Nykyajan nuoret

Tuntuu, että kesä on jatkunut loputtomasti. Se alkoi joskus toukokuun puolessa välissä ja kesti aina lokakuuhun, viime sunnuntaihin asti. Todennäköisesti sää paranee vielä muutamaan otteeseen ja saamme nauttia 25-asteesta vielä lähempänä jouluakin. Eilen tuuli oli kuitenkin todella voimakas ja viileä - ensimmäistä kertaa. Aloitin kreikan opinnot B-tasolla (aloittelijataso oli A) ja hihkuin ilosta nähdessäni tuttuja kasvoja yliopistolla. Turkkilainen ja korealainen ystävättäreni olivat Thessalonikissa taas kesän kotimaan reissujensa jälkeen ja lähiviikkoina olemme tavanneet niin koulussa kuin koulun jälkeen kahvilla. Harrastamamme kahvittelun lomassa tietenkin ulkomaalaistaustaisten naisten vertaistukea, joka on kullanarvoista. Vaikka meillä kaikilla onkin paikallisia ystäviä, on täysin eri asia jutella kulttuurillisista eroista ja samankailtaisuuksista, kotimaastaan ja uusista kokemuksista jonkun sellaisen kanssa, joka on kokenut saman.

Verratessani itseäni minua varttuneempiin, joiden tiedän muuttaneen Kreikkaan muualta totean, että minä ja kaksi ystävätärtäni olemme uutta sukupolvea heihin verrattuna. Emme siksi, että nykyajan nuoret olisivat jotenkin erilaisia ja erityisiä. Enemmänkin siksi, koska elämme täysin uutta aikakautta.

Tunnen paljon minua vanhempia ihmisiä, jotka neuvovat minua asioissa ulkomaille muutosta. Kuinka täytyy sopeutua ja juurtua, kuinka tärkeää on aloilleen asettuminen - jonnekin! Mutta minä kuulun nykyajan nuoriin. Siihen sukupolveen, joka kasvaa tietoisena kaikesta maailmassa. Minä ja niin monet muut minun sukupolvestani ovat tavanneet puolisonsa ja ystävänsä ensimmäistä kertaa internetissä. Siinä missä monet ihmiset kuvittelevat vanhojen mallien olevan parhaita, unohtavat he sen tosiseikan, ettei maailmansivu ole koskaan aikaisemmin kokenut internettiä. Siksi rohkenen sanoa, että me - nykyajan nuoret - kehitymme täysin erilaisessa ympäristössä verrattuna muihin. Suureellisesti sanottuna, meillä on kaikki tieto maailmassa, halusimme tai emme. On tietenkin niitä, jotka valitsevat perinteiset mallit, mutta on myös niitä jotka eivät. Se voi olla pelottavaa monien mielestä, mutta tärkeämpää kuin pelkääminen olisi avata silmät ja katsoa nykymaailmaa tosissaan. Ja sopeutua siihen.

Siispä yrittäessäni laittaa itseäni muottiin: ulkosuomalainen, maahanmuuttaja, nuori koulutettu nainen jne. huomaan epäonnistuvani siinä. Kun me kolme naista täysin erilaisista kulttuureista ja maailmankolkista kohtaa kahvilla maassa, joka on vieras heille kaikille, voivatko he laittaa itseään muottiin ja pitäisikö heidän? Yhteiskunta luokittelee meidät, se on helppoa ja tietyssä määrin tarpeellista yhteiskunnan normien mukaan. Kuitenkin olen itse päättänyt olla luokittelematta itseäni tai ystäviäni. En ole kuullut kenenkään sanovat pitkään aikaan kommenttia nykyajan nuorista. Ehkä se on siksi, etteivät nykyajan varttuneet aikuisetkaan täysin ymmärrä enää maailmaa. Mutta yritetään yhdessä. :)

opintoja ja kuntoilua

Kreikan opinnot alkavat taas ensiviikolla ja minun pitäisi päntätä tasokokeeseen. Olo on vain kumman levoton taas, haluaisin ainostaan piirtää päivät pitkät ja kuunnella musiikkia, käydä uusilla Bodycombat tunneilla, tehdä uusia hauskoja ruokia ja ...

Hmm. Tarvitsen motivaatiota. Toivon kovasti että koulun alkaminen tuo sen mukanaan tai muuten kotirouvaudun täydellisesti. Nautin toki kovasti kotona tekemisestä (tein uudet verhot meille!) ja laittamisesta, mutta lähiaikoina olen oikeastaan kaivannut kovasti aktiviteetteja. Olen iloinen uudesta kuntosalistani, jossa tosiaan aloitin käymään Bodycombat-, bodyattack- ja muilla tunneilla. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka huonossa kunnossa olinkin lopulta. Ensimmäisen tunnin jälkeen jopa jalkapohjan lihakset ovat olleet kipeät. Ja minä kun luulin olleeni hyvässä kunnossa.. mutta ehkä tällä kertaa olen todella löytänyt harrastuksen, jossa pääsen kunnolla testaamaan kestävyyttäni.

Muuttolinnun tie

Palasin Kreikkaan viime sunnuntaina onnistuneen Suomen kesän jälkeen. Lentokentällä minua tervehtivät Kreikan kuuma tuuli ja oma kulta. Olin jotenkin hämmentynyt hetken aikaa säätilan muutoksesta, sillä olin lähtenyt aamulla Vantaalta kolean syksyisen sateen saattelemana ja saavuin Kreikkaan 32 asteen helteeseen. Olin jo ehtinyt unohtaa, että Kreikassa kesä jatkuu pitkälle syyskuuhun ja joskus sen ohikin.

Suomen ja Kreikan yhteinen huono puoli on kamala byrokraattisuus. Molemmissa maissa läsnä ja silti niin eritavalla. Päätin kuitenkin jatkaa Suomessa aloittamaani byrokratian rattaissa juoksemista ja sain kuin sainkin hoidettua (lähes) kaikki paperiasiani kolmessa päivässä. Wow.

Suunnitelmat lähitulevaisuudesta alkavat hitaasti muotoutua ja katsotaan mitä ensi kevät tuo tullessaan. Sitä ennen kuitenkin luvassa kenkien ostoa, matka Istanbuliin häihin ja Jouluksi Suomeen. Blogissa todennäköisesti luvassa ruokareseptejä ja vaatesuunnitelmia. Kestäkää mukana. :D

Oikea numero

Olen tehnyt nyt pari viikkoa työtä, jossa joudun puhumaan puhelimessa paljon. Tänään soittaessani eräälle yhteyshenkilölle, puhelimesta vastasikin vanhan miehen ääni.
"Haloo, kuka? Minä en kuullut" Hän sanoi. Vastasin uudelleen nimeni ja kysyin oikeaa henkilöä puhelimeen.
"Ei täällä asu sellaista henkilöä" mies vastasi, johon minä tietenkin vastasin nopeasti
"Ahaa, olen todella pahoillani häiritsemisestä, minulle taisi tulla väärä numero." Sormet kulkivat nopeasti tietokoneella samaan aikaan ja merkitsin numeron vääräksi. Tietokone poisti sen saman tien tiedoistamme, mutta puhelu jatkui.
"Ei, älkää olko pahoillanne. Kun minulle ei ole kukaan soittanut eikä käynyt kylässä enää pitkään aikaan, on mukavaa kun joku muisti minut."
Sydämeni särkyi. Tilanne oli omituinen enkä osannut lopettaa puhelua tavalliseen tapaan. Onnistuin kysymään häneltä
"Ai, niinkö.. no mutta miten teidän kesä on mennyt?". Mies vastasi että hyvin. Seurasi pieni hiljaisuus. Työpaikan vilinä tunkeutui taas korviini ja muistin että henkilökohtaiset puhelut ovat kiellettyjä.
"Oikein hyvää syksyn jatkoa teille, kiitos, hei hei!" Sanoin ja mies vastasi toivotukseeni. Suljin puhelimen. Puhelinnumero oli kadonnut ja samoin sen toisessa päässä ollut henkilö. Minua kadutti valtavasti saman tien. Miksen ottanut miehen numeroa ylös? Olisin voinut tehdä jotain merkityksellistä ja soittaa hänelle vielä töiden jälkeen ja jutella hetken. Jutella vain, tuoda hieman elämää sinne missä sitä ei ehkä ollut.

Toivon etten koskaan unohtaisi tuota puhelua. Ja toivon, että jokainen joka tämän lukee, soittaa sille vanhukselle tai vanhemmalle, jolle ei ole soittanut pitkään aikaan. Suomi on julma yhteiskunta. Kun olet työkyvytön, olet hyödytön. Toivokaa silloin, että teidän lapsenne soittavat välillä.