Meet the family

Tämä viikko tuntuu olevan lämmin. Eräs ystäväni sanoi kuulleensa, että viikonloppuna olisi 30 astetta lämmintä, mutta epäilin tätä varsin kovasti. Säätiedotuksessa luvataan 25 astetta lauantaiksi joten silloin jok’ikinen Thessalonikin bulevardin kahviloista on täyteen ahdettu. Kreikkalaiset rakastavat kahvilla käyntiä ja nykyään huomaan itsekin tottuneeni tähän. Kahvilla käynnissä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta muistan vuosi sitten Ateenassa käydessäni olleeni tylsistynyt kuoliaaksi, kun menimme Alfoksen ja hänen ystäviensä kanssa kahville joka päivä juuri siihen parhaaseen aikaan, pariksi kolmeksi tunniksi, kun olisimme voineet kävellä läpi kaikki kaupat, museot ja nähtävyydet. Olen toiminnallinen ihminen, joten pelkkä maleksiminen höpötellen turhuuksia saa minut helposti rauhattomaksi. Kuten totesin kuitenkin jo, olen selvästi oppinut tavoille, sillä nykyään minua ei haittaa oikeastaan se, etten puhu muutamaa sanaa enempää vaan lähinnä kuuntelen ja siemailen juomaani. Kaikki tämähän johtuu myös siitä, etten ole oikeastaan ehtinyt opiskella kreikkaa, koska luen muihin kokeisiin ja teen inssityötäni edelleen. Niin kahvilla käynnissä kuin kreikan opiskelussakin kuitenkin yritän pitää mielessäni, että hiljaa hyvä tulee. Σιγα σιγα, Ihan hyvä vain että kerrankin otan rauhallisesti.

Vaikken kreikkaa puhukaan kovin sujuvasti vielä, ymmärrän kuitenkin yllättävän hyvin mitä muut puhuvat. Kun todella keskityn heidän puheeseensa, ymmärrän jopa vivahteita, kuten puhutaanko kyseisestä asiasta negatiivisessa vai positiivisessa sävyssä. Tässä välissä huomautan että vivahteiden huomaaminen on vaikeaa siksi, kreikkalaiset tuntuvat korottavan ääntään ja viuhtovat käsillään oikeastaan kaikissa tunnetiloissa.

Eilen meillä kävi kylässä Kostan kolme tyttöserkkua, heidän aviomiehensä ja yksi setä. Minulta kysyttiin muutamia sisustusajatuksiani ja ideoistani pidettiin kovasti, mutta yhtäkkiä huomasin istuvani sohvalla kaikkien keskellä hiljaa kun muut viuhtovat käsillään ja papattavat kovaan ääneen osoitellen eri nurkkia olohuoneestamme. Lopulta Olga totesi minulle että ”näyttää siltä että jokainen meidän perheestä on sisustussuunnittelija jos sille päälle sattuu”. Sitten Kostas tuli olohuoneeseen kantaen tekemiään drinkkejä ja kahvia ja kaikenlisäksi hän oli sotkenut itseään yrittäessään käyttää mixeriä. Huvittavalla tavalla tunsin olevani Aki Kaurismäen elokuvahahmo kreikkalaisessa 60-luvun perheleffassa. Kun vieraat olivat lähteneet Kostas kysyi minulta olenko vielä elossa, mutta omat tuntemukseni eivät olleet yhtään negatiiviset, päinvastoin. On hauska seurata tätä etelä-Eurooppalaista meinkiä. Jossain vaiheessa jääkaappimme oli myös ilmestynyt valtava suklaakakku ja astiakaappiin kauniita lautasia.

Arkea ja fantasiaa

Otsikon keksiminen on vaikeinta blogin kirjoittamisessa. Todennäköisesti teen vain väärin yrittäessäni kirjoittaa otsikkoa ennen varsinaista tekstiä, eihän tarinaakaan kai kirjoiteta otsikon perusteella. Sen jälkeen kun aloitin lukemaan Tulen ja Jään laulua, en ole kertakaikkisesti päässyt siitä eroon. Olen jo muutamaan kertaan miettinyt että lukisin sitä töissä tauoilla, mutta onneksi en sentään ole vielä sortunut. Opiskelu kokisi julman kohtalon muuten. Tuo kyseinen kirja on todella lähellä sitä, millaista fantasiakirjallisuutta olen aina halunnut lukea. Syvä ja moniulotteinen, täynnä persoonallisia hahmoja ja yllättävän persoonallisia sivuhahmoja. Ennenkaikkea se ei pyri kaunistelemaan monia sellaisia asioita, mitä muissa fantasiakirjoissa jätetään sanomatta, vaan kerää mielenkiintonsa realistisen fatasiamaailman luomisesta; politiikasta, maailman monimuotoisuudesta ja kulttuurista. Onneksi olen vasta toisessa kirjassa alkupuolella, joten tiedän että minulla on vielä paljon luettavaa edessä.

Tänään ajattelin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ommella nopeasti muutamat tyynynpäälliset ja kiinnittää verhoja ikkunoihin. Minne kaikki aika aina häviää? Olen suunnitellut aloittavani piirtämään ja maalaamaan tauluja kotiin, ompelevani verhoja ja urheilevani päivittäin, opiskelevani jokapäivä kokeisiin, lukevani kirjaani ja pitäväni yhteyttä suomeen. Sitten kun on vielä Kostan varsin laaja sosiaalinen verkosto sukulaisia ja ystäviä jotka haluavat tavata päivittäin, en millään keksi miten saisin tehtyä kaikkea suunnittelemaani. Valitettavasti karsin kuntosalilla käynnin ensimmäisenä pois ja nyt kaduttaa.

Olen iloinen tosin mixeristäni, jolla olen tehnyt nyt muutamat aamut porkkana-appelsiinismoothieta (joka on hyvää!) ja yritän taas pitää kiinni terveellisemmistä elintavoista. Varsin positiivinen asia on myös se, että Kostas ei ole kyseenalaistanut kertaakaan ruokiani vaan sanoo olevansa tyytyväinen, että minä tiedän mikä on terveellistä ruokaa ja mikä ei. Muah ^_^

Loppu sunnuntai kulunee siis hommaillessa kaikkea kotona, mutta illaksi vuokrasimme leffan ja varmaan kokeilemme tehdä banaanidaiquirit mixerillä.

Ensimmäisen päivän mietteitä

Ensimmäinen yö omassa kämpässä on siis vihdoin takana. En ole pitkään aikaan nukkunut niin hyvin kuin viimeyönä ja nyt olen varsin tyytyväinen siihen, että päätimme hankkia halvimman patjan sijasta hieman paremman. En muista mitä unia olisin nähnyt, joka on selvä merkki siitä, että olen nukkunut tavallista sikeämmin. Mielenkiintoista huomata nyt, että nuorempana olisin ollut hieman pettynyt yöhön jolloin en muista uniani. Nyt voisin sanoa, että tuollainen harvinainen yö ilman unia on paljon rentouttavampi kuin sekamelska tunteita ja tapahtumia silmien kiinni laittamisesta niiden avaamiseen. Lisäksi ero on tietenkin siinä, että lapsena unet olivat jännittäviä seikkailuja ja satumaailmoja, kun taas nykyään ne ovat lähes poikkeuksetta kaikuja huolistani ja peloistani jotka eivät saa sijaa positiivisessa ajattelussani päivisin. Harmikseni voin kuitenkin todeta, että painajaiset ovat aina yhtä pelottavia, vaikka muut unet muuttuisivatkin tylsiksi muistutuksiksi siitä, mitä tapahtuisi kun myöhästyn töistä, unohdan lukea kokeisiin tai eksyn outoon kaupunkiin.

No mutta se uneksimisesta. Kämppä näyttää hyvältä! Vaikka seinät ovat vielä tyhjät tauluista ja verhot puuttuvat ikkunoista sekä matot lattioilta, kaikki huoneet (paitsi työhuone jossa on ainoastaan kaksi tuolia) näyttävät oikeilta huoneilta. Hmm, otankin valokuvia tänään illalla ja laitan ne seuraavalla kerralla blogiin. Kaiken lisäksi ensimmäistä kertaa tunnen pystyväni oikeasti sisustamaan kodin juuri niin kuin haluan, vaikka aikaa siihen kuluukin vielä.

Naapurusto näyttää ihan mukavalle, vaikka asummekin melko tiiviissä kaupungin osassa. Parvekkeelta näkyy valitettavasti tien toisella puolella oleva ruma rakennus, jonka toivon salaa olevan purkutuomion alla lähiaikoina. Yksi todella hyvä puoli on se, että 5 minuutin kävelymatkan päästä löytyy edullisia ruokakauppoja, pankki, posti, bussipysäkki, apteekki ja kasapäin muita palveluita. Lisäksi vilkkaasti liikennöidylle pääkadulle on matkaa sama 5 minuuttia, mutta illalla seutu oli silti hyvin hiljaista. Toivottavasti ei ilmenekään mitään ihmeellisyyksiä vaan tämä tosiaan olisi se minun unelmakämppäni :) So far so good!

Oma kämppä

Otsikko ei lienee selittelyjä tarvitse, pääsimme vihdoin muuttamaan omaan asuntoon! Sen jälkeen kun sähkölakko ja kaikki muut lakot olivat ohi, täytyi asunnossa vielä hoitaa muutamia sähkötöitä ja selvittää internetyhteys sun muut. Täällä internetyhteyden saamiseksi vaaditaan vielä puhelinlinjan aukaisu, mutta yhteyden pitäisi olla 4 Mb kun sen sitten saamme toimimaan. Siihen asti joudun valitettavasti käyttämään alakerran nettikahvilaa yhteydenpitoon Suomeen. Toisaalta, toivottavasti keksin paljon muuta tekemistä sillä välin kun en ole nenä kiinni tietokoneessa ja ehkäpä ehdin vierailemaan lähikadulla olevassa taidekaupassa ostamassa taulukankaita ja värejä maalaamiseen.

Viimeviikonloppu tuntui minusta jotenkin käännekohdalta säässä. En ole nyt ihan varma, mutta jotenkin tuuli on nyt paljon lempeämpi. Aamut ovat edelleen viileitä, samoin kuin myöhäisilta, mutta heti kun aurinko nousee horisontin yläpuolelle, nousee lämpötilakin sunnilleen 20 asteeseen. Olen ihastellut monesti työmatkalla tulenpunaisia unikkoja, jotka näyttävät täplittävän tienvarsia samalla tavalla kuin voikukat Suomessa. Syreenien tuoksu tulee aina välillä nenään, joka muistuttaa minua kovasti alkukesästä Porosalmella. Odotan kyllä kovasti jo Kreikan kesää ja lämpimiä öitä. Ensi elokuussa päätimme tulla yhdessä Suomeen, jolloin varmaan on aikaa näyttää Kostalle kotiseutua ja kulttuuria. Elokuuhun on kuitenkin vielä pitkä aika, mutta koeviikkoni toukokuussa lähenee jo kovaa vauhtia, jolloin siis on ensimmäinen reissuni kotosuomeen. Onneksi olen aloittanut lukemaan kokeisiin jo muutama viikko sitten, mutta edelleen on paljon tekemistä.