Kevään merkkejä

Taas meni jonkin aikaa ennen kuin muistin taas kirjoittaa blogiinkin. Itseasiassa kirjoitan tätä tällä hetkellä töissä tauolla. Labratyön yksi parhaita puolia on siinä, että taukoja tulee helposti paljon ja useasti kun erilaisten testien suoritus vaatii odotusaikaa. Sain lisäksi kirjoitettua tänään paljon koulujuttuja täällä, koska otin oman koneeni mukaan ääkkösineen ja öökkösineen näppäimistössä ja olen itseeni varsin tyytyväinen. Kurkkukipeilyni alkaa olla vihdoin takana tämän vuoden talven mukana ja olen jo mieleltänikin siirtynyt kevääseen. Päivät ovat nyt jo selvästi lämpimämpiä, noin 20 astetta ja olen ihan siinä rajoilla pitäisikö vaihtaa talvitakki kevättakkiin. Mantelipuut ja kirsikkapuut ovat täydessä kukassa ja värjäävät tienvarret ja pihamaat valkoiseksi ja hennon vaaleanpunaiseksi. Itsekin haluan kyllä kirsikkapuun jonain päivänä.

Ainiin tärkein asia kuitenkin lienee kuluneessa viikossa se, että maanantaina menimme vihdoin hakemaan uuden asuntomme avaimet ja maksamaan takuuvuokran. Valitsimme asunnon kolmannessa kerroksessa, 85 neliötä ja maakaasulämmitys. Lisäksi asunto on lähellä minun bussipysäkkiäni töihin ja hyväkuntoinen, joten ei minulla ole mitään asiasta valittamista. Aluksi mielessä pyöri kyllä pitkään se neljännen kerroksen hissitön kattohuoneistoni.. mutta lopulta tämä oli parempi ratkaisu. Lisäksi, nyt meillä on kokonainen ylimääräinen huone ja iso olohuone joten ystäviäkin kehtaa pyytää vierailulle kernaasti! Asunto täytyy nyt ensin kuitenkin siivota kaikesta pölystä ja parvekkeet puunata oikein kunnolla vanhoista lehdistä sun muusta ja sitten täytyy alkaa miettimään kaikkia kalusteita ja kodinkoneita. Aika pitkä penni niihin kuluu tietysti..

Tänä viikonloppuna olemme menossa sitten Ateenaan, sillä päätimme mennä eräisiin siellä pidettäviin karnevaalijuhliin. Juhlat järjestää kolme järjestöä fantasiakirjallisuuden ja sci-fi kirjallisuuden parista, joten itseäni kiinnostaa kovasti mennä sinne! Lisäksi ajattelin yllättää erään Ateenalaisen tuttuni ilmestymällä hänen ovensa taakse lauantai-aamuna. Toivottavasti sää on mukava viikonloppuna!

Nyt jäljellä on enää 4 minuuttia ennen tämän päivän testieni tulosten printtausta ja sitten kaupungille ja kotiin viimeistelemään oma karnevaalipukuni. Päätin tehdä jälleen yhden korsetin pukuuni, sillä suomesta niiden lähettäminen olisi aika paljon vaivaa. Kerron sitten myöhemmin toivottavasti kuvien kanssa miksi me oikein pukeuduimme sinne karnevaaleihin! Saa nähdä, siellä on kuulemma kilpailukin pukujen suhteen.. äh, kunpa olisi enemmän aikaa tähän pukujen tekoon.

Asunnon metsästystä

Millan 10 päivää Kreikassa päättyi eilen kun saatoimme hänet ja Matt'in lentokentälle eilen. Millalla oli parempi tuuri kuin Matt'lla, sillä Ateenan lumimyrkyjen jälkeen osa lennoista oli peruttu ja myöhästynyt. Matt odotteli siis omaa lentoaan viitisen tuntia ja valitettavasti myöhästyi jatkolennoltaankin. Lopulta hänkin pääsi kuitenkin kotiin, sillä tänään saimme tekstiviestin häneltä. Viimeviikko kului varsin vauhdikkaasti, sillä vaikka olinkin vielä muutamia päiviä kipeänä, pyrimme olemaan ulkona mahdollisimman paljon. Kävimme luistelemassa, joka oli minulle ensimmäinen kerta terien päällä yli kymmeneen vuoteen. Huomasin kuitenkin että 15 minuutin jälkkeen luistelin vanhasta tottumuksesta, joka hieman ihmetytti minua. Sitten mieleeni tuli kuitenkin että monet vuodet rullaluistelua auttanee siihen, ettei sirklaaminen sun muut unohdu. Kävimme myös tanssimassa Figarossa ja vietimme noin yleisesti aikaa syöden hyvin ja käyden kahvilla.

Eilen kävin taas töissä sopimassa aikatauluista ja ilokseni sain huomata, että minulle tarkoitetut työt ovat varsin hyvin alaani ja koulutustani vastaavia. Sairaalan laboratorio on tietenkin myös hyvin automatisoitu, joten mittausepävarmuudelle ei jää niin paljoa vaihtelua. Olen varsin tyytyväinen tästä seikasta, sillä koulussa tietenkin mittausepävarmuus on aina läsnäoleva tekijä tuloksissa.

Vaikka aikaisemmin mainitsin meidän löytäneen kivan kämpän, oli tämä kyseinen paikka kai vähän liian hyvä ollakseen totta. Syy ei ollut itseasiassa meissä tai asunnossa, mutta valitettavasti vuokraisäntä osoittautui varsin hankalaksi ihmiseksi. Tästä syystä siis päätimme tällä viikolla etsi asuntoa oikein kunnolla ja käydä kastomassa niin monta paikkaa kuin mahdollista. Tänään kävimmekin kiertämässä viitisen asuntoa, mutta yksikään ei valitettavasti ollut meille sopiva. Innostuin jo kovasti yhdestä melko kaukana olevasta asunnosta, joka oli rakennettu hieman maantason alapuolelle, joka antoi sille hieman maakellarimaista tuntua. Ei se missään nimessä ollut tunkkainen tai pimeä siis, vaan minusta melko romanttinen. Ja hienoin puoli löytyi asunnon takaa, sillä muutamien sammaleisten kiviportaiden jälkeen aukesi villiviinien valloittama pieni puutarha, jonka reunat rajasi kulunut punainen tiiliseinä. Tai, puutarhan minä siinä näin heti, vaikka asunnon näyttäjä taisi kommentoida sitä 'ei kenenkään' käyttämäksi tyhjäksi takatilaksi. Asunto oli kuitenkin kaukana, joten saa nyt nähdä.

Toinen vaihtoehto voisi olla neljännessä eli ylimässä kerroksessa oleva kulmahuoneisto parvekkeella, jossa on kaunis takka olohuoneessa, muttei hissiä. "Ei hissiä..!?" on ollut oikein kantava teema tuolle asunnolle jo jonkin aikaa. Kävimme katsomassa sen jo viimeviikolla, mutta ei sitä kuulemma kukaan kreikkalainen halua kun siinä ei ole hissiä.. ja joutuu kävelemään neljä kerrosta. Olen nauranut tälle asialle jo monesti, sillä minusta neljä kerrosta ei ole matka eikä mikään, mutta jokainen kreikkalainen jolta asiasta olen kysynyt on kommentoinut jotakuinkin "Ei hissiä..!? Mieti kun tulet kotiin töistä, mitäs sitten? Miten teille voi tulla kylään?" No joo.. ei nyt ihan noilla sanoilla, mutta neljäs kerros melko selkeästi ylittää kipukynnyksen portaita kävelylle täällä. Minä taas ajattelen sitä pienenä hyötyliikuntana. No, olen varma että asuntoasia selviää tällä viikolla jotenkinpäin.

Televisiossa on näytetty paljon uutiskuvia Ateenasta, jossa näyttäisi olevan metrin verran lunta, mutta Thessalonikissa aurinko paistaa edelleen ja vaikka aamut ovat hieman koleita, päivällä kevään tuntu voittaa. Aloin tänään aivastelemaan oikein kunnolla ja mietin, olenko tulossa uudestaan kipeäksi. Syy löytyi kuitenkin pääni yläpuolelta puiden oksilta, sillä ensimmäiset vaaleanvihreät lehdet ovat puhjenneet kadunvarsien lehtipuihin. Tämä tarkoittanee myös siitepölyallergiaa minulle, vaikka toki riemuitsen kovasti kevään tulosta. Lähipäivinä olenkin huomannut lauleskelevani kovasti "Taas on aika auringon" kappaletta. Kaupungin lyhtypylväisiin ja Aristoteleen torille on ilmestynyt valtavat määrät värivaloja ja karnevaaliornamentteja, sillä tämän kuun loppu ja maaliskuun alku vietetään karnevaalitunnelmissa. Karnevaalit ovat ortodoksista pääsiäistä ja paastoa edeltäviä juhlallisuuksia, joka muistuttaa jotain suomalaisen vapun ja venetsialaisen pukukarnevaalin väliltä. Myös kaupat ovat tämän johdosta täynnä karnevaalipukuja niin lapsille kuin aikuisillekin ja tietenkin venetsialaisia naamioita.

Tältä päivältä taidan lopettaa tähän ja opiskella hieman kreikan kieltä. Sain motivaation opiskeluun taas tuossa pari päivää sitten ja tästä on hyvä jatkaa.

Terveisiä Suomesta ja hieman sairastelua

Milla tuli käymään täällä Kreikassa viime torstaina ja viipyy vielä seuraavaan maanantaihin. Millan vierailua olinkin odottanut kovasti ja kun sitten juttelimme kotoisasti suomeksi bussissa, tuntui kun en koskaan olisikaan ollut ulkomailla. Huomaan myös, että vaikken olekaan aktiivisesti opiskellut kreikkaa vielä, olen oppinut jo kuuntelemaan jonkinverran ihmisten puhetta ja tunnistan suunnilleen heidän tavalliset keskustelunaiheensa. Aloitimme Millan vierailun vieden hänet perjantaina vauhdikkaalle iltapäivälounaalle kaupungille, jonne tuli muutamia Kostan lakimiesystäviä myös. Milla kommentoi jossain vaiheessa, että paikassa alkaa olla normaalirajaa korkeammat desibelit, joka oli toki ihan totta, sillä kreikkalaiset puhuvat paljon. Varsinkin jos sattuu olemaan perjantai ja olet ystävien kanssa lounaalla, kuten näytti olevan tapaus ravintolan jokaisessa pöydässä.

Olimme jo sopineet aikaisemmin, että lauantaina päivällä viettäisimme 'tyttöjen päivää' neljästään Millan, Ellan, Nandin ja minun voimin, joka käytännössä tarkoittaisi täysveristä hemmottelua välittämättä siitä, kuinka turhamaiselta se tuntuisi. Kostan serkku auttoi meitä varaamaan keskustasta manikyyrin ja päivä alkoi sitten kynsisalongissa jutellen niitä näitä kahvikupposen ääressä. Manikyyriltä jatkoimme shoppailukadulle, Agios Sofias'ille, josta emme valitettavasti ehtineet katsoa kuin kymmenisen kauppaa, kunnes olimme jo lopen uupuneita ja nälkäisiä. Kaikki olivat kuitenkin löytäneet vähän sitä sun tätä alennusmyynneistä (jotka jatkuvat ilmeisesti vielä tämän kuun loppuun), joten suuntasimme syömään ja kahville. Kello oli tässä vaiheessa jo niin paljon, että nautittuamme kahvi-ja suklaajuomia sekä juustokakkua, sanoimme näkemiin Ellalle ja Nandille ja suuntasimme Millan kanssa lepäämään hetkeksi ennen iltaa. Iltaohjelmassa olisi nimittäin viimeinkin luvassa Bouzoukia-ilta, jota olin kovasti odottanut.

Heräsin päiväunilta (tai ilta-unilta) hieman säikähtäen, sillä minua ahdisti kamalasti kurkkua. Se oli tietenkin selvä merkki siitä, että olin tulossa kipeäksi, mutta kieltäydyin ehdottomasti jättämästä iltaa väliin. Oloni parani teekupin jälkeen ja suuntasimme tapaamaan Kostan ystävät ennen Bouzoukiaan menoa.

Bouzouki tarkoittaa kreikkalaista soitinta, joka muistuttaa luuttua ja jonka mestarit ovat varsin arvostettuja täällä. Hyvä Bouzoukin soittaja on siis avainasemassa bouzoukia-illassa, joka käytännössä tarkoittaa tanssi-ja soitto-iltaa kansanmusiikin, tai paikallisen iskelmämusiikin tahtiin. Sali, jossa kaikki istuivat, oli kahdentoista aikaan vielä melko tyhjä, mutta tuntien kuluessa se täyttyi ääriään myöten ihmisillä. Pöytiin tuotiin juomien lisäksi hedelmätarjottimia ja kukkatarjottimia. Kukat näyttelivät juuri tärkeää roolia illan ohjelmassa, sillä aina kun musiikki miellytti kuulijoita tai joku nousi yleisöstä tanssimaan, hänen päälleen viskattiin annos kukkia ja terälehtiä. Lopulta sali oli niin täynnä kukkamerta, että sitä piti välillä lakaista sivuun, ettei lavalle tanssimaan nousseet liukastuisi ja kaatuisi. Terälehtiä oli myös vaatteiden sisällä, juomalaseissa ja pöydillä lopulta.

Minäkin kokeilin perinteistä 'rivitanssia' jonka nimeä en nyt millään muista, mutta jonka askeleet ovat helppo opetella. Tanssi kiihtyy loppua kohden koko ajan, mutta sen perusrytmin voisin sanoa olevan ihan suomalaisestikin tunnettu humppa. Sain illan aikana kehuja, että olen selvästi täysin kreikkalainen jo valmiiksi, kun pidän tanssimisesta niin kovasti. Milla liittyi tanssiin hetkeksi myös. Hän kuitenkin ilmoitti nauttivansa katselemisesta enemmän. Meillä oli lopulta kaikilla oikein hauska ilta, mutta lähdimme paikalta aikaisemmin kuin muut minun kurkkukipuni yltyessä vähitellen.

Joku varmasti kommentoisi nyt että "Mitäs menit? Olet sitten kipeänä." sillä todentotta olen tänään kipeänä ja makailen sängyssä yksikseni muiden katsellessa kaupungin keskustaa. En minä Bouzoukiasta kipeäksi tosin tullut, vaan täällä on jo pidemmän aikaa ollut paljon flunssaa liikkellä. Voin kuitenkin sanoa hyvällä omatunnolla että oli tämä melkein sen arvoista, sillä Bouzoukia oli mahtava kokemus. Eräs pohjois-Irlantilainen tuttumme saapui Kreikkaan myös tuossa eilen, joten muut ovat näyttämässä hänelle paikkoja. Uskon kuitenkin vakaasti että olen terveempi jo huomenna. Tänään nautiskelen Millan tuomista Suomen tuliaisista, sisuista, ruisleivästä ja tuplasta.

Neiti Sievänen ja minä

Minulle tulikin pieni tauko kirjoittamisesta, sillä en löydä mistään kameran toista akkua, jotta saisin ladattua kuvat koneelle ja lisättyä ne blogiin. Jotenkin tästä lannistuneena kirjoittaminen siirtyi aina eteenpäin mielessäni. Nyt kuitenkin huomasin, ettei blogi juuri palvele tarkoitusta, jos en kirjoita sitä.

Viime perjantaina päätin tehdä suomalaista ruokaa ja tarjota sitä myös Kostalle ja hänen äidilleen. Koska oma äitini oli laittanut minulle mukaan jo karjalanpiirakoita, joista viimeiset olivat vielä pakkasessa, tein niiden kaveriksi munavoita. Karjalanpiirakoiden lisäksi laitoin sitruunagraavilohta ja uunipaistettuja maalaisranskalaisia. Valitsin juuri nämä ruuat lähinnä siksi, että meidän perheelle ne ovat olleet perinteisiä herkkuja. Ruokaa teki kauppansa ja sitä kehuttiin sekä ihmeteltiin, joten voin todeta sen olleen onnistunut.

Viikonloppu meni muuten suht rauhallisesti ja valitettavasti suunnitelmat Bouzoukiasta kaatuivat jälleen viimehetkellä. Kävimme kuitenkin syömässä ulkona eräässä Kostan suosittelemassa Sushi-ravintolassa, joka olikin aivan loistava paikka. Voisin sanoa, että kaikista ruuista eniten pidän ehdottomasti hyvästä sushista, jonka voi nauttia ajan kanssa. Ehdoton suosikkini oli savu-ankerias nigiri sushi, joka ei jättänyt minulle juuri arvailuja siitä, mikä on parasta koskaan syömääni ruokaa. Täytyy sanoa näin yleisesti, etten ole nirso ruuan suhteen, vaan kokeilen mielelläni uusia ruokalajeja. Kuitenkin sushissa on jotain sellaista, joka kohtaa minun makumieltymykseni enemmän kuin monet muut ruuat. Pitääkin tehdä pitkästä aikaa sushia joku päivä. Se ei tietenkään ole juuri ollenkaan niin hyvää kuin ravintolan sushi, mutta voisin sanoa tekeväni kelvollista sushia.

Maanantaina päätin aloittaa viikon ahkerasti opiskellen ja ulkoillen, sillä työni sovittiin alkavaksi vasta ensiviikolla. Eilen kävinkin sitten tosiaan selvittämässä ykstyiskohdat sairaalassa liittyen työhöni ja illalla pääsin vielä kampaajalle, jota olin pitkään toivonut. Kampaaja oli aivan kaupungin keskustassa ja Olga, kostan serkku joka kampaaja-ajan oli järjestänyt, manitsi hänen äitinsä käyneen tällä samalla herralla 20-vuotiaasta lähtien. Kampaaja olikin tosiaan kuusikymppinen harmaahiuksinen herra, joka tunsi Olgan pikkutytöstä asti.

Katsellessaan hiuksiani kampaaja tokaisi samantien, että juurikasvuni väri on upea luonnollisen vaalea, eikä se missään nimessä kaipaa muuttamista, vaan korostusta. Nyrpistelin mielessäni kuivakasti sitä, että edellisen kerran Suomessa hiustenväriäni pohdittiin "perinteisen maantienharmaaksi" käydessäni kampaajalla. "Luonnollinen vaalea" kuulosti mielessäni paljon paremmalta, joten päätin samantien luottaa kampaajaan täysin. Vaikka suomalainen rehellisyys on hyvin arvostettava asia täytyy todeta, että kampaajalla käydessä suomalainen itsetuntoni nauttii kovasti kreikkalaisesta mairittelusta.

Hiuksieni kimpussa hääri kolme tyttöä itse kampaajamestarin lisäksi ja silmiini osui mielenkiintoinen kehystetty valokuva pöydällä. Herra oli siinä ilmeisesti itsekin alle 20-vuotias mustatukkainen nuorukainen, joka laittoi 60-lukulaista kampausta nuorelle naiselle keskittynyt ilme kasvoillaan. Kuvasta tuli pakostakin mieleen Brita Koivusen vanha laulu Neiti Sieväsestä jostain syystä. Nyt tuo samainen kampaajaherra lauleli jatkuvasti leikatessaan hiuksiani ja kertoi välillä ilmeisesti vitsejä nuoremmille kollegoilleen ja muille asiakkaille, jotka purskahtivat nauruun toisinaan. Kampaaja levitteli käsiään ja päivitteli kovaan ääneen lopulta, ettei voi ottaa penniäkään vähemmän kuin tuhat euroa minulta tästä käsittelystä, sillä varastan varmasti varsin monen nuorukaisen sydämen. Täytyy sanoa, että vaikka esitys oli melko läpinäkyvä, teki se tehtävänsä.

Lopulta sain hiuksiini hieman tummemman sävyn kuin mitä Suomessa oli edellisellä kerralla laitettu ja se lyheni viitisen senttiä. Ei mitään ihmeellistä, mutta lähdin kampaajalta itsetunto korkealla. Huomionarvoista on siis myös se, että kampaaja ei myynyt minulle ainoastaan hiustenleikkuuta, vaan aimo-annoksen hyvää mieltä ja hyvää itsetuntoa. Itsekin aloin tuntea oloni hieman samanlaiseksi, kuin sillä valokuvan Neiti Sieväsellä.