Taas rajapyykin kohdalla

Elämäni jaksottuu aika usein siten, etten osaa tietyssä tilanteessa edes veikata, mihin päädyn seuraavaksi. Hain tänä vuonna opiskelemaan paikkaan, johon en kuitenkaan lopulta päässyt. Sinänsä asia ei haittaa, sillä kyseiseen ohjelmaan valittiin vain 3 ihmistä kaikista hakijoista. Tottakai aluksi se tarkoitti sitä, että yli puolen vuoden suunnitelmani menivät mönkään. Vietin aamupäivän tuijottaen vaaleansiniseen taivaanrantaan Thessalonikin kattojen yli ja keräten ajatuksiani.

Seuraava kysymys olikin hankalampi ja samalla erittäin mielenkiintoinen: Mitä seuraavaksi? Olen laittanut itselleni rajoitukseksi vain sen, että opiskelupaikan täytyy olla Euroopassa ja olisi hyvä, että se kestäisi korkeintaan pari vuotta ja että se liittyisi kiinnostukseni kohteisiin: Biotekniikkaan, Tekniseen dokumentointiin ja graafiseen suunnitteluun. Olisi tietenkin myös hyvä, että se liittyisi ainakin jotenkin osaamiini kieliin, englantiin, ranskaan, kreikkaan tai ruotsiin.. tai no, miksei suomeksi! Kas tässäpä siis valintatilanne.

Joskus mietin, mitä olisin sanonut, jos olisin nähnyt vähän elämästäni vaikka 5 vuotta sitten. Olisinko uskonut itsekään.. todennäköisesti en. Pelkäänkö tehdä valintoja? En oikeastaan. Minulla on ihmisiä jotka rakastavat ja tukevat minua. Uskon itseeni. Kyllä tuuli kantaa, kun uskaltaa luottaa siipiinsä. :)


"You gain strength, courage and confidence by every experience in which you really stop to look fear in the face. You are able to say to yourself, 'I have lived through this horror. I can take the next thing that comes along.' You must do the thing you think you cannot do."

- Eleanor Roosevelt 

Puhtaan omatunnon veska

Sain jouluna mummilta muutamia vanhoja vetoketjuja, jotka olivat päätyneet hänelle lopetetun tehtaan jäämistöistä. Päätinkin siltä seisomalta hankkia kierrätysmateriaaleja ja tehdä niistä itselleni pari kivaa laukkua. Ideana siis se, että jokainen käytetty materiaali tulisi olemaan joko second-hand tai muuten kierrätetty. Niinpä sainkin vihdoin, tuskailtuani oman aikani oikeanlaisten laukun kaavojen kanssa aikaiseksi pari pientä clutch-veskaa, joita kehtaa kannella puhtaalla omatunnolla. Molemmissa päällimateriaalina on Eurokankaan "ota 2 eurolla kassi täyteen tilkkuja" laatikosta löydetyt palat, sisämateriaalina kirppikseltä löydetty silkkihuivi, langat ovat 90-luvun alusta vaatekaupan jäämistöä ja vetoketjut tosiaan - mummiltani.

Ensimmäinen laukuista on siis tumman värinen ja muodoltaan puolikuu, joka johtuu kankaan rypytyksestä keskeltä. Toinen laukku on yksinkertaisempi nelikulmio, jonka pohja on pyöristetty hieman sisäänpäin keskeltä.

Levottomat jalat ja ajatuksia piirtämisestä

Minulla on taas kaukokaipuu. Olen miettinyt päivittäin tällä viikolla sitä, miltä tuntuisi hypätä hetkeksi tuntemattomaan ja lähteä Ruotsiin tai Norjaan töihin pariksi kuukaudeksi. Haluaisin nähdä Euroviisut Norjassa joten sinne voisi sopivasti lähteä tässä keväällä. Jos kuitenkin toisaalta mietin asiaa vielä, enkä ole lähtenyt, täytyy sen kertoa omaa tarinaansa myös. En usko että minua pelottaisi tuntematon, olen ollut paljon omituisemmissa tilanteissa. Ehkä en siis sittenkään ole vielä valmis lähtemään Suomesta. Toisaalta taas Suomi tuntuu niin pieneltä nykyään, että tuntuu lähes mahdottomalle olla haluamatta jonnekin. Suomi on pienentynyt. Eurooppa on pienentynyt. Onkohan maailmakin pienentynyt?

Olen piirrellyt lähiaikoina kuvituksia Dragon Age: Origins pelin modiin, johon mukaan minut pyysi eräs kreikkalais kirjailija-ystäväni. Pelin modi siis tarjoittaa pienen porukan tekemää seikkailupohjaa, jossa peliin on rakennettu kokonaan uusi 3D maailma, tarina, musiikit, dialogit ja grafiikka. Voin sanoa rehellisesti, että tarvitsin tätä todella. Konseptitaiteen tekeminen on auttanut minua ymmärtämään asioita omasta kehityksestäni piirtäjänä ja myös kokeilemaan uusia ideoita. Vaikka projektin kuvitukset ovat vasta puolessa välissä, mietin jo nyt seuraavia piirrustuksiani. Tarvitsen kuitenkin harjoitusta, joten kaikki aikanaan.

Joskus mietin miten paljon minulla on vielä opittavaa. Ehkä olisin oppinut piirtämään nopeammin ja ns. paremmin, monipuolisemmin jos olisin koskaan opiskellut piirtämistä. Olen kuitenkin insinööri ja taiteilija vain harrastuneisuuden voimin. Joskus toivon, että minulla olisi energiaa ja viitseliäisyyttää aloittaa taas kokonaan alusta ja piirtää puita, kukkia, taloja ja ihmisiä - perinteisesti tietenkin.Äitini ehdotti myös erästä asiaa, että piirtäisin ihan tavallisia ihmisiä. Tarvitsen siis lähikuvia tavallisista ihmisistä ja ilmeistä. Kukakohan suostuisi malliksi?

Helmikuu on jo hieman valoisa. Ihanaa nähdä aurinko vielä puoli neljän aikaan taivaalla. Lupaukseni stressaamattomuudesta on toiminut ja pitänyt nyt yhden kuukauden. Yllättävän vaikeaa olla stressaamatta mistään, kun on tottunut siihen että yrittää vastata kaikkiin vaatimuksiin, pyyntöihin ja omiin ideoihinsa. Suomi on stressaava maa sen puolesta, että täällä on aina tehtävää, niin paljon kuin sitä vain ottaa eikä ole helppo kieltäytyä. Kreikka taas siksi, ettei siellä aina saa asioita hoidettua vaikka haluaisikin.

Jokatapauksessa stressaamisessa ei ole mitään järkeä eikä se johda mihinkään. Parempi olla siis ilman - vaikka pakolla! Ehkä minäkin totun tähän ja opin yhden tähän astisen aikuisuuteni suurimmista viisauksista.

Päivän piristys

"Jotain puuttuu kun sinä et ole täällä. Kreikka ei ole sama ilman sinua Noora"

Ystävän sanat antavat joskus uskomattoman paljon energiaa. Ja tämänkin seurauksena aamukahvi maistuu yhtäkkiä paremmalle. Tästä oppineena aion sanoa mukavia, positiivisia asioita kaikille joiden kanssa puhun tänään. Jälleen kerran, antaa hyvän kiertää, se tulee takaisin sinulle sitten.