin suosikkini; kalmari, grillattu makrilli, kreetalainen salaatti sekä ouzo.
No mutta, saavuttuani Kreikkaan reilu viikko sitten olin myös väsynyt. Sain kuitenkin ensikosketuksen opiskelusta vapaaseen elämään vihdoin tämän viikon aikana, sillä sen lisäksi että olin kipeä, oli minulla aikaa ihan kaikelle sille, mitä muuten olen aina lykännyt eteenpäin. On kieltämättä jännittävää olla tässä vaiheessa elämää, kun kaikki mahdollisuudet ovat edessä. Tällä hetkellä hienointa on kuitenkin se, että minulla on vihdoin aikaa omille visioilleni ja olenkin viettänyt aikaa päivittäin lukien, piirtäen, suunnitellen ja miettien kodin sisustusta.
Minua kutkuttaa nähdä millainen joulu tänä vuonna tulee. Kaupunkia on verhoiltu pitkin viimeviikkoa jouluvaloihin ja vaikka näin suomalaisittain suuret värivaloasetelmat ja vilkkuvat joulukuuset näyttävätkin perin korneilta, sopii se kaupungin hallittuun kaaokseen aika hyvin. Helmikuun karnevaali vie voiton varmasti näistä joulukoristeista. Aristoteleen aukiolle on pystytetty lisäksi taas suuri esiintymislava, joten jonkinlaista ohjelmaa on ilmeisesti luvassa tässä kuussa. Olen toivonut Suomesta piparkakkumaustelähetystä, jotta voisin leipoa jouluksi suomalaisia herkkuja.
Seuraava haaste joka minulla on edessäni olisi sitten kreikan kielen opiskelu. Suomessa vietetyt pari kuukautta ovat saaneet jostain syystä minut muistelemaan enemmän ranskaa ja japania kun yritän tavailla kreikan sanoja. Tosin haluan kyllä pitää mielessä, että heti kun kreikka alkaa olla hallussa, palaan takaisin kertaamaan ranskaa ja myöhemmin japania. Mutta ensin se kreikka. Kostas on tehnyt minulle käytännön pilan ja opettanut minulle pari värikästä sanaa jotka nyt sekoitan jatkuvasti pariin muuhun sanaan. Eilen lukiessani hänelle lauseita Kostas purskahti nauramaan kippurassa jossain vaiheessa. On siinä minulla vakavamielinen opettaja. :) Muuten olen kyllä varsin tyytyväinen siihen, että Kostas on todella tarkka kaikista kielioppiasioista ja ääntämisestä.
Mutta nyt taidan palata lueskelemaan hetkeksi kirjaani ja siemailemaan kirsikkamehua. Täytyy nauttia näistä lokoisista päivistä nyt täysillä, olen varmasti ansainnut ne.
Ainiin! Tässä vielä kuva siitä Joulun Lapsi-projektiin laittamastamme lahjasta:
Friday, November 14, 2008
Tästä eteenpäin
Tarkistin eilen suoritukseni kouluni portaalista, sen jälkeen kun olin palauttanut avaimet ja paperit ja jättänyt lopputyöni myös. Portaalin totesi minulle 240/240. Eli kaikki opinnot suoritettu. Olen valmis vihdoin, ei enää jahkaamista tulevaisuudesta. Minun ei enää tarvitse henkisesti palata takaisin ja ajatella, "Sitten kun opintoni ovat valmiit, kyllä se aika vielä tulee".
Toiset voivat ihmetellä miksi suhtaudun valmistumiseen kuin se olisi jotain suurempaakin. Onhan monet valmistuneet minua ennen ja minun jälkeeni. Minun kohdallani ei ole kuitenkaan kysymys vain opiskelusta ja valmistumisesta, insinöörin papereista. Totuus on että minä kasvoin aikuiseksi vihdoin näiden lähivuosien aikana. Jouduin vastakkain sellaisten asioiden kanssa, joilta ei voinut sulkea silmiään. Ja olen vihdoin löytänyt asioita jotka kadotin vuosia sitten. Eräs ihminen totesi minulle tässä syksyllä, että olen muuttunut ja viittasi sillä siihen että olen joku toinen ihminen. Ehkei hän sitten koskaan tuntenutkaan minua. Sillä olen enemmän oma itseni kuin vuosiin. :)
Koulu ei ole todellakaan ollut läpihuutojuttu minulle. Se olisi varmaan ollut paljon helpompi jos olisin ollut kaikin puolin onnellinen elämässäni, en olisi halunnut muuttaa asioita ja jos alistuisin vain hyväksymään sen mitä kohdallani on. Lisäksi, vaikka tiedänkin ettei kukaan asianomaisista tätä tule koskaan lukemaan, toivon sydämeni pohjasta että Metropolia-AMK muistuttaisi tietyille opettajilleen pedagogisista kyvyistä. On järkyttävää huomata, miten sosiaalisesti kyvyttömiä ihmisiä päästetään opetustyöhön. Toisaalta taas, kiitos niille toisille jotka auttoivat ja toimivat oikein. Heidän kaltaisten opettajien vuoksi oppilailla on jatkossakin motivaatiota työelämässä.
Nyt kaikki on hyvin. Olen käynyt parin tunnin sauvakävelylenkillä ja edessäni on lautasellinen kuumaa kalakeittoa ja kuuntelen U2:sta. Unelmoin, piirtelen ja suunnittelen vaatteita ommeltavaksi. Mutta osaisinko arvostaa tätä hetkeä jos en olisi nähnyt sen eteen niin paljon vaivaa? Jos en olisi joutunut kysymään itseltäni todella mitä haluan ja onko minulla rohkeutta toteuttaa sitä.
Saa nähdä mitä elämä tuo siis mukanaan tästä eteenpäin. Ensiviikolla lähden Kreikkaan, mutta siitä en tiedä, missä taas olemme vuoden päästä. Ihanaa päästä vihdoin Kostan luo, yhdessä unelmien rakentaminenkin on hauskempaa!
Noora Heiskanen, savolaissankari ja maailmanvalloittaja, over and out.
Toiset voivat ihmetellä miksi suhtaudun valmistumiseen kuin se olisi jotain suurempaakin. Onhan monet valmistuneet minua ennen ja minun jälkeeni. Minun kohdallani ei ole kuitenkaan kysymys vain opiskelusta ja valmistumisesta, insinöörin papereista. Totuus on että minä kasvoin aikuiseksi vihdoin näiden lähivuosien aikana. Jouduin vastakkain sellaisten asioiden kanssa, joilta ei voinut sulkea silmiään. Ja olen vihdoin löytänyt asioita jotka kadotin vuosia sitten. Eräs ihminen totesi minulle tässä syksyllä, että olen muuttunut ja viittasi sillä siihen että olen joku toinen ihminen. Ehkei hän sitten koskaan tuntenutkaan minua. Sillä olen enemmän oma itseni kuin vuosiin. :)
Koulu ei ole todellakaan ollut läpihuutojuttu minulle. Se olisi varmaan ollut paljon helpompi jos olisin ollut kaikin puolin onnellinen elämässäni, en olisi halunnut muuttaa asioita ja jos alistuisin vain hyväksymään sen mitä kohdallani on. Lisäksi, vaikka tiedänkin ettei kukaan asianomaisista tätä tule koskaan lukemaan, toivon sydämeni pohjasta että Metropolia-AMK muistuttaisi tietyille opettajilleen pedagogisista kyvyistä. On järkyttävää huomata, miten sosiaalisesti kyvyttömiä ihmisiä päästetään opetustyöhön. Toisaalta taas, kiitos niille toisille jotka auttoivat ja toimivat oikein. Heidän kaltaisten opettajien vuoksi oppilailla on jatkossakin motivaatiota työelämässä.
Nyt kaikki on hyvin. Olen käynyt parin tunnin sauvakävelylenkillä ja edessäni on lautasellinen kuumaa kalakeittoa ja kuuntelen U2:sta. Unelmoin, piirtelen ja suunnittelen vaatteita ommeltavaksi. Mutta osaisinko arvostaa tätä hetkeä jos en olisi nähnyt sen eteen niin paljon vaivaa? Jos en olisi joutunut kysymään itseltäni todella mitä haluan ja onko minulla rohkeutta toteuttaa sitä.
Saa nähdä mitä elämä tuo siis mukanaan tästä eteenpäin. Ensiviikolla lähden Kreikkaan, mutta siitä en tiedä, missä taas olemme vuoden päästä. Ihanaa päästä vihdoin Kostan luo, yhdessä unelmien rakentaminenkin on hauskempaa!
Noora Heiskanen, savolaissankari ja maailmanvalloittaja, over and out.
Subscribe to:
Posts (Atom)