Kiirettä pitää

Voin vain olla onnellinen siitä tällä hetkellä, että päivät ovat niin pitkiä ja valoisia. Muuten en ehtisi tehdä yhtikäs mitään. Töissä menee usein ylitöiksi, huomaamatta puoli tuntia vähintään ja sen jälkeen lähden treenaamaan. Olen ottanut kesätavakseni käydä treenaamassa 6 kertaa viikossa, tanssia, uintia, sauvakävelyä, rullaluistelua yms. joten käytännössä siihen menee jotakuinkin jokainen ilta. Kun palaan kotiin kahdeksan ja kymmenen välissä, jää aikaa juuri muutama hetki kaivaa piirtopöytä eteen ja vetää pari nopeaa viivaa. Tuntuu, että olen superkiireinen, vaikka sinänsä stressiä minulla ei olekaan. Ja miksi olisi? Pidän tekemisestä, toisinaan vain toivon että päivä olisi vielä pari tuntia pidempi, jotta ehtisin tehdä lisää.

Olen alkanut kyllä jo mielessäni uneksimaan Skiathoksen lomasta heinäkuussa. Ihanaa, oikein rehellinen rantaloma hyvätasoisessa hotellissa. Siispä sitä odotellessa. :)

Flashback

Olen ollut tänään ja eilen muotoiluinstituutissa valintakokeissa 3D- suunnitteluun. Tehtävät olivat minusta ihan hauskoja ja niitä sai toteuttaa aika vapaasti, kunhan muisti, että kuvat arvostellaan ilmeikkyyden, sommittelun ja syvyyden perusteella. Olin vaatesuunnittelun valintakokeessa vuonna 2002 samassa paikassa, haastateltavana, valintakokeissa ja lopulta opiskelemassa.

Muistan kuinka meidän luokalla oli eräs 26-vuotias. Hän vaikutti  niin paljon vanhemmalta kuin me muut. Me olimme vasta-alkajia liittyen mihinkään designiin, hän taas oli jo opiskellut kenkäsuunnittelijaksi. Hän teki uskomattomia piirrustuksia. Hän vastasi haastattelussa varmasti ja tuomarit nyökkäilivät. En muista, mitä sanoin itse valintakokeessa silloin, mutta nyt vastasin:

"Olen opiskellut insinööriksi ja kiinnostukseni liittyy molekyylilääketieteen kuvantamenetelmiin kolmiulotteisten mallien avulla, joiden saralla on nykyään myös paljon kysyntää työmarkkinoilla. Niin.. ja pelaan tietokonetta joten olen kiinnostunut pelisuunnittelusta."

Tuomarit nyökkäilivät ja siirtyivät seuraavaan. Tuli pakostakin fiilis, että olin jonkinlaisessa flashbackissa. Koin olevani silloin niin vanha ja koen olevani nyt niin nuori. Ja siitä on jo 8 vuotta aikaa. Kävellessäni muotsikan käytäviä mielessäni risteili sekavia ajatuksia. Ehkä olen tällä kertaa kypsä tänne?

Tässä joka tapauksessa tämän päivän työni, josta otin kännykällä valokuvan. Aiheena oli siis 4-8 kuvan mainos Parcour-kengille:

Kuva on toteutettu Copic marker-tusseilla, mutta valitettavasti jossain vaiheessa Cold Grey 1 värini ehtyi ja jouduin jättämään kuvan osittain haaleaksi. Lisäksi en edelleenkään omista kuin esim. yhden vihreän sävyn joten yritin olla luova.

Ainiin! Ja kuvan kaupunki on Thessaloniki selvästi. Jännää kuinka mieleeni on syöpynyt se kuva jota olen aina katsellut kattojen yli terassilla.

Taas rajapyykin kohdalla

Elämäni jaksottuu aika usein siten, etten osaa tietyssä tilanteessa edes veikata, mihin päädyn seuraavaksi. Hain tänä vuonna opiskelemaan paikkaan, johon en kuitenkaan lopulta päässyt. Sinänsä asia ei haittaa, sillä kyseiseen ohjelmaan valittiin vain 3 ihmistä kaikista hakijoista. Tottakai aluksi se tarkoitti sitä, että yli puolen vuoden suunnitelmani menivät mönkään. Vietin aamupäivän tuijottaen vaaleansiniseen taivaanrantaan Thessalonikin kattojen yli ja keräten ajatuksiani.

Seuraava kysymys olikin hankalampi ja samalla erittäin mielenkiintoinen: Mitä seuraavaksi? Olen laittanut itselleni rajoitukseksi vain sen, että opiskelupaikan täytyy olla Euroopassa ja olisi hyvä, että se kestäisi korkeintaan pari vuotta ja että se liittyisi kiinnostukseni kohteisiin: Biotekniikkaan, Tekniseen dokumentointiin ja graafiseen suunnitteluun. Olisi tietenkin myös hyvä, että se liittyisi ainakin jotenkin osaamiini kieliin, englantiin, ranskaan, kreikkaan tai ruotsiin.. tai no, miksei suomeksi! Kas tässäpä siis valintatilanne.

Joskus mietin, mitä olisin sanonut, jos olisin nähnyt vähän elämästäni vaikka 5 vuotta sitten. Olisinko uskonut itsekään.. todennäköisesti en. Pelkäänkö tehdä valintoja? En oikeastaan. Minulla on ihmisiä jotka rakastavat ja tukevat minua. Uskon itseeni. Kyllä tuuli kantaa, kun uskaltaa luottaa siipiinsä. :)


"You gain strength, courage and confidence by every experience in which you really stop to look fear in the face. You are able to say to yourself, 'I have lived through this horror. I can take the next thing that comes along.' You must do the thing you think you cannot do."

- Eleanor Roosevelt 

Puhtaan omatunnon veska

Sain jouluna mummilta muutamia vanhoja vetoketjuja, jotka olivat päätyneet hänelle lopetetun tehtaan jäämistöistä. Päätinkin siltä seisomalta hankkia kierrätysmateriaaleja ja tehdä niistä itselleni pari kivaa laukkua. Ideana siis se, että jokainen käytetty materiaali tulisi olemaan joko second-hand tai muuten kierrätetty. Niinpä sainkin vihdoin, tuskailtuani oman aikani oikeanlaisten laukun kaavojen kanssa aikaiseksi pari pientä clutch-veskaa, joita kehtaa kannella puhtaalla omatunnolla. Molemmissa päällimateriaalina on Eurokankaan "ota 2 eurolla kassi täyteen tilkkuja" laatikosta löydetyt palat, sisämateriaalina kirppikseltä löydetty silkkihuivi, langat ovat 90-luvun alusta vaatekaupan jäämistöä ja vetoketjut tosiaan - mummiltani.

Ensimmäinen laukuista on siis tumman värinen ja muodoltaan puolikuu, joka johtuu kankaan rypytyksestä keskeltä. Toinen laukku on yksinkertaisempi nelikulmio, jonka pohja on pyöristetty hieman sisäänpäin keskeltä.