Tästä eteenpäin

Tarkistin eilen suoritukseni kouluni portaalista, sen jälkeen kun olin palauttanut avaimet ja paperit ja jättänyt lopputyöni myös. Portaalin totesi minulle 240/240. Eli kaikki opinnot suoritettu. Olen valmis vihdoin, ei enää jahkaamista tulevaisuudesta. Minun ei enää tarvitse henkisesti palata takaisin ja ajatella, "Sitten kun opintoni ovat valmiit, kyllä se aika vielä tulee".

Toiset voivat ihmetellä miksi suhtaudun valmistumiseen kuin se olisi jotain suurempaakin. Onhan monet valmistuneet minua ennen ja minun jälkeeni. Minun kohdallani ei ole kuitenkaan kysymys vain opiskelusta ja valmistumisesta, insinöörin papereista. Totuus on että minä kasvoin aikuiseksi vihdoin näiden lähivuosien aikana. Jouduin vastakkain sellaisten asioiden kanssa, joilta ei voinut sulkea silmiään. Ja olen vihdoin löytänyt asioita jotka kadotin vuosia sitten. Eräs ihminen totesi minulle tässä syksyllä, että olen muuttunut ja viittasi sillä siihen että olen joku toinen ihminen. Ehkei hän sitten koskaan tuntenutkaan minua. Sillä olen enemmän oma itseni kuin vuosiin. :)

Koulu ei ole todellakaan ollut läpihuutojuttu minulle. Se olisi varmaan ollut paljon helpompi jos olisin ollut kaikin puolin onnellinen elämässäni, en olisi halunnut muuttaa asioita ja jos alistuisin vain hyväksymään sen mitä kohdallani on. Lisäksi, vaikka tiedänkin ettei kukaan asianomaisista tätä tule koskaan lukemaan, toivon sydämeni pohjasta että Metropolia-AMK muistuttaisi tietyille opettajilleen pedagogisista kyvyistä. On järkyttävää huomata, miten sosiaalisesti kyvyttömiä ihmisiä päästetään opetustyöhön. Toisaalta taas, kiitos niille toisille jotka auttoivat ja toimivat oikein. Heidän kaltaisten opettajien vuoksi oppilailla on jatkossakin motivaatiota työelämässä.

Nyt kaikki on hyvin. Olen käynyt parin tunnin sauvakävelylenkillä ja edessäni on lautasellinen kuumaa kalakeittoa ja kuuntelen U2:sta. Unelmoin, piirtelen ja suunnittelen vaatteita ommeltavaksi. Mutta osaisinko arvostaa tätä hetkeä jos en olisi nähnyt sen eteen niin paljon vaivaa? Jos en olisi joutunut kysymään itseltäni todella mitä haluan ja onko minulla rohkeutta toteuttaa sitä.

Saa nähdä mitä elämä tuo siis mukanaan tästä eteenpäin. Ensiviikolla lähden Kreikkaan, mutta siitä en tiedä, missä taas olemme vuoden päästä. Ihanaa päästä vihdoin Kostan luo, yhdessä unelmien rakentaminenkin on hauskempaa!

Noora Heiskanen, savolaissankari ja maailmanvalloittaja, over and out.

Muuttuvat ja muuttumattomat

" Whats ment for you will never go by you "

"Mikä on todella tarkoitettu sinulle, ei kulje ohitsesi elämässä "

Skotlantilainen ystäväni kertoi mummonsa aina sanovan hänelle. Olen ollut tänään hieman apatiaan painuva ja lohduttautunut kardemummalla ja vanilijalla maustetulla maitokahvilla. Lisäksi en tunnu saavan tarpeeksi U2:sta ja kuuntelen jatkuvasti yhä uudestaan ja uudestaan klassikoita, kuten "Where streets have no name", "Beautiful day" ja "One". Kaikki tämä yksinolo on antanut minulle aikaa miettiä ja suunnitella, maalata ja katsoa miten asiat todella kääntyvät. Huomaan odottavani päivää kun saan vihdoin sanoa, että nyt se on ohi, kouluni siis. Onneksi siihen ei voi olla enää pitkä aika.

Tällä hetkellä tuntuu, kuin Suomessa vietetyn syksyn aikana jotkut asiat joiden en olettanut muuttuvan, ovatkin todella muuttuneet. En halunnut niiden muuttuvan, mutta ne muuttuivat. Toisaalta taas, toiset asiat todistivat kestävänsä. Eteeni on heittäytynyt jatkuvasti pieniä ja suuria vastoinkäymisiä, mutten viitsi kirjoittaa niistä. Eihän sillä ole lopulta väliä mistä jouduin luopumaan ja kuinka monta kertaa täytyi komentaa itsensä jatkamaan. Sillä on väliä, että katson edelleen eteenpäin.

"Mikä on todella tarkoitettu sinulle, ei kulje ohitsesi elämässä "

Minusta tuntuu, että pidän tuosta lauseesta. Ainakin minun kaltaiselleni ihmiselle, joka huolestuu pienimmästäkin asiasta, tuo antaa hieman mielenrauhaa. :)

Pieniä tekoja

Tänään on virallinen vapaapäiväni kokeiden välissä jonka aloitinkin oikeaoppisesti kahvin, korvapuustin sekä jazz-musiikin merkeissä. Maalailin kaikessa rauhassa isoa taulua, joka tulee valmiina makuuhuoneemme seinälle (Mikäli siis siitä tulee silmää mielyttävä. Jos ei tule, annan sen lahjaksi jollekulle joka ei voi kieltäytyäkään siitä. Muah! Vitsi vitsinä.. ). Loppupäiväksi olen suunnitellut kevyttä kokeisiin lukemista, uintia ja ystävän kanssa kaupungilla ajanviettoa. Kenkäshoppailun lomassa tarkoitukseni on myös tehdä eräs hyvä työ:

Siskoni kysyi minulta pari päivää sitten haluaisinko lähteä mukaan "Joulun lapsi"- keräykseen. Kyseessä on siis projekti, jossa kerätään rekkalastillinen joululahjoja vietäväksi Moldovaan ja Romaniaan köyhille lapsille, jotka eivät todennäköisesti koskaan ole saaneet joululahjoja aiemmin elämässään. Hauskinta minusta tässä projektissa on se, että lahjan voi itse kerätä (nettisivuilla on ideoita lahjoista) kaupoista ja laittaa kenkälaatikkoon. Niin siitä tulee myös omalla tavallaan persoonallinen. Mielestäni tuollainen lahjan kokoaminen on lisäksi mukavaa tekemistä esimerkiksi kaveriporukalla eikä pienten lahjojen ostaminen tule sitten kalliiksikaan. Niinpä päätän itsekin kysyä ystäviltäni haluaisivatko he lähteä mukaan lahjan hankintaan ja käyn etsimässä lahjatarvikkeita kaupungilta.

On mahtavaa huomata miten vaihtoehtoisjoululahjoja ja erilaisia tapoja kantaa kortensa kekoon ihmisten auttamiseksi on jo niin monia. Muutama joulu sitten sain lahjaksi vuohen, joka tietenkin meni siis jollekulle kehitysmaassa. Silloin ajatus tuntui vähän tylsältä, mutta silmäni kyllä avautuivat asialle nopeasti. Joku voisi nyt todeta kuinka tekopyhää toimintani on, kun lähetän kerran vuodessa jotain jollekulle enkä uhraa sitten enempää aikaa tai rahaa, ennenkuin asiasta on tehty naurettavan helppoa. Itse pidän kuitenkin merkittävimpänä asiana sitä, että tekee edes yhden pienen teon. Ero 'ei minkään' ja 'yhden' välillä on suuri.

Lisäksi tämä on tietenkin ajatuksena kaikille niille, jotka sattuvat blogiani lukemaan, että pieni asia saattaa olla todella suuri toiselle. Käykää katsomassa ajatuksia pienistä asioista seuraavista osoitteista, jos ne eivät ole vielä tuttuja:

http://www.joulunlapsi.fi/
http://www.parempilahja.fi/
http://hyvatlahjat.i-aid.org/
http://www.lahjaksilehma.fi/
http://www.kiva.org/

Ps. Lisäksi auttamisesta tulee hyvä mieli itsellekin!

Yllättävän positiivinen

Kuten otsikosta ja blogin muuttuneesta taustaväristä huomaa, olen yllättävän positiivisella mielellä tällä hetkellä vaikka kokeet ja muu kouluhomma käy kimppuun ihan tulevan viikon alussa eikä laske irti sitten hyvään aikaan. Kyllä se vain niin on, että opiskelu auttaa muistamaan asioita joita tarvitsisi osata kokeessa ja ehkä myöhemminkin elämässään. Ai että nyt vasta huomasin.. no ei sentään, mutta en ole kyllä pitkään aikaan opiskellut ihan näin intensiivisesti kuin tänä viikonloppuna. Sen huomaa jo siitä, että olen syönyt äitin leipomia korvapuusteja lukemattomat määrät.

Huomasin tänään erään ystäväni kirjoittavan blogia englanniksi, vaikkei hän itse olekaan englantilainen. Totuus on toki molempien meidän kohdalla se, että myös hänellä on paljon ulkomaisia ystäviä. Miksi toisaalta ei? Ehkäpä itsekin aloitan kirjoittamaan edes muutaman asian englanniksi blogiin. Toisaalta, sitten varmaan blogi kaipaisi jotain suurempaa sisältöä kuin tarinointia koulukiireistäni. Toisaalta se kaipaisi varmaan sisältöä ihan muutenkin lisää. Lupaan siis tarttua sisältöasiaan heti kun olen saanut lopullisesti kouluhommista puhumisen päätökseen valmistumisen myötä.