Kun taas on aika auringon

Uusi viikko ja päätin lähteä aamulla ulos sandaaleissa, sillä säästä luvattiin 30 astetta alkuviikosta. Tosiaan, tuntui kummalle mennä töihin niin lomatunnelmissa, aurinkolasit silmillä ja vesipullo kädessä. Melkein kaikkein parasta tässä Kreikan kesässä on se, ettei kokoajan tarvitse stressata kesän päättymisestä. Se jatkuu vielä viisi kuukautta.

Eilisen sunnuntain aloitin nukkumalla pitkään, sitten siivosimme kämpän ja lähdimme syömään Kostan äidin luo. Ruokaa odotellessa menin ottamaan aurinkoa kattoterassille, sillä lämpötila oli jo heti aamusta kivunnut yli 25 asteen. Tunnelma oli ihanan rauhallinen ja hiljaisten auringossa kylpevien kattojen kaupunki aukesi edessäni ja kauempana näkyi kimaltavana Thessalonikin merenlahti. Mietiskelin mielessäni sitä, mitä Kaisa oli edellisellä viikolla sanonut, että ei ihme jos ihmiset ovat vähemmän masentuneita kun sää on niin kaunis. Pakko sen on olla totta, on eri asia katsella räntäsateessa matkatoimiston mainosta aurinkoisesta ja hienohiekkaisesta uimarannasta ja tietää että sellainen on tunnin ajomatkan päässä kodista. Nukahdin aurinkotuoliini hetkeksi näihin ajatuksiin, kunnes Kostas tuli herättämään minut.

Ruuan jälkeen lähdimme keskustaan ja kävelemään promenadille, joka oli täynnä ihmisiä kävelyllä ja lenkillä. Haitarinsoittaja näppäili ”Pariisin taivaan alla” kappaletta ja paikalle oli tullut niin hattaran ja pähkinöiden myyjiä kuin pieni sirkusryhmäkin esiintymään. Skeittaajat olivat vallanneet Aleksanterin patsaan ympäristön ja muutama kulkukoira katseli heitä laiskasti nurmikolta. Päädyimme kahville Aristoteleen aukiolle Ellan ja Georgen kanssa, josta palasimme vielä myöhemmin kävelykadulle. Sirkusporukka oli vaihtanut keilat ja pallot tulisiin lyhtyihin ja keppeihin illan pimetessä ja katselimme hetken valoshow’ta miettien, lähtisimmekö pienelle risteilylle lahdella vai menisimmekö syömään. Koska tuulen olevan vähemmän lämmin lahdella kuin rannassa, päädyimme syömään ulos ja juttelemaan. Kesällä Thessalonikin lahdesta lähtee joka ilta 30 minuuttia kestäviä risteilyitä, joka on oikeastaan hetki kelluvassa baarissa reggaemusiikin tahdissa. Vielä yhdentoista aikaan sunnuntai-iltana kahvilat olivat täynnä ulkona istuvia ihmisiä ja jopa pieniä lapsia vanhempiensa seurassa, mutta me päätimme suunnata kotiin.

Päivä ei olisi voinut päättyä paremmin, mutta kaiken lisäksi kuulin vielä, että Kreikassa tulee voimaan pian kielto julkisilla paikoilla tupakoinnista, joka siis tarkoittaa myös yökerhoja ja kahviloita. En voinut kuin hymyillä muikeasti illalla, kun lueskelin seuraavaa osaa Tulen ja Jään laulusta.

Vieraita suomesta

Nettiyhteyden puuttuessa on vaikeaa joskus päästä internetin ihmeelliseen maailmana kertomaan kuulumisistaan. Tähän asti olen käyttänyt nettikahviloita ja työpaikan tietokonetta, mutta nyt ei luultavasti enää tarvitse odottaa kauaa. Viikko on alkanut vaihtelevalla säällä, sillä maanantaina oli sadetta ja viileää ja tiistaina aurinko paistoi ja lämmitti, samoin kuin eilen. Vietin eilen iltapäivän kattoterassilla aurinkoa ottaen ja miettien, milloin alan kaipaamaan täältä Suomeen.

On melkein surullista todeta, etten juuri kaipaa Suomeen, en ainakaan vielä. Muistan erään toisen henkilön jolle Suomeen asettuminen oli vaikeaa. No, nyt ymmärrän häntä täysin. Ehkä olin sitten juuri sopivassa elämäntilanteessa lähteäkseni, sillä nautin täällä olostani todella paljon. Ei tämä oikeastaan arkea ihmeellisempää ole useinkaan, joka aamu herään ja menen töihin ja opiskelen, menen keskustaan, jossa näen ystäviä tai käyn harrastuksissa tai hoidamme rutiineja. Sieltä sitten ruokakauppaan, ehkä videovuokraamoon ja kotiin. Viikonloput ovat toki omistettu useammin hauskanpidolle, retkille ja kavereille, mutta enkö muka tehnyt tätä kaikkea jo Suomessa? Miksi joka aamu sitten olen niin positiivisella mielellä herätessäni ja odotan innolla tulevaa päivää?

Ystäväni Jukkis ja Kaisa kävivät viimeviikonloppuna kylässä ja vaikka sää oli hieman vaihteleva, sanoivat he nauttineensa lyhyestä ajastaan Thessalonikissa. Juttelimme paljon viikonlopun aikana siitä, mikä oikeastaan on niin eritavalla täällä ja miksi ulkomaailma näyttää niin kutsuvalta aina Suomeen verrattuna. Totesimme kaikki tietenkin, että Suomi on turvallinen, järjestelmällinen ja puhdas maa asua, jotka kaikki toisinaan puuttuvat ulkomailta. Silti on kuitenkin jotain, mikä synnyttää sen tunteen, joka iskee kun laskeutuu Helsinki-Vantaalle, järjestelmällisten puiden, teiden ja talojen keskelle. ”Paluu arkeen”. Niin.. jostain syystä arkeni täällä Kreikassa ei sisällä sitä velvollisuuden tunnetta, joka helposti haalistaa Suomessa arjen niin harmaaksi. Kaisa sanoi, että ensimmäisen päivän hän oli tuntenut olonsa turvattomaksi ja häirityksi kaiken uuden keskellä, mutta seuraavana päivänä hän rentoutui täysin ja alkoi aivan uudella tavalla innostua koko reissusta. Jukkis totesi, että haluaa tulla tänne uudestaan. Olen todella iloinen, että he viihtyivät.

Ei ole ehkä järkevää asetella vastakkain Suomea ja Kreikkaa niin usein ajatuksissani, sillä lopulta meissä on paljon samaa. Omaleimainen kansa, jolle oman kansallisuuden erikoispiirteet ovat tärkeitä, oma musiikki ja oma luonto. Kostas yllätti minut eilen ja menimme katsomaan Aristoteleen aukion vanhaan leffateatteriin suomalaisen ”Miehen työ”- elokuvan. Pidimme siitä molemmat ja muutkin nauroivat hauskoille kohtauksille teatterissa ja kauhistelivat yllättäviä. Elokuvan loputtua kuulin yhden tytön ihmettelevän ”Miksei kukaan niistä naisista sanonut suoraan miehilleen miltä tuntuu ja mikä on vikana? Ei kukaan ole noin epäluuloinen omassa parisuhteessaan, hyvänen aika”

”Niin..”, mietin. Suurimpana teemana elokuvassa selkeästi loisti kommunikointivaikeudet suomalaisessa yhteiskunnassa. Muistan itsekin tuon tunteen, mutta yritän korjata virheeni. Luulenpa että moni suomalainen kokee aina joskus, ettei vain ole mitään sanottavaa. Ei se auta, ei sillä ole väliä, ei sanominen muuta mitään.

Coldplay – Talk

Meet the family

Tämä viikko tuntuu olevan lämmin. Eräs ystäväni sanoi kuulleensa, että viikonloppuna olisi 30 astetta lämmintä, mutta epäilin tätä varsin kovasti. Säätiedotuksessa luvataan 25 astetta lauantaiksi joten silloin jok’ikinen Thessalonikin bulevardin kahviloista on täyteen ahdettu. Kreikkalaiset rakastavat kahvilla käyntiä ja nykyään huomaan itsekin tottuneeni tähän. Kahvilla käynnissä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta muistan vuosi sitten Ateenassa käydessäni olleeni tylsistynyt kuoliaaksi, kun menimme Alfoksen ja hänen ystäviensä kanssa kahville joka päivä juuri siihen parhaaseen aikaan, pariksi kolmeksi tunniksi, kun olisimme voineet kävellä läpi kaikki kaupat, museot ja nähtävyydet. Olen toiminnallinen ihminen, joten pelkkä maleksiminen höpötellen turhuuksia saa minut helposti rauhattomaksi. Kuten totesin kuitenkin jo, olen selvästi oppinut tavoille, sillä nykyään minua ei haittaa oikeastaan se, etten puhu muutamaa sanaa enempää vaan lähinnä kuuntelen ja siemailen juomaani. Kaikki tämähän johtuu myös siitä, etten ole oikeastaan ehtinyt opiskella kreikkaa, koska luen muihin kokeisiin ja teen inssityötäni edelleen. Niin kahvilla käynnissä kuin kreikan opiskelussakin kuitenkin yritän pitää mielessäni, että hiljaa hyvä tulee. Σιγα σιγα, Ihan hyvä vain että kerrankin otan rauhallisesti.

Vaikken kreikkaa puhukaan kovin sujuvasti vielä, ymmärrän kuitenkin yllättävän hyvin mitä muut puhuvat. Kun todella keskityn heidän puheeseensa, ymmärrän jopa vivahteita, kuten puhutaanko kyseisestä asiasta negatiivisessa vai positiivisessa sävyssä. Tässä välissä huomautan että vivahteiden huomaaminen on vaikeaa siksi, kreikkalaiset tuntuvat korottavan ääntään ja viuhtovat käsillään oikeastaan kaikissa tunnetiloissa.

Eilen meillä kävi kylässä Kostan kolme tyttöserkkua, heidän aviomiehensä ja yksi setä. Minulta kysyttiin muutamia sisustusajatuksiani ja ideoistani pidettiin kovasti, mutta yhtäkkiä huomasin istuvani sohvalla kaikkien keskellä hiljaa kun muut viuhtovat käsillään ja papattavat kovaan ääneen osoitellen eri nurkkia olohuoneestamme. Lopulta Olga totesi minulle että ”näyttää siltä että jokainen meidän perheestä on sisustussuunnittelija jos sille päälle sattuu”. Sitten Kostas tuli olohuoneeseen kantaen tekemiään drinkkejä ja kahvia ja kaikenlisäksi hän oli sotkenut itseään yrittäessään käyttää mixeriä. Huvittavalla tavalla tunsin olevani Aki Kaurismäen elokuvahahmo kreikkalaisessa 60-luvun perheleffassa. Kun vieraat olivat lähteneet Kostas kysyi minulta olenko vielä elossa, mutta omat tuntemukseni eivät olleet yhtään negatiiviset, päinvastoin. On hauska seurata tätä etelä-Eurooppalaista meinkiä. Jossain vaiheessa jääkaappimme oli myös ilmestynyt valtava suklaakakku ja astiakaappiin kauniita lautasia.

Arkea ja fantasiaa

Otsikon keksiminen on vaikeinta blogin kirjoittamisessa. Todennäköisesti teen vain väärin yrittäessäni kirjoittaa otsikkoa ennen varsinaista tekstiä, eihän tarinaakaan kai kirjoiteta otsikon perusteella. Sen jälkeen kun aloitin lukemaan Tulen ja Jään laulua, en ole kertakaikkisesti päässyt siitä eroon. Olen jo muutamaan kertaan miettinyt että lukisin sitä töissä tauoilla, mutta onneksi en sentään ole vielä sortunut. Opiskelu kokisi julman kohtalon muuten. Tuo kyseinen kirja on todella lähellä sitä, millaista fantasiakirjallisuutta olen aina halunnut lukea. Syvä ja moniulotteinen, täynnä persoonallisia hahmoja ja yllättävän persoonallisia sivuhahmoja. Ennenkaikkea se ei pyri kaunistelemaan monia sellaisia asioita, mitä muissa fantasiakirjoissa jätetään sanomatta, vaan kerää mielenkiintonsa realistisen fatasiamaailman luomisesta; politiikasta, maailman monimuotoisuudesta ja kulttuurista. Onneksi olen vasta toisessa kirjassa alkupuolella, joten tiedän että minulla on vielä paljon luettavaa edessä.

Tänään ajattelin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ommella nopeasti muutamat tyynynpäälliset ja kiinnittää verhoja ikkunoihin. Minne kaikki aika aina häviää? Olen suunnitellut aloittavani piirtämään ja maalaamaan tauluja kotiin, ompelevani verhoja ja urheilevani päivittäin, opiskelevani jokapäivä kokeisiin, lukevani kirjaani ja pitäväni yhteyttä suomeen. Sitten kun on vielä Kostan varsin laaja sosiaalinen verkosto sukulaisia ja ystäviä jotka haluavat tavata päivittäin, en millään keksi miten saisin tehtyä kaikkea suunnittelemaani. Valitettavasti karsin kuntosalilla käynnin ensimmäisenä pois ja nyt kaduttaa.

Olen iloinen tosin mixeristäni, jolla olen tehnyt nyt muutamat aamut porkkana-appelsiinismoothieta (joka on hyvää!) ja yritän taas pitää kiinni terveellisemmistä elintavoista. Varsin positiivinen asia on myös se, että Kostas ei ole kyseenalaistanut kertaakaan ruokiani vaan sanoo olevansa tyytyväinen, että minä tiedän mikä on terveellistä ruokaa ja mikä ei. Muah ^_^

Loppu sunnuntai kulunee siis hommaillessa kaikkea kotona, mutta illaksi vuokrasimme leffan ja varmaan kokeilemme tehdä banaanidaiquirit mixerillä.