Levottomat jalat ja ajatuksia piirtämisestä

Minulla on taas kaukokaipuu. Olen miettinyt päivittäin tällä viikolla sitä, miltä tuntuisi hypätä hetkeksi tuntemattomaan ja lähteä Ruotsiin tai Norjaan töihin pariksi kuukaudeksi. Haluaisin nähdä Euroviisut Norjassa joten sinne voisi sopivasti lähteä tässä keväällä. Jos kuitenkin toisaalta mietin asiaa vielä, enkä ole lähtenyt, täytyy sen kertoa omaa tarinaansa myös. En usko että minua pelottaisi tuntematon, olen ollut paljon omituisemmissa tilanteissa. Ehkä en siis sittenkään ole vielä valmis lähtemään Suomesta. Toisaalta taas Suomi tuntuu niin pieneltä nykyään, että tuntuu lähes mahdottomalle olla haluamatta jonnekin. Suomi on pienentynyt. Eurooppa on pienentynyt. Onkohan maailmakin pienentynyt?

Olen piirrellyt lähiaikoina kuvituksia Dragon Age: Origins pelin modiin, johon mukaan minut pyysi eräs kreikkalais kirjailija-ystäväni. Pelin modi siis tarjoittaa pienen porukan tekemää seikkailupohjaa, jossa peliin on rakennettu kokonaan uusi 3D maailma, tarina, musiikit, dialogit ja grafiikka. Voin sanoa rehellisesti, että tarvitsin tätä todella. Konseptitaiteen tekeminen on auttanut minua ymmärtämään asioita omasta kehityksestäni piirtäjänä ja myös kokeilemaan uusia ideoita. Vaikka projektin kuvitukset ovat vasta puolessa välissä, mietin jo nyt seuraavia piirrustuksiani. Tarvitsen kuitenkin harjoitusta, joten kaikki aikanaan.

Joskus mietin miten paljon minulla on vielä opittavaa. Ehkä olisin oppinut piirtämään nopeammin ja ns. paremmin, monipuolisemmin jos olisin koskaan opiskellut piirtämistä. Olen kuitenkin insinööri ja taiteilija vain harrastuneisuuden voimin. Joskus toivon, että minulla olisi energiaa ja viitseliäisyyttää aloittaa taas kokonaan alusta ja piirtää puita, kukkia, taloja ja ihmisiä - perinteisesti tietenkin.Äitini ehdotti myös erästä asiaa, että piirtäisin ihan tavallisia ihmisiä. Tarvitsen siis lähikuvia tavallisista ihmisistä ja ilmeistä. Kukakohan suostuisi malliksi?

Helmikuu on jo hieman valoisa. Ihanaa nähdä aurinko vielä puoli neljän aikaan taivaalla. Lupaukseni stressaamattomuudesta on toiminut ja pitänyt nyt yhden kuukauden. Yllättävän vaikeaa olla stressaamatta mistään, kun on tottunut siihen että yrittää vastata kaikkiin vaatimuksiin, pyyntöihin ja omiin ideoihinsa. Suomi on stressaava maa sen puolesta, että täällä on aina tehtävää, niin paljon kuin sitä vain ottaa eikä ole helppo kieltäytyä. Kreikka taas siksi, ettei siellä aina saa asioita hoidettua vaikka haluaisikin.

Jokatapauksessa stressaamisessa ei ole mitään järkeä eikä se johda mihinkään. Parempi olla siis ilman - vaikka pakolla! Ehkä minäkin totun tähän ja opin yhden tähän astisen aikuisuuteni suurimmista viisauksista.

Päivän piristys

"Jotain puuttuu kun sinä et ole täällä. Kreikka ei ole sama ilman sinua Noora"

Ystävän sanat antavat joskus uskomattoman paljon energiaa. Ja tämänkin seurauksena aamukahvi maistuu yhtäkkiä paremmalle. Tästä oppineena aion sanoa mukavia, positiivisia asioita kaikille joiden kanssa puhun tänään. Jälleen kerran, antaa hyvän kiertää, se tulee takaisin sinulle sitten.

Toiveita ja jaksamista

Lähdimme jouluksi ja uudeksi vuodeksi Suomeen pakoon Kreikan lämpöä ja saimmekin kuin tilauksesta lumisimman joulun moneen vuoteen! Kostas oli todella iloinen, niin kuin minäkin. Olihan tämä ensimmäinen yhteinen Joulumme Suomessa ja Kostalle ensimmäinen joulu Kreikan ulkopuolella. Meillä molemmilla oli oikeastaan aika rankka vuosi, vaikka jatkuvasti tuli myös paljon uusia hienoja asioita. Henkilökohtaisesti sain läjäpäin uusia ystäviä ympäri maailmaa ja opin puhumaan Kreikkaa yksinkertaisen sujuvasti (”independent user”). Lisäksi hankin piirtopöydän, joka oli ollut jo monen vuoden haave. Joten kun uuden vuoden yö aukesi yllämme Helsingissä, ilotulitteiden paukkuessa ympärillä ja kuohuviinilasit kädessä, meidän molempien olo oli jotenkin haikea ja toiveikas.

Tänä keväänä meillä on edessämme taas aika, jolloin minä olen Suomessa ja Kostas on Kreikassa ja molemmat teemme kovasti töitä tulevaisuuden eteen. Tulevan vuoden aikana meillä on myös edessämme muutto uuteen kotiin, ehkä siihen kotiin jossa tulemme olemaan pitkään. Ehkä ei, en osaa sanoa ja niin on oikeastaan paras. Nykyään suhtaudun tulevaisuuteen huolettoman suunnitelmallisesti. Se tarkoittaa oikeastaan sitä, että teen parhaani, otan kaikki vaihtoehdot huomioon enkä pakota itseäni menemään jonkun tietyn suunnitelman mukaan. Se tulee mikä on tullakseen ja jos tekee riittävästi töitä tulevaisuutensa eteen ja nauttii samalla elämästä, ei voi kuin onnistua.

Toivon tämän vuoden tuovan mukanaan jonkinlaisen luovuuden ja innovatiivisuuden aallon minulle, niin työasioissa kuin harrastuksissa. Toivon myös ihmissuhteideni pysyvän samanlaisina kuin ne ovat, hyvinä ja ihanina ja yritän tehdä parhaani. Tein myös erään todella ison lupauksen uudelle vuodelle, jota pääsin jo rikkomaan kerran: Lupasin olla stressaamatta. Tiesin jo asiaa luvatessani että tämä tulee olemaan yksi suurimmista koitoksistani, mutta toisaalta jos onnistun siinä, tulen olemaan todennäköisesti paljon tasapainoisempi ihminen.

Suomen talvi on vihdoin todistanut minulle kauneutensa. Oli pitkä aika, jolloin en pitänyt talvesta lainkaan. Narskuva lumi ja raskaat oksat saivat minut vain uneliaaksi ja palelemaan. Joko olen oppinut pukeutumaan kunnolla tai sitten olen ylipäätänsä positiivisemmalla mielellä. Varmaan molemmat.

Lelumaailma

Kävimme tänään lelukaupassa sillä verukkeella, että katsoisimme lahjoja pienille sukulaisille, vaikka lopulta suurin osa ajasta menikin ihmetellen, ihastellen ja kauhistellen nykyajan leluja. Pehmoleluosasto lienee ainut paikka, jossa tunsin oloni jotenkin rauhalliseksi. Onko tämä merkki siitä että olen kasvanut aikuiseksi, vai siitä että olen muuten vain pudonnut nykyleluista kärryiltä?

Muistaakseni olen setvinyt tätä asiaa ennenkin, mutta joka joulu lelukauppaan mennessä asia tulee taas mieleen. Olen jo kauan tiedostanut sen, että tyttöjen lelut ovat täynnä pitkäsäärisiä alaikäisen näköisiä tyttönukkeja, joilla on pulleat huulet, paljon meikkiä ja liian paljastavat vaatteet. Positiivisena yllätyksenä huomasin, että Barbie-neiti oli jo huomattavasti kypsempi Bratz-pikkusiskoihinsa nähden ja istuskeli paketeissa vaaleanpunaisen kannettavan tietokoneensa ja jakkupuvun kanssa tai ulkoili puudelinsa kanssa lenkkarit jalassa.

Mutta missä on se tyttöjen nukke, joka on jo vuosikymmeniä ollut kirjoissa, televisiossa, tietokonepeleissä ja mainoksissa? Missä on se seikkaileva actionmanin työpari, yksityisetsivä, salainen agentti tai aarteenmetsästäjä? Onko tyttöjen yleisesti vaikeaa samaistua sellaisiin sankarittariin kuin Prinsessa Leiaan, Neiti Etsivään tai Sormusten Herran Rohanin neitoon, Eowyniin? Vai onko vain niin, että yhteiskunta mielummin tarjoaa heti pienestä pitäen tytöille hiustenlaittoa ja pojille rekka-autoa?

(Yllä:) Star Warsin Padme-nukkea taidetaan myydä lähinnä vanhemmille keräilijöille. Ainakaan tavallisesta lelukaupasta sitä ei läheskään aina löydä.

Löysin lelukaupasta oman osastonsa myös kotitalouskoneille, jossa oli vaaleanpunaisissa paketeissa pölynimuria, pyykkikonetta ja silitysrautaa. Pieni poika tepasteli osastolle perässäni ja alkoi tökkimään innoissaan punaisen pölynimurin pakettia. Ei mennyt kuin pari sekuntia ennenkuin pojan äiti haki lapsensa pois ja ohjasi hänet auto-osastolle. Mitä mahtaa liikkua vanhemman mielessä, jolta oma poika tulee kysymään josko hän saisi silitysraudan lentokoneen sijasta, tai vastaavasti kun tyttö tulee kysymään, josko hän saisi radio-ohjattavan auton barbien sijasta? Ehkä tiedän vastauksen sitten, kun itse olen vanhempi.

Jotenkin minusta tuntuu, etten ole ainoa tyttö, jonka lapsuuden leikit ovat olleet ihan yhtä paljon legojen, dinosaurusten ja radio-ohjattavien autojen kisailua kuin nukkien ja pehmolelujen teekestejä. Toivon, etten sorru pakottamaan lapsiani tiettyyn rooliin sitten kun olen vanhempi. Vai onko se sittenkin vain lapsen suojelemista? Nykyroolien opettelemista? Ehkä suurentelen turhaan tätä roolikokemusta. Ehkä aikaa oman identiteetin löytämiseen on sitten, kun lapsuuden kolhuista on selvitty.

Ehkä ne kolhut olisivat toisinaan paljon pienempiä, jos jokaisella olisi vapaus valita lelunsa ja kiinnostuksensa paketin vaaleanpunaiseen tai vaaleansiniseen väriin katsomatta.