Flashback

Olen ollut tänään ja eilen muotoiluinstituutissa valintakokeissa 3D- suunnitteluun. Tehtävät olivat minusta ihan hauskoja ja niitä sai toteuttaa aika vapaasti, kunhan muisti, että kuvat arvostellaan ilmeikkyyden, sommittelun ja syvyyden perusteella. Olin vaatesuunnittelun valintakokeessa vuonna 2002 samassa paikassa, haastateltavana, valintakokeissa ja lopulta opiskelemassa.

Muistan kuinka meidän luokalla oli eräs 26-vuotias. Hän vaikutti  niin paljon vanhemmalta kuin me muut. Me olimme vasta-alkajia liittyen mihinkään designiin, hän taas oli jo opiskellut kenkäsuunnittelijaksi. Hän teki uskomattomia piirrustuksia. Hän vastasi haastattelussa varmasti ja tuomarit nyökkäilivät. En muista, mitä sanoin itse valintakokeessa silloin, mutta nyt vastasin:

"Olen opiskellut insinööriksi ja kiinnostukseni liittyy molekyylilääketieteen kuvantamenetelmiin kolmiulotteisten mallien avulla, joiden saralla on nykyään myös paljon kysyntää työmarkkinoilla. Niin.. ja pelaan tietokonetta joten olen kiinnostunut pelisuunnittelusta."

Tuomarit nyökkäilivät ja siirtyivät seuraavaan. Tuli pakostakin fiilis, että olin jonkinlaisessa flashbackissa. Koin olevani silloin niin vanha ja koen olevani nyt niin nuori. Ja siitä on jo 8 vuotta aikaa. Kävellessäni muotsikan käytäviä mielessäni risteili sekavia ajatuksia. Ehkä olen tällä kertaa kypsä tänne?

Tässä joka tapauksessa tämän päivän työni, josta otin kännykällä valokuvan. Aiheena oli siis 4-8 kuvan mainos Parcour-kengille:

Kuva on toteutettu Copic marker-tusseilla, mutta valitettavasti jossain vaiheessa Cold Grey 1 värini ehtyi ja jouduin jättämään kuvan osittain haaleaksi. Lisäksi en edelleenkään omista kuin esim. yhden vihreän sävyn joten yritin olla luova.

Ainiin! Ja kuvan kaupunki on Thessaloniki selvästi. Jännää kuinka mieleeni on syöpynyt se kuva jota olen aina katsellut kattojen yli terassilla.

Taas rajapyykin kohdalla

Elämäni jaksottuu aika usein siten, etten osaa tietyssä tilanteessa edes veikata, mihin päädyn seuraavaksi. Hain tänä vuonna opiskelemaan paikkaan, johon en kuitenkaan lopulta päässyt. Sinänsä asia ei haittaa, sillä kyseiseen ohjelmaan valittiin vain 3 ihmistä kaikista hakijoista. Tottakai aluksi se tarkoitti sitä, että yli puolen vuoden suunnitelmani menivät mönkään. Vietin aamupäivän tuijottaen vaaleansiniseen taivaanrantaan Thessalonikin kattojen yli ja keräten ajatuksiani.

Seuraava kysymys olikin hankalampi ja samalla erittäin mielenkiintoinen: Mitä seuraavaksi? Olen laittanut itselleni rajoitukseksi vain sen, että opiskelupaikan täytyy olla Euroopassa ja olisi hyvä, että se kestäisi korkeintaan pari vuotta ja että se liittyisi kiinnostukseni kohteisiin: Biotekniikkaan, Tekniseen dokumentointiin ja graafiseen suunnitteluun. Olisi tietenkin myös hyvä, että se liittyisi ainakin jotenkin osaamiini kieliin, englantiin, ranskaan, kreikkaan tai ruotsiin.. tai no, miksei suomeksi! Kas tässäpä siis valintatilanne.

Joskus mietin, mitä olisin sanonut, jos olisin nähnyt vähän elämästäni vaikka 5 vuotta sitten. Olisinko uskonut itsekään.. todennäköisesti en. Pelkäänkö tehdä valintoja? En oikeastaan. Minulla on ihmisiä jotka rakastavat ja tukevat minua. Uskon itseeni. Kyllä tuuli kantaa, kun uskaltaa luottaa siipiinsä. :)


"You gain strength, courage and confidence by every experience in which you really stop to look fear in the face. You are able to say to yourself, 'I have lived through this horror. I can take the next thing that comes along.' You must do the thing you think you cannot do."

- Eleanor Roosevelt 

Puhtaan omatunnon veska

Sain jouluna mummilta muutamia vanhoja vetoketjuja, jotka olivat päätyneet hänelle lopetetun tehtaan jäämistöistä. Päätinkin siltä seisomalta hankkia kierrätysmateriaaleja ja tehdä niistä itselleni pari kivaa laukkua. Ideana siis se, että jokainen käytetty materiaali tulisi olemaan joko second-hand tai muuten kierrätetty. Niinpä sainkin vihdoin, tuskailtuani oman aikani oikeanlaisten laukun kaavojen kanssa aikaiseksi pari pientä clutch-veskaa, joita kehtaa kannella puhtaalla omatunnolla. Molemmissa päällimateriaalina on Eurokankaan "ota 2 eurolla kassi täyteen tilkkuja" laatikosta löydetyt palat, sisämateriaalina kirppikseltä löydetty silkkihuivi, langat ovat 90-luvun alusta vaatekaupan jäämistöä ja vetoketjut tosiaan - mummiltani.

Ensimmäinen laukuista on siis tumman värinen ja muodoltaan puolikuu, joka johtuu kankaan rypytyksestä keskeltä. Toinen laukku on yksinkertaisempi nelikulmio, jonka pohja on pyöristetty hieman sisäänpäin keskeltä.

Levottomat jalat ja ajatuksia piirtämisestä

Minulla on taas kaukokaipuu. Olen miettinyt päivittäin tällä viikolla sitä, miltä tuntuisi hypätä hetkeksi tuntemattomaan ja lähteä Ruotsiin tai Norjaan töihin pariksi kuukaudeksi. Haluaisin nähdä Euroviisut Norjassa joten sinne voisi sopivasti lähteä tässä keväällä. Jos kuitenkin toisaalta mietin asiaa vielä, enkä ole lähtenyt, täytyy sen kertoa omaa tarinaansa myös. En usko että minua pelottaisi tuntematon, olen ollut paljon omituisemmissa tilanteissa. Ehkä en siis sittenkään ole vielä valmis lähtemään Suomesta. Toisaalta taas Suomi tuntuu niin pieneltä nykyään, että tuntuu lähes mahdottomalle olla haluamatta jonnekin. Suomi on pienentynyt. Eurooppa on pienentynyt. Onkohan maailmakin pienentynyt?

Olen piirrellyt lähiaikoina kuvituksia Dragon Age: Origins pelin modiin, johon mukaan minut pyysi eräs kreikkalais kirjailija-ystäväni. Pelin modi siis tarjoittaa pienen porukan tekemää seikkailupohjaa, jossa peliin on rakennettu kokonaan uusi 3D maailma, tarina, musiikit, dialogit ja grafiikka. Voin sanoa rehellisesti, että tarvitsin tätä todella. Konseptitaiteen tekeminen on auttanut minua ymmärtämään asioita omasta kehityksestäni piirtäjänä ja myös kokeilemaan uusia ideoita. Vaikka projektin kuvitukset ovat vasta puolessa välissä, mietin jo nyt seuraavia piirrustuksiani. Tarvitsen kuitenkin harjoitusta, joten kaikki aikanaan.

Joskus mietin miten paljon minulla on vielä opittavaa. Ehkä olisin oppinut piirtämään nopeammin ja ns. paremmin, monipuolisemmin jos olisin koskaan opiskellut piirtämistä. Olen kuitenkin insinööri ja taiteilija vain harrastuneisuuden voimin. Joskus toivon, että minulla olisi energiaa ja viitseliäisyyttää aloittaa taas kokonaan alusta ja piirtää puita, kukkia, taloja ja ihmisiä - perinteisesti tietenkin.Äitini ehdotti myös erästä asiaa, että piirtäisin ihan tavallisia ihmisiä. Tarvitsen siis lähikuvia tavallisista ihmisistä ja ilmeistä. Kukakohan suostuisi malliksi?

Helmikuu on jo hieman valoisa. Ihanaa nähdä aurinko vielä puoli neljän aikaan taivaalla. Lupaukseni stressaamattomuudesta on toiminut ja pitänyt nyt yhden kuukauden. Yllättävän vaikeaa olla stressaamatta mistään, kun on tottunut siihen että yrittää vastata kaikkiin vaatimuksiin, pyyntöihin ja omiin ideoihinsa. Suomi on stressaava maa sen puolesta, että täällä on aina tehtävää, niin paljon kuin sitä vain ottaa eikä ole helppo kieltäytyä. Kreikka taas siksi, ettei siellä aina saa asioita hoidettua vaikka haluaisikin.

Jokatapauksessa stressaamisessa ei ole mitään järkeä eikä se johda mihinkään. Parempi olla siis ilman - vaikka pakolla! Ehkä minäkin totun tähän ja opin yhden tähän astisen aikuisuuteni suurimmista viisauksista.