Ensimmäinen koulupäivä

...Jonka seurauksena mainostan hieman professionaalimpaa blogiani, johon aion jatkossa päivittää opintoihin ja piirtämiseen liittyviä havaintojani noin yleisesti, kun se aiemmin oli vain valmiita töitäni varten. Piirtämisessä kuitenkin itse prosessi on niin tärkeä, että sitä ei kannata jättää kertomatta!

Koulussa on kivaa, eipä muuta!

Kapteeni, olemme kurssissa

Luulen, minusta tuntuu nyt.. olen melkein varma siitä, että olen aloittamassa jotain sellaista, joka tulee johtamaan hienoihin asioihin. En ole täysin varma vielä siksi, että olen tuskin viettänyt kahta päivää vielä 3D-suunnittelussa. Tosiaan, pääsin opiskelemaan sitä. 162 pyrkineestä valittiin 18, joista yksi olin minä, 99 pisteellä. Kuten jo aiemmin totesin, olen pelännyt tätä päivää, sillä menneisyyden haamut tuntuivat kummittelevan mielessäni muotoiluinstituutista kauan. Kuitenkin nyt, nähtyäni opettajamme ja kuultuani hieman opinnoista, en voi olla kuin haluamatta lisää.

Minusta tuntuu, että todella haluan opiskella tätä, aivan kuin minun olisi alunperinkin pitänyt tehdä se näin. Ensin insinööriksi, sitten graafisia opintoja. Toisaalta, en olisi ehkä koskaan saanut kimmoketta opetella Photoshopia ja muita ohjelmia, jos en olisi kokeillut vaatesuunnittelua. En olisi tehnyt kaikkia niitä pukuja joita minulla nyt on.

Olen oikeassa kurssissa, sillä minulla on todella positiivinen tunne tulevista opinnoistani.
"monet teistä tulevat huomaamaan, että tämä on todella vaativaa.."
Varmasti on, mutta mitä muutakaan haluaisin? Tietenkin sen pitää olla vaativaa, miksi muuten olisin lukenut 3D suunnittelun manuaaleja läpi etukäteen tai opetellut Photoshopin käyttöä 8 vuotta. Saan kerrankin mahdollisuuden oppia kaiken sen, mihin minulla ei ollut työkaluja ennen.

Syksyn lukujärjestys sanoo: Tietotekniikkaa. Tuskin maltan odottaa!

Oren Lavie 'Her Morning Elegance'

Kiirettä pitää

Voin vain olla onnellinen siitä tällä hetkellä, että päivät ovat niin pitkiä ja valoisia. Muuten en ehtisi tehdä yhtikäs mitään. Töissä menee usein ylitöiksi, huomaamatta puoli tuntia vähintään ja sen jälkeen lähden treenaamaan. Olen ottanut kesätavakseni käydä treenaamassa 6 kertaa viikossa, tanssia, uintia, sauvakävelyä, rullaluistelua yms. joten käytännössä siihen menee jotakuinkin jokainen ilta. Kun palaan kotiin kahdeksan ja kymmenen välissä, jää aikaa juuri muutama hetki kaivaa piirtopöytä eteen ja vetää pari nopeaa viivaa. Tuntuu, että olen superkiireinen, vaikka sinänsä stressiä minulla ei olekaan. Ja miksi olisi? Pidän tekemisestä, toisinaan vain toivon että päivä olisi vielä pari tuntia pidempi, jotta ehtisin tehdä lisää.

Olen alkanut kyllä jo mielessäni uneksimaan Skiathoksen lomasta heinäkuussa. Ihanaa, oikein rehellinen rantaloma hyvätasoisessa hotellissa. Siispä sitä odotellessa. :)