Ompeluseurat

Ompeluseurat. Olen valitettavasti liian nuori tietääkseni tarkalleen mitä se ennen tarkoitti, mutta minua kiinnostaisi järjestää hieman omanlaiset ompeluseurat. Jos olisin ahkera, googlettaisin ompeluseurat ja tarkistaisin miten muut ovat niitä pitäneet, mutta sen sijaan kirjoitankin ylös ajatuksen joka itselleni on syntynyt.

Minulle on kerääntynyt paljon pieniä ja vähän isompiakin kangaspaloja elämäni aikana. Varsinkin viimekesänä työskenneltyäni kankaiden maahantuontifirmassa sain kerättyä aika muhkean määrän pieniä ja isompia kangaspaloja, joita poistettiin myynnistä. Äitini vanhoista varastoista (hänellä oli aikoinaan oma ompeluliike) on jäänyt lukemattomia (no joo, arvioisin että lankarullia on noin 100) erivärisiä lankoja, olen saanut mummiltani vanhoja vetoketjuja ja nappeja puolestaan on helppo etsiä kirppiksiltä.

Toisaalta, hyvään ideaan tarvitaan vain inspiraatio ja kaikki muu tulee sen jälkeen. Koulumme kirjastossa on valtaisat määrät ompeluun, puvustukseen, tuleviin trendeihin ja väreihin sekä kaavoitukseen ja askarteluun liittyvää kirjallisuutta.

Siispä mietinkin, haluaisikohan kukaan ystävistäni järjestää kanssani ompeluseurat, joilla mietitään ensin yhdessä sitä, mitä kukin haluaisi ommella, haluaisiko tuunata vanhan vaatteet kokonaan uuteen uskoon (vaikka avata kaavat ja uudelleen ommella) tai ostaa kirppikseltä jotain josta tekisi jotain kokonaan uutta. Mitä jos ommeltaisiin yhdessä laukkuja tai mekkoja? Tehtäisiin hiuskoristeita tai  meikkipusseja? Olen itse saanut innostuksen tehdä klassisia vintage-henkisiä vaatteita kesäksi, joten olisi kivaa ommella yhdessä. Ehkä yhdessä voisi antaa ajatuksia myös muille ja toisaalta olisi helpompi ommella kun olisi apuna jatkuvasti joku auttamassa sovituksessa.

Luonnoslehtiön otoksia 1

Paperille päätyneitä hahmokonsepteja omista ja ystävien ideoista. En yleensä lataa muiden nähtäväksi luonnoslehtiöideni töitä. Ne kun ovat tavallisesti nopeita luonnoksia tai kokeellisia yritelmiä. Joskus on kuitenkin hauskaa kerätä niitä yhteen. Nämä muutamat ovat marras-joulukuussa tehtyjä ja jokseenkin julkaisukelpoisia laadultaan.

Vuoden loppua kohti

Vuosi lähenee loppuaan hiljalleen. Sitä harvoin ajattelee oikeastaan ennen kuin se todella tulee kohdalle. Kouluvuosi kun loppuu aina keväällä, tuntuu joululoma ainoastaan lyhyelle välietapille ennen kevään työnhakurumban, treeni-innostuksen ja yleisen kevätsekoilun alkua. Mutta totuus on se, että vuosi loppuu jokatapauksessa ja mukanaan se aina herättää ajatuksen siitä, mitä sain tehtyä? Teinkö kaiken sen minkä lupasin? Pidinkö lupaukseni?

Viime Uutenavuonna lupasin itselleni olla stressaamatta enää. Se toteutui hyvin usein, mutta rehellisyyden nimissä onnistuin myös stressaamaan pariin otteeseen kunnolla. En ehkä kuitenkaan niin paljon kuin mitä stressasin aiemmin. Mutta muistan hetkiä, jolloin tein sen klassisen virheen, jossa yritän arvata tulevaisuuden ja epätoivossani totean mielessäni "En näe tulevaisuutta.. mitään hyvää tästä ei siis seuraa."

Olen kuitenkin iloinen, että olen myös hyvin usein luottanut siihen, että synkimmällä hetkellä on vain loogista huijata onnetarta ja hymyillä. Herra Murphyn laki nimittäin kumoutuu samoilla periaatteilla kuin Douglas Adams kuvaa lentämistä:

".. Se vaatii vain kyvyn heittäytyä eteenpäin koko painollaan ja hyväksyä sen, että koko prosessissa saattaa satuttaa itsensä. Tai oikeastaan, prosessi sattuu, mikäli epäonnistuu maan väistämisessä kaatuessaan. Usein ihmiset epäonnistuvat väistämään maan ja silloin mitä todennäköisimmin he epäonnistuvat siinä melko pahasti satuttaen itsensä. 

Koko jutun juoni on siinä, että maa täytyy pystyä väistämään tiedostamatta koko prosessia, joten parhaiten se onnistuu kun unohtaa koko kaatumisen ja sen seuraukset samalla kun kaatuu. Tämän seurauksena saattaa hyvinkin onnistua väistämään maan ja yhtäkkiä sitä leijuu ilmassa. 

Tuolloin ei kannata kuunnella ketään ympärillä olevaa, jonka kommentti on jotakuinkin, mitä todennäköisimmin, jotain lentämiselle hyödytöntä, kuten "Voi herranjumala et sinä oikeasti voi lentää?!!" 

Lentämisen suurin juju on siinä, että mitä ikinä haluatkaan tehdä, älä ajattele sitä turhan tarkkaan vaan anna asioiden soljua eteenpäin omalla painollaan."


En ole vielä keksinyt lupausta seuraavalle vuodelle. Se voisi olla jotain siihen suuntaan, että "Löydän hyvän kesätyöpaikan ulkomailta omalta alaltani" tai "Saan valmiiksi mitä mahtavimman portfolion" (joista jälkimmäinen oikeasti kuulostaa hyvältä idealta!) mutta se  voisi olla myös jotain aineetonta. Lopulta kuitenkin, jos ei rakenna kaikkea aineellista hyvää henkisen harmonian päälle, sitä joutuu ikuisesti juoksemaan itsensä kanssa kilpaa korjatakseen elämänsä peruspalikoita. Toisaalta, en voi tehdä uudenvuoden lupausta olla onnellinenkaan, sillä onni ei tule käskien vaan eläen.


Tänä vuonna olen ollut todella onnellinen. Moni voisi kyseenalaistaa tämän ja sanoa "Sinulla ei ole vakituista työpaikkaa ja tajusit juuri, että ala jota opiskelit neljä vuotta ei olekaan se mistä pidät. Lisäksi asut tuhansien kilometrien päässä poikaystävästäsi eikä rahatilanteessasikaan ole hurraamista. Onko voittajafiilis?"

Onhan minulla. :)

Rakas typografia

Pääotsikko

Olemme opiskelleet virkistävänä välipalana pari viikkoa graafista suunnittelua ja lähinnä typografiaa, jonka seurauksena totean, että taidan preferoida Helveticaa enemmän kuin Arialia. Mielenkiintoista ettei näitä asioita tule ajatelleeksi ollenkaan kirjoittaessaan tavallisesti, sitä vain laittaa kirjaimia toisen perään oikeastaan miettimättä miltä tekstin lukeminen tuntuu.

Lisää tekstiä

Viikot menevät omituisen nopeasti nykyään. Elämäni pyörii piirtämisen ja suunnittelemisen ympärillä, välillä pelaamista, päivittäin kuntoilua, pitkään valvomista. Välillä ompelua. Luulin etten kykenisi opiskelemaan harrastustani, mutta tämähän on mahtavaa! En oikeastaan voisi kuvitella mitä opiskelisin mielummin tällä hetkellä. Ehkä minun kannattaakin lopulta harkita maisterinopintoja graafiselta puolelta, kuin biotekniikasta. Saa nähdä, mutta tällä kertaa lisää In Designin opiskelua.