Takaisin Kreikkaan

19 päivääni Suomessa ovat ohi ja 8 tunnin päästä lento lähtee kohti Kreikkaa. 13 tunnin päästä saavun taas Thessalonikin pienelle kentälle. Minulla on viha-rakkaussuhde tuohon kenttään aina riippuen siitä olenko menossa vai tulossa, mutta luulenpa että rakastan sitä kuitenkin enemmän. Onpas jännää palata kotiin ensimmäistä kertaa Thessalonikiin. Niin tosiaan, aikaisemmin olen palannut Kreikkaan aina enemmän tai vähemmän vieraaseen maahan mutta nyt oikein odotan omaan sänkyyn nukkumaan pääsyä ja tietysti Kostan näkemistä!

Mutta mutta.. tänään en taida kirjoittaa enempää, sillä herätys on tosiaan neljän jälkeen huomenna. Äiti taisikin jo mennä nukkumaan, sillä hän on lähdössä mukaani siis matkalle. Tänään Vantaalla, huomenna Thessalonikissa.

Jo joutui armas aika

Niin siinä vain kävi että tämäkin hieman hektinen lukukausi tuli loppuun. Todellisuudessa tietenkin jatkan vielä kurssitöiden palauttelua pitkin kesää mutta kokeita minulla ei ole ennen seuraavaa elokuuta. Olen varsin tyytyväinen saavutukseeni tämän lukuvuoden osalta ja mikä parasta, olen saavuttanut kaiken sen mihin asetin tavoitteeni syksyllä. Syyskuun alussa 9 kuukautta sitten tosiaan katselin lukusuunnitelmaani joka vaati suurta työmäärää näyttääkseen edustavammalta. Opintoni olivat olleet rempallaan pitkään, samoin henkilökohtainen elämäni. Olin ollut pitkään väsynyt, mikä heijastui suoraan opintojeni edistymiseen ja niinpä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ottaa opintoni kiinni. Koko urakasta teki vielä hieman vaativamman se, etten olisi paikalla keväällä tekemässä kursseja Kreikkaan lähdön vuoksi.

Olin niin väsynyt ja stressaantunut jouluun mennessä. Oli kokeita, iltakursseja, koulua ja kiireapulaisen töitä. Heräsin kuuden jälkeen ja tulin koulusta tai töistä kymmenen aikaan, joskus vasta yhdeltä. Oli kaksi rakkaan poismenoa ja todellinen henkinen kasvun paikka entisestä elämästäni. Vuosi 2008 alkoi niin erilaisena mitä olin koskaan kuvitellut sen olevan. Olin tiennyt jo monta vuotta miten elämäni tulisi menemään, mutta mitään sellaista ei tapahtunutkaan. Oli hetkiä kun olin yksin vieraassa maassa, mutta tiedän ettei puhtaalle paperille ole helppoa alkaa kirjoittaa ja jokainen päivä on tähän mennessä todistanut, miten oikean ratkaisun lopulta tein. Positiivinen ajattelu on valtava voimavara, ainakin omalta osaltani. Muistan lukeneeni jostain naistenlehdestä vuonna 2004 pienen sitaatin Theodore Rooseveltiltä joka meni jotakuinkin näin:

"... Jotkut antavat unelmiensa hukkua, mutta toiset pitävät niistä kiinni, hoivaavat niitä vaikeiden aikojen yli. Kunnes aurinko jälleen paistaa, mikä aina käy niille jotka uskovat, että heidän unelmistaan tulee jonain päivänä totta."

Sain tämän lukuvuoden aikana saman verran opintopisteitä kuin kolmessa aikaisemmassa vuodessani yhteensä, tosin olen ollut jo kerran aiemmin työharjoittelussa puoli vuotta opiskeluajastani. Kesällä tiedän saavani vielä loput pisteet ja syksyllä jäljellä on enää muutamia kokeita ja valmistuminen. Tärkeämpää kuin opiskelut itseisarvona on kuitenkin se, että olen henkisesti paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. Mikäpä tässä on aloittaessa Kreikan kesää ja ensimmäistä kertaa kaiken kiireen jälkeen todella pääsen keskittymään kulttuuriin, kieleen ja kreikkalaiseen luontoon.
Tässäpä suuria ajatuksiani lukuvuoden päätteeksi.

Kokeita ja koivuallergia

Niinpä kävi, että heti ensimmäisestä päivästäni Suomessa lähtien minulla alkoi kammottava siitepölyallergia. Aluksi kun antihistamiinia ei ollut vielä riittävästi veressä pääni oli niin raskas ja hengitys vaikeaa, etten päässyt sängystä kunnolla ylös. Tämä tietysti huolestutti minua kokeiden puolesta, sillä tiukan aikatauluni vuoksi minulla ei olisi ollenkaan aikaa nyt aivastella luentopapereihini. Olo on nyt hieman helpottanut viikon jälkeen, mutta koeviikon sinnikäs jatkuminen ei valitettavasti parane millään muulla kuin yhtä sinnikkäällä lukemisella.
Kolme koetta on nyt takana ja kolme edessä eli seuraavan kokeen jälkeen olen jo voiton puolella. Jei! Tämä on taas yksi niitä hetkiä, kun rymistelen eteenpäin suostumatta edes ajattelemaan luovuttamista, mutta tiedän että tämän jälkeen tulee myös se hiljaisuus kun ei olekaan velvollisuuksia joka kulman takana. Koko kevään olen tehnyt kursseja koululle ja nyt kesän korvalla sitten jäljellä on enää muutama hassu ja tietenkin inssityön loppuun saattaminen.

Olen jotenkin ihan huipputäynnä energiaa tällä hetkellä. Herääminen kuuden aikaan tuntuu jopa helpommalle kuin normaali kahdeksalta Kreikassa ja jokailtapäiväinen vesijuoksu ja kasvis/kalaruokavalio vain parantavat oloa. Toivon todella pystyväni pitämään nämä terveet elämäntavat ja välttämään myös herkuttelua kuten nyt olen tehnyt muutamien viikkojen ajan. Niin se vain taitaa mennä, että kun henkisesti kokee olevansa tasapainoinen pystyy paljon paremmin pitämään fysiikkansa kunnossa.

Kostas on lähetellyt minulle rohkaisevia tekstiviestejä joka päivä ja kertoillut kuulumisia. Kyllä minulla alkaa jo vähän ollakin koti-ikävä Thessalonikiin. On ihanaa nähdä ystäviä, puhua suomea ja katsella hieman suomalaista TV:täkin, mutta lopulta ei minusta täällä ole niin kovin erilaista kuin Kreikassakaan. Saunaa tulee toki hieman ikävä taas, mutta enköhän minä sen kestä. :)

Hei kuule Suomi

Ja nyt olen sitten taas Vantaalla. Saapumiseni Helsinki-Vantaalle oli jotenkin typerryttävä kun huomasin, kuinka tyhjää jokapaikassa on. Thessalonikin vilskeeseen verrattuna tunsin hetken olevani täysin yksin kun bussin 61 muut kanssamatkustajat olivat keskiyöllä kolme spurgua ja ikkunoiden takana vilisi hiljaiset kerrostalot ja pellot. Eilinen oli kuitenkin kaunis ja lämmin päivä ja lähdin saman tien keskustaan ostoksille ja tapaamaan ystäviä. Helsinki on edelleen kaunis kaupunki, jotenkin herkkä ja hauras verrattuna Thessalonikin tuoksujen ja äänten täyttämään vilkkauteen. Molemmat kaupungit ovat hieman samantyylisiä merenrantakaupunkeja, mutta niin erilaisia ja itse voin todeta, että siinä missä Helsinki tuntui joskus kodiltani, on Thessaloniki vienyt sen paikan nyt.

Täällä on monet asiat niin hyvin, mutta jotain puuttuu. Ehkä se on koti, ehkä kaikki ne äänet ja tuoksut, ehkä se toisenlaisen rauhallisuuden tunne. Niin tosiaan, Thessalonikissa ei koskaan ole rauhallista, mutta jotenkin ihmiset ovat silti usein rentoutuneempia ja rauhallisempia räiskyvän kuorensa alla. Kreikkalaisilla ei ole niin kiire muutokseen joka on varmasti huono asia valtiontaloudellisesti, mutta ehkäpä ihmisillä on juuret syvemmällä maassa. Ja tietenkin aurinkoinen sää auttaa aina. :)

Lähdenpä tästä uimaan, sillä lupasin itselleni pienen positiivisen muutoksen kuntoilutottumuksiini nyt kun kerta olen taas täällä pohjoisen tehokkuuden maassa. ^^