Saldo: Kaksi rikkinäistä mukia, yksi lasi ja yksi irronnut korva.

Hyvät tarinat alkavat ja päättyvät laatikkoihin. Kreikasta palaavassa laatikossa pirstaloituneita astioita olivat juuri ne, joita olin eniten rakastanut. Onneksi mummini perintölasit olivat vielä ehjiä, muulla ei lopulta ole väliä. Joskus as(t)ioiden täytyy mennä rikki jotta niiden tilalle voi hankkia uusia. Tämän blogin kanssa seikkaileminen on ollut mukavaa, innostavaa ja kokemusrikasta, mutta on aika aloittaa uusi seikkailu.

Future belongs to those who believe in the beauty of their dreams.

Ja tuleviin seikkailuihin pääsee helpoiten käsiksi täältä.

Wild is the wind

Sain tämän CD:n vuonna 2008 ja olen löytänyt itseni monella uudella tavalla siitä. Mm. tämä David Bowien kappaleesta tehty uusi versio kuvaa erittäin hyvin osaltaan minua. Ja tätä päivää.

Orientaatio-ongelmia

Ajattelin viime syyskussa Kreetalla kuinka en halua seuraavan tammi-helmikuun saapuvan. Kuinka minua ärsyttää jo valmiiksi se, että tulee olemaan niin kylmää ja niin pimeää. Kun katsoo talvea kesästä, ei kykene ajattelemaan toivoa seuraavasta kesästä, joka silloin syyskuussa on kohta van muisto. Tavallaan huomaan hukkuneeni näihin nietoksiin ajatuksissani, ikävöinyt ja kiukutellut itselleni, kysellyt itseltäni suuria perimmäisiä kysymyksiä ja ihmetellyt kuinka en pääse eteenpäin. Tänään jotain on kuitenkin muuttunut. Ehkä sain tarpeekseni omista kehää kiertävistä ajatuksistani. Tänään uskon näkeväni tulevaisuuden taas, en pelkästään seuraavaa kesää vaan sen aika-tapahtuma-jatkumon, joka on elämä.

Pesin hampaita eilen neljän aikaan yöllä, väsyneenä lauantaista jonka olin viettänyt koneen edessä tehden töitä ja projekteja. Istuin WC-istuimen suljetun kannen päälle, nostin polvet rintaani vasten ja katselin pientä kahden neliön tilaa, jonka seinät ovat kumisevaa maalattua peltiä. Katselenkohan jonain päivänä keski-ikäisenä taakse tähän hetkeen ja totean itselleni "Olin silloin nuori ja vapaa ja se WC symboloi sitä kaikkea rumine seinineen."

Jostain syystä sen asian toteaminen sai minut toiveikkaaksi, kun muistin jälleen irroitautua hetkestä. Minusta alkoi tuntua siltä, että tämä epämääräinen talven inhoaminen ja kalenterin täyttyminen kertoo vain siitä, että minä olen epätasapainossa. Ehkä saisin paljon enemmän irti työstäni, parisuhteestani ja harrastuksistani jos todella keskittyisin tutkimaan omia motiivejani tehdä asioita. Keskittyisin ja orientoituisin siihen, että meillä kaikilla on avaimet omaan onneemme. 

Ja minä teen parhaillani asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi, joten on aika todella nauttia niistä.

Sokerikuorrutettua

Haa! Välillä haluan ihan huvin vuoksi harrastaa tätä leipomis-kollaasien tekoa. Niistä tulee hauskan värisiä ja näköisiä kuvia. Harmi, etten itse omista tätä loistavaa kameraa, vaan se on vain lainassa minulla.

Kauan odotettu?

Myönnän odottaneeni Star Wars The Old Republic peliä jo vuodesta 2008 asti, kun ensimmäisen kerran kuulin sen toteuttamisesta. Tänävuonna pelin sitten vihdoin pitäisi tulla ulos ja niinpä pitkän linjan Star Wars fanina olen jo jonkin aikaa ollut kunnon täpinöissä ja piirrellyt aikani kuluksi sitä sun tätä liittyen tulevaan peliin. Piirtäisin itseasiassa mielelläni enemmänkin Star Wars aiheisia kuvia, mutta ajan puuttessa olen joutunut tyytymään vain joko luonnoksen omaiseen ajatusten virtaan tai vektorikuviin, joita on nopea työstää. Tässä pari sellaista siis, jotten odottavan aika kävisi pitkäksi.

Hahmokonsepteja

logosuunnittelua peliyhteisöllemme

väriopin, sommittelun ja valaistuksen opiskelua

Joskus kannattaa ottaa pari askelta taaksepäin ja aloittaa uudestaan.

The next best thing.

Toisaalta, kahvikin on hyvää. Hmmm....

Joka tapauksessa tässä on eka yrittämäni karppaus mutakakusta! Pelkkää voita, kananmunia ja suklaata! Ja ruokalusikallinen mantelijauhetta. :) Omnomnomnom pian pääsee maistamaan!

Kesän autuudesta

Mahtava kesä. Aivan uskomaton oikeastaan. Sen lisäksi että sain loistavan kesätyön, olen saanut harrastaa suosikkiharrastustani päivittäin. Siispä kesä onkin mennyt eteenpäin jonkinlaisessa luovassa ja autuaassa pilvenhattarassa. Tähän kesään tulee liittymään kiinteästi kuumana hohtava Senaatintori ja Kauppatori meren kimalluksessa, Pasilan grunge tanssisali, joka muistuttaa minua toisinaan jostain syrjäkaupungin getosta sekä aamuiset pyrähdykset Heurekan puiston läpi. Tämä on mahtava kesä. Minä opin ja opettelen ja löydän itseäni vähitellen. Se mitä todella haluan, mihin kykenen muodostuu hitaasti silmieni edessä. Uskon itseeni enemmän kuin koskaan ennen ja tiedän mitä haluan.

Se on mahtava tunne. Kun tietää mitä haluaa elämältään ja tekee töitä sen saavuttamiseksi. Jippii! Minä nautin todella tästä kesästä!

Terveydestä ja Ravinnosta

Suhtaudun elämäntapojen muutokseen suhteellisen vakavasti. Hyvin harvoin aloitan jonkun asian tekemisen vain kokeillakseni sitä vähän. Kun kokeilen jotain, teen sen kunnolla ja tutkin sen vaikutusta itseeni kokonaisvaltaisesti. Jos koen että jokin asia ei toimi eikä sovi minulle, hylkään sen, mutta en ennenkuin olen voinut todeta sen huonot soveltuvuuden käytännössä.

Suunnittelin kirjoittavani noin kolme viikkoa sitten tästä aiheesta, eli jollain tasolla ajatusmaailmaani avanneesta lukukokemuksesta. Luin nimittäin erään lääkärin, Antti Heikkilän, kirjoittaman kirjan jossa hän kertoilee kaikenlaista terveyden ja ravinnon nykykäsityksistä. Silloin kuitenkin tulin toisiin aatoksiin, sillä päätin, että haluan testata Heikkilän ajatuksia käytännössä ja muuttaa omia elintapojani ehkä jopa radikaalisti toisten mielestä. Toki kolme viikkoa ei ole vielä paljoa, siinä ajassa tuskin elimistöni on vielä ehtinyt tehdä muuta kuin nikotella uutta menoa. Toisaalta olen voinut todeta ainakin yhden asian jo käytännössä: En ole voinut päivääkään huonommin kuin ennen ruokatottumusten muuttamista ja moderneista terveyskäsitteistä poikkeamista.En ole lihonnut kiloakaan, enkä koe olevani väsyneempi.

Lisää tietoa tulee kertomaan kesän lopussa mitattava kolesteroli sitten, ja voisin oikeastaan samalla tehdä kokonaisvaltaisen hivenainemittauksen.

Tänään päätin sitten kokeilla vielä yhtä pientä kikkaa ja varoivaisesti kokeilla villien kasvisten valmistamista ruuaksi. Kesää riittää vielä, joten tämä lienee paras aika kokeilla myös miten pitkälle pääsen raakaruuan parissa. 

Haave menneiltä ajoilta

Kävin tänään ystävättären kanssa kirpputorilla, missä huomasin yhtäkkiä vanhan kirjoituskoneen. Jäin jumiin tuijottamaan sitä ja asettelin hetken sen sumppuun lyötyjä kirjasimia. Muistan kun itse tein aina sillä tavalla meidän omalle vanhalle kirjoituskoneelle. Löin kaikki kirjaimet sumppuun kiinni toisiiinsa ja varmaan joku lapsi oli kirppiksellä päätynyt samaan ajanviettoon. Kyselin hintaa, jonka sain tingittyä kympin alemmas. En oikeastaan osannut sanoa, oliko se hyvä hinta, sillä kun näen jotain jolla on minulle esteettistä arvoa, en oikeastaan välitä mikä sen todellinen arvo on.

Kirjoituskone. Pieni, söpö ja turkoosi. "Se toimii vielä" myyjä vakuutteli. Mietiskelin kuinka hyvin se sopisi vintage-ullakolleni - siis 3D kuvaan johon mallinsin salaisen haaveeni omasta piilopaikastani. Annoin sille nimenkin. Sen nimi on Elli ja se sai tarinansa bussimatkalla kotiin, kun kirjoituskone istui sitten sylissäni. Voin kertoa sen tarinan joskus jos joku haluaa sen kuulla. :)

Lapsuuden kesän uusinta

Tiedän etten ole ainoa joka muistaa erään lämpimän kevään 16 vuotta sitten, kun 10-vuotiaat pojat vannoivat jääkiekon nimeen, kun aikuiset miehet ja naiset ja lapset lauloivat "Den Glider In" ja muistan kuinka juoksin ulos huutaen tuota samaa laulua kaukana Savossa. Maailman paras kesä oli tulossa.

Toivottavasti tästä tulee yhtä mahtava kesä, ja parempi. Vaikka toisaalta, ei lapsuuden kesiä parempaa olekaan. Kuitenkin, lapsuuden kesien muistoksi ja tälle hetkelle joka tuo niin elävästi mieleen mansikkajäätelön, J. Karjalaisen ja poutapilvet Haukiveden yllä. 

My kind of meditative

Thermaikoksen lahden yli vyöryvät ukkospilvet
Myrskytuuli
Kattoterassi josta näkee koko kapungin allaan
Tanssitreenit kun kukaan muu ei uskaltaudu ulos
Ja Tämä biisi kuulokkeissa:

Muistutus

"It is not bad to be away for a while. It is so short time if you see our life as a long journey."

Joskus kannattaa kysyä neuvoa sellaiselta, jolta sitä ei yleensä kysy, sillä silloin saattaa saada vastauksen jota ei osannut odottaa. Tässä tapauksessa sen antoi eräs korealainen ystäväni. Hänen tarinansa on yhtä mielenkiintoinen kuin monien muidenkin tapaamieni ihmisten, omasta mielestään länsimaalaistunut, mutta länsimaissa aina aasialainen. Kotimaassaan häneen toisaalta suhtaudutaan kuin länsimaiseen, mutta hän varmasti kokee itsensä erittäin korealaiseksi. Kuinka erikoista onkaan varmaan elää kahden vastakkaisen maailman keskellä. Vaikken olekaan itämaisten kulttuurien tuntija, uskallan sanoa, että heidän perusluonteeseensa kuuluu tietunlainen pidättyväisyys keskustelussa. Ehkä suurin länsimainen piirre ystävässäni onkin se, että vaikka hän onkin pidättyväinen, puhuessaan hän on todella rehellinen tunteistaan. Olen huomannut tämän pelottavan joskus ihmisiä.

Tuossa hänen sanomassaan lainauksessa piilee myös kokonaisen ajattelutavan ero, verrattuna siihen kiireeseen jossa me elämme päivittäin. Ja erittäin vaikea oppitunti ymmärtää ja hyväksyä. Minä olen itse Rockin ja rakkauden kannattaja, mutta entäpä rauhan? Tämä yhteiskunta ei rohkaise mielenrauhaan eikä ajattelemaan sitä, missä me olemme vuosien päästä. Mitä ajattelemme silloin? Pelkäämmekö yhä edelleen nuoruuden menettämistä ja paikalleen jäämistä kun olemme vanhempia?

Paljon kysymyksiä, joihin pelkään, ei löydy vastausta toimiston pöydältä tai automaattikahvista tänään. Ehkä vastauksia löytyy parin viikon päästä Kreikasta.

Työpöytäni mun

Ajattelinpa jakaa työpöytäni täällä, ihan vain jo siksi että muistan aina yrittää pitää sen järjestyksessä! Tosin, eipä tuossa ole paljon tilaa sotkeakaan...

Tästä tulee tosin mieleen taas että pitäisi maalata enemmän ihan perinteisin menetelmin. Pelkään aina maalaamista siksi, että saatan tehdä kamalia gootti-fantasia-teini-maalauksia tummilla väreillä, joissa ei ole mitään tyyliä ja jotka vain tekee mieli piilottaa ullakolle loppuelämäksi. Luulin oikeasti, etten pitäisi esimerkiksi Miró'n tyylistä maalata, mutta itseasiassa pidän sitä erittäin tyylikkäänä nykyään. Ehkä elämäni on niin täynnä kuvia ja mietteitä syvyydestä, tarkkuudesta ja tekstuurista, että pelkkä raffi punainen viiva maalia tekee vain hyvää.

Lisäksi pienenä yksityiskohtava on hauskaa huomata että olen ottanut kuvan 3Ds Maxista ruudulla juuri kun se päättää kaatua. Tämä on tätä 3D ohjelmien käyttäjän arkipäivää. :D

Projektikiri

Kouluvuosi on kääntynyt kevääseen ja aika tuntuu menevän nopeasti. Kummallista, että kohta voin sanoa opiskelleeni vuoden 3D:tä, kun toisaalta vasta aloitin opinnot. Näinkö sitten käy, kun lähestyy 30 vuoden ikää? Kaikkeen on valmis laittamaan enemmän aikaa. Kärsivällisyys on niin suurta, ettei enää haittaa vaikka töiden parissa viettäisi aikaa aamusta iltaan ja vaikka yöunet olisivat 5 tuntia pitkiä koko viikon. Tämä lienee parasta aikaa opiskella kun mikään ei häiritse keskittymistä. Toisaalta, monet ikäiseni Suomalaisessa yhteiskunnassa ovat perinteisesti jo työelämässä tai heillä on pieniä lapsia. Mutta me olemme internet-ajan kasvatteja, joihin ei päde vanhat yhteiskuntasäännöt.

Olen päättänyt saada kaikki keskeneräiset projektini valmiiksi ennen kevään loppua, mielellään jo tässä tämän kuun aikana. Haluan nimittäin aloittaa uusia projekteja ja todella alkaa näkemään vaivaa opintojeni eteen. Tajusin eilen sen, kuinka tärkeää on tosiaan tehdä projekteja jatkuvasti, ja vaikka olenkin tehnyt projekteja viimeiset 10 vuotta elämästäni, täytyy minun ehkä kiristää tahtia entisestään. En ole ollut koskaan kovin järjestelmällinen opiskelija. Opiskelen kaikkea sitä mikä minua todella kiinnostaa. Mutta nyt täytyy todella keskeittyä ja ehkä voin sanoa jo ensimmäisen opintovuoteni lopussa, että sain aikaan enemmän kuin uskalsin uneksia vuotta ennen.

Busy Bee

Kevät tulee ja kesä lähestyy. Nyt täytyy hakea kesätöitä, tehdä kovasti töitä koulun eteen ja koota portfoliota. Sen lisäksi täytyy käydä koulussa, töissä ja vähän treenatakin että mieli pysyy virkeänä. Parasta on kuitenkin se, että kaikki nämä Must-Do:t ovat erittäin mielekkäitä minulle. Siispä syöksyn mielelläni uusiin haasteisiin. :)

Ystävänpäivä. Harmi ettei sillä ole enää aivan samaa merkitytstä kuin postinkannon kulta-aikoina ennen internettiä, mutta sentään viesti itsessään ei ole muuttunut. "Kaipaan sinua muruseni. Nähdään pian!"

Ompeluseurat

Ompeluseurat. Olen valitettavasti liian nuori tietääkseni tarkalleen mitä se ennen tarkoitti, mutta minua kiinnostaisi järjestää hieman omanlaiset ompeluseurat. Jos olisin ahkera, googlettaisin ompeluseurat ja tarkistaisin miten muut ovat niitä pitäneet, mutta sen sijaan kirjoitankin ylös ajatuksen joka itselleni on syntynyt.

Minulle on kerääntynyt paljon pieniä ja vähän isompiakin kangaspaloja elämäni aikana. Varsinkin viimekesänä työskenneltyäni kankaiden maahantuontifirmassa sain kerättyä aika muhkean määrän pieniä ja isompia kangaspaloja, joita poistettiin myynnistä. Äitini vanhoista varastoista (hänellä oli aikoinaan oma ompeluliike) on jäänyt lukemattomia (no joo, arvioisin että lankarullia on noin 100) erivärisiä lankoja, olen saanut mummiltani vanhoja vetoketjuja ja nappeja puolestaan on helppo etsiä kirppiksiltä.

Toisaalta, hyvään ideaan tarvitaan vain inspiraatio ja kaikki muu tulee sen jälkeen. Koulumme kirjastossa on valtaisat määrät ompeluun, puvustukseen, tuleviin trendeihin ja väreihin sekä kaavoitukseen ja askarteluun liittyvää kirjallisuutta.

Siispä mietinkin, haluaisikohan kukaan ystävistäni järjestää kanssani ompeluseurat, joilla mietitään ensin yhdessä sitä, mitä kukin haluaisi ommella, haluaisiko tuunata vanhan vaatteet kokonaan uuteen uskoon (vaikka avata kaavat ja uudelleen ommella) tai ostaa kirppikseltä jotain josta tekisi jotain kokonaan uutta. Mitä jos ommeltaisiin yhdessä laukkuja tai mekkoja? Tehtäisiin hiuskoristeita tai  meikkipusseja? Olen itse saanut innostuksen tehdä klassisia vintage-henkisiä vaatteita kesäksi, joten olisi kivaa ommella yhdessä. Ehkä yhdessä voisi antaa ajatuksia myös muille ja toisaalta olisi helpompi ommella kun olisi apuna jatkuvasti joku auttamassa sovituksessa.

Luonnoslehtiön otoksia 1

Paperille päätyneitä hahmokonsepteja omista ja ystävien ideoista. En yleensä lataa muiden nähtäväksi luonnoslehtiöideni töitä. Ne kun ovat tavallisesti nopeita luonnoksia tai kokeellisia yritelmiä. Joskus on kuitenkin hauskaa kerätä niitä yhteen. Nämä muutamat ovat marras-joulukuussa tehtyjä ja jokseenkin julkaisukelpoisia laadultaan.

Vuoden loppua kohti

Vuosi lähenee loppuaan hiljalleen. Sitä harvoin ajattelee oikeastaan ennen kuin se todella tulee kohdalle. Kouluvuosi kun loppuu aina keväällä, tuntuu joululoma ainoastaan lyhyelle välietapille ennen kevään työnhakurumban, treeni-innostuksen ja yleisen kevätsekoilun alkua. Mutta totuus on se, että vuosi loppuu jokatapauksessa ja mukanaan se aina herättää ajatuksen siitä, mitä sain tehtyä? Teinkö kaiken sen minkä lupasin? Pidinkö lupaukseni?

Viime Uutenavuonna lupasin itselleni olla stressaamatta enää. Se toteutui hyvin usein, mutta rehellisyyden nimissä onnistuin myös stressaamaan pariin otteeseen kunnolla. En ehkä kuitenkaan niin paljon kuin mitä stressasin aiemmin. Mutta muistan hetkiä, jolloin tein sen klassisen virheen, jossa yritän arvata tulevaisuuden ja epätoivossani totean mielessäni "En näe tulevaisuutta.. mitään hyvää tästä ei siis seuraa."

Olen kuitenkin iloinen, että olen myös hyvin usein luottanut siihen, että synkimmällä hetkellä on vain loogista huijata onnetarta ja hymyillä. Herra Murphyn laki nimittäin kumoutuu samoilla periaatteilla kuin Douglas Adams kuvaa lentämistä:

".. Se vaatii vain kyvyn heittäytyä eteenpäin koko painollaan ja hyväksyä sen, että koko prosessissa saattaa satuttaa itsensä. Tai oikeastaan, prosessi sattuu, mikäli epäonnistuu maan väistämisessä kaatuessaan. Usein ihmiset epäonnistuvat väistämään maan ja silloin mitä todennäköisimmin he epäonnistuvat siinä melko pahasti satuttaen itsensä. 

Koko jutun juoni on siinä, että maa täytyy pystyä väistämään tiedostamatta koko prosessia, joten parhaiten se onnistuu kun unohtaa koko kaatumisen ja sen seuraukset samalla kun kaatuu. Tämän seurauksena saattaa hyvinkin onnistua väistämään maan ja yhtäkkiä sitä leijuu ilmassa. 

Tuolloin ei kannata kuunnella ketään ympärillä olevaa, jonka kommentti on jotakuinkin, mitä todennäköisimmin, jotain lentämiselle hyödytöntä, kuten "Voi herranjumala et sinä oikeasti voi lentää?!!" 

Lentämisen suurin juju on siinä, että mitä ikinä haluatkaan tehdä, älä ajattele sitä turhan tarkkaan vaan anna asioiden soljua eteenpäin omalla painollaan."


En ole vielä keksinyt lupausta seuraavalle vuodelle. Se voisi olla jotain siihen suuntaan, että "Löydän hyvän kesätyöpaikan ulkomailta omalta alaltani" tai "Saan valmiiksi mitä mahtavimman portfolion" (joista jälkimmäinen oikeasti kuulostaa hyvältä idealta!) mutta se  voisi olla myös jotain aineetonta. Lopulta kuitenkin, jos ei rakenna kaikkea aineellista hyvää henkisen harmonian päälle, sitä joutuu ikuisesti juoksemaan itsensä kanssa kilpaa korjatakseen elämänsä peruspalikoita. Toisaalta, en voi tehdä uudenvuoden lupausta olla onnellinenkaan, sillä onni ei tule käskien vaan eläen.


Tänä vuonna olen ollut todella onnellinen. Moni voisi kyseenalaistaa tämän ja sanoa "Sinulla ei ole vakituista työpaikkaa ja tajusit juuri, että ala jota opiskelit neljä vuotta ei olekaan se mistä pidät. Lisäksi asut tuhansien kilometrien päässä poikaystävästäsi eikä rahatilanteessasikaan ole hurraamista. Onko voittajafiilis?"

Onhan minulla. :)

Rakas typografia

Pääotsikko

Olemme opiskelleet virkistävänä välipalana pari viikkoa graafista suunnittelua ja lähinnä typografiaa, jonka seurauksena totean, että taidan preferoida Helveticaa enemmän kuin Arialia. Mielenkiintoista ettei näitä asioita tule ajatelleeksi ollenkaan kirjoittaessaan tavallisesti, sitä vain laittaa kirjaimia toisen perään oikeastaan miettimättä miltä tekstin lukeminen tuntuu.

Lisää tekstiä

Viikot menevät omituisen nopeasti nykyään. Elämäni pyörii piirtämisen ja suunnittelemisen ympärillä, välillä pelaamista, päivittäin kuntoilua, pitkään valvomista. Välillä ompelua. Luulin etten kykenisi opiskelemaan harrastustani, mutta tämähän on mahtavaa! En oikeastaan voisi kuvitella mitä opiskelisin mielummin tällä hetkellä. Ehkä minun kannattaakin lopulta harkita maisterinopintoja graafiselta puolelta, kuin biotekniikasta. Saa nähdä, mutta tällä kertaa lisää In Designin opiskelua.

Suuri Ompeluseikkailu

Päätin viime kesänä, että tekisin itselleni Designer mekon käyttämällä erikoiskaavoja. Minulle riittää lähes mikä tahansa tekosyyksi ompelemista varten, joten kun tänä syksynä on sitten luvassa jopa oikein iltajuhlia, ei mikään voinut enää estää minua. Niinpä tilasin Stockmannilta itselleni Vogue Designer Originals malliston Belville Sassoonin suunnitteleman mekon kaavan. Kyseessä on tarkalleen ottaen V2880 Misses Dress- kaava :

Belville Sassoonin luonnos mekosta. 

 Pyörittelin pitkään kaavaa sekä sen neljää manuaalilehtistä käsissäni, sillä kaavan lukemattomat palaset eivät jotenkin houkutelleet yhtään aloittamaan työtä. Lopulta kuitenkin aloitin työstämisen tänään ja ajattelin omaksi ilokseni ja muidenkin iloksi, kerätä hieman kuvia ja kokemuksia mekon valmistamisesta. En ole aiemmin tehnyt näin suuritöistä ompelusta, en ainakaan tietoisesti (vaikka olenkin ommellut useamman korsetin, vanhojentanssipuvun, historiallisia mekkoja, rooliasuja ja ties mitä) joten tästä tulee minulle suuri ompeluseikkailu! Nautin oikeasti todella paljon ompelusta, joten tästä tulee varmasti hauskaa!

~ ~ ~ 

Esivalmistelut: 

• materiaaleina olivat syvän punainen sifonki (sifonkiangstini on häipynyt ja sen tilalle on tullut taftiangsti), samaa sävyä oleva vuorikangas, sekä 'pohjakangas' punaista perla-puuvillaa. 
• Kaavan osia oli lopulta kolmisen kymmentä paperilla ja sen lisäksi asettelun jälkeen jokaista palaa tuli leikattua 1-6 kappaletta kolmesta materiaalista.

Onnistuin levittämään varsin hankalan sifongin olohuoneen lattialle ja ottamaan siitä varsin tärähtäneen foton. Pahoittelut laadusta.

• Koko kaava koostuu kolmesta osasta: 1.  'pohjasta' joka valmistetaan vuorikankaasta ja tukikankaasta (puuvilla tässä tapauksessa) ja johon kiinnitetään luut,  2. vuorista, joka koostuu ylä- ja alaosasta, sekä 3. itse mekko-osasta, joka koostuu ylä- ja alaostasta, sekä rypytyksillä ja leikkaussaumoilla tehdyistä yksityiskohdista. 

Good luck me. Katsotaan mitä tästä tulee!

Pohja : 
(Yritän keksiä tälle jonkun paremman suomennoksen kunhan saan ajatukseni kasaan)

Ompelemaan pääsin ensimmäisena harsimisen muodossa, sillä pohjaa varten täytyi kiinnittää yhdet vuorikaavat ja puuvillakaavat yhteen. Itseasiassa tykkään harsimisesta todella paljon silloin kun minulla on aikaa. Jos aikaa olisi loputtomasti ompelisin kaiken käsin, sillä siinä on vain jotain todella terapeuttista! Ompeluseurat kunniaan. 

 Tässä vaiheessa minulla oli mennut kokonaisuudessaan 4+3 tuntia (välissä kävin purkamassa energiaa lenkkeilemällä) kaavojen kanssa, sillä asettelussa sain todella nähdä vaivaa, joten päätin, että kiinnitän vielä kujat luille ja mietin vasta seuraavalla kerralla kunnolla esimerkiksi luiden materiaalia. 

 Luille ompelin kujat valmiiksi tuubiksi ommellusta nauhasta, jonka alkuperää en enää muista. Ostin sitä joskus netistä. Ihanan pro olo tuli heti. :) 

Jäin mietiskelemään tosiaan luiden materiaalia, mutta luulenpa päätyväni spiraaliluuhun, sillä päällystetty jousiteräs tuntuu liian kovalta. Kaavassa ei erikseen määritelty luiden materiaalia, joten oletan sen ehkä olevan synteettistä valaan luuta. En jaksa kuitenkaan käyttää aikaa enää materiaalihankintoihin (ja koska minulla on kotona 5m spiraaliluuta valmiina ) joten ensin mainittu kelvatkoon. 

 Spiraaliluu ja päällystetty jousiteräsluu

Tässä siis 1.11.2010 saldo, jatkoa seuraa! 

Päivitys 14.12.2010

Sen jälkeen kun aloitin tekemään mekkoani, vietin sen parissa tuntitolkulla aikaa. En ainoastaan ommellut vaan purin ja kiristelin hampaitani, sillä mekossa oli lopulta yhteensä kuusi erillistä kerrosta, jotka ommeltiin päällekkäin. Sen lisäksi siinä oli rypytettyä kangasta, laskostettua kangasta, suoraan leikattua kangasta ja vinoon leikattua kangasta. Epäsymmetriaa ja eriskummallisia sisäänottoja saumoissa. 

Kun juhliin oli enää yksi päivä, alkoi epätoivo hiipiä mieleeni. Ei tästä tule mitään. En jaksa vaikka olisi kuinka vähän jäljellä. Siinä vaiheessa minulla oli tosiaan jäljellä enää hameenhelma, joka pitäisi irroittaa kokonaan, sen 8m pitkä sifonkiröyhelö pitäisi purkaa ja avata ja rypyttää uudestaan, ommella uudestaan ja koko helma kääntää, sillä väsyneenä olin ommellut etu- ja takakappaleet väärin päin. 

Jotenkin sain kasattua itseni vielä yhden kerran ja hoidin homman loppuun. Oli viimeisen koitoksen aika. Miltä mekko näyttäisi? Olin joutunut pienentämään sitä ompelun kuluessa yhdessä numerolla, sillä syksyn kuntoilu oli selkeästi tuottanut tulosta.  Ja näin jälkikäteen voin vain sanoa, että se kaikki nysväys ja iltojen vietto ompelukoneen edessä tuotti tulosta. Minä tein sen, ja lopputulos ei ole yhtään vähempää kuin juuri sitä mitä halusinkin. :) 

Jälkimmäisen kuvan värit ovat oikeammat kuin ensimmäisen. Kuvat on ottanut Aleksi Joensuu, jolle kuuluu tietenkin kiitokset mahtavasta ikuistamisesta. Tuskin olisin saanut pienellä kotikamerallani mitenkään hyviä kuvia!