Neiti Sievänen ja minä

Minulle tulikin pieni tauko kirjoittamisesta, sillä en löydä mistään kameran toista akkua, jotta saisin ladattua kuvat koneelle ja lisättyä ne blogiin. Jotenkin tästä lannistuneena kirjoittaminen siirtyi aina eteenpäin mielessäni. Nyt kuitenkin huomasin, ettei blogi juuri palvele tarkoitusta, jos en kirjoita sitä.

Viime perjantaina päätin tehdä suomalaista ruokaa ja tarjota sitä myös Kostalle ja hänen äidilleen. Koska oma äitini oli laittanut minulle mukaan jo karjalanpiirakoita, joista viimeiset olivat vielä pakkasessa, tein niiden kaveriksi munavoita. Karjalanpiirakoiden lisäksi laitoin sitruunagraavilohta ja uunipaistettuja maalaisranskalaisia. Valitsin juuri nämä ruuat lähinnä siksi, että meidän perheelle ne ovat olleet perinteisiä herkkuja. Ruokaa teki kauppansa ja sitä kehuttiin sekä ihmeteltiin, joten voin todeta sen olleen onnistunut.

Viikonloppu meni muuten suht rauhallisesti ja valitettavasti suunnitelmat Bouzoukiasta kaatuivat jälleen viimehetkellä. Kävimme kuitenkin syömässä ulkona eräässä Kostan suosittelemassa Sushi-ravintolassa, joka olikin aivan loistava paikka. Voisin sanoa, että kaikista ruuista eniten pidän ehdottomasti hyvästä sushista, jonka voi nauttia ajan kanssa. Ehdoton suosikkini oli savu-ankerias nigiri sushi, joka ei jättänyt minulle juuri arvailuja siitä, mikä on parasta koskaan syömääni ruokaa. Täytyy sanoa näin yleisesti, etten ole nirso ruuan suhteen, vaan kokeilen mielelläni uusia ruokalajeja. Kuitenkin sushissa on jotain sellaista, joka kohtaa minun makumieltymykseni enemmän kuin monet muut ruuat. Pitääkin tehdä pitkästä aikaa sushia joku päivä. Se ei tietenkään ole juuri ollenkaan niin hyvää kuin ravintolan sushi, mutta voisin sanoa tekeväni kelvollista sushia.

Maanantaina päätin aloittaa viikon ahkerasti opiskellen ja ulkoillen, sillä työni sovittiin alkavaksi vasta ensiviikolla. Eilen kävinkin sitten tosiaan selvittämässä ykstyiskohdat sairaalassa liittyen työhöni ja illalla pääsin vielä kampaajalle, jota olin pitkään toivonut. Kampaaja oli aivan kaupungin keskustassa ja Olga, kostan serkku joka kampaaja-ajan oli järjestänyt, manitsi hänen äitinsä käyneen tällä samalla herralla 20-vuotiaasta lähtien. Kampaaja olikin tosiaan kuusikymppinen harmaahiuksinen herra, joka tunsi Olgan pikkutytöstä asti.

Katsellessaan hiuksiani kampaaja tokaisi samantien, että juurikasvuni väri on upea luonnollisen vaalea, eikä se missään nimessä kaipaa muuttamista, vaan korostusta. Nyrpistelin mielessäni kuivakasti sitä, että edellisen kerran Suomessa hiustenväriäni pohdittiin "perinteisen maantienharmaaksi" käydessäni kampaajalla. "Luonnollinen vaalea" kuulosti mielessäni paljon paremmalta, joten päätin samantien luottaa kampaajaan täysin. Vaikka suomalainen rehellisyys on hyvin arvostettava asia täytyy todeta, että kampaajalla käydessä suomalainen itsetuntoni nauttii kovasti kreikkalaisesta mairittelusta.

Hiuksieni kimpussa hääri kolme tyttöä itse kampaajamestarin lisäksi ja silmiini osui mielenkiintoinen kehystetty valokuva pöydällä. Herra oli siinä ilmeisesti itsekin alle 20-vuotias mustatukkainen nuorukainen, joka laittoi 60-lukulaista kampausta nuorelle naiselle keskittynyt ilme kasvoillaan. Kuvasta tuli pakostakin mieleen Brita Koivusen vanha laulu Neiti Sieväsestä jostain syystä. Nyt tuo samainen kampaajaherra lauleli jatkuvasti leikatessaan hiuksiani ja kertoi välillä ilmeisesti vitsejä nuoremmille kollegoilleen ja muille asiakkaille, jotka purskahtivat nauruun toisinaan. Kampaaja levitteli käsiään ja päivitteli kovaan ääneen lopulta, ettei voi ottaa penniäkään vähemmän kuin tuhat euroa minulta tästä käsittelystä, sillä varastan varmasti varsin monen nuorukaisen sydämen. Täytyy sanoa, että vaikka esitys oli melko läpinäkyvä, teki se tehtävänsä.

Lopulta sain hiuksiini hieman tummemman sävyn kuin mitä Suomessa oli edellisellä kerralla laitettu ja se lyheni viitisen senttiä. Ei mitään ihmeellistä, mutta lähdin kampaajalta itsetunto korkealla. Huomionarvoista on siis myös se, että kampaaja ei myynyt minulle ainoastaan hiustenleikkuuta, vaan aimo-annoksen hyvää mieltä ja hyvää itsetuntoa. Itsekin aloin tuntea oloni hieman samanlaiseksi, kuin sillä valokuvan Neiti Sieväsellä.