Elokuu

Kuuntelen parhaillaan erästä kappaletta, jonka Kostas lähetti minulle viimevuonna. Sen nimi on "elokuu" ja siinä on paljon asioita, jotka muistuttavat minua noin vuodentakaisista asioista. Todella kaunis kappale, herkkä ja voimakas yhtäaikaa. Mitä enemmän mietin tulevaa syksyä, sitä enemmän kaipaan tänne Kreikkaan vaikka olemme vielä viikon täällä. En tunnu saavan tarpeeksi meren tuoksusta ja kuumasta tuulesta kasvoilla, vaikka kuinka yritän fiilistellä.

Kuluneen viikon perjantai oli vapaapäivä Marianpäivän kunniaksi, joten meillä oli kolmipäiväinen viikonloppu. Perjantaina ja lauantaina olimme Chalkidikissä rannalla ja lauantai-iltana lähdimme ulos syömään ystävien kanssa palattuamme kaupunkiin. Päädyimme syömään erään kivan kalaravintolan terassille, josta näki hyvin selkeästi pilvettömällä taivaalla kellottavan täysikuun. Samana iltana alkoi myös kuunpimennys, jota seurasimme terassilta jutellen ja syöden hyvää ruokaa. Koska sunnuntaina olimme liian väsyneitä lähteäksemme enää rannalle, otin aurinkoa kattoterassilla ja keskitin kaikki ajatukseni kaupungin ääniin. Jossain lähettyvillä joukko nuoria tyttöjä kuunteli selkeästi Bouzoukia musiikkia ja lauloi täyttä kurkkua mukana. Ysätäväni Ateenasta oli niin oikeassa todetessaan, että kesällä on mahdotonta opiskella Kreikassa. En käsitä miten itsekään olen saanut kirjoitettua kaikki ne selkkarit ja esseet kun mieleni harhailee jatkuvasti ulos promenadille, hedelmätorille tai kaupungin pieniin kahviloihin, puhumattakaan Chalkidikistä.

Valitettavasti hieno suunnitelmani ottaa loppukiri kuntosalilla käyntiin kuivui kasaan ennenkuin alkoikaan, sillä viimeviikolla sali oli kiinni. Niinpä päätin että käyn kävelemässä promenadilla sensijaan ja otan kesäisiä valokuvia. Olen vältellyt koko aamun viimeisen selkkarin kirjoitusta siivoamalla kämppää ja pakkaamalla matkalaukkua, mutta ei lienee auta muu kuin nyt tehdä se selkkari ja sitten lähteä kävelylle. Nyt on enää niin vähän jäljellä ettei auta synkistely. Sensijaan lienee parasta nauttia jokainen hetki!

25-vuotiaan ajatuksia

Päivät rullaavat eteenpäin ja yhden löysäilyviikon jälkeen päätin ottaa itseäni taas niskasta kiinni ja käydä kuntsarilla joka päivä tällä viikolla, kunnes jäsenyyteni loppuu 17.8. Synttärini vietettiin lauantaina ja sunnuntaina nelistään Kostan serkun ja hänen miehensä kanssa menemällä Halkidikiin rannalle. Sain heiltä lahjaksi lisäksi ihanan leningin ja sunnuntai-iltana minulle oli ostettu kakku, jossa oli oikein kynttilät päällä. Oloni oli siis varsin synttärisankarillinen. No, miltä nyt sitten tuntuu olla 25-vuotias? Oikeastaan tunnen olevani todella onnellinen. Ei ole ongelmia joita en voisi ratkaista päättäväisyydellä ja rohkeudella. Tunnen olevani nuori ja elämän olevan juuri oikeassa vaiheessa. Hieman harmittaa se, että jostain syystä murehdin aina 18 vuotiaasta 24 vuotiaaksi, että olen jo vanhempi mitä haluaisin olla. Todennäköisesti kasvoin siis ulos teinivuosista vasta viimevuoden lopussa.

Lisäksi olen varma siitä että Suomalainen kulttuuri ihannoi enemmän alle 25 vuotiaita kuin 35 vuotiaita, joka taas näyttäisi Kreikassa olevan menestyksen, kauneuden ja parhaiden vuosien aikaa. Täällä TV:ssä tapaa 17 vuotiaita ainoastaan saippuasarjan perheen lapsina, ei aikuisina. Toisaalta taas 25-vuotias, joka asuu kotona vanhempiensa luona on aika tavallinen näky eikä millään tavalla saamattomuuden tai löysyyden merkki. Ennenkuin alkaa paheksumaan Kreikan systeemiä on hyvä muistaa, että Suomessa opiskelija saa rahaa valtiolta vuokraan ja menoihin opintotuen muodossa, täällä rahat täytyy tulla omalla työllä tai vanhemmilta.

Jokatapauksessa on cool ja chick olla 25-vuotias, olen huomattavasti paljon rennompi kuin aikaisempina vuosina enkä tunne vielä velvollisuuksien painavan turhan paljoa. Lisäksi valtava itsekritiikkini on löyhentänyt otettaan joten päivät käyvät pehmeämmin noin yleisesti.

Kesä kaupungissa

Elokuu alkoi ja Thessaloniki on kerrankin rauhallinen. Kaupunki kuulemma suunniteltiin 200 000 ihmiselle 1900- luvun alkupuolella joten tämän hetkinen 1,5 miljoonaa on tehnyt Thessalonikista valitettavan ruuhkaisan. Nyt kuitenkin kreikkalaisten ollessa lomilla kaupunki on ihanan hiljainen, tuuli humisee puissa ja meri kimaltaa sekä kahviloissa on tilaa istua ilman hälinää. Sää on tavanomaisen kuuma ja aurinkoinen ja illat leppeitä. Minulle tulee kyllä kamala ikävä tänne takaisin, joka on tavallaan lohdullista. Välitila oloni tuli ja meni joten elämä on ollut rauhallista fysikaalisen kemian selkkareiden korjaamista, Kummisetä-elokuvien katselua, salilla käymistä, alennusmyyntien tarkkailua ja promenadilla kävelyä.

Jännittää Suomeen tuleminen kyllä, sillä tiedän että Kostallekin on vaikka mitä uutta näkemistä hänen 10 päivänsä aikana. Ajattelimme myös käydä päiväristeilyllä Virossa ja syömässä Olde Hansassa, sillä viimeksi söimme siellä aivan ihanan päivällisen. Kostas kysyi myös erityisesti olisiko mahdollista mennä kalastamaan savossa ollessamme, joten tämä täytynee toteuttaa. Mutta nyt täytynee jatkaa läksyjen tekoa. Väsyttää kauheasti tämä kuumuus, mutta ei auta. Taidan ottaa ison lasillisen vishyä ja viinirypäleitä viereen.

Välitila

Tarkoitukseni oli herätä aikaisin tänään ja aloittaa tekemään suunniteltuja koulujuttuja heti auringonnoususta. Sen sijaan näin painajaisia erikoisista kokeista, joissa minua kuulusteltiin asioista jotka eivät liittyneet mitenkään opintoihini, mutta joiden tietäminen vaikutti suoraan valmistumiseeni. Lopulta heräsin kolme tuntia suunniteltua myöhemmin enkä meinannut edelleen saada silmiäni auki. Lähipäivinä sää on viilentynyt täällä niin paljon, että yöllä ei tarvitse enää pitää tuuletinta päällä. Omituista, näin keskellä kesää, mutta toisaalta hyvin tervetullutta.

Olen ollut lähipäivät välitila-olossa, miettien asioita Kreikasta ja Suomesta ja pohtinut miten syksy tulee menemään Suomessa. En haluaisi lähteä Kreikasta pitkäksi aikaa, mutta toisaalta haluan tavata perhettä ja ystäviä Suomessa ja viettää aikaa heidän kanssaan. En jaksaisi enää opiskella, mutten tiedä miten opintojen loppumiseen pitäisi suhtautua. Kun olen Kreikassa, Suomi pyörii mielessäni ja kun olen Suomessa, Kreikka pyörii mielessäni. En tiedä muista, mutta luulen että ulkomaille lähteneet kaikki tuntevat tietynlaista levottomuutta mielessään. Ei ole syytä tietenkään asettaa kysymystä, minne minä oikeastaan kuulun, mutta se varmasti tulee mieleen monille matkaajille. Mutta täytyy todeta, että kaikesta tästä muutoksesta on tehnyt paljon helpomman ne ihmiset, jotka aina välillä muistuttavat minua siitä, etten koskaan pääse liian kauas heistä ja että minun ei tarvitse katsoa taakse tai eteen nähdäkseni ystäviäni. Ettei minun koskaan tarvitse muuta kuin mennä eteenpäin elämässäni, hehän ovat aina rinnallani.

Tänäviikonloppuna on tiedossa hääjuhlia, sillä myöhemmin tänään Kostan pikkuserkku menee naimisiin ja huomenna perhetuttu. Koska Kreikassa on käytäntö, että on eri asia kutsua kirkkoon ja juhlatilaisuuteen kirkon jälkeen, menemme todennäköisesti huomisissa häissä ainoastaan kirkkoon. Itse kokisin varmaan kutsun lähettämisen ilman juhlakutsua (siis pelkällä kirkkokutsulla) hieman epäkohteliaaksi, mutta mahdollistaahan tällainen kutsu kohteliaan lähestymisen kaukaisia puolituttuja kohtaan. Jos töissä näät samat naamat aina, muttet oikeastaan tunne heitä, voit laittaa kirkkokutsun ja edelleen olla kohtelias. Suomalaiseen meinkinkiin tietysti kuuluu olla selkeän röyhkeä ja joko kutsua tai ei ja sillä sipuli. Lahjojahan ei sitten tipu jos ei kutsuttu häihinkään, sillä miksi sitä turhaan käydä läpi lahjalistaa kun kakkuakaan ei saanut. Heh, no ehkä tähänkin sääntöön on poikkeuksia, kunhan provosoin. Ehkä osaan sanoa enemmän kreikkalaisista naimakaupoista tämän viikonlopun jälkeen.

Täytynee tästä lähteä kauppaan ostamaan hieman ruokatarvikkeita ja sitten valmistautumaan juhlia varten.